Ajattelinpa kirjoitella tässä tällaisen hassun hauskan tarinan mikä itselleni on sattunut ja ajattelin siinä samalla jos jollekin muulle on käynyt samoin.
Eli näin neitosen vuosia vuosia sitten ensimmäisen kerran eräissä bileissä, PAU, järki pois ja jalat alta - Noh, siinä ujona miehenä satuin kuitenkin poistumaan eri seurueessa jatkamaan biletystä muualle.
Vuosi tms. menee ohitse ja tapaan ko. neitokaisen uudelleen - sama ilmiö. Tutustutaan paremmin ihan vain kavereina ja ilmeisesti neidillä oli kiinnostusta jossakin välissä. Noh, itse kun en siinä välissä ollut oikein innokas tuhraamaan ko. fantastisen persoonan kanssa mitään suhdetta, koska näin että se ei olisi silloin toiminut. Sitten tulikin muutettua jonkin ajan kuluttua ulkomaille töiden perässä ja siellä tuli viihdyttyä jonkin aikaa.
Nyt sitten, kun takaisin tänne suomen kamaralle, kun saapui niin tapasin jälleen kerran ko. neitosen ihan vaan kavereina / ystävinä niin, PAU, meninpä sitten rakastumaan persoonaan. Vaikka pidänkin itseäni kohtuu järkevänä kaverina niin tällaista ei oikein tulisi tapahtua minkään logiikan mukaan.
Noh, sitten tässä kun olemme ihan vain ystävinä olleet niin viimeksi, kun näimme niin jälleen pamahti päässä ja huomasin myös seksuaalista vetoa ko. henkilöön. Ei hyvä varsinkaan, kun tiedän ja olen keskustellut tästä aiheesta aikaisemmin ja noh, yllätys yllätys, pakit tuli :)
En vain jaksa vihata itseäni sen takia, että tuli pakit varsinkaan kun vastassa on moinen fantastinen ihminen ja nainen.
Luulisi nyt, että ihmisessä olisi joku siivilä päässä tai joku muu sellainen mikä estäisi tällaista. Vähän alkaa ryydyttämään, kun tän pallon aroilla matkaa niin sattuisi ihastumaan muuhinkin neitoseen kuin yhteen ja samaan joka kerta :)
Varsinkin kun välissä on vuosia ja vuosia.
Järki alkaa lähtemään kyllä tämmösestä, kun yrittää kasailla sekaisin olevia aivoratoja oikeaan järjestykseen. Varmaankin lobotomia auttaisi aiheeseen, vaikka epäilen aika vahvasti että sekään ei toimi.
Kenellekään muulle käynyt samoin? Jollakulla jotain poppamies/naiskonsteja pään selvittämiseksi takaisin kylmään järkeen ja logiikkaan?

Vastaukset 1
Vanhimmat
hmmm, melkein kohtalotoveri... Tämä miespuolinen tuttuni ei mitenkään ollut kiinnostukseni kohteena ensimmäiseen pariin vuoteen kunnes sitten tajusin noin kuukausi sitten olevani korviani myöten ihastunut/rakastunut, mistä minä tietäisin. ei tässä näin pitänyt käydä!
tiedän ettei minulla ole toivoa, mutta jos en saa asiaa hänelle sanottua ja kuultua niitä pakkeja en tästä yli pääse... ja jos hän sittenkin sanoisi tuntevansa samoin... sählinkiä on ollut, mutta ulkopuoliset asiat vaikuttavat liikaa siihen että asia saisi rauhassa kehittyä...
Kaipaan häntä liikaa... ehkä viikon päästä näen hänet ja saan kaapattua hänet jonnekin kahdestaan, kertoa hänelle kuinka tunnen.. pelottaa, toivotaan parasta, pelätään pahinta