Moi ja terkut Lontoosta! Oli todella ihanaa viettää kaksi kokonaista päivää miehen kanssa laatuaikaa luomukahviloissa sekä kirja- ja antiikkimarkkinoilla. (Kuulostan nyt enemmän hipiltä, mitä oikeasti olen.) Tyttö pärjäsi mainiosti isovanhempiensa kanssa kotona, ei ole ennen ollutkaan yötä erossa kummastakin vanhemmasta.
Joka tapauksessa, olen miettinyt jo ennen kulunutta viikkoa seuraavaa isovanhempiin liittyvää seikkaa. Tyttäreni on ollut syntymästään lähtien valtavasti tekemisissä minun vanhempieni kanssa, ja he tuntevat toisensa mainiosti. Mielestäni kiintymyssuhteeni lapseen on ihan kunnossa jne. Minua vain ihmetyttää, miksi mummi on kaikkein tärkein henkilö hänelle silloin kun hän on saatavilla.
Jos tyttäreni esimerkiksi kolauttaa päänsä tai harmistuu muuten vaan, äitini ollessa paikalla hän ryntää hakemaan lohdutusta heti mummin sylistä. Normaalisti paras lohduttaja on tietysti äiti eli minä. Heti, kun äitini astuu kuvioihin, niin tyttö ikään kuin unohtaa isänsä ja äitinsä, ja on täysin mummin pauloissa: jakaa leluja mummille, pyytää häneltä maitoa, pyrkii syliin jne.
Minusta on ensiarvoisen tärkeää, että tyttäreni on läheisissä väleissä isovanhempiensa kanssa. Myös minä olen oman isoäitini kanssa ylin ystävä ja teemme kaikenlaista yhdessä. Mutta, äh, en osaa selittää... Ovatkohan tunteeni sitten jotakin mustasukkaisuutta. Tai onko tämä pohdinta kätkettyä huolta siitä, että olenko lapselleni kuitenkaan se tärkein henkilö, mitä äitinä itsekkäästi tietysti haluaisin olla. Olenko jotenkin kylmempi ja poissaolevampi tms, eikä mua kannata kelpuuttaa, jos vain voi valita! Olenko hoitanut bisnekseni jotenkin huonommin kuin äitini?
Näitä tunteita on hyvin hankalaa selittää ja sivullisesta toi kaikki kuulostaa varmaan tosi lapselliselta. Mutta nyt ruuanlaittoon, neiti tulee kohta isänsä kanssa uinnista. Multa loppui se harrastus, kun en mahdu mahani kanssa enää uikkariin enkä raaski ostaa uutta.
Piti vielä lisätä, että tyttäreni on ollut mummin tyttö jo paljon ennen näitä kahta päivää, jotka olimme poissa. Ilmiö ei ole siis uusi! Onneksi tyttö oli kotiin tullessamme minun sylivauvani. Se helpotti hieman mustasukkaista mieltä. ;)
Joka tapauksessa, olen miettinyt jo ennen kulunutta viikkoa seuraavaa isovanhempiin liittyvää seikkaa. Tyttäreni on ollut syntymästään lähtien valtavasti tekemisissä minun vanhempieni kanssa, ja he tuntevat toisensa mainiosti. Mielestäni kiintymyssuhteeni lapseen on ihan kunnossa jne. Minua vain ihmetyttää, miksi mummi on kaikkein tärkein henkilö hänelle silloin kun hän on saatavilla.
Jos tyttäreni esimerkiksi kolauttaa päänsä tai harmistuu muuten vaan, äitini ollessa paikalla hän ryntää hakemaan lohdutusta heti mummin sylistä. Normaalisti paras lohduttaja on tietysti äiti eli minä. Heti, kun äitini astuu kuvioihin, niin tyttö ikään kuin unohtaa isänsä ja äitinsä, ja on täysin mummin pauloissa: jakaa leluja mummille, pyytää häneltä maitoa, pyrkii syliin jne.
Minusta on ensiarvoisen tärkeää, että tyttäreni on läheisissä väleissä isovanhempiensa kanssa. Myös minä olen oman isoäitini kanssa ylin ystävä ja teemme kaikenlaista yhdessä. Mutta, äh, en osaa selittää... Ovatkohan tunteeni sitten jotakin mustasukkaisuutta. Tai onko tämä pohdinta kätkettyä huolta siitä, että olenko lapselleni kuitenkaan se tärkein henkilö, mitä äitinä itsekkäästi tietysti haluaisin olla. Olenko jotenkin kylmempi ja poissaolevampi tms, eikä mua kannata kelpuuttaa, jos vain voi valita! Olenko hoitanut bisnekseni jotenkin huonommin kuin äitini?
Näitä tunteita on hyvin hankalaa selittää ja sivullisesta toi kaikki kuulostaa varmaan tosi lapselliselta. Mutta nyt ruuanlaittoon, neiti tulee kohta isänsä kanssa uinnista. Multa loppui se harrastus, kun en mahdu mahani kanssa enää uikkariin enkä raaski ostaa uutta.
Piti vielä lisätä, että tyttäreni on ollut mummin tyttö jo paljon ennen näitä kahta päivää, jotka olimme poissa. Ilmiö ei ole siis uusi! Onneksi tyttö oli kotiin tullessamme minun sylivauvani. Se helpotti hieman mustasukkaista mieltä. ;)
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mummo kieltää ja komentaa harvemmin kuin äiti/isä, kyllä lapsi tietää kenet saa käärittyä pikkusormen ympärille. =D Meillä se on minun isäpuoleni, pikku- herra hymyilee, tai nauraa ääneen pelkästään isäpuoleni äänen kuullessaan.
Eikä se mummo, vaikka läheinen onkin, ole paikalla yhtä paljon kuin vanhemmat, lapsi luottaa siihen että vanhemmat ovat aina saatavilla, tai tulevat ainakin takaisin pian, ei heihin tarvitse samoin panostaa.
Kertoo varmaankin paremminkin hyvästä ja luottamuksellisesta äiti- lapsisuhteesta kuin huonosti hoidetusta "bisneksestä".
Ja äidin mustasukkaisuudesta lapsestaan. =D Älä huoli, eiköhän samantyyppisiä tuntemuksia tule kaikille äideille vastaan, enemmin tai myöhemmin.
Meillä ihan samanlaista. Olen miettinyt monet kerran ihan samalla tavalla että mitä olen tehnyt väärin ja olenko huonompi äiti kun mitä pitäisi olla ihan vaan sen takia miten lapseni käyttäytyy kun mummo on saatavilla!
Monesti olen ihan pahottanut mieleni kun lapsi ei ole halunnut tulla syliini mummon luona vaan on kääntänyt päätään pois ja ojentautunut mummon syliin. Pahalta on tuntunut ja olen myös tuntenut noita mustis-tuntemuksia.
Tosi kiva tietää etten ole siis ainoa kenelle on käynyt noin lapsensa kanssa! :)