Pyhä Henki

Päivän evankeliumitekstissä (Joh. 7: 37-39) sanotaan:

Juhlan suurena päätöspäivänä Jeesus nousi puhumaan ja huusi kovalla äänellä: "Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon! Joka uskoo minuun, 'hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat', niin kuin kirjoituksissa sanotaan." Tällä Jeesus tarkoitti Henkeä, jonka häneen uskovat tulisivat saamaan. Vielä ei Henkeä ollut tullut, koska Jeesusta ei vielä ollut kirkastettu.

Tämä kohta erottaa mielenkiintoisella tavalla parannuksen ja Hengen kasteen. Uskovainen siis voi olla ilman ko. kastettakin, ja esim. helluntailaisillehan tuo Hengellä täyttyminen on suuri, rukoilemisen arvoinen asia. Itse ajattelen, että esim. liikutukset olisivat vastaava tapahtuma.

Vanhoillislestadiolaiset omivat Hengen itselleen käyttämällä tukenaan tätäkin UT:n kohtaa. Uskovaisesta tulee itsestään lähde; siksi on tärkeää kuulla päästösanat toiselta lestadiolaiselta, joka ainoana on pätevä avaamaan synnin kahleet.

Kun ihmisestä tulee uskovainen, hän saa lestadiolaisuuden mukaan Pyhän Hengen. Näin opetetaan myös kirkkouskovaisuudessa. Näin uskova ihminen voi auttaa Jeesuksen nimessä autuuteen muitakin. Olla Herran äänenä maailmassa.

Hengen kaste on myös kiintoisa aihe. Sehän lienee armolahja, joka ei ole autuuden ehto.

Lestadiolaiset kuitenkin sotkeutuvat jatkuvasti jalkoihinsa parannuksessa saatavan Pyhän Hengen ja Hengen kasteen kanssa. Heillä on kova tarve rajoittaa Jumala omaan joukkoonsa ja siksi heidän lienee vaikea selittää esim. vuosikausia uskovaisista erillään toimineen Paavalin uskoa. Tämä uskovainen se vain julisti Herran sanaa, eikä kokenut tarvetta määritellä käsitteitä.
2187
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Uskoon tuleminen ja uudestisyntyminen on Pyhän Hengen työ. Mutta kun ihminen uudestisyntyy, ei se ole sama kuin Pyhän Hengen kaste.
Minä uudestisynnyin Imatralla, mutta sain Pyhän Hengen kasteen vasta noin 2½ vuotta senjälkeen
Helsingin Stadionin kukkulalla. Kun Pastori Kukkula rukoili puolestani. Ja aloin puhumaan muilla kielillä sen mukaan kuin Pyhähenki puhuttavaa antoi. Se oli Pyhän hengen kaste, mutta uudestisyntyminen tapahtui noin 2½ vuotta aikaisemmin.

Olavi

Äänestä
  • ""Uskoon tuleminen ja uudestisyntyminen on Pyhän Hengen työ. Mutta kun ihminen uudestisyntyy, ei se ole sama kuin Pyhän Hengen kaste. "" Amen.

    Minulla ne tapahtuivat yhtä aikaa, mutta useilla veljillä ja siskoilla tapahtuma on kuvailemasi kaltainen. Tapahtuma ei jättänyt ketään kymäksi, sitä seurasi satoja ihmisiä.

    Uskoon tulo minulla tapahtu n. 1o v aijemmin, ja vasta sitten Herra hoiti nämä loput. Kasteeleella kävin vasta n 2 v sitte, kun siihen olin valmis ja pakotettu.

    Uskoontulo koko proseduurina on ihmsillä erilainen, tiedän ihmisä, joilla uskoon tuleminen, uudestyntyminen ja PH;lla täyttyminen tapahtuminina olivat lähes samanaikaisia, ja siitä on tuki Raamatussa, osa heistä on hakeutuneet Jeesusen kasteelle, osa ei vielä.

    VL piireissä yleensä uksotaan, ettei uskoon voi tulla noin helposti, kuten Teartilla, koko prosessi on vain muutamia tunteja, mutta sitä on edeltänyt aina Jumlan vetäminen Poikaansa. Kärismystä ei välttämättä ole ainana ennen iloa.

    Neulansilä on tässä oma ego.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lahvataani kirjoitti:

Päivän evankeliumitekstissä (Joh. 7: 37-39) sanotaan:

Juhlan suurena päätöspäivänä Jeesus nousi puhumaan ja huusi kovalla äänellä: "Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon! Joka uskoo minuun, 'hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat', niin kuin kirjoituksissa sanotaan." Tällä Jeesus tarkoitti Henkeä, jonka häneen uskovat tulisivat saamaan. Vielä ei Henkeä ollut tullut, koska Jeesusta ei vielä ollut kirkastettu.

Tämä kohta erottaa mielenkiintoisella tavalla parannuksen ja Hengen kasteen. Uskovainen siis voi olla ilman ko. kastettakin, ja esim. helluntailaisillehan tuo Hengellä täyttyminen on suuri, rukoilemisen arvoinen asia. Itse ajattelen, että esim. liikutukset olisivat vastaava tapahtuma.

Vanhoillislestadiolaiset omivat Hengen itselleen käyttämällä tukenaan tätäkin UT:n kohtaa. Uskovaisesta tulee itsestään lähde; siksi on tärkeää kuulla päästösanat toiselta lestadiolaiselta, joka ainoana on pätevä avaamaan synnin kahleet.

Kun ihmisestä tulee uskovainen, hän saa lestadiolaisuuden mukaan Pyhän Hengen. Näin opetetaan myös kirkkouskovaisuudessa. Näin uskova ihminen voi auttaa Jeesuksen nimessä autuuteen muitakin. Olla Herran äänenä maailmassa.

Hengen kaste on myös kiintoisa aihe. Sehän lienee armolahja, joka ei ole autuuden ehto.

Lestadiolaiset kuitenkin sotkeutuvat jatkuvasti jalkoihinsa parannuksessa saatavan Pyhän Hengen ja Hengen kasteen kanssa. Heillä on kova tarve rajoittaa Jumala omaan joukkoonsa ja siksi heidän lienee vaikea selittää esim. vuosikausia uskovaisista erillään toimineen Paavalin uskoa. Tämä uskovainen se vain julisti Herran sanaa, eikä kokenut tarvetta määritellä käsitteitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu