Poden reumaa mutta se ei ole ainoa ominaisuuteni

Nainen42

Olen 42-vuotias nainen ja potenut nivelreumaa 7-vuotiaasta asti eli 35 vuotta. Siitä huolimatta olen normaalisti käynyt koulua, tehnyt työtä ja vielä aikuisena opiskellut. Reuman pahemmista ja paremmista vaiheista huolimatta en ole halunnut päästää sairautta liian suureen rooliin elämässäni. Reuma on ja pysyy. En hyväksy sitä koskaan mutta alistun sietämään, koska sille ei voi mitään. Välttämätön on hoidettava reuman vuoksi, eli käytävä lääkärillä ja hoidettava lääkitys. Se siitä. Muuten pyrin olemaan ajattelematta koko asiaa. Koen, että myös ystäväni ja tuttavani mieltävät minut ystävänä/tuttavana kaikkine ominaisuuksineni eivätkä reumaatikkona.

Meissä niin reumaa kuin myös muissa kroonista tai vähemmän kroonista sairautta potevissa ihmisissä on ihan samalla lailla monenlaisia ominaisuuksia ja identiteettejä kuin terveissäkin ihmisissä. Olemme naisia/miehiä/lapsia, äitejä/isiä, isoäitejä/isoisiä, miehiä/vaimoja/sinkkuja, opiskelijoita, koululaisia, työntekijöitä, työttömiä, eläkeläisiä, johtajia/alaisia, pirullisia, väkivaltaisia, ystävällisiä, lempeitä, empaattisia, ymmärtämättömiä, aamu-unisia/iltaunisia, luonnevikaisia, äkkipikaisia, herkkiä, lukihäiriöisiä, matikkaneroja.... Siksi minua ärsyttää suunnattomasti eräät tällä palstalla kirjoittavat, jotka puhuvat puolisoistaan ikäänkuin he olisivat vain paketteja, jonka päällä lukee reuma. Kuulostaa myös siltä, että kaikki näiden puolisoiden ominaisuudet jollain tavalla johtuisivat reumasta, ikäänkuin heillä ei olisi muuten mitään ominaisuuksia ja luonteenpiirteitä - vain reuma, joka kattaa kaiken.

Lisäksi tuntuu oudolta, että puolisot märehtivät märehtimästä päästyäänkin, kuinka heillä on vaikeaa kun puolisolla on reuma. Herätys! Eiköhän se reuma ole suurin ongelma ja tuska kuitenkin sille itse taudin potijalle. Itse en sietäisi puolisoa, joka pitäisi joka päivä sairauttani esillä ja selittäisi sillä kaikki tekemiseni.

12

727

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Camala

      Taisit tyrmätä kaikki marttyyrit yhdellä iskulla, kun tuli niin hiljaista. Minä lähden sairaalaan aamulla. Hyvää jatkoa sinulle!

      • .....

        eikä varmaankaan moni omainen enää tämän jälkeen tälle palstalle mitään tohtisi kirjoittaakaan.

        Hyvää jatkoa myös Sinulle !


    • reuma-m

      Nainen42 kirjoitit asiaa.Terveisin reumaukko

    • Nainen42

      Kiitos vastaajille.

      Ei toki ole tarkoitus "tyrmätä" ketään mutta hyvä, jos kirjoitukseni herätti ajatuksia ja pani miettimään asioita useammasta näkökulmasta.

      Mukavaa syksyä Teillekin ja kirjoitellaan taas.

      • Minä vain

        Totta. Nainen42 kirjoitti asiaa. On yleisesti ottaen ärsyttävää, kun ihmisiä luokitellaan joihinkin "luokkiin", oli nyt sitten luokan nimi a) reumaatikko b) kehitysvammainen c) hullu, jne, jne...
        (Siis nuo edelliset eivät olleet mitään rinnastuksia, vaan esimerkkejä.)

        On ärsyttävää, että ihmisiä pitäisi yleensä puristaa joihinkin "luokkiin" - kuitenkin on aina kyse ihmisistä ja persoonista -sairauksien kanssa tai ilman!


      • Elli
        Minä vain kirjoitti:

        Totta. Nainen42 kirjoitti asiaa. On yleisesti ottaen ärsyttävää, kun ihmisiä luokitellaan joihinkin "luokkiin", oli nyt sitten luokan nimi a) reumaatikko b) kehitysvammainen c) hullu, jne, jne...
        (Siis nuo edelliset eivät olleet mitään rinnastuksia, vaan esimerkkejä.)

        On ärsyttävää, että ihmisiä pitäisi yleensä puristaa joihinkin "luokkiin" - kuitenkin on aina kyse ihmisistä ja persoonista -sairauksien kanssa tai ilman!

        Minä olen ollut aina hiljainen ihminen, joten en tee suurta numeroa asioitani. Ei kai se tee minusta "marttyyria"? En tosiaankaan kiukuttele kenellekään tai halua passattavan itseäni. Valitettavasti jotkut sukulaiset eivät tajua, etten halua heidän levittelevän esim. sairauteeni liittyviä asioita koko kylälle.


      • myy
        Elli kirjoitti:

        Minä olen ollut aina hiljainen ihminen, joten en tee suurta numeroa asioitani. Ei kai se tee minusta "marttyyria"? En tosiaankaan kiukuttele kenellekään tai halua passattavan itseäni. Valitettavasti jotkut sukulaiset eivät tajua, etten halua heidän levittelevän esim. sairauteeni liittyviä asioita koko kylälle.

        Elli!

        Tässä viestiketjussa marttyyreilla tarkoitettiin
        meitä puolisoita, jotka "valitimme" ja "kärsimme"
        puolisomme reumasta, (kts. aiemmat viestiketjut) joten älä suotta ota itseesi arvostelua..se oli minulle tarkoittettu "piikki".


      • Elli
        myy kirjoitti:

        Elli!

        Tässä viestiketjussa marttyyreilla tarkoitettiin
        meitä puolisoita, jotka "valitimme" ja "kärsimme"
        puolisomme reumasta, (kts. aiemmat viestiketjut) joten älä suotta ota itseesi arvostelua..se oli minulle tarkoittettu "piikki".

        Huomasin useammasta viestistä, että sekin on paha asia, kun sairas ei tee suurta numeroa itsestään. Oletko aivan varma myy, että toiset kirjoittajat haluavat piikitellä juuri sinua?


    • sivusta seurannut reumaatikko

      ".....Lisäksi tuntuu oudolta, että puolisot märehtivät märehtimästä päästyäänkin, kuinka heillä on vaikeaa kun puolisolla on reuma. Herätys! Eiköhän se reuma ole suurin ongelma ja tuska kuitenkin sille itse taudin potijalle. Itse en sietäisi puolisoa, joka pitäisi joka päivä sairauttani esillä ja selittäisi sillä kaikki tekemiseni...."

      Jotenkin minusta tuntuu, että nyt täällä jo menee vellit ja puurot sekaisin. Omaiset eivät ole minun mielestäni millään lailla märehtineet asialla. Ainoastaan kertoneet tilanteensa..ja hakeneet toisiltaan tukea ja ymmärrystä.
      Aivan samalla tavalla, kuin minkä muun tahansa vaikean elämän tilanteen aikana. Oli se sairaus sitten reuma, mielenterveysongelmat, liikuntakyvyn menetys, mikä tahansa. Aina....Ihan aina se vaikuttaa koko perheeseen. On tekopyhää ajatella sairastuneen, että minä vain kärsin, kellään muulla ei ole oikeutta sanoa sitä ääneen.

      eihän tämän herraparatkoon pitäisi olla mikään taistelukenttä vaan paikka missä saa julkituoda myös omat tunteensa. Ilman, että toiset niitä tuomitsevat.

      • §=0})

        Voi että osasit sanoa juuri sen mitä itsekin olen ajatellut... Tukeahan meidän pitäis toisiamme- niinhän.


      • myy

        Hyvä näkökulma, todentotta.

        Luin omia tekstejäni ja aloin jo hävetä sitä
        miten selvästi niistä tosiaan paistoi marttyyrius,
        itsesääli ja ymmärtämättömyyskin....mutta niin karmeaa kuin se onkin, ei mun henkiset kyvyt ja aikuistumiseni ole mitenkään kehittyneet vahvemmaksi puolison sairastumisen myötä.

        Olen saanut tältä palstalta paljon, uskoakseni
        ymmärrän paremmin nyt miestäni, tiedän tästä enemmän nyt kuin aiemmin.

        Hyvä kuulla, että kaikki eivät tulkinneet kirjoituksia samalla tavalla, koska en olisi missään nimessä halunnut loukata ketään jolla on reuma.

        Syyllistyin ylilyönteihin ja ivaamiseenkin vastauksissani, sen myönnän, koska pahoitin mieleni ja "nousin takajaloilleni" muutamista komenteista, mutta kyllä ois parempi ja hedelmällisempää keskustella ilman sarvia ja hampaita, kuten alunperin oli tarkoituskin.

        Tämä näin "itsekeskeisesti" omasta puolestani.
        (se koira kait aina älähtää, johon kalikka kalahtaa)

        Kiitos vielä kerran kannaotosta ja ymmärryksestä
        ja toivon hyvää jatkoa meille kaikille, tasapuolisesti.


    • Terve elämä

      Hei,

      Apua reumaan voisi olla ColActivesta - kannattaa kokeilla!!

      terv. Reumatta nykyisin elävä

      P.S. Kysyä voit siitä: hieno_tulevaisuus@yahoo.com

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      651
      8000
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      467
      2289
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      233
      2203
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      1779
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      27
      1270
    6. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1243
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1169
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      850
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      59
      821
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      756
    Aihe