Onko teistä kovakin synti ja häpeä jos toinen sattuu vähän tirskumaan kehitysvammaiselle ihmiselle? Ei siis päin naamaa vaan esim. bussissa istuessa kun vammainen kommeltaa ulkona?
Itse kuulun näihin naureskelijoihin, en tosin muiden ihmisten edessä naura koska he käsittäisivät asian väärin vaan ihan itsekseni hekottelen. Joskus ne tekevät vaan niin uskomattomia "vetoja" että on nenässä kiinni pitelemistä ettei pärskähdä.
Tässä hyvä tarina kun aikoinaan olin usassa vaihtarina:
Istuttiin kavereiden kaa ruokatunnilla ja yhtäkkiä sisään marssi vinhalla vauhdilla yksi koulun kehareista. Sillä oli shortsit ja t-paita päällä, mutta päässä hänellä oli am.jalkapallokypärä ja käsisssään raahasi jotain en nyt muista mitä. Suu roikkui alhaalla josta valui hieman kuolaa ja hän piti kovaa ujellusta, ja kohta ohitsemme juoksi myös joku valvoja tms. ottamaan häntä kiinni.
Yksi kavereistani nauroi his head off mutta toinen valitti tälle kuinka tyhmä hän on kun nauraa jne. Itse vähän hymähtelin, oli kyllä naurussa pitelemistä kun en ikinä ole nähnyt mitään niin huvittavaa. Loppu koulupäivän naureskelinkin itsekseni.
Että semmoista tällä kertaa, mitäs olette mieltä?
keharit naurattaa joskus =)
12
2315
Vastaukset
- tavalla
No jos "keharit naurattaa joskus",niin kyllä TYHMIEN reaktiotkin joskus naurattavat (kieltämättä) hieman erilaisia (ja ehkäpä vain ulkonäöllisesti) ihmisiä kohtaan.Nuo reaktiot kun kertovat jotain näistä haukkujista itsestään ja heidän aivotoiminnastaan,jotenka silloin nämä reaktiot harvemmin ovat ainakaan kehumisen arvoisia.
- auringonkukka
Se on totta, että kehitysvammaiset ovat meitä muita ehkä vähän "naurattavampia" mutta meidän jokaisen tulisi muistaa se, että he eivät voi sille mitään että toimivat niin kuin toimivat. Heidän omasta mielestään toiminnassa ei välttämättä ole mitään huvittavaa.
Hyväksykäämme heidät siis täysivaltaisina yhteiskumman jäseninä! Kukkia poikkeaville!
Ei meistä kukaan täydellinen ole ja kyllä me kaikki joskus kohelletaan oikeen kunnolla.- jesse
Niin, siinähän se onkin kun sen tietää etteivät he tahallaan pelleile ja juuri tämä tekee heidän touhuista hauskoja. Jos normaali ihminen tekisi niin tuskinpa naurattaisi, ennemminkin ärsyttäisi.
- He heee
jesse kirjoitti:
Niin, siinähän se onkin kun sen tietää etteivät he tahallaan pelleile ja juuri tämä tekee heidän touhuista hauskoja. Jos normaali ihminen tekisi niin tuskinpa naurattaisi, ennemminkin ärsyttäisi.
Minua naurattaa joskus kun olen huomannut jonkun itsekseen bussissa naureskeleen. Tosin minä olen tosikko ;)
- Bon
Pakko tunnustaa, että kerran oon saanu oikeat röhönaurut jälkeenpäin yhen keharin takia. Se raukka istu sairaalassa mun vieressä odotushuoneessa, katteli kuvakirjaa ylösalasin, osotteli kuvia ja hekotteli hullun lailla. Oli itellä kyllä naurussa pitelemistä :)
- jesse
Tuo oli hyvä =)
- niinkö
jesse kirjoitti:
Tuo oli hyvä =)
Taidatte molemmat tuon edellisen kanssa olla vähän outoja...mutta jos tulette noin iloisiksi kehitysvammaisten näkemisestä niin suosittelen alalle hakeutumista. Ainahan nauru on parempi kuin itku. Itse en aina huomaa nuorten pojankollien ja kehitysvammaisten käytöksessä mitään eroa, molemmat ryhmät arvaamattomia käytökseltään ja naureskelevatkin missä ja milloin sattuu mitä omituisimmille asioille...
- naur
niinkö kirjoitti:

Tuskinpa. Ei se saanut mua suorastaa iloiseksi, mutta hupia se herätti niinkin kireässä ilmapiirissä ku sairaalan ensiavussa. Ite olin siellä pää halki ja silmä poskella. Itseasiassa voisin hyvinkin hankkiutua alalle. Tykkään paljon daunlapsista, itellä on serkku sellanen ja se on niin herttanen. Vielä sellanen juttu että en muuten oo pojankolli vaan tyttö.
- niinkö
naur kirjoitti:

anteeksi etten pystynyt sukupuolta tunnistamaan...Ikä kyllä jo paljastui tyylistä :=) Kyllä se siitä, iän myötä.
- naur
niinkö kirjoitti:
anteeksi etten pystynyt sukupuolta tunnistamaan...Ikä kyllä jo paljastui tyylistä :=) Kyllä se siitä, iän myötä.
niihän se on.. iän myötä. Vaan toisilla taas niin ei näytä käyvän..
- jolene
Niinpä niin. "Keharit" ei mikään kaunis, tai asiallinen ilmaisu kehitysvammaisesta. Riippuu millä tavoin ihmiset nauravat hyväntahtoisesti, vai pilkallisesti. Itsekin olen hymyillyt hyväntahtoisesti, mutta maailma on täynnä ilkeitä ihmisiä, jotka nauravat ilkeyttään. Ovat olevinaan niin täydellisiä. Kukaan heistä yleensä ei edes tiedä mitään kehitysvammaisista, tai heidän perheiden elämästä. Kehitysvammaiset ovat todellisuudessa fiksuja ja elämänmyönteisiä. Meidän ns. tavallisten ihmisten pitäisi ottaa mallia heistä. Sitäpaitsi me töppäilemme vielä pahemmin. Me valitsemme osamme.
- jasse
Jos joku juoksee vaikka kahvilaan shortsit jalassa ja kypärä päässä, repeän varmasti.
En juokse heti kysymään, että anteeks, oletko sä vammainen, vai saanko nauraa sulle?
Kyllähän tuollainen jumalauta naurattaa!
Jos ei naurata, niin ei omaa huumorintajua!
Sitä en välttämättä hyväksy, että varsinaisesti vammaisille nauretaan.
Mutta jos joku koomailee, niin se koomailee, ja se saatana saa naurattaa!
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874128Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella263000No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 351338
- 10909
- 133901
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760