Allergiaa, vai poskiontelu tulehdus???

Pää halkiaa

   
Puolitoistaviikkoa sitten alkoi kevät flunssan oireet.

Ääni oli paksu pari päivää, kurkku kipeä, ja nenän ja nielun välillä liikkui limaa, mutta mitään ei juurikaan valunut nenästä ulos, mikä onkin ihmeellistä. Tämä olo kesti n. neljä päivää, jonka jälkeen alkoi helpottaa. Neljännen päivän kohdalla, kun tauti alkoi helpottaa..alkoi kamalat päänsäryt!!!!!!!!
Siitä asti onkin särkenyt otsalohkoa, tuntuu ettei buranakaan oikein auta. Myös nenän "takana" on sellainen outo paineen tunne. Parina aamuna ollut nyt kurkku kipeä(taas), ja nyt päivälläkin sellainen karhea tunne kurkussa ja keuhkon yläosassa, niinkuin olisi flunssa tulossa päälle.
Nielu tuntuu tosi paksulta, väsyttää ja jotenkin tosi sumuinen olo, niinkuin "pää ei toimisi kunnolla".
Jos laitan pään alas päin, niin en tunne varsinaisesti kipua,mutta paineen tunne otsassa lisääntyy.
Todella kurja olo:=(
Vetämätön ja väsynyt..Koko ajan särkee tota nuppia.
Voiskohan tässä olla kysymys poskiontelontulehduksesta?

Muistelen että mulla on monena vuotena keväällä ollut tällainen raju päänsärky kausi, mitä on lopulta hoidettu poskiontelontulehduksena.
Ehkä tämä on osittain allergiaa?! voisko olla, että siitepöly saa ontelot turpoamaan/ärtymään, vaikka nenä ei varsinaisesti vuoda?
Miehelläni on koivu allergia, ja hän sen sijaan aivastelee ja niistää jatkuvasti, kurkkua ja nielua kutittaa, sekä silmät punoittaa.Sellaista minulla ei ole..Mutta allergiahan voi oireilla monella tapaa.

15

5490

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pää halkiaa

         
      Lisäksi tunnen muuten itseni tosi masentuneeksi.
      Tämä alkoi samoiihin aikoihin flunssa oireiden kanssa:=(

    • päätä särkee

      Mulla poskiontelot tukossa koko ajan ja varsinkin aamuisin. Pää koko ajan vähän kipeä ja varsinkin poskien kohdalta jomottaa. Ilmeisesti liittyy allergiaan. Lisäksi olen koko ajan väsynyt ja mieli on maassa. Kannattaa kokeilla jotai allergiasuihkeita, koska avaavat poskionteloita ja sarvikuonokannua.

      • jeesjeesjees

        mulla kanssa täysin samat oireet. kävin eilen sitte lääkärissä jokaa otti verikokeet poskiontelotulehduksen varalta, mutta tulokset olivat kuulemma "loistavat".
        mulla on kauheen tukkonen nenä joka ei avaudu niistämällä ja jotenki sekainen olo paikka paikoin, pää todellakin jäässä ja väsyttää kamalasti. en viitsi enää allergialääkkeitäkään syödä kun luulin, että tämä sekavuus johtuu niistä mutta sama olo jatkuu. jotenkin vähän myös yskäinen olo, vaikkei yskitäkään. otsa myös ollu kipeenä ja ollu jopa kuumeinen olo, vaikka mittari ei oo näyttänyt normilukemia enempää. no, nyt sit ennen töitä apoteekin kautta hakeen nenäsumutetta ja töihin. harmittaa kun ei viitsi edes lenkille mennä kun ei tiedä onko tässä nyt flunssa vai pelkät allergiaoireet kyseessä :l


    • täälläkin...

      Minulla jokakeväinen koivuallergia, ei kovin paha, joten Xyzalilla olen pärjännyt normaalisti. Mutta tänä keväänä eka kertaa on iskenyt juuri kuvaamasi kaltainen kova "poskiontelopäänsärky" joka ei tunnu hellittävän edes lievillä särkylääkkeillä. Nyt jatkunut jo viikon verran. En tiedä auttaisiko mahdollisesti joku nenäsumute asiaan, jos jollain on vastaavia kokemuksia johon sumutteet ovat auttaneet kiittäisin vinkeistä! Kamalan vetämätön ja kurja olo ja päätä vihloo.

      • Juu on apu

        Kannattaa kokeilla allergiseen poskionteloiden tukkoisuuteen Flixonasea. Mulla se auttoi muutaman päivän käytön jälkeen ja kamala pään jomotus loppui sekä tukkoisuus. Suihke jotenkin myös supistaa nenän limakalvoja ja on helpompi hengittää. Mulla vaan harmillisesti ei auta paukamiin, joita saan kesäisin enemmän. Niihin joudun viel käyttämään antihistamiinia lisäksi.


    • Särkee päätä yms.

      Täälläkin samoja oireita. Sitä miettii tuon tuostakin, että onko tämä allergiaa vai virustautia. Muutaman päivän yskän ja kurkkukivun jälkeen olo helpotti, mutta muutaman päivän päästä kamala päänsärky, ilman Panadolia ei elämästä olisi tullut mitään. Itsellä vain se ero, että räkää tulee kuin saavista kaataen. Koko ajan saa niistää, eikä sekään kivaa ole, kun ei loppua ole näkyvissä. Kohta viikon päivät on niistetty! Tänään olin enemmä ulkona (mitä tieytsti pitäisti välttää:() ja lisäksi kurkun kutinaa jälleen sekä silmien kutinaa. Olen syönyt antihistamiinia jo yli kuukauden, mutta tänään piti ottaa jo tupla-annos. Masentaa aivan oikeasti jo!

      • Tre lainen

        Juuri nuo oireet ja toinen silmä vuotaa ja antihistamiinia pitää ottaa kuin namia eli ei taida kohta enää tehota.
        Tälläistä ei ole koskaan ollut, mistähän lienee kysymys?
        Kiva jos terveysviranomaiset ottaisivat päänsä pois pensaasta selvittäisivät onko syynä lämmin talvi tms JA TIEDOTTAISIVAT! Kiitos.


    • sdsdsdsd

      Mullakin toi pirun "sumu-väsy-olo", vaikka on lääkitys allergiaan...tuntuu, että voisi KUUKAHTAA hetkellä millä hyvänsä.

      • Tämän ketjun aloitta

        JA löysin tämän vanhan aloitukseni!! Kevät taas käsillä ja siitepölyt ilmassa. Olo aivan kamala!! Päätä juilii..ihme paineen tunne otsalla ja nenän varressa. Pää ihan sumussa ja silmät tuntuu oudoilta! Mieli TODELLA masentunut ja apea. Keskittymiskyky ihan kadoksissa tuon pään takia :( :(
        Lohdullista kun löysin tämän vanhan kirjoitukseni...


      • cattie84
        Tämän ketjun aloitta kirjoitti:

        JA löysin tämän vanhan aloitukseni!! Kevät taas käsillä ja siitepölyt ilmassa. Olo aivan kamala!! Päätä juilii..ihme paineen tunne otsalla ja nenän varressa. Pää ihan sumussa ja silmät tuntuu oudoilta! Mieli TODELLA masentunut ja apea. Keskittymiskyky ihan kadoksissa tuon pään takia :( :(
        Lohdullista kun löysin tämän vanhan kirjoitukseni...

        mulla on ihana samaa..masentunu olo ja kamala paine oikeella poskes, leuas ja hampaiden kohdas..oon jo pelänny aivokasvaintaki=( nenä tukos ja limakalvot verestävät välillä..siitepölyallergia mulla on..


      • MinäX
        cattie84 kirjoitti:

        mulla on ihana samaa..masentunu olo ja kamala paine oikeella poskes, leuas ja hampaiden kohdas..oon jo pelänny aivokasvaintaki=( nenä tukos ja limakalvot verestävät välillä..siitepölyallergia mulla on..

        Mulle aiheutti juuri Xyzal mielettömän päänsäryn ja "oudon"olon..Lopetin ton allergialääkken käytön siihen paikkaan. Vaihdoin Cetiritziniin,vaikkei olekkaan niin tehokas, niin ei noita sivuvaikutuksia ainakaan niin paljoa ole.Itaelleni on allergia aina aiheuttanut väsymystä ja alakuloisuutta. Potkitaan allergikot eteenpäin,vaikka p-stähän tämä on!


    • josyoluo0987

      Nosto!!!!

    • P.A.

      Olen altistunut homeelle. Allergiatestissä vain sieni teki paukaman. Nenän limakalvot ärtyneet ja jatkuva niistäminen väsyttää ja harmittaa. Oikea sierain tukkoisempi.Olen lääkinnyt vuoroin milläkin, käyttänyt suihkeita ja a-vitamiinitippoja. Ja kun tarpeeksi yrittää niistää hyvä että pysyy tolpillaan . Mikä avuksi herkille onteloille?

      • meeriilona

        moi kun luin ton sinun viestin olen myös miettinyt olenko homeelle altistunut.mulla on kans nenä aina tukossa just oikea puoli enemmän kolmas poskiontelo tulehdus tänä vuonna viimeksi heinäkuun lopussa ,töissä näkyvää hometta olen ollut firmassa 23 v et silleen...


    • Anonyymi

      Olen ketjun aloittaja ja näemmä taas eksyin lukemaan tätä vanhaa postaustani ja kommentteja.
      Siitepölykausi alkanut ja katupölyä ilmassa hirvittävät määrät! Olo aivan järkyttävä!!!!
      Kokoajan vesinuhaa ja poskia juilii. Väsymys suoranaista uupumusta ja todella pahat keskittymisvaikeudet ja hajamielisyys. Pää aivan sumussa.
      Ihana kevät , mutta nämä olot ei ole ollenkaan kivoja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      188
      1315
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      893
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      842
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      748
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      50
      711
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      251
      612
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      311
      590
    8. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      579
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      564
    10. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      560
    Aihe