Sinä joka päätit noin vain ottaa itsellesi tänään Vammalan lukion vessasta kaksi sormusta, täytyy sanoa, että aika ajattelematon olet! Ihan kiva, että toinen menettää heti luokkasormuksensa, kun sattuu unohtamaan ne lavuaarin reunalle.
Teet varmaan todella paljon kuluneella korulla, johon on kaiverrettu nimeni ja luokkani. Minulle niillä olisi tunnearvoa.
Miten ihmiset ovat näin tyhmiä? Heti taskuun vaan, kun saa salaa suljettujen ovien takana olla pirullinen. Ei edes katsottu varmaankaan, että onko kaiverruksia sisäpuolella.
Aika noloa se nyt on kävellä tuolla innoissaan uudesta korusta, joka on selvästi ihan toisen. Sitten kun tämä ääliö (varmaankin näitä lukion kuvisluokassa ramppaavia tolloteinejä yläasteelta) sattuu tutkailemaan VARASTAMAANSA esinettä kunnolla huomaten nimeni, hän varmasti heittää sen ojan pohjalle.
Sinä todellakin varastit sen. Tai sitten älykkyytesi on apinan tasoa, jos et tiedä, että koulun löytöpaikkaan se olisi pitänyt viedä, tai sitten antaa vain olla. Kauniit sormuksethan ne olivat, mutta niitä saa kaupastakin pahoittamatta kenenkään mieltä.
Vammalan köyhä!
22
904
Vastaukset
- mäk
kandeis ehkä mennä vaksilta kysyyn, et onko sen koppiin tuotu niitä. Sinnehän ne löytötavarat yleensä viedään.
- tappaja
Luuletko todella, etten olisi jo käynyt siellä?! Lisäksi kyselin varmaan joka siivoojalta, jos sormukset olisivat vielä heidän kärryissään (ei kai ne heti löytämiään tavaroita isossa koulussa vaksille juoksuta)....
- mäk
tappaja kirjoitti:

Joo, Vammalan lukio onkin niin v***n iso koulu! Kaikki tuntee toisensa, säkin varmaan mut. Sori kun yritin olla ystävällinen. Sen siitä saa kun yrittää olla ystävällinen, saa heti paskaa niskaan! Jos ne sun sormukset on sulle niin sairaan tärkee, niin pyydä vaksilta lupa, et sä saat kuuluttaa keskusradiossa, ja pyydät, et se joka pölli sun sormukset palauttaa ne heti. On tollasta ennenkin tehty, siis kuulutettu.
- tappaja
mäk kirjoitti:

Joo just, varmaan ootkin Vammalasta. Täällä kun kaikki muut lukion tyypit tuntuu netissä vain pelaavan, kattovan videoita, tai jotain muuta aikas paskaa.
Tyhmää, että joku saa niin paljon nautintoa esiintyessään jonain toisena!
Ja tiedätkös mitä, en tietenkään olisi ruvennut tiuskimaan näin, ellen olisi luullut sinun vain vittuilevan. Mielestäni kun selvitin jo ensimmäisessä viestissäni, että tein jo kaiken mahdollisen niiden korujen löytymiseksi... - mäk
tappaja kirjoitti:
Joo just, varmaan ootkin Vammalasta. Täällä kun kaikki muut lukion tyypit tuntuu netissä vain pelaavan, kattovan videoita, tai jotain muuta aikas paskaa.
Tyhmää, että joku saa niin paljon nautintoa esiintyessään jonain toisena!
Ja tiedätkös mitä, en tietenkään olisi ruvennut tiuskimaan näin, ellen olisi luullut sinun vain vittuilevan. Mielestäni kun selvitin jo ensimmäisessä viestissäni, että tein jo kaiken mahdollisen niiden korujen löytymiseksi...Sitaatti sun viimesimmästä viestistä: "Mielestäni kun selvitin jo ensimmäisessä viestissäni, että tein jo kaiken mahdollisen niiden korujen löytymiseksi..."
Sun eka viesti: "Sinä joka päätit noin vain ottaa itsellesi tänään Vammalan lukion vessasta kaksi sormusta, täytyy sanoa, että aika ajattelematon olet! Ihan kiva, että toinen menettää heti luokkasormuksensa, kun sattuu unohtamaan ne lavuaarin reunalle.
Teet varmaan todella paljon kuluneella korulla, johon on kaiverrettu nimeni ja luokkani. Minulle niillä olisi tunnearvoa.
Miten ihmiset ovat näin tyhmiä? Heti taskuun vaan, kun saa salaa suljettujen ovien takana olla pirullinen. Ei edes katsottu varmaankaan, että onko kaiverruksia sisäpuolella.
Aika noloa se nyt on kävellä tuolla innoissaan uudesta korusta, joka on selvästi ihan toisen. Sitten kun tämä ääliö (varmaankin näitä lukion kuvisluokassa ramppaavia tolloteinejä yläasteelta) sattuu tutkailemaan VARASTAMAANSA esinettä kunnolla huomaten nimeni, hän varmasti heittää sen ojan pohjalle.
Sinä todellakin varastit sen. Tai sitten älykkyytesi on apinan tasoa, jos et tiedä, että koulun löytöpaikkaan se olisi pitänyt viedä, tai sitten antaa vain olla. Kauniit sormuksethan ne olivat, mutta niitä saa kaupastakin pahoittamatta kenenkään mieltä."
En löydä ensimmäisestä viestistäsi selvää mainintaa, että olisit tehnyt kaikkesi löytääksesi sormuksesi. Ehkä minulla on puuttellinen lukutaito ja siksi yritin auttaa ja neuvoa miten tuollaisissa tilanteissa tulisi meidän koulussa toimia.
Huomaan, että olet ekalla, koska meiän koulu ja sen opiskelijat ja niiden käytännöt ei taida olla sulle tuttuja. Siksi kai minun pitää pyytää anteeksi, että kiihdyin kun "tiuskit" minulle.
Toivottavasti saat sormuksesi takaisin ja viihdyt koulussamme. Älä välitä niistä tietokoneluokan nörteistä, ne on vaan vähemmistö. Kannattaa tulla niihin bileisiin ens perjantaina, siel porukka on vähän vapautuneempaa ja saat uusia tuttavia sekä opit vähän tuntee lukiolaisten toisenkin puolen. Vähitellen sä tuut huomaan ettei tää oo niin iso koulu ja voit vaikka arvata kuka mä oon :) - tappaja
mäk kirjoitti:
Sitaatti sun viimesimmästä viestistä: "Mielestäni kun selvitin jo ensimmäisessä viestissäni, että tein jo kaiken mahdollisen niiden korujen löytymiseksi..."
Sun eka viesti: "Sinä joka päätit noin vain ottaa itsellesi tänään Vammalan lukion vessasta kaksi sormusta, täytyy sanoa, että aika ajattelematon olet! Ihan kiva, että toinen menettää heti luokkasormuksensa, kun sattuu unohtamaan ne lavuaarin reunalle.
Teet varmaan todella paljon kuluneella korulla, johon on kaiverrettu nimeni ja luokkani. Minulle niillä olisi tunnearvoa.
Miten ihmiset ovat näin tyhmiä? Heti taskuun vaan, kun saa salaa suljettujen ovien takana olla pirullinen. Ei edes katsottu varmaankaan, että onko kaiverruksia sisäpuolella.
Aika noloa se nyt on kävellä tuolla innoissaan uudesta korusta, joka on selvästi ihan toisen. Sitten kun tämä ääliö (varmaankin näitä lukion kuvisluokassa ramppaavia tolloteinejä yläasteelta) sattuu tutkailemaan VARASTAMAANSA esinettä kunnolla huomaten nimeni, hän varmasti heittää sen ojan pohjalle.
Sinä todellakin varastit sen. Tai sitten älykkyytesi on apinan tasoa, jos et tiedä, että koulun löytöpaikkaan se olisi pitänyt viedä, tai sitten antaa vain olla. Kauniit sormuksethan ne olivat, mutta niitä saa kaupastakin pahoittamatta kenenkään mieltä."
En löydä ensimmäisestä viestistäsi selvää mainintaa, että olisit tehnyt kaikkesi löytääksesi sormuksesi. Ehkä minulla on puuttellinen lukutaito ja siksi yritin auttaa ja neuvoa miten tuollaisissa tilanteissa tulisi meidän koulussa toimia.
Huomaan, että olet ekalla, koska meiän koulu ja sen opiskelijat ja niiden käytännöt ei taida olla sulle tuttuja. Siksi kai minun pitää pyytää anteeksi, että kiihdyin kun "tiuskit" minulle.
Toivottavasti saat sormuksesi takaisin ja viihdyt koulussamme. Älä välitä niistä tietokoneluokan nörteistä, ne on vaan vähemmistö. Kannattaa tulla niihin bileisiin ens perjantaina, siel porukka on vähän vapautuneempaa ja saat uusia tuttavia sekä opit vähän tuntee lukiolaisten toisenkin puolen. Vähitellen sä tuut huomaan ettei tää oo niin iso koulu ja voit vaikka arvata kuka mä oon :)Hei kuule, jos mä haukuin sitä aivottomaks, kun se ei vienyt sitä löytötavarapaikkaan, sen pitäisi jo kertoa, että olen itse käynyt siellä. Missä sinun päättelykykysi on?!?!
Ja mä en ole kyllä millään ekalla. Sori vaan kun nyt romutin sun unelmas, sä varmaan luulit, että nyt saat niissä bileissä nuorta ja tyhmää lihaa, kun tuut kertoon mulle (vaikka kylläkin miljoonasta vetoo, mua ei tunnistais näitten viestien kirjoittelijaksi), että sä olet tämä vastaaja.
Oletkohan edes miespuolinen....olen jotenkin jumittunut siihen ajatukseen, enkä pääse irti siitä.
Tämä ei todellakaan ole iso koulu, koska olen sellaista väittänyt??? Olen sitä mieltä, että tämä on pienen kaupungin paskanavetta, jossa teinit leikkivät aikuista, mutta tosiasiassa sama Versailles-pyöritys jatkuu kuin yläasteella. - mäk
tappaja kirjoitti:
Hei kuule, jos mä haukuin sitä aivottomaks, kun se ei vienyt sitä löytötavarapaikkaan, sen pitäisi jo kertoa, että olen itse käynyt siellä. Missä sinun päättelykykysi on?!?!
Ja mä en ole kyllä millään ekalla. Sori vaan kun nyt romutin sun unelmas, sä varmaan luulit, että nyt saat niissä bileissä nuorta ja tyhmää lihaa, kun tuut kertoon mulle (vaikka kylläkin miljoonasta vetoo, mua ei tunnistais näitten viestien kirjoittelijaksi), että sä olet tämä vastaaja.
Oletkohan edes miespuolinen....olen jotenkin jumittunut siihen ajatukseen, enkä pääse irti siitä.
Tämä ei todellakaan ole iso koulu, koska olen sellaista väittänyt??? Olen sitä mieltä, että tämä on pienen kaupungin paskanavetta, jossa teinit leikkivät aikuista, mutta tosiasiassa sama Versailles-pyöritys jatkuu kuin yläasteella.Referoin jälleen viestejäsi. Edellinen viesti: "Tämä ei todellakaan ole iso koulu, koska olen sellaista väittänyt???" Ote yhdestä vastauksestasi: "ei kai ne heti löytämiään tavaroita isossa koulussa vaksille juoksuta"
Da?!?
Pyydän anteeksi, että epäilin sinun olevan ykkösellä, olen selvästi yliarvioinut tokaluokkalaiset, kun luulin, etteivät he olisi noin kanoja ja vaipuisi noin alas...
Terv. "Guess whose back" - Pornobarbaari Conan
mäk kirjoitti:
Referoin jälleen viestejäsi. Edellinen viesti: "Tämä ei todellakaan ole iso koulu, koska olen sellaista väittänyt???" Ote yhdestä vastauksestasi: "ei kai ne heti löytämiään tavaroita isossa koulussa vaksille juoksuta"
Da?!?
Pyydän anteeksi, että epäilin sinun olevan ykkösellä, olen selvästi yliarvioinut tokaluokkalaiset, kun luulin, etteivät he olisi noin kanoja ja vaipuisi noin alas...
Terv. "Guess whose back"HAHAH! Vai että on lapsukalta viety sormus? Kyynel, kannattaako unohtaa ne sinne... Nyt taitaa vähän harmittaa, sillä ne on heitetty jo järveen ja joku kala on nielassu ne.. sellasilla paskoilla sormuksilla oo mitään tunnearvoo, osta vaikka uus ja kaiverruta nimes siihen... sitäpaitsi, luokkasormukset on perseestä... hahahahahah!!!!!
- Repolaiskettu
Pornobarbaari Conan kirjoitti:
HAHAH! Vai että on lapsukalta viety sormus? Kyynel, kannattaako unohtaa ne sinne... Nyt taitaa vähän harmittaa, sillä ne on heitetty jo järveen ja joku kala on nielassu ne.. sellasilla paskoilla sormuksilla oo mitään tunnearvoo, osta vaikka uus ja kaiverruta nimes siihen... sitäpaitsi, luokkasormukset on perseestä... hahahahahah!!!!!
Olen aivan samaa mieltä Pornobarbaarin kanssa. Tuollaiset lapselliset itkemiset aivan naurettavaa. Maailmassa varmaan vakavempia asioita kun sun kadonnut metallinpalas? Odotan innolla kun kuulutat keskusradiosta sormustasi, siitä tulee varmasti hauskaa. Pornobarbaarin sanoja lainaten "kyynel", ja hyvää loppuelämää.
- tappaja
mäk kirjoitti:
Referoin jälleen viestejäsi. Edellinen viesti: "Tämä ei todellakaan ole iso koulu, koska olen sellaista väittänyt???" Ote yhdestä vastauksestasi: "ei kai ne heti löytämiään tavaroita isossa koulussa vaksille juoksuta"
Da?!?
Pyydän anteeksi, että epäilin sinun olevan ykkösellä, olen selvästi yliarvioinut tokaluokkalaiset, kun luulin, etteivät he olisi noin kanoja ja vaipuisi noin alas...
Terv. "Guess whose back"Hei kuules, koittaisit nyt käyttää aivojasi. Yritän selittää yksinkertaisesti. Isolla koululla edellisessä viestissä tarkoitan koulua, jossa on paljon ihmisiä. Kun puhun isosta koulusta siivoojien yhteydessä, niin mitäs luulet, tarkoittaisinko ehkä koulun kokoa rakenteellisesti....!! You idiot.
Anteeksi, että sinä tosikko nyt joudut miettimään sitä, että onkos koulu sittenkin täynnä tolloja, kun et osaa ymmärtää, että ehkä minusta on kiva huudattaa sinua. Etkö vieläkään ole ymmärtänyt, että vastaan viesteihisi puolinauraen, miettien, että kuinkahan tosissasi sinä niitä luet....
Ehkä olen sadisti, mutta en ainakaan tyhmä. Minulla on sitten ehkä liian erikoislaatuinen huumorintaju. =) - tappaja
Repolaiskettu kirjoitti:
Olen aivan samaa mieltä Pornobarbaarin kanssa. Tuollaiset lapselliset itkemiset aivan naurettavaa. Maailmassa varmaan vakavempia asioita kun sun kadonnut metallinpalas? Odotan innolla kun kuulutat keskusradiosta sormustasi, siitä tulee varmasti hauskaa. Pornobarbaarin sanoja lainaten "kyynel", ja hyvää loppuelämää.
Odotan innolla, jos jotenkin saisin tietää, keitä ääliöitä te olette!!! Tässä näkee taas, kuinka Vammalan lukiossa ei ole tilaa hullulle ja erikoislaatuiselle huumorille....
Luuletteko tosiaan olleeni vakavalla mielellä missään vaiheessa??? - Pornobarbaari Conan
tappaja kirjoitti:
Odotan innolla, jos jotenkin saisin tietää, keitä ääliöitä te olette!!! Tässä näkee taas, kuinka Vammalan lukiossa ei ole tilaa hullulle ja erikoislaatuiselle huumorille....
Luuletteko tosiaan olleeni vakavalla mielellä missään vaiheessa???Hei kuules pentu, vaikka jollain olis sun sormukses ni se ei tee sillä paskaaka, ja sitäpaitsi se näyttää hienolta kun sen heittää järveen tai jos ajaa sen yli autolla.. Vahingonilo on maailman hauskinta Hahahahahah!!!!!!!
- mäk
tappaja kirjoitti:
Hei kuules, koittaisit nyt käyttää aivojasi. Yritän selittää yksinkertaisesti. Isolla koululla edellisessä viestissä tarkoitan koulua, jossa on paljon ihmisiä. Kun puhun isosta koulusta siivoojien yhteydessä, niin mitäs luulet, tarkoittaisinko ehkä koulun kokoa rakenteellisesti....!! You idiot.
Anteeksi, että sinä tosikko nyt joudut miettimään sitä, että onkos koulu sittenkin täynnä tolloja, kun et osaa ymmärtää, että ehkä minusta on kiva huudattaa sinua. Etkö vieläkään ole ymmärtänyt, että vastaan viesteihisi puolinauraen, miettien, että kuinkahan tosissasi sinä niitä luet....
Ehkä olen sadisti, mutta en ainakaan tyhmä. Minulla on sitten ehkä liian erikoislaatuinen huumorintaju. =)Hauskaa loppuelämää sullekin! Nyt kun mä tiedän kuka sä oot niin en yhtään ihmettele! *tukehtuu nauruun* Unohda kaikki mitä mä oon sulle sanonu, ja opettele kirjoittamaan. Morjestellaan koulussa, jos mä nyt kehtaan tuntee sut! Sori niist sormuksista!
- tappaja
mäk kirjoitti:
Hauskaa loppuelämää sullekin! Nyt kun mä tiedän kuka sä oot niin en yhtään ihmettele! *tukehtuu nauruun* Unohda kaikki mitä mä oon sulle sanonu, ja opettele kirjoittamaan. Morjestellaan koulussa, jos mä nyt kehtaan tuntee sut! Sori niist sormuksista!
Epäilen todella, että olisit yhtäkkiä tunnistanut minut! Ja sitä paitsi, luuletko tosiaan, että vitut välitän sinun morjesteluistasi, mä en tiedätkös häpee yhtään mitään, mitä tänne olen kirjoitellut. Voisin tosiaan sanoa nimeni vaikka suoraan, sillä minulle tämä koulu on vain yksi surkea etappi elämässä. Tuskin muistan täällä olleita ihmisiä sekuntiakaan, kun olen saanut lakin.
Toisin kuin sinä: Mitä järkeä takertua noin paljon yhteen kouluympäristöön, että näet näin paljon vaivaa siitä, että kukas ihme se tänne nyt tällaisia outoja viestejä kirjoittelee.... voisinpa sanoa, että minä se tukehdun nauruun.
Ja nyt aion unohtaa kaiken, mitä tänne olen kirjoitellut, sillä tämän oudon keskustelun aloitus oli suurimmaksi osin vain testi siitä, että lukeekohan yksikään vammalalainen lukiolainen näitä suomi24:n palstoja. Ja kyllä näköjään lukee, ja tulipahan sekin selväksi, että monet vammalalaiset tosiaan ovat naurettavia tosikkoja.
Hahhah, vot rauhassa tulla moikkailemaan, et varmasti kyllä uskalla, vaikka niin uhkailitkin ja luulet, että uskon sinun nyt tietävän kuka olen. - tappaja
Pornobarbaari Conan kirjoitti:
Hei kuules pentu, vaikka jollain olis sun sormukses ni se ei tee sillä paskaaka, ja sitäpaitsi se näyttää hienolta kun sen heittää järveen tai jos ajaa sen yli autolla.. Vahingonilo on maailman hauskinta Hahahahahah!!!!!!!
Mutta tiedätkös, että äskeinen viestisi oikein uhkuu naurettavaa teinixiä! Etkö osannut lukea edellistä viestiäni, jossa kerroin pilailleeni koko keskustelun alusta lähtien! Nauran tyhmyydellesi hiukan säälienkin. Uiui kun minua nyt tosiaan pelottaa, siellähän joku sanookin todella suorat sanat, uiui...
- mäk
tappaja kirjoitti:
Epäilen todella, että olisit yhtäkkiä tunnistanut minut! Ja sitä paitsi, luuletko tosiaan, että vitut välitän sinun morjesteluistasi, mä en tiedätkös häpee yhtään mitään, mitä tänne olen kirjoitellut. Voisin tosiaan sanoa nimeni vaikka suoraan, sillä minulle tämä koulu on vain yksi surkea etappi elämässä. Tuskin muistan täällä olleita ihmisiä sekuntiakaan, kun olen saanut lakin.
Toisin kuin sinä: Mitä järkeä takertua noin paljon yhteen kouluympäristöön, että näet näin paljon vaivaa siitä, että kukas ihme se tänne nyt tällaisia outoja viestejä kirjoittelee.... voisinpa sanoa, että minä se tukehdun nauruun.
Ja nyt aion unohtaa kaiken, mitä tänne olen kirjoitellut, sillä tämän oudon keskustelun aloitus oli suurimmaksi osin vain testi siitä, että lukeekohan yksikään vammalalainen lukiolainen näitä suomi24:n palstoja. Ja kyllä näköjään lukee, ja tulipahan sekin selväksi, että monet vammalalaiset tosiaan ovat naurettavia tosikkoja.
Hahhah, vot rauhassa tulla moikkailemaan, et varmasti kyllä uskalla, vaikka niin uhkailitkin ja luulet, että uskon sinun nyt tietävän kuka olen.On se hyvä, että mä "von" tulla moikkaileen. Enpä kuitenkaan usko, et sun näköselle. Joku vois vaikka nähdä!
- tappaja
mäk kirjoitti:
On se hyvä, että mä "von" tulla moikkaileen. Enpä kuitenkaan usko, et sun näköselle. Joku vois vaikka nähdä!
Taidanpa muuten tietää kuka sinä olet! Tuo naurettava pariin kirjoitusvirheeseen ja muutenkin mitättömiin pikkuseikkoihin takertuva luonteesi paljasti. Olet toisella. Et kyllä itsekään ole minkään näköinen, tympeän oloinen läskipää, jolla on outoja mieltymyksiä eläinten suhteen....
- tappaja
mäk kirjoitti:
On se hyvä, että mä "von" tulla moikkaileen. Enpä kuitenkaan usko, et sun näköselle. Joku vois vaikka nähdä!
Testataans muuten, että kumpi meistä sitten oikeasti se rumilus onkaan! Me voidaan kyllä saada se selville ilman moikkailujakin! En olekaan enää meinaan varma, että kuka olet, teksteistäsi päätellen joku ääliömäinen ekaluokkalainen, joka kuvittelee nyt noilla kliseisillä huudahduksilla olevansa jotenkin uskottava kovis....
Eli testataan se niin, että huomenna (3.8), kello kymmenen välitunnilla, mennään molemmat koulun juhla-aulaan, eli siis liikuntasalin eteen. Siihen vain vaikkapa katsomaan niitä Asterix-lehtiä. Koeta uskaltaa tulla ilman kavereitasi (jos noin tyhmiä jauhavalle sellaisia on siunaantunut!). Itse olen hymyssä suin paikalla tietäen, että paikalle pian saapuva ihminen on oikeasti täysi raukkisnössö, ja varmasti vielä uskomattoman ruma, koska:
-----yritit vinkkailla jotain tapaamisia koulun bileissä, vaikka et voinut mitenkään tietää, kuka olen ja miltä näytän (eli ulkonäkökriteerisi ovat tosiasiassa meren haudassa ja olet jokin Frankenstain, vaikka nyt riitamme tuoksinnassa yrität uskotella olevasi joku mr. Finland...)
-----jauhat äärettömän tyhmää ja kliseistä paskaa, oikein seiskaluokkalaisen tasoisista vinkumis-uhoamis-viestejä. Eli siis innolla odotin, kuka jälkeenjäänyt teinix-tyyppi paikalle ilmestyy!
Tapaamisiin, vaikka olen varma, että paikalle ei ilmesty ketään, ja jos ilmestyy, se on joku pallinaama ekaluokkalainen koko kaveriporukka käsikynkässä (eihän sitä muuten uskalla, helppo se on jauhaa olevansa koulun kingi täällä netissä, mutta...)! - Lukiolainen
tappaja kirjoitti:
Testataans muuten, että kumpi meistä sitten oikeasti se rumilus onkaan! Me voidaan kyllä saada se selville ilman moikkailujakin! En olekaan enää meinaan varma, että kuka olet, teksteistäsi päätellen joku ääliömäinen ekaluokkalainen, joka kuvittelee nyt noilla kliseisillä huudahduksilla olevansa jotenkin uskottava kovis....
Eli testataan se niin, että huomenna (3.8), kello kymmenen välitunnilla, mennään molemmat koulun juhla-aulaan, eli siis liikuntasalin eteen. Siihen vain vaikkapa katsomaan niitä Asterix-lehtiä. Koeta uskaltaa tulla ilman kavereitasi (jos noin tyhmiä jauhavalle sellaisia on siunaantunut!). Itse olen hymyssä suin paikalla tietäen, että paikalle pian saapuva ihminen on oikeasti täysi raukkisnössö, ja varmasti vielä uskomattoman ruma, koska:
-----yritit vinkkailla jotain tapaamisia koulun bileissä, vaikka et voinut mitenkään tietää, kuka olen ja miltä näytän (eli ulkonäkökriteerisi ovat tosiasiassa meren haudassa ja olet jokin Frankenstain, vaikka nyt riitamme tuoksinnassa yrität uskotella olevasi joku mr. Finland...)
-----jauhat äärettömän tyhmää ja kliseistä paskaa, oikein seiskaluokkalaisen tasoisista vinkumis-uhoamis-viestejä. Eli siis innolla odotin, kuka jälkeenjäänyt teinix-tyyppi paikalle ilmestyy!
Tapaamisiin, vaikka olen varma, että paikalle ei ilmesty ketään, ja jos ilmestyy, se on joku pallinaama ekaluokkalainen koko kaveriporukka käsikynkässä (eihän sitä muuten uskalla, helppo se on jauhaa olevansa koulun kingi täällä netissä, mutta...)!Ei sua kukaan viitti tulla nussimaan, koska oot ihan saatanan ruma! Jos olisit hyvännäkönen, niin voisin tulla panemaankin sua.
- tappaja
Lukiolainen kirjoitti:
Ei sua kukaan viitti tulla nussimaan, koska oot ihan saatanan ruma! Jos olisit hyvännäkönen, niin voisin tulla panemaankin sua.
En tiedä miksi oikeastaan edes vaivauduin vastaamaan tähän viestiin... Se olisi varmaan pitänyt jättää omaan arvoonsa, mutta kysynpä vain että oletkohan käynyt missään skitsofrenia-testeissä?
Tuntuu varmaan tosi kivalta kirjotella anonyyminä joitain tuollaisia viestejä. Jos todella nautit tuosta, sinulla on jokin sairaus!
Ja jotain sukupuoliyhteyksiähän mä hei täältä haen! Osuit asian kantaan!! - ulkopuolinen f(vm84)
tappaja kirjoitti:
En tiedä miksi oikeastaan edes vaivauduin vastaamaan tähän viestiin... Se olisi varmaan pitänyt jättää omaan arvoonsa, mutta kysynpä vain että oletkohan käynyt missään skitsofrenia-testeissä?
Tuntuu varmaan tosi kivalta kirjotella anonyyminä joitain tuollaisia viestejä. Jos todella nautit tuosta, sinulla on jokin sairaus!
Ja jotain sukupuoliyhteyksiähän mä hei täältä haen! Osuit asian kantaan!!Olen hyvin pahoillani, että kadotit sormuksesi :( En ole koulussasi, mutta oli ihan pakko ottaa kantaa tähän asiaan. Saisi tuollaisia sinunlaisia olla enemmänkin.. jotka uskaltavat sanoa vastaan jne. Hyvä! Se on todella haukkua toista rumaksi, koska kauneus on katsojan silmässä. Katsotaanpas tuleekos se yks sinne tapaamiseen ;) Tsemppiä sulle ja toivottavasti ne sormukset löytyy jostakin =)
- ulkopuolinen nro 2
ulkopuolinen f(vm84) kirjoitti:
Olen hyvin pahoillani, että kadotit sormuksesi :( En ole koulussasi, mutta oli ihan pakko ottaa kantaa tähän asiaan. Saisi tuollaisia sinunlaisia olla enemmänkin.. jotka uskaltavat sanoa vastaan jne. Hyvä! Se on todella haukkua toista rumaksi, koska kauneus on katsojan silmässä. Katsotaanpas tuleekos se yks sinne tapaamiseen ;) Tsemppiä sulle ja toivottavasti ne sormukset löytyy jostakin =)
sä et varmaan tajunnu näemmä koko jutun pointtia. Se ämmä ei edes ole hukannut mitään sormusta vaan kaipaa huomioo. Nyt kun vastapuoli ei oo valmis antaan sille munaa, niin se on heti kynnet terotettuna. Säälittäviä noi teinit....
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6518000Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672289Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332203- 1471779
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi271270Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511243Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1111169Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65850Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.59821Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7756