Kukaan ei vastannut, joten otetaanpa uusiksi...

Laura

Siskollani on ongelmia akvaarionsa kanssa, koska siellä on levää. Hän pyysi minua puolestaan kyselemään harrastajilta mitä voisi tehdä... (Koska ei itse uskalla käyttää nettiä... ;o)).

Akva on kooltaan noin 60 litraa, siellä on kaksi pientä piikkisilmää. Kasveja ei tällä hetkellä ollenkaan, koska ne on poistettu levän kerääjinä. Akvaariossa on yksi loisteputki, sävyltään valkoinen. Auringonvaloa ei akvaarioon tule, hiilidioksidinlevitintä ei ole. Kaloja ruokitaan vähän, kerran päivässä; yksi paastopäivä viikossa. Levä on tummanvihreää ja se lähtee helposti pois, mutta tulee yhtä helposti takaisin. Vettä vaihdetaan 2-3 vuodessa, noin puolet vedestä kerrallaan. Suodattimen tyyppiä/merkkiä en tiedä. Eikä siskoni MUISTANUT!
Mietin itsekseni, että auttaisiko, jos vettä vaihtaisi nyt aluksi vähän tiheämmin. 2-3 vuodessa on muutenkin AIVAN LIIAN VÄHÄN tuon kokoisessa akvaariossa? Jos kerran viikossa vaihtaisi puolet/kolmasosan vedestä parin kuukauden ajan ja hankkisi akvaarioon kasveja. Liikakansoituksesta ei ole kyse, mutta pitäisikö akvaarioon hankkia pari levänuoliaista tai monnista piikkisilmien kaveriksi... Ja toinen valoputki taitaa olla tarpeen?
Nyt, vastatkaa! Ja mielellään nopeasti!

12

837

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Laura

      Menen viikonloppuna kylään ja otan selvää suodattimen tyypistä ja merkistä. Millainen se pitäisi tuon kokoisessa akvassa olla?

      • levä

        Itse siivoan akvaarioni kerran viikossa, pohjaa vähän imuroin ja suodattimen puhdistan otan akvaariosta letkulla vain yhden sangollisen vettä.levää saan pois pesemällä kaikki kasvit ja vaihtamalla puolet vedestä myös suodattimen pitää pyörittää veden pintaa.Voit hankkia myös akvaarioon miljoonakaloja tai muita levää nyppiviä kaloja ainakin kaikki barbikalat syövät levää.miljoonakalat tehokkaita nyppivät levän alun niin että sitä ei pääse kehittymään myös kaupasta saa ostettua levätorjunta-aineita.

      • Miimu
        levä kirjoitti:

        Miljoonakalat kun eivät mitenkään käy samaan akvaarioon piiikisilmien kanssa, eikä muuten leväbarbikaan mahdu, kuten ei juuri mikään levensyöjä leväkatkarapua lukuunottamatta. Ja jos kyseessä on sinilevä, niin sitähän ei syö mikään. Kaupan leväntorjunta-aineetkin ovat äärimmäisen huono ratkaisu, kun kerran koko ongelma voidaan poistaa ja estää yksinkertaisesti hoitamalla akvaariota. Mikäli tähän ei pysty, on parempi luopua koko harrastuksesta.

    • bettaristic

      En ole yhtään hämmästynyt siitä että akvassa on levää. Kuulostaa siltä, että sinne on hyökännyt sinilevä. Se on sellaista tumman vihreää tai vähän sinertävää paksua mössöä ja se kerääntyy mielellään sellaisiin kohtiin, mihin tulee valoa. Kun akvan antaa olla rauhassa, niin lopulta joka puolella on sellainen puolen sentin tasainen leväkerros. Haiseeko levä märälle ruosteiselle raudan palalle?

      Hoitokeinoksi määrään akvaarion hoitoa! Se ei ole mikään koriste-esine vaan kalojen asunto, joten olisi syytä myös hoitaa sitä = kaloja ja kasveja.

      Akvaarioon vaihdetaan vettä kerran viikossa noin puolet tai oikein pienellä kalastolla käy myös 1/3. Samalla imuroidaan pohjasta ylimääräiset mössöt pois ja poistetaan mädäntyvät kasvin (tai kalan) osat.

      Valitettavasti tuohon kuvailemaani levään (on oikeasti bakteeri) ei auta mikään levänsyöjäkala, koska se ei kenellekään kelpaa. Muutenkin 60 litraa on niin pieni, ettei sinne oikeastaan voi ottaa kuin nuolimonneja tai leväkatkarapuja levän tuhoamiseen. Molemman noista syövät pääsääntöisesti vain viherlevää. Lisäksi kumpikaan noista ei tule pysymään hengissä kovin kauaa, jos akvaarion "hoito" jatkuu ennallaan. Levänuoliaista ei missän nimessä saa pitää noin pienessä akvaariossa, sellainen 300-litrainen voisi olla lähempänä levänuoliaisen asunnon kokoa.
      Monnisista ei ole mitään hyötyä levän tuhoamisessa, koska ne eivät siihen koske. Ne ovat lihan ja raadon syöjiä, myös pehmeät kasvikset käyvät välipalana...mutta ei levä. Mitään kaloja ei muutenkaan kannata hankkia akvaarioon lisäksi, ennen kuin hoito on kunnossa. Sitten ehkä kun uusien kalojen aika on, suosittelisin jotakin parvikalaa keskiveteen, esim. 8 kpl kiilakylkiä ja nekin vasta sitten kun vesitesteillä (pH, NO3, GH, KH) on todettu, että vesi on niille sopivaa.

      Sinilevän syntyä ja lisääntymistä edesauttavat huono vesi ja vähäinen valo (tai toisaalta myös suora auringonpaiste).

      Akvaarioon kannattaisi uusia loisteputki (se pitäisi joka tapauksessa uusia kerran vuodessa) ja ostaa se putki akvaariokaupasta, niin vältytään epämääräisiltä "valkoisilta" putkilta.

      Levien lisääntymistä hillitsevät akvaariokasvit (jotka käyttävät vedestä samoja ravinteita kuin levät) ja kasvien lannoittaminen ohjeiden mukaan. Suosittelen siskollesi ensi hankinnaksi karvalehteä ja argentiinanvesiruttoa, koska niiden oletetaan hillitsevän sinilevän kasvua. Lisäksi tarvitaan akvaariokaupasta jotakin nestemäistä kasviravinnetta jota sitten myös käytetään ja ohjeen mukaan. Hiilidioksidilisäystä ei tarvita noille kasveille välttämättä, mutta koska kalasto on niukka, ei ylimääräisestä hiilidioksidistakaan olisi haittaa...kasvit kasvaisivat nopeammin. Netistä saa paljon hiivate ohjeita (=tee-se-itse-hiilidioksiditin), esim. osoitteesta www.aqua-web.org/forum paina nappia jossa lukee "haku" laita hakuehdoksi hiivate or liivate and hiiva and hiilidioksidi.

      Suodattimessa on varmaankin jonkinlainen kilpi, missä lukee sen tiedot. 60-litraiseen sopivan suodattimen tulisi pyörittää vettä vähintään 200 litraa tunnissa.

    • monni

      Tämä oli päivän paras tähän asti. Kerro toinen.

    • Tetranen

      Enhän voinut nyt ymmärtää oikein että akvaarion vesi vaihdetaa 2-3kertaa vuodessa? Anteeksi tyhmyyteni jos ymmärsin väärin.. toivottavasti.
      Itselläni on 400litrainen akvaario ja vaihdan vettä viikottain.
      Onko akvaariossa paljonkin kasveja? Puhuit jotain kasvien ostamisesta.. akvaario on kuitenkin sen verran pieni ettei sinne kannata mahdottomia määriä ostaa, mutta rajansa kaikella. Niin kuin tuossa joku jo mainitsi niin kasvit käyttävät ravinnokseen samoja ravinteita kuin levätkin, eli oikeat kasvit ovat siinä mielessä parempi kuin tekokasvit. Ja ihan täysin viidakkoa akvaariosta ei kannata tehdä.
      Mutta tosiaan uskon että säännöllisillä veden vaihdoilla (viikottain) levä saadaan hallintaan, sekä tarkistamalla suodattimen teho. Jos se on liian tehoton kannattaa hankkia samantien uusi suodatin. Myös valolla on merkitystä, jotkut lamput saavat levän kasvamaan vielä ahkerammin (nim.kokemusta on). Akvaarioliikkeistä saa varmasti akvaarioon sopivia putkia.

      • Laura

        Kun kyselin siskoltani kuinka usein hän vaihtaa veden akvaarioonsa, niin ajattelin ihan samalla tavalla. Mitä akvaarion hoitoa tuo on?
        (suomennettuna: tuo ei ole akvaarion hoitoa).
        Hetkinen... Luitko koko viestin? Akvaariossa EI OLE tällä hetkellä YHTÄÄN KASVIA. Ja ajattelin ehdottaa, että ostaisi muutaman OIKEAN KASVIN!

      • Laura

        Kun kyselin siskoltani kuinka usein hän vaihtaa veden akvaarioon, ajattelin itsekin samalla tavalla. Mitä akvaarion hoitoa tuo on? (suomennettuna: tuo ei ole akvaarion hoitoa).
        Luitko viestini aivan kokonaan? Akvaariossa EI OLE tällä hetkellä YHTÄÄN KASVIA. Ehdotin, että sinne voisi, kunhan levän kasvu hieman rauhoittuu, ostaa uusia OIKEITA KASVEJA!

        Laura kirjoitti:

        Kyllä luin viestisi kokonaan.
        Nyt vaikuttaa siltä että siskosi ei osaa hoitaa akvaariotaan. Kaloilla ei voi olla hyvä olla. Akvaariossa pitää olla oikeita kasveja! Eli tällä hetkellä vedessä on paljon käyttämättömiä ravinteita, jotka sitten saa levän kasvamaan. Kun akvaariossa ei ole oikeita kasveja ravinteita kuluttumassa niin levät sitten kuluttavat niitä. Joten heti ostamaan muutama kasvi akvaarioon ja vettä pitää vaihtaa viikottain! Kerro se siskollesi tai kehoita luopumaan akvaariosta. Toki tekokasvit ovat siinä mielessä helppoja että niissä ei ole pelkoa että ne kuolee tai muutakaan, mutta oikeat kasvit tuovat veteen mm. happea yhteyttämällä. Joten kasveilla on tärkeä tehtävä akvaariossa. Luulen että kaloilla on tällä hetkellä aika ankeat olot.
        Ja kasveja voi mielestäni ostaa jo nyt, vaikka levää onkin (viisaammat korjatkoon). Koska oikeat kasvit kuluttaa sitä ravinnetta pois, ja näin levältä vähenee ravinto huomattavasti. Sitten kun oikeita kasveja hankitaan täytyy niitä oikein lainnoittaa, eli pohjalle tökitään tabletteja jne. niin kuin ohjeessa sanotaan. Jotkut kasvit (kuten jättiläismiekkakasvi) ottaa ravinnon juurillaan joten ne kasvit tarvitsevat lannoitetta suoraan juurille, sitä varten täytyy hankkia näitä tabletteja. Jotkut kasvit taas ottavat ravinteita vedestä lehdillään, eli ei niikään juurilla, näille taas puolestaan täytyy hankkia nestemäistä ravinnetta. Akvaarioliikkeessä osaavat kertoa mitä ravinteita kukin kasvi tarvitsee.
        Jos voisit vielä kysyä siskoltasi millaiset arvot akvaariovedessä on, eli ph, kovuus, onko nitriittiä sekä nitraattia. Ja myös että millaisia kaloja hänellä siellä on. Se on myös erittäin tärkeää. Mutta uskon kyllä että akvaario saadaan kuntoon, mutta se vaatii oikeaa hoitamista sekä oikeita olosuhteita, ja myös oikeaa kalastoa sekä kasveja.

      • Laura
        Tetranen kirjoitti:

        Kiitos vastauksesta.
        Siskoni haluaa saada akvaarionsa kuntoon ja ilmeisesti minun täytyy siinä avustaa... Ajattelin jo ehdottaa, että jos ottaisin akvaarion omaan hoitooni, mutta en halua noin pientä akvaariota. Liian vaikeahoitoinen minulle! Haluan isomman...
        Täytyy kertoa hänelle, että ostakoon muutaman kasvin ja vaihtakoon vettä viikottain.
        Mitä kasveja suosittelet ja kuinka paljon?

        Sori, sama viesti tuli moneen kertaan, kun aina tuli joku virhe-ilmoitus ja luulin, ettei viesti tullut perille. Sitten se olikin loppuen lopuksi kolme kertaa... Ei ollut tarkoitus! ;o)

      • Laura
        Tetranen kirjoitti:

        Kyllä luin viestisi kokonaan.
        Nyt vaikuttaa siltä että siskosi ei osaa hoitaa akvaariotaan. Kaloilla ei voi olla hyvä olla. Akvaariossa pitää olla oikeita kasveja! Eli tällä hetkellä vedessä on paljon käyttämättömiä ravinteita, jotka sitten saa levän kasvamaan. Kun akvaariossa ei ole oikeita kasveja ravinteita kuluttumassa niin levät sitten kuluttavat niitä. Joten heti ostamaan muutama kasvi akvaarioon ja vettä pitää vaihtaa viikottain! Kerro se siskollesi tai kehoita luopumaan akvaariosta. Toki tekokasvit ovat siinä mielessä helppoja että niissä ei ole pelkoa että ne kuolee tai muutakaan, mutta oikeat kasvit tuovat veteen mm. happea yhteyttämällä. Joten kasveilla on tärkeä tehtävä akvaariossa. Luulen että kaloilla on tällä hetkellä aika ankeat olot.
        Ja kasveja voi mielestäni ostaa jo nyt, vaikka levää onkin (viisaammat korjatkoon). Koska oikeat kasvit kuluttaa sitä ravinnetta pois, ja näin levältä vähenee ravinto huomattavasti. Sitten kun oikeita kasveja hankitaan täytyy niitä oikein lainnoittaa, eli pohjalle tökitään tabletteja jne. niin kuin ohjeessa sanotaan. Jotkut kasvit (kuten jättiläismiekkakasvi) ottaa ravinnon juurillaan joten ne kasvit tarvitsevat lannoitetta suoraan juurille, sitä varten täytyy hankkia näitä tabletteja. Jotkut kasvit taas ottavat ravinteita vedestä lehdillään, eli ei niikään juurilla, näille taas puolestaan täytyy hankkia nestemäistä ravinnetta. Akvaarioliikkeessä osaavat kertoa mitä ravinteita kukin kasvi tarvitsee.
        Jos voisit vielä kysyä siskoltasi millaiset arvot akvaariovedessä on, eli ph, kovuus, onko nitriittiä sekä nitraattia. Ja myös että millaisia kaloja hänellä siellä on. Se on myös erittäin tärkeää. Mutta uskon kyllä että akvaario saadaan kuntoon, mutta se vaatii oikeaa hoitamista sekä oikeita olosuhteita, ja myös oikeaa kalastoa sekä kasveja.

        Kiitos vastauksesta!

        Kysyit mitä kaloja akvaariossa on. Kerroin jo ensimmäisessä viestissä, että akvaariossa on kaksi pientä piikkisilmää. Vesi-arvoista en tiedä. Täytyy viikonloppuna siellä käydessäni selvittää suodattimen lisäksi vesi-arvot, eli otan oman ph-testin mukaan. Muut testit pitäisi ostaa...
        Siskoni haluaa pitää akvaarionsa, mutta jostain syystä se on nyt päässyt noin huonoon kuntoon. Itse ajattelin ehdottaa, että ottaisin akvaarion hoitooni, mutta asumme eri paikkakunnilla, joten se ei oikein onnistu. Sitäpaitsi minusta tuntuu, että tuon kokoinen akvaario on liian vaikeahoitoinen minulle. ;o) Haluan isomman...

        Sori, edellinen viesti tuli moneen kertaan, ei ollut tarkoitus.. Toivottavasti tämä ei tule! Lähettäessäni ed. viestiä sain koko ajan jotain virhe-ilmoituksia ja luulin ettei viesti tullut perille. Sitten se tulikin oikein kolmeen kertaan! ;o)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      656
      8023
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      467
      2306
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      233
      2228
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      1803
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      1302
    6. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1244
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      113
      1186
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      855
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      59
      841
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      769
    Aihe