Elämä on työlästä. Työlästä, vaikkei töitä tekisikään. Pian kuitenkin heräsin ja nuorilla terveillä aivoillani mietin että minun on tienattava elantoni. Monien työnhakujen jälkeen toivoni alkaa kuitenkin hukkua. Tunnen suurta pettymystä. Miksi kukaan ei huoli näin reipasta ja kivannäköistä tyttöä työntekijäksi?
Puhelin soi. Nappaan sen käteeni varman oloisesti. Puhelu on tuntemattomasta numerosta. Sitten, ilokseni huomaan että vastattuani puheluun, siellä kuuluu iloisen keski-ikäisen naisen äänen helähdys, joka sanoo että minut on valittu töihin Vihernummelan hautausmaalle. Suupieliini nousee hymy ja melkein kiherrän ääneen jesjesjes. Työni alkaa kesäkuun kuudes päivä. Suljen puhelimen ja kaadun sänkyyni puuvillaisen päiväpeiton päälle, jonka sain isoäidiltäni syntymäpäivälahjaksi. Silmäni kostuvat hieman. Isoäiti on jo poissa. Peitossa tuoksuu mummon tuoksu. Lapsena inhosin sitä, mutta nyt se tuo vain kauniita muistoja mieleen. Olen 20-vuotias nuori nainen. En omista paljoa ystäviä. Ai miksikö? No olen omissa haaveissani leijuva omalaatuinen ihminen. Minulla on kyllä poikaystävä nimeltään Perttu. Minun nimeni on Anniina.
Pihalla kiiltelee upouusi polkupyöräni, valkoinen City-pyörä. Olen niin ylpeä siitä. Tänään olisi tarkoitus pyöräillä uudelle työpaikalleni. Vihernummela sijaitseekahden kilometrin päässä. Miten täydellinen päivä voikaan olla. Pyöräni on niin upea että kaikki muuttuvat vihreäksi kateudesta. Tuuli tuntuu lämpimältä ihoani vasten. Kesä on aina parasta aikaa. Puhelini soi.
- Moi, milloin pääset töistä kotiin? Perttu kysyy nopeasti ja minusta jopa jotenkin tylyn tuntuisesti.
- Varmaan kolmen aikoihin, vastaan peläten, että ajan ojaan tai törmään eteen tulevaan esteeseen.
- Okei, nähdään silloin, moimoi rakas.
Klik. Perttu lopettaa puhelun. Suhtaudun aika neutraalisti Pertun puheluihin. Tiedän hänen aika ajoin ilmenevät mustasukkaisuuskohtaukset. Mieleni velloo kuin vaahto kuohuvan lammen päällä. En tiedä, mitä tulevaisuus meille tuo tullessaan. Tunnen itseni vielä niin nuoreksi ja kokemattomaksi suhteen keskellä. Vihernummelan hautausmaa ilmestyy näköpiiriini. Kaunis, sammaloitunut ja matala muuri kehystää hautausmaata. Hautakiviä on silminkantamattomiin, kaatuneita, vanhoja ja uusia kiviä. Aurinko polttaa niskaani.
- Sinä olet varmaan Anniina? naisen ääni kuuluu kymmenisen metriä edestäni.
- Kyllä. Minä tulin tänne töihin.
- Aivan. Minun nimeni on Moona Liivonen. Olen esimiehesi täällä.
Kättelemme tuttavallisesti. Liivosen käsi tuntuu taikinalta. Yäk ajattelen mielessäni. Moona ei ole mitenkään erityisen kaunis nainen, mutta hän onkin jo hieman iäkkäämmänpuoleinen. Hän omistaa tummanruskeat ponnarille sidotut hiukset ja mustasankaiset lasit. Silmien alla on kunnon naururypyt.
- Tämä hautausmaa on toiminut täällä jo reilusti yli sata vuotta. Minä olen työskennellyt täällä jo kaksikymmentä vuotta. Tule, niin esittelen sinulle mitä työtä sinulle olisi tarjolla.
Sora narskuu kenkieni pohjalla. Auringonpaiste ei hellitä vieläkään. Hautausmaan nurkassa on kaunis, pavunmuotoinen kukkapenkki. Siellä on orvokkeja, kehäkukkia ja muita kesäkukkia.
- Onpas kauniita! sanon silmät loistaen.
- Eivätkö olekin? Nyt sinun tehtävänäsi olisi pestä hautakivien päälliset ja kastella kukat, Moona sanoo liioitellun tyynesti. Mutta tee nämä toimenpiteet vain merkityille paikoille.
- Selvä, hihkaisen. Haen kaivon luota kastelukannun. Ja tuolta tavaravarastosta haen harjan.
Moona nyökkää tyytyväisen näköisenä ja sanoo:
- Minä menen puutarhatöihin tuonne kirkon taakse. Jos sinulla on jotain kysyttävää niin tule luokseni.
Katselen Moonan menoa, kun näen hänen pysähtyvän keskustelemaan nuoren mieshenkilön kanssa. Moona ja mies vilkuilevat minua. Aivan kuin esimieheni sanoisi minun tulevani juuri tänne töihin. Mies tuijottaa minua kiinnostuneen näköisesti. Ujohkona tyttönä katson alas ja jatkan työtäni. Sen enempää miettimättä asiaa kaadan veden kukkien juureen. Mummoni neuvoi minua pienenä, että kukkia kannattaa kuumana hellepäivänä kastella alapuolelta, koska jos veden kaataa suoraan päälle, kukat voivat nahistua. Miten ihanaa puhdistaa hautakivet lintujen kakoista, mietin ironisesti. Jotenkin saan tyydytystä aikaansaavastani puhtaudesta. Tunnen hien nousevan otsallani ja kroppani lämpöilyn. En ole vielä edes puolessa välissä kukkien kastelussa.
- Hyvinhän se näyttää menevän, Moona sanoo ylpeänä ja mainitsee lisäksi:
- puolen tunnin päästä on sitten tunnin ruokatauko.
Tunnen helpotusta, että vihdoin pääsen ansaitulle tauolle. Tuuli viilentää ihoani taas ihanasti. Istun kahvilassa sanomalehteä lukien. Moona ilmestyy näkökenttääni ja istuu vastapäätä minua. Huomaan hänen kiltin ja vienon hymynsä.
- Hei taas.
Nyökkään ystävällisesti ja luen uutista Kiinan junaonnettomuudesta.
- Ihmettelit varmaan, kenen kanssa oikein juttelin.
- Siis mitä?
- Niin ihmettelit varmaan kenen kanssa juttelin silloin aamulla.
- Niin! kuka hän on?
Moona katseli ympärilleen varovasti ja kumartui lähemmäs minua päin.
- Hän tekee täällä yhteiskuntapalvelua.
- Minkätakia?
- Hän harrasti useita eri rötöksiä, vähän aikaa sitten ryösti avuttomilta vanhuksilta rahaa.
- Aijaa. Onko hän sitten täällä kauankin?
- Syyskuulle saakka.
Sanokaa mielipiteenne, pitäisikö minun vielä jatkaa?
Puhelin soi. Nappaan sen käteeni varman oloisesti. Puhelu on tuntemattomasta numerosta. Sitten, ilokseni huomaan että vastattuani puheluun, siellä kuuluu iloisen keski-ikäisen naisen äänen helähdys, joka sanoo että minut on valittu töihin Vihernummelan hautausmaalle. Suupieliini nousee hymy ja melkein kiherrän ääneen jesjesjes. Työni alkaa kesäkuun kuudes päivä. Suljen puhelimen ja kaadun sänkyyni puuvillaisen päiväpeiton päälle, jonka sain isoäidiltäni syntymäpäivälahjaksi. Silmäni kostuvat hieman. Isoäiti on jo poissa. Peitossa tuoksuu mummon tuoksu. Lapsena inhosin sitä, mutta nyt se tuo vain kauniita muistoja mieleen. Olen 20-vuotias nuori nainen. En omista paljoa ystäviä. Ai miksikö? No olen omissa haaveissani leijuva omalaatuinen ihminen. Minulla on kyllä poikaystävä nimeltään Perttu. Minun nimeni on Anniina.
Pihalla kiiltelee upouusi polkupyöräni, valkoinen City-pyörä. Olen niin ylpeä siitä. Tänään olisi tarkoitus pyöräillä uudelle työpaikalleni. Vihernummela sijaitseekahden kilometrin päässä. Miten täydellinen päivä voikaan olla. Pyöräni on niin upea että kaikki muuttuvat vihreäksi kateudesta. Tuuli tuntuu lämpimältä ihoani vasten. Kesä on aina parasta aikaa. Puhelini soi.
- Moi, milloin pääset töistä kotiin? Perttu kysyy nopeasti ja minusta jopa jotenkin tylyn tuntuisesti.
- Varmaan kolmen aikoihin, vastaan peläten, että ajan ojaan tai törmään eteen tulevaan esteeseen.
- Okei, nähdään silloin, moimoi rakas.
Klik. Perttu lopettaa puhelun. Suhtaudun aika neutraalisti Pertun puheluihin. Tiedän hänen aika ajoin ilmenevät mustasukkaisuuskohtaukset. Mieleni velloo kuin vaahto kuohuvan lammen päällä. En tiedä, mitä tulevaisuus meille tuo tullessaan. Tunnen itseni vielä niin nuoreksi ja kokemattomaksi suhteen keskellä. Vihernummelan hautausmaa ilmestyy näköpiiriini. Kaunis, sammaloitunut ja matala muuri kehystää hautausmaata. Hautakiviä on silminkantamattomiin, kaatuneita, vanhoja ja uusia kiviä. Aurinko polttaa niskaani.
- Sinä olet varmaan Anniina? naisen ääni kuuluu kymmenisen metriä edestäni.
- Kyllä. Minä tulin tänne töihin.
- Aivan. Minun nimeni on Moona Liivonen. Olen esimiehesi täällä.
Kättelemme tuttavallisesti. Liivosen käsi tuntuu taikinalta. Yäk ajattelen mielessäni. Moona ei ole mitenkään erityisen kaunis nainen, mutta hän onkin jo hieman iäkkäämmänpuoleinen. Hän omistaa tummanruskeat ponnarille sidotut hiukset ja mustasankaiset lasit. Silmien alla on kunnon naururypyt.
- Tämä hautausmaa on toiminut täällä jo reilusti yli sata vuotta. Minä olen työskennellyt täällä jo kaksikymmentä vuotta. Tule, niin esittelen sinulle mitä työtä sinulle olisi tarjolla.
Sora narskuu kenkieni pohjalla. Auringonpaiste ei hellitä vieläkään. Hautausmaan nurkassa on kaunis, pavunmuotoinen kukkapenkki. Siellä on orvokkeja, kehäkukkia ja muita kesäkukkia.
- Onpas kauniita! sanon silmät loistaen.
- Eivätkö olekin? Nyt sinun tehtävänäsi olisi pestä hautakivien päälliset ja kastella kukat, Moona sanoo liioitellun tyynesti. Mutta tee nämä toimenpiteet vain merkityille paikoille.
- Selvä, hihkaisen. Haen kaivon luota kastelukannun. Ja tuolta tavaravarastosta haen harjan.
Moona nyökkää tyytyväisen näköisenä ja sanoo:
- Minä menen puutarhatöihin tuonne kirkon taakse. Jos sinulla on jotain kysyttävää niin tule luokseni.
Katselen Moonan menoa, kun näen hänen pysähtyvän keskustelemaan nuoren mieshenkilön kanssa. Moona ja mies vilkuilevat minua. Aivan kuin esimieheni sanoisi minun tulevani juuri tänne töihin. Mies tuijottaa minua kiinnostuneen näköisesti. Ujohkona tyttönä katson alas ja jatkan työtäni. Sen enempää miettimättä asiaa kaadan veden kukkien juureen. Mummoni neuvoi minua pienenä, että kukkia kannattaa kuumana hellepäivänä kastella alapuolelta, koska jos veden kaataa suoraan päälle, kukat voivat nahistua. Miten ihanaa puhdistaa hautakivet lintujen kakoista, mietin ironisesti. Jotenkin saan tyydytystä aikaansaavastani puhtaudesta. Tunnen hien nousevan otsallani ja kroppani lämpöilyn. En ole vielä edes puolessa välissä kukkien kastelussa.
- Hyvinhän se näyttää menevän, Moona sanoo ylpeänä ja mainitsee lisäksi:
- puolen tunnin päästä on sitten tunnin ruokatauko.
Tunnen helpotusta, että vihdoin pääsen ansaitulle tauolle. Tuuli viilentää ihoani taas ihanasti. Istun kahvilassa sanomalehteä lukien. Moona ilmestyy näkökenttääni ja istuu vastapäätä minua. Huomaan hänen kiltin ja vienon hymynsä.
- Hei taas.
Nyökkään ystävällisesti ja luen uutista Kiinan junaonnettomuudesta.
- Ihmettelit varmaan, kenen kanssa oikein juttelin.
- Siis mitä?
- Niin ihmettelit varmaan kenen kanssa juttelin silloin aamulla.
- Niin! kuka hän on?
Moona katseli ympärilleen varovasti ja kumartui lähemmäs minua päin.
- Hän tekee täällä yhteiskuntapalvelua.
- Minkätakia?
- Hän harrasti useita eri rötöksiä, vähän aikaa sitten ryösti avuttomilta vanhuksilta rahaa.
- Aijaa. Onko hän sitten täällä kauankin?
- Syyskuulle saakka.
Sanokaa mielipiteenne, pitäisikö minun vielä jatkaa?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Yhteiskuntapalvelu= yhdyskuntapalvelu
Mielenkiintoinen ja mukaansa tempaava tarinan alku, lukisin mielelläni lisää.
Teksti oli aika tönkköä ja naiivia enkä edes jaksanut lukea loppuun. Vaikutat aika nuorelta ja kokemattomalta, ehkäpä ikä tuo tullessaan enemmän kokemusta elämästä ja kirjoittamisesta. Voi tietysti olla ettet koskaan opi kirjoittamaan sujuvaa tekstiä. Paha juttu, josset ole nuori...
Jäi kummastuttamaan miksi piti niin tarkkaan kertoa päiväpeiton olevan puuvillaa ja ovatko kaikki vanhemmat naiset rumia, kuten teksti vähän antaa ymmärtää.
En ymmärrä miksi tänne palstalle pitää noita tekstejä laittaa. Harva antaa rakentavaa palautetta, jos edes jaksaa lukea.
*
huomasin että tarinasi jatkuu tuonnempana mutta haluan kirjoittaa kommenttini jo nyt, ehkä kirjoitan toisenkin, kuka tietää :)
Tällä palstalla käy kärttyisiä arvostelijoita kuten tuo Simone* joka ei ehkä ole kovin sujuva lukija, kun ei ole jaksanut näin lyhyttä tekstinpätkää loppuun lukea. Kova kiire antamaan arviotaan.
Yksi käsittämätön arviointiaihe edellä on ikäsi: oletpa nyt sitten nuori tai keski-ikäinen tai vanha, on Anniina selvästi nuori ja hän se siinä kirjoituksessa mummon peittoa nuuhkii! Sitä paitsi useiden nuorten ihmisten mielestä 35 on jo vanha ja rypyt on rumia. Ihan kuin joku kuka vaan ei saisi olla sitä mieltä, että vanhat naiset vaikka kaikki on rumia?!!
Mitä varten tämä palsta mielestäsi, Simone, on jos ei juuri tällaisia kertomuksia varten. Älä tule tänne kärsimään!
Toho on huomattavaen asiallinen henkilö, kannattaa lukea huolella, mitä kirjoittaa, mutta ei kannata ottaa kovin vakavasti kuitenkaan. Tarkoitan sanoa, ettei hänkään edusta kuin itseään mielipiteillään.
Niin kuin esim liiat rönsyt ja höpinät. Unohda: nuoret tytöt rönsyilee ja höpinöi, siksihän tämä teksti elää kun se on kirjoitettu elämän mukaan. Äläkä missään nimessä jätä mumonpeittoa pois, voit harkita paikkaa, missä siitä kerrot, mutta sehän on ihan ilmeisen olennainen osa Anniinan sielunmaisemaa.
Tarinasi on työstövaiheessa, aihetta ja ideaa on ja jännitettä kuten Toho sanoi. Moni ei kykene siihen. Ehkä annat tekstisi jollekulle kielestä kiinnostuneelle oikoluettavaksi?
Lykkyä pyttyyn!
Anteeksi kovasti kun *roxette* astuin varpaillesi. Sinähän oletkin se suuri ja viisas tietäjä jonka sanaa kannattaa kuunnella tarkkaan. Jep jep, en viitsi edes vaivautua lätinääsi enempää kommentoimaan.
Tarkoitukseni ei ollut lytätä kirjoittajan tekstiä vaan kertoa rehellisesti mitä siitä tuli mieleen. Perseen nuoleminen ja kaunistelu on muita, kuten sinua *roxette*, varten. En kuitenkaan mielestäni ollut ilkeä enkä käskenyt lopettaa kirjoittamista, joten mielestäni haukut nyt väärää puuta.
Minua itseäni kiinnostaa tällä palstalla lähinnä keskustelut kirjoittamisesta yleensä, ei niinkään muiden tekstit ja niiden arvostelu. Anteeksi nyt siitäkin mielipiteestäni.
Elä ja anna muidenkin elää.
*
'Teksti oli aika tönkköä ja naiivia enkä edes jaksanut lukea loppuun.' - No, eihän tämä ilkeätä ole, ei, tässä ihan rakentavasti kerrotaan, mikä on vikana, niinkö? Kunhan nimittelet, kun et osaa sanoa, mikä tekstin mielestäsi teki tönköksi ja naiiviksi. Vai luuletko että totuutesi on sellainen, että se lukee iltataivaalla kaikkien luettavana?
'Vaikutat aika nuorelta ja kokemattomalta, ehkäpä ikä tuo tullessaan enemmän kokemusta elämästä ja kirjoittamisesta. Voi tietysti olla ettet koskaan opi kirjoittamaan sujuvaa tekstiä. Paha juttu, josset ole nuori...'- Tässäkin tavoittelet pelkästään tekstin herättämiä analyyttisiä näkökulmia, NIINKÖ?
Miksi pyytelet tahallista pahantahtoisuuttasi anteeksi? Sinulla on oikeus mielipiteeseesi, ihan niin kuin minullakin on oikeus ilmaista mielipiteeni siitä, mitä sinun paskanjauhantasi minussa herättää. Osaat pelkästään arvostella ja nimitellä, siltä vaikuttaa, vai onko sinulla jotain todellista sanottavaa näistä teksteistä? Jos on, se saattaa jopa kiinnostaa joitakin ihmisiä. Latteat haukkumisesi tuskin ovat kenenkään mielestä mieltäylentäviä, ne eivät ole hauskoja, teräviä eivätkä edes purevia, vaikka niin ilmeissti itse toivot.
Millä lihaksilla sinä muuten kuvittelet voivasi ketään kieltää tai käskeä? Kirjoittamaan tai laulamaan.
Kun nyt olet minutkin hienosti leimannut korkean ymmärryksesi tuottamalla arvovallalla, voisitko - pyydän alamaisimmin - ystävällisesti kertoa, mikä kohta erityisesti minun mielipiteessäni oli sanojasi lainatakseni 'perseen nuolemista ja kaunistelua'?
pahantahtoisuuttasi anteeksi? Vai luuletko että totuutesi on sellainen, että se lukee iltataivaalla kaikkien luettavana? Sinulla on oikeus mielipiteeseesi, ihan niin kuin minullakin on oikeus ilmaista mielipiteeni siitä, mitä sinun paskanjauhantasi minussa herättää. Osaat pelkästään arvostella ja nimitellä, siltä vaikuttaa, vai onko sinulla jotain todellista sanottavaa? Jos on, se saattaa jopa kiinnostaa joitakin ihmisiä. Latteat haukkumisesi tuskin ovat kenenkään mielestä mieltäylentäviä, ne eivät ole hauskoja, teräviä eivätkä edes purevia, vaikka niin ilmeissti itse toivot.
Millä lihaksilla sinä muuten kuvittelet voivasi ketään kieltää tai käskeä? Kirjoittamaan tai laulamaan.
Kun nyt olet toisenkin hienosti leimannut korkean ymmärryksesi tuottamalla arvovallalla, voisitko - pyydän alamaisimmin - ystävällisesti keskittyä palstan aiheeseen, ja puhua esilletuodusta tekstistä, menemättä henkilökohtaisiin solvauksiin toisia keskustelijoita kohtaan?
Harjoittelemalla ja lukemalla mahdollisimman paljon klassikkoja opit sujuvan kielenkäytön.
Pohdi juonenrakenne etukäteen - mieti henkilökuvauksiasi - tarkista ajan- ja paikankuvat.
Nyt tekstisi on keskeneräistä, rönsyilevää ja kieltämättä lukijaa kyllästyttävää.
Tönkköä on aivan liian vaimea luonnehdinta. Juttusi oli aivan totaalista paskaa. Oikein rupeaa vituttamaan. Teet varmaan "parhaasi"?
Rupea harrastamaan jotain muuta, jookos. Ratsastus on esim ihan hauska harrastus.
En ollut rakentava, vaan ilkeä paska, mutta oletkin toivoton tapaus.