Varsinkin isommissa veneissä septitankit alkavat olla yleisiä ja muutaman vuoden päästä niiden käyttö ja imutyhjennys tulee pakolliseksi. Septien tyhjennyslaitteitakin alkaa olla käytettävissä kohtuullisesti. Kesän kuluessa en kuitenkaan muista nähneeni kenenkään tyhjentäneen septiään imulaitteistoilla, vaikka joissain käymissäni satamissa oli satamäärin veneitä. Miksi näin,sillä tuskin veneilijät sentään ummessa ovat? Kokemuksia, näkemyksiä, ehdotuksia, mitä vaan, jotta asiat olisivat kunnossa sitten kun tulevat määräykset astuvat voimaan.
Septitankin käyttö
6
1423
Vastaukset
- Haja
Kun on riittävän iso tankki, niin ei tarvitse yhtenään käydä imuuttamassa tankkia tyhjäksi ja useinhan imutyhjennykset ovat samassa yhteydessä polttoainemittareiden kanssa, joten kumpikin asia hoituu samalla pysähdyksellä ja ulkopuoliset eivät välttämättä edes huomaa septin tyhjennystä.
Itselläni on 120 l:n tankki ja se riittää lomakäytössä nelihenkiselle perheellemme yli viikoksi, joten ei sitä yhtenään tarvitse tyhjennellä. Lomareissuilla joudunkin tankkaamaan löpöä paljon useammin kuin tyhjentämään septiä.- Harmistunut
Olen vahvasti sitä mieltä että paskat pitää pumpata muualle kuin veteen. Tältä kesältä vaan on semmoisia kokemuksia Kasnäsissä yritin tyhjentää mutta laite oli rikki. Seuraavaksi koetin Paraisilla tyhjentää sama juttu. Kerroin Paraisten huoltoasemalla tankatessani asiasta, he totesivat vain että nämä nyt on niitä vehkeitä joiden kunnossapito ei kiinnosta ketään. Naantalissa vihdoin onnistui.
Sesonkiaikana pitäisi myös jonkun ottaa vastuu tyhjennyspaikkojen toimimisesta, muutoin tulee kiusaus pumpata mereen. Lähellä on myös ajatusmalli, mereen vaan, mitä sinne mennään ei ne toimi kumminkaan!
- Ei mereen
Paljon helpompi on käydä rannassa WC:ssä kuin käyttää veneen omaa ja sitten lähtiessä poiketa tyhjennyspaikassa. Kun toimii näin, riittää pienmpikin septitankki hyvin. Veneen omaa vessaa tarvitsee erittäin harvoin muualla kuin luonnon satamissa ja merellä. Rannan palvelut on rakennettu käytettävksi.
- tuntematon
Tolla logiigalla olisi parasta jäädä kotiin ja käydä siellä paskalla.
Olen samaa mieltä muiden kanssa, laitteiden pitää toimia ja niitä pitää olla riittävästi ja niiden luokse pääsyä ei saa estää parkkeeraamalla venettä eteen päiväkausiksi. - Ei mereen ...
tuntematon kirjoitti:
Tolla logiigalla olisi parasta jäädä kotiin ja käydä siellä paskalla.
Olen samaa mieltä muiden kanssa, laitteiden pitää toimia ja niitä pitää olla riittävästi ja niiden luokse pääsyä ei saa estää parkkeeraamalla venettä eteen päiväkausiksi.Tottakai laitteiden pitää toimia eikä niiden käyttöä saa estää vaikkapa parkkeeraamalla. Mutta kysymyshän kuului miksi laitteiden käyttö NÄYTTÄÄ vähäiseltä. Ehkäpä muutkin valilistuneet veneiljät ovat huomanneet, että vierassatamissa ja muissa palvelusatamissa kannattaa käyttää rannan palveluja.
- Jokin mättää
Ei mereen ... kirjoitti:
Tottakai laitteiden pitää toimia eikä niiden käyttöä saa estää vaikkapa parkkeeraamalla. Mutta kysymyshän kuului miksi laitteiden käyttö NÄYTTÄÄ vähäiseltä. Ehkäpä muutkin valilistuneet veneiljät ovat huomanneet, että vierassatamissa ja muissa palvelusatamissa kannattaa käyttää rannan palveluja.
Kun käytetään ensisijaisesti satamien toilettipalveluja, eivät septit tietenkään tuollaisissa satamissa täyty. Septit täyttyvät kun ollaan muualla ja ne pitäisi sitten tyhjentää satamien palveluja käyttäen. Mutta kun niin ei näytä tapahtuvan. Edellä onkin esitetty syitä miksi ei. Epäilen, että tarvitaan vielä paljon asennemuutosta, tyhjennysjärjestelmien teknistä kehittelyä ja niiden huollon varmistamista sekä tyhjennyslaitteiden satamasijoittelun parantelua, että imutyhjennys yleistyisi havaittavasti. Asialla on kuitenkin kiire, sillä vuosi 2005 on jo lähellä. Silloin veneilijöiden tulisi rientää tarpeilleen satamapalvelujen luo, joko toiletteihin tai septien tyhjennykseen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1268897
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1455374Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p333825Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1313585Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352634Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191906Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3581562Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?981557Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?711410Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311376