Olen reilu kolmekymppinen neito ja törmännyt nyt ensimmäistä kertaa mörköön nimeltä mustasukkaisuus uuden suhteen myötä. Olemme olleet yhdessä puolisentoista kuukautta ja...-ei hyvältä näytä. Ensinnäkin mies soittelee useita kertoja päivässä. Ihmettelin aluksi kunnes hän kerran kännissä myönsi että tarkastussoittojahan ne. Mies on siis koko ajan kiinni minussa. Kaikki pitäisi tehdä yhdessä ym. Viime viikonloppuna sitten kuulin että jos petän niin se on pää pois jne. Mitään aihetta en ole hänen epäluuloisuudelleen antanut. Eilen sitten jo tutkailtiin mustelmia reisissäni ja tivailtiin että mitä olen tehnyt... Olen hämmentynyt tästä tilanteesta, koska tällainen sitominen ja epäluuloisuus on aivan uutta minulle. Aiemmissa suhteissani ei ole ollut mitään vastaavaa. Yritän kuitenkin ymmärtää koska hänen taustastaan löytyy asioita jotka ovat osasyyllisiä tilanteeseen. Esim. hänen entinen avovaimonsa petti häntä hänen parhaan ystävänsä kanssa... Ei ole kuitenkaan oikeen että minä joudun nyt siitä kärsimään... Itse olin aiemmin seitsämän vuotta kestäneessä suhteessa täysin uskollisena. Epäillyttää jo tämä koko juttu...? Lisäksi tämä mieheni haluaisi muuttaa saman katon alle kanssani. Sanoinkin eilen että ei onnistu jos tämä ns. epäluuloisuus ei katoa. Hyvät kanssa sisaret ja veljet! Antakaapi hyviä neuvoja! Miten toimia? Luovuttaako jo nyt vai mitä? Mutta eihän tämä näinkään voi jatkua?
Mitä tehdä mustasukkaiselle miehelle???
26
3791
Vastaukset
- Ukkomies
Sinun sijassasi minä poistuisin suhteesta hyvin äkkiä. Sinulla ei koskaan tule olemaan omaa aikaa, koska mies kyttää jokaista menemistäsi koko ajan. Jossain vaiheessa hän alkaa rajoittamaan sinua. Et pääse baariin tai juhliin ilman häntä.
Väkivallalla uhkailu ei myöskään ole mikään hyvä merkki. Luultavasti mies siirtyy tulevaisuudessa sanoista tekoihin - olipa syytä tai ei. Jos oikeata syytä ei ole, hän keksii syyn. Sen jälkeen saat isän kädestä niin, että tuntuu.
Eli poistu nyt, kun vielä pääset. Mies yrittää kahlehtia sinua tiukemmin ja tiukemmin. Hän on sairas, eikä sinun tarvitse kestää hänen sairauttaan yhtään tämän kauempaa.- väsynyt
Kyllä se sanoista tekoihin usein johtaa,valitettavasti.
Oon itse pian 40 ja olen puolet elämästäni tuhlannut tuollaiseen.
Välillä tilanne kuin raauhottui,mutta nyt alkanut entistä kiivaampana-aivankuin "hän"haluaisi piinata minut loppuun harhaisilla puheillaan ja vahtimisella.Enää en edes kauppaan pääse yksin,jos hän vain ehtii mukaan...
Ja mustelmat jaloissa tai käsissä on suuri luulottelun paikka hänelle...vaan missäpä hän nytkin on itse...ei tullut yöksi kotiin ja oli huudellut kylillä menevänsä maksullisiin...
Siintä en kyllä välitä,inho jo niin suuri,ettei ainakaan minua tarvitse koskea.
Hän on minua aikalailla vanhempi ja rehellisesti sanoen olen kauniiksi mainittu ja en mikään vamppihirviö-siltikkin kohtelu on kuin ö-luokan kansalaisella...
- Myös ukkomies
noin varhain tuollaista käyttäytymistä, eroon ja äkkiä...Ainahan vähän voi olla mustasukkainen, mutta tuo lähentelee jo sairautta...ja näin varhaisessa vaiheessa...ei hyvä...
- Äkkiä eroon!
Usko pois tilanne vain pahenee...
- noin
Kun on mustasukkainen ja epäilee niin eihän siinä järki pelaa. Loukkaantuu pienimmistäkin jutuista ja epäilee lisää, kehittää teorioita ja kaavioita. Sitten saadakseen sen oman pahan olon pois se on purettava jotenkin ja silloin väkivalta astuu kuvaan.
Jos rakastaa toista ja tietää että toinen rakastaa niin silloin on luottamus toiseen ja ei tarvitse olla mustasukkainen. Enpä suosittele jatkamaan, mene kauas kun voit. Varmista myös että ei ala häiriköinti kun eroat miehestä. - Vaimo
Mistä tiedät, että avovaimo petti häntä? Ehkäpä sekin on miehen luutottelua. Soittelepa ja kysy.
- väsynyt
Luulottelua voi hyvinkin olla,meinaan oma siippa on kertonut uskottomista existään ja kuitenkin fakta on se,että hän itse petti ainakin edellisissä suhteissa ja aivan varmasti myös nyt!
Täällä edelleen istun lasten kanssa,tietämättä missä hän jo toista vuorokautta on...ei hymyilytä,ei.
- Tuon kokenut
Kuulostaa tosi pahalta jo nyt...ja siitä se pahenee vielä pahemmaksi kuin pystyt edes kuvittelemaan....Itse seurustelin kaksi ja puoli vuotta sairraalloisen mustasukkaisen miehen kanssa...ensimmäisen puolen vuoden hän sai "pidettyä" mölyt mahassaan...mutta sitten se alkoi ja paheni päivä päivältä....Ja koskaan ei ollut pienintäkään syytä minkäälaiseen mustasukkaisuuteen....Mutta eihän sitä tarvitsekkaan olla, koska kaikkihan lähtee sieltä sairaan ihmisen pään sisällä olevista peloista ja "hänelle totta" tuntuvista ajatuksista...Ne ovat hänelle niin totta että hän alkaa itse uskoa niihin ja sinun aikasi menee vakuuteellessa etteivät hänen ajatuksensa ole totta!!!!Suosittelen että tosiaan unohtaisit koko homman kun vasta näin alkumetreillä olette...Todellakin!
Nim.merk=kaksi ja puoli vuotta elämäänsä tuhlannut - omenoita kirsikanmarjoille
Ymmärrätkö rakkaudesta yhtään mitään??
Mene ihmeessä pois ja lopeta suhde niin nopeasti kuin kykenet, ettei vaan tarvi "sitoutua"..
Olen ollut suhteessa 3 vuotta ja edelleen odotan ja itsekin soittelen rakkaalleni. Mitä perkeleen kummallista siinä on???? Jos olette olleet 1½ kk yhdessä, voisi kuvitella että soitellaan kymmeniä kertoja päivässä...siis jos OIKEASTI JA TODELLA rakastetaan.
Siis ex on pettänyt mutta sinulta ei heru myötätuntoa... kaikkia perkeleitä tää maa päällään kantaa ja sitten pitäisi luoda UUSi SUHDE.
HOHHOIJAA...ja sama uudelleen...
mene vaikka nunnaluostariin jos ei miesseura kelpaa. Olet ärsyttävä ÄMMÄ. piste.- Ukkomies
Olet naurettava teini. Ei rakkautta mitata puhelinlaskun määrällä. Kyllä aikuisuutta kuvaa sekin, että osaa ajatella muutakin kuin sitä omaa rakastaan. Jos arkeen kuuluu, että joutuu olemaan omasta rakkaastaan erossa, täytyy ihmisen opetella siihen. Lisäksi ketjun aloittaja puhui tarkistussoitoista. Terveeseen suhteeseen ei mustasukkaisuudesta johtuvat tarkistussoitot kuulu.
- aikuinen ja kokenut
mieshän aivan selvästi pitää sinusta ja haluaa pitää kiinni sinusta. poikkaisiko hän exänsä pään? tuskinpa,kunhan uhoilee vaan ja kukapa haluais kokea saman pettämisen uudelleen? jos sinä kärsit suhteessa niin silloin sun ei tule jatkaa sillä se ei ole oikein miestä kohtaan joka sinua rakastaa.. kyllä sun täytyy tehdä päätös itsesi kanssa..antaudutko rakkaudelle vai et.. vaikuttaa myös siltä että haluat vielä mennä eli et olisi valmis suhteeseen ja sen vaatimiin asioihin.. ja tiesitkö että moni mies on sitä mieltä että jos "antaa" vaimonsa liepustaa pitkin kyliä niin se on sen merkki ettei mies välitä vaimostaan.. jotenki lauseistasi tuli esille tuomitseminen..eli olet tuominnut miehesi ja naulannut suhtesi arkun ... tee miehelle ystävän teko ja anna hänen etsiä itsellee parempi nainen!!
- Akka
Mitäs tuomion enkeleitä täältä löytyikään?
Ei nämä jutut ihan noin yksinkertaista kaavaa noudattaen kulje.
Itse tiedän mistä puhun,alkoholistin ja lyövän miehen siippana.Juomiseen hänellä itsellä liittyy myös vieraat-tottakai,akka mainitsee viikon putkea ryystävälle totuuden sanoja ja tätä juostaan itkemään muille holisteille.
Kun sitten kuoleman rajamailla on,vasta silloin yleensä putki katkeaa ja ehditään kotiin minua ja tenavia vahtimaan.
Olen palaamassa työelämään ja mies on vastaan;Kuitenkin löydät sieltä jonkun ja muutat pois...tässä hänen kannustava ajatus työhönpaluustani.
Muutenkin jok´ikinen miespuolinen tervehtijä on todennäköisesti ollut kanssani tekemisissä...
Olen sellaisissa työtehtävissä että asiakkaat kyllä muuallakin muistavat ja tervehtivät,joten turhaa luulottelua mieheltä.
Nämä oireet olivat jo alussa nähtävissä,harmi etten silloin ymmärtänyt jäädä kyydistä pois...miettikääs kannattaako jatkaa jos jo alku on huono.
- Kekkoslainen
Tuskin tuo mustasukkaisuus vähenee ajan myötä, päinvastoin se tulee lisääntymään. Seuraavaksi hän saattaa alkaa väkivaltaiseksi, saadakseen "totuuden" esiin. Ilmeisesti olet uskollista sorttia, joten mustasukkaisuus ei siinä mielessä ole sinulle valtava ongelma. Tee itsellesi selkeä raja mitä et enään tule hyväksymään ja kun raja ylittyy niin hankkiudut miehestä eroon, sekin voi olla vaikeaa tuon sortin miehen kanssa. Tuo etukäteen uhkailu on minusta jo melko huolestuttavaa. Huolestumisesi mustasukkaisuudesta on miehesi mielestä ehkä pelkoa totuuden paljastumisesta....
- kirsimaria
Kiitos kaikille kehittävistä neuvoista ja kommenteista. Keskustelimme eilen miehen kanssa asioista ja ilmoitin selkeästi ettei tällainen meno vetele... Eli epäluuloisuuden ja joka iltaisen kaljan ryystämisen on jäätävä tai ainakin vähennyttävä. Aika näyttää miten käy... Eli katselen tässä vielä jonkin aikaa... Olen yllättynyt siitä kuinka yleinen kanta oli niin vahvasti lopettamisen kannalla. Olisihan se helppoa jos ei tykkäisi ihmisestä... Periksi en siis tahtoisi antaa mutta jos tilanne ei muutu niin ei ole muuta vaihtoehtoa. Omaan kuitenkin vielä terveen "maalaisjärjen". Ja jaksamista kaikille niille jotka elävät vastaavassa vaikeassa suhteessa. Voimaa joko jatkaa tahi voimaa irtautua siitä helvetistä. Terveisin vielä harkitseva neito.
- Mustasukkainen
Mieti tarkkaan millainen tilanne on nyt ja mikä vaikkapa silloin jos lähdet suhteesta. Kumpi on parempi ratkaisu, kummassa olet levollisempi ja onnellisempi?
Et olisi suhteessa jos siinä ei olisi hyvää, mutta joskus pahan määrä on sellainen että siitä hyvästä on luovuttava.
Itse tiedän mustasukkaisuutta tunteneena ettei ole väliä mitä vastaat tarkastussoittoon. jos vastaat, mustasukkainen tarkkailee taustaääniä missä olet ja vastaustasi onko se looginen. Jos et vastaa niin sekin lisää teorioita, vielä enemmän. Olet koukussa jossa joudut tilittämään menosi ja tulosi. mustasukkaisuus kumpuaa kai oman minän heikkoudesta, menettämisen pelosta ja siitä, että hallitsee omaa elämäänsä hallitsemalla toista. Silloin väkivalta on myös helposti osa sitä hallintaa, antaa voimantuntoa ja nautintoa laittaa nainen ruotuun. Sitten jälkeen päin pyydellään anteeksi ja kadutaan hetki.
Ongelma on miehesi päässä, se ei parane ja sinuna varmistaisin että pääset ehjin nashoin hänestä eroon. Kukaan ei tee ratkaisujaan nettikeskustelun pohjalta, mutta tässä oli mielipiteeni. Salainen numero ja poliisilla uhkaaminen auttanevat pitämään miehen eron jälkeen pois. Vaikka sehän ei ole varmaa sittenkään.- ellu
Mulla oli tosi mustasukkainen äijä, epäili jopa työvuorojani. Kun pistin välit poikki, alkoi mieletön uhkailu ja kiristys. Mulla on onneksi tekstiviestit ja sähköpostit tallessa. Seuraavasta otan yhteyttä poliisiin. Tyypillä on sairaita mielikuvia elämästäni, hoitoon se pitäis saada, mutta miten? Mustasukkainen ihminen kun ei tajua itse olevansa sairas. Valitettavasti tuollaisten tyyppien mustasukkaisuuskierre ei katoa ehkä koskaan, ellei vastaan tule kumppania, joka mukisematta suostuu moiseen..
- 41 - man
Olen itsekin aikoinaan tuntenut tuon paulat jotka kitoivat minut tuskalliseen syleilyynsä, siis mustasukkaisuuden. Oltiin aviossa jo 7 v. kunnes hänelle ilmaantui ystävä, joka ei ollut sellainen mitä minä luulin, näin ilmoitettiin. Yhteisellä lomamatkalla vaimon piti auttaa häntä, kertoman mukaan hänen piti se tehdä. Näin tyypin kerran, ja odotin että vaimo kertoisi mistä on kyse. Keskenään heillä oli harmoninen yhdessäolon tunne joka välittyi ulospäin. Näin jälkeenpäin avoimia kysymyksi on edelleen. Ja ei oikeastaan kiinnostakaan enää. Ero tuli ja he eivät ainakaan ole yhdessä. 3-lasta jäi hänelle jne. toki tapaan heitä säännöllisesti.
Huomasin että mustasukkaisuus on eräänlaista rakkauden suojelemista tai ainakin jotain sinne päin. Jos aikaisemmin on näin käynyt, niin ota häntä ainakin asiallisesti, ja kerro puolestaan ahdistuksesi. "jos petän niin se on pää pois jne. "... tuonkaltaiset tekstit eivät kuulu parisuhteeseen eikä sitä huumorillakaan voi kuitata...tokï se tilanne missä se sanottiin vaikuttaa asiaan. Kylvettiinkö huumorissa vai tuliko tämä tokaisuna, joka yleensä on se asia mitä hän ajattelee?
"mies soittelee useita kertoja päivässä"... mielestäni hän on eräällä tavoin ajatuksiensa vanki. Omilla selostuksillaan ja päätelmillään hän tarkkailee sinun kaikkia toimia hyvin tarkkaan. Et ehkä näe sitä, mutta ota se kuitenkin huomioon. Sen voin sanoa, ettei jokapäiväinen tissuttelu ole muuta kuin se, että "selvitetään" ajatuksia.
Hänen aikaisempi suhde on päätynyt siihen että nainen ei ole saanut suhteeseensa tasapainoa ja hän on halunnut irtautua siitä.
Jutelkaa yleisessä kahviossa, ei ravintolassa, vaan siellä missä on väkeä paljon esim. markettien kahviloissa. Siellä ei kummallakaan ole "kotikenttä etua".
Muista yksi asia ainakin, älä rupea terapeutiksi!! - minttu
Vaikkakin olen nuori ja todnäk. monen mielestä aivan täysin liian pentu sanomaan asiaan mitään..niin sanonpa kuitenkin.
Oon ite eläny saman katon alla puolisen vuotta mustasukkaisen miehen kanssa. Seurustelun alussa en huomannut mitään merkkejä liiallisesta mustasukkasuudesta..tietysti jotain oli ja siihen syynä se, että miehen aiemmat kumppanit olivat pettäneet häntä. Ja mulla on miespuolisia kavereita. Tai oli ainakin..
Ajan kanssa sain monta kertaa huudot aivan tarpeettomasti ja nyt tuntuukin koko ajan, että pitää olla varuillaan. Pitää tarkkaan miettiä, kenen kanssa jutella ja olla tekemisissä. Eikä miehelläni ole mitään syytä epäillä mun pettävän. Hän itse on "pettänyt" minua..ei sanan varsinaisessa merkityksessä mutta kuitenkin. Vähän on semmonen olo, ettei mullakaan oo mitään syytä olla lojaali. Mutta vaikka noin aattelisinkin, niin en silti pettäis. Jättäsin ensin ja ettisin sitten uutta seuraa..ei mulla oo tarvetta satuttaa toista niin pahasti. Enkä halua.
Mutta neuvo siis tuohon sun ongelmaan kirsimaria on se, että kannattaa miettiä tarkkaan haluatko suhteeseen sairaalloisen mustasukkasen miehen kanssa. Ei se siitä ajan myötä helpotu..todennäkösesti. Myöhemmässä vaiheessa suhteesta on vielä vaikeampi lähteä. - Poju
Kaikissa vastauksissa se mustasukkainen osapuoli näyttää olevan mies!
Asia voi olla myös toisin päin. Se on tullut nähdyksi. - Sälli
Taitaa olla parantumaton tapaus. Joten valinnat jäävät sinun tehtäviksesi.
Tuliko mies mustasukkaiseksi exän petettyä?
Vai pettikö ex, kun mies epäili häntä jokatapauksessa?
Itse veikkaan jälkimmäistä. Ei terve ihminen tule noin mustasukkaseksi vaikka toinen tekisi mitä tahanasa.- kärsivä
Mulla on avioliittoa takana 18v. Viimeiset viisi vuotta on ollut jatkuvasti pahenevaa kyttäämistä. Mies juo paljon ja sen myötä tuli myös väkivalta. Aluksi epäilyt olivat turhia en ollut edes ajatellut pettää häntä. Kun epäilyt ja lyönnit toistuivat niin hankin niille syyn, eli petin. Nyt ollaan siinä jamassa, että olen toistaiseksi lähtenyt kotoa, mutta miehellä on kova hätä saada minut takaisin. Hän lupaa muuttua, jotenkin en vaan usko että hän siihen enää kykenee.
Älä hyvä tyttö mene sellaisen miehen kelkkaan. Ei tuosta taudista parane kun ammatti-ihmisen avulla ja vain jos itse sen tiedostaa ja tosissaan haluaa parantua.
- lähtenyt liian myöhään
Voi kun kuullostaa tutulta. Ikäväkseni tulen toteamaan tähän,että jos mustasukkasuus on sairaanloista(joka tarkottaa justiinsa väkivaltaa henkisesti ja ruumiillisesti), niin eipä ole vaihtoehtoja sulla kun ottaa ja pysyä poissa, kun se on vielä mahdollista ja et ole kai vielä edes sitoutunutkaa. Mä olen ollu 16vuotta tollasessa suhteessa ja mut on hakattu muutamia kertoja ja nyt on pahoinpitely lisääntynyt, joten minä en enää katsellut vaan lähdin vihdoin viimein lätkimään. Ikävää tällaisessa on myös se, että jos väkivalta on tullut kuvaan mukaan, niin se yleensä pahenee joka kerta. Läimäytys ensin, potkut sitten ja kohta huomaatkin olevasi sairaalassa vammojesi kanssa. Enpä mä muuta voi sanoa,kun että ei tule mitään tollaisesta, oman etusi vuoksi suosittelen kyllä harkitsemaan kovasti kannattaako ajatella niitä hyviä asioita enää kun huonot vievät niistä kevyesti voiton. Jaksamista päätöksellesi....
- Jenni
-En väitä että tuo olisi mukavaa tai että se muuttuisi ajanmittaa, mutta...
Kun aloitin seurustelun nykyisen mieheni ja lasteni isän kanssa hän oli älyttömän mustasukkainen ja omistava, en saanut edes kävellä ulkona niin etteikö hän väittänyt että katselin muita...tosi kivaa. Lähestulkoon kaikki ystäväni olivat poikia joita en nyt ole nähnyt senkoommin, mikä oli ehkä hyväkin, ei mitään mallikelpoista porukkaa.
Mieheni on tunnustanut että hän pelkäsi menettämistäni, mutta hänelle oi ollut tullut mieleen, että ainanen vahtiminen oli ollut ainut syy miksi ajattelin hänet jättää! - Nainen, 43 v.
Lopeta suhde hyvän sään aikana. Voi vain kuvitella, kuinka pahaksi mustasukkaisuus muuttuu, jos se jo 1,5 kk:n tuttavuuden jälkeen on tuota luokkaa.
- Tyttö
Tiedän mitä mustasukkaisuus on! Mustasukkaiselle miehelle ei voi mitään. Se ihminen ei voi muuttua parempaan suuntaan. Tiedän tunteesi, taskastussoitot yms. epäilyt...Varo vaan, ettei hän rupea valvomaan sinua enemmän! Tutkimaan puhelinta, (tai laskuja) lukemaan kirjeitä tai ettei hän pengo sinun "menneisyyden" valokuvia. Sinun menneet hyvät ajat muiden kanssa voi herättää mielipahaa hänelle. Ihmetten miten hän suhtautuu sinun miespuolisiin ystäviin? Jos niitä löytyy...Ihmettelen uhkausta; "viime viikonloppuna sitten kuulin että jos petän niin se on pää pois jne". Ei sanois minun mies noin, vaikken olisikaan seurustellut pitkään!!! Sitominen ja epäluuloisuus ei käy yhteen! Tiedän, elämä mustasukkaisen miehen kanssa on yhtähelvettiä!!! Ajattele jos muutat hänen kanssaan yhteen, hän haistelee lakanoita onko sängyssänne nukkunut joku toinen!! Lopeta suhde ajoissa, silloin kuin se on vielä mahdollista!! Tsemppiä!
- Beckham
Suosittelen ammattiauttajaa esim.perheneuvola. Sitä itse monesti sumentuu asioille ja joku täysin ulkopuolinen osaa neuvoa mitä tehdä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6507987Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4662270Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332186- 1471759
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251250Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511236Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1101153Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65843Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.58798Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7747