Mitä tehdä kun epämääräinen ahdistus, epävarmuus, liiallinen huolehtiminen ja synkistely iskee?
Ahdistus on elämän luonnollinen osa. Kipu kertoo kehon ongelmista ja ahdistus tuo mielen tarpeita pinnalle. Ahdistuksen avulla voimme saada aidompaa kosketusta tunteisiimme ja luovuuteemme. Eli jonkinverran ahdistusta kannattaa kesyttää kumppaniksi. Liiallisen ahdistuneisuuden keskellä voi myös kokeilla seuraavia asioita.
- Älä jää liian pitkiksi ajoiksi yksin ahdistuksesi kanssa. Jos et pystyy jakamaan sitä kenenkään kanssa niin hakeudu sellaisten ihmisten seuraan joiden lähellä tulee hyvä olo. Ahdistusta helpottava yhdessäolo ei aina edellytä syvällistä keskustelua. Viihde, kevyt rupattelu ja hauska toiminta voi tarjota tarvittavaa virkistystä.
- Luonto ja erilaiset tilat antavat ahdistukselle tarvittavat ”raamit”. Kauneudella on hoitava ja lohduttava vaikutus. Etsi sellaista tilaa jossa sielusi saa levätä. Se voi toiselle olla kirkko, toiselle vaikkapa huoltoasema.
- Hanki sellaista tietoa jonka avulla ahdistuksesi konkretisoituu ja selkeytyy. Sinulla on sitten enemmän ”järki-asiaa”, jonka avulla purkaa ahditusmöykkyä. Varo kuitenkin ”lukitsemasta” tunnevoimaasi liian ahtaaseen ajatuskehikkoon.
- Toimi edes jotenkin. Se että pystyy tekemään jotain, esimerkiksi suoriutumaan arkiaskareista, tuottaa iloa ahdistuksenkin keskellä. Epätoivoisessa tilanteessakin löytyy aina toimivia elämän alueita. Ota vastaan muiden tarjoamaa vetoapua. Älä kuitenkaan vertaa suorituksiasi muitten kanssa vaan opi iloitsemaan pienistä onnistumisista.
- Anna aivoille muuta ajattelutyötä. Aktivoi aivoja asioilla jotka edistävät keskittymiskykyä, luovaa ajattelua ja täydellistä antautumista. Eräs mies, joka kärsi työttömyyteen liittyvästä ahdistuksesta, teki itsensä kanssa sopimuksen että korkeintaan työajan mittainen aika saa kulua työn etsintään, opiskeluun, itsetutkiskeluun ja murehtimiseen. Muu aika on perhe- ja/tai vapaa-aikaa.
- Hellitä vaikkapa "tippumalla seuraavalle tasolle” eli sille pohjalle missä löytyy elämää kannattavat voimat ja arvot. Anna tunteiden huuhtoutua. Lepää ahdistuksen ” myrskyn silmässä”.
Helena Tornberg

Vastaukset 2
Vanhimmat
http://www.healingeagle.net/Fin/Poems/Meaning.html
http://www.mielenterveysseura.fi/mieli_info.asp?main=Mitä mielenterveys on?