Sepram, epäsopiva?

Hei taas!

Viime päivinä olen ruvennut miettimään, että jos sittenkin Sepram on itselleni epäsopiva. Muuten kaikki on sujunut viime aikoina ihan hyvin; paniikkihäiriöitä ei ole tullut yli kahteen viikkoon, ainakaan kunnollisia sellaisia, mutta kummallisia oloja on ollut. Esimerkiksi ennen nukkumaanmenoa ja herätessä olo tuntuu 'sekavalta'. Samoin välillä on oloja, että ei tuntisi itseään ja puhuessa ei tajua mitä sanoo yms.

Mitä mieltä te olette, voisiko väärä lääke aiheuttaa tämmöistä vai mistä tässä voisi olla kyse?
4392
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

mielisairauden kaltaisia tiloja, esimerkkinä mm. taannoinen kouluammuskelija. Kukaan ei tiedä mitä heijastevaikutuksia on serotoniinitason rukkaamisella, ihmisen aivokemian tasapaino on hyvin monimutkainen ja yksilöllinen juttu ja sen muuttaminen näillä "lääkkeillä" on täysin edesvastuutonta puoskarointia.

Äänestä

Kyllä nuo ovat niitä paniikkihäiriön oireita,joten ei syytä huoleen :) Itselläni sama lääke kuin sulla ja silti saan vielä tuollaisia samanlaisia tuntemuksia kuin sä.

Äänestä
  • itselläni vielä silloin tällöin .Sama lääke ja n.4 kk käyttänyt.

    Äänestä

Miten suuri annostus sinulla on päivittäin? Minulla oli 40mg/pv, mutta sitten oloni parani ja pikkuhiljaa jätin koko lääkkeen pois. Pärjäsin noin vuoden verran ilman ja nyt taas on aloitettu, mutta 10mg/pv. Toistaiseksi on riittänyt.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Headspin kirjoitti:

Hei taas!

Viime päivinä olen ruvennut miettimään, että jos sittenkin Sepram on itselleni epäsopiva. Muuten kaikki on sujunut viime aikoina ihan hyvin; paniikkihäiriöitä ei ole tullut yli kahteen viikkoon, ainakaan kunnollisia sellaisia, mutta kummallisia oloja on ollut. Esimerkiksi ennen nukkumaanmenoa ja herätessä olo tuntuu 'sekavalta'. Samoin välillä on oloja, että ei tuntisi itseään ja puhuessa ei tajua mitä sanoo yms.

Mitä mieltä te olette, voisiko väärä lääke aiheuttaa tämmöistä vai mistä tässä voisi olla kyse?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu