Miksi nyky nuoret purkaa lapsia solkenaan, mutta eivät "jaksa" hoitaa niitä?
Läheltä seuranneena ihmettelen tätä.
Ymmärrän, että on hirmu kiva kun mummin/papan luona käyvät ja joskus yökylässäkin, mutta kun joka päivä ja varsinkin joka viikonloppu lapset on mummilassa.
Silloinhan olisi perheellä omaa aikaa touhuta ja harrastaa tai vaan olla.
Se on vaikea sanoa mummin tai papan, että nyt ei käy oon väsynyt, kun tulee suuttumusta.
Itse en ole vielä mummo ja olen sanonutkin omille lapsilleni, että kun alatte tehdä omia lapsia pitäkää niistä myös huolta ja ovat kyllä tietoisiakin näistä "tapauksista" ja itsekkin ihmettelevät näitä.
Nytkin tämä mummi kertoi, että kun tulin töistä väsyneenä perjantaina kotiin, lapset olivat jo oottamassa pihalla mummia.
Tiedän, että tämäkin mummi rakastaa näitä lapsia, mutta kyllä se raja jossain pitäis olla ja nuorten äitien/isien pitäis ymmärtää, että
ei yli viisikymppinen enää jaksa niin kuin nuoret ja isovanhempienkin pitää uskaltaa sanoa näille jaksamisistaan ja mikä käy ja mikä ei.
Onko teillä muilla näitä "ongelmia"?
Läheltä seuranneena ihmettelen tätä.
Ymmärrän, että on hirmu kiva kun mummin/papan luona käyvät ja joskus yökylässäkin, mutta kun joka päivä ja varsinkin joka viikonloppu lapset on mummilassa.
Silloinhan olisi perheellä omaa aikaa touhuta ja harrastaa tai vaan olla.
Se on vaikea sanoa mummin tai papan, että nyt ei käy oon väsynyt, kun tulee suuttumusta.
Itse en ole vielä mummo ja olen sanonutkin omille lapsilleni, että kun alatte tehdä omia lapsia pitäkää niistä myös huolta ja ovat kyllä tietoisiakin näistä "tapauksista" ja itsekkin ihmettelevät näitä.
Nytkin tämä mummi kertoi, että kun tulin töistä väsyneenä perjantaina kotiin, lapset olivat jo oottamassa pihalla mummia.
Tiedän, että tämäkin mummi rakastaa näitä lapsia, mutta kyllä se raja jossain pitäis olla ja nuorten äitien/isien pitäis ymmärtää, että
ei yli viisikymppinen enää jaksa niin kuin nuoret ja isovanhempienkin pitää uskaltaa sanoa näille jaksamisistaan ja mikä käy ja mikä ei.
Onko teillä muilla näitä "ongelmia"?
Vastaukset 22
Vanhimmat
omat vanhempani ovat -60v.Itselläni lapsia viisin kappalein,mutta välimatkaa omiin vanhempiini yli 300km.Anoppi ja appiukko asuu samalla paikkakunnalla.Anoppi hoitaa meidän naperoita muutaman kerran kuussa,mutta hänpä onkin eläkkeellä ja aikaa ja voimiakin kuulema on.Hän tekee sen mielellään.:o)Öitä ei toki ole hoitanut,mutta päiväkin on jo suuri apu silloin tällöin.Veljelläni on yksi lapsi joka on viikot päiväkodissa kun vanhemmat ovat töissä.Mutta se miksi lähdin kirjoittamaan tänne on se,että veljeni lapsi on meidän vanhemmillamme harva se viikonloppu.Vanhempamme ovat vielä työelämässä ja vähän pientä sairauttakin jo löytyy.Eli väsyneitä ovat.Ja sitten kun viikonloppu koittaa niin jo lapsi kiikutetaan isovanhemmille hoitoon että vanhemmat saavat "omaa aikaa" ja rentoutua.Argh!Että mua voi ottaa päähän!!!Yhden lapsen kanssa EI ole niin rankkaa että joka kuukausi vähintään kerran on "rentouduttava".Viime vuonna kun veljeni oli jo kesälomalla niin lapsi oli viikon verran isänsä lomasta hoidossa että isä saa "omaa aikaa".Rakastan veljeäni ja hänen perhettään,mutta en todellakaan aio mennä sanomaan asiasta mitään.Säälin vaan vanhempiani kun eivät raukat osaa sanoa ei.
Arvaa,että talon miniä oli tiukilla.
Ei yhtään omaa aikaa edes vain omien lasten kanssa,vaan pari kolme sukulaislasta passat-
tavana.-Sitten elokuussa miniä sai palakaupasta ostetun mekkokankaan palkaksi...
kun lasta ei pyydetä yökyliin,sisaruksille eikä mummulaan on harmi että viimeisenä tehty jää nyt yksin.elämän riemu kun mummilassa olisi aikaa.olla vaan jutella oman äidinkin lapsuudesta katsella tähtitaivasta pyöreiden silmien läpi,kysellä paljon mumminkin lapsuudesta.kuppi on nurin,kun ei jaksa .tähänkin pitäisi lapselle löytyä oma ratkaisu ikioma mummi.vanhemmatkin tarvitsee laatuaikaa,ja paljon yhteistä tekemistä ihan ehjänä perheenä
missä isovanhemmat omat vanhemmat ja lapset saisi olla yhdessä.perheenä
itsekkin painin samojen asioitten kanssa.
Miten puuttua asiaan?
Paljon neuvotaan olla puuttumatta pojan/miniän perhe-elämään ja kun ei asiat ole selvästikään
kunnossa.
Joka viikonloppu ollaan "tuulettumassa" kapakassa ja lapset on meillä hoidossa.
Säälittää lapsipoloset, niin paljon kun rakastetaankin lapsia, mutta rajansa kaikella.
Ei enää edes kysytä voiko tuoda hoitoon, tuodaan vaan ja selvä, kiitoksesta puhumattakaan.
Tuntuu olevan tärkeämpää juominen, kuin lapset.
Tietysti lapset on ainakin turvassa meillä, että eivät nää tätä touhua, tämä on tosi ongelma ja ikävä asia.
Milloinkahan oppivat ymmärtämään, että heillä on perhekin olemassa lapsethan on lapsena niin ohikiitävän ajan, siitä pitäis nauttia täysin siemauksin. Mummina minä nautinkin lapsista tietysti, mutta todella jaksamisesta on kyse myös.
Olen itsestään selvyys näille nuorille, en kyllä mene sanomaan asiasta jo sen takia, että on vaarassa, suuttuminen ja kenties en enää saakkaan lapsia enää luokseni koskaan ja sitä minä en halua missään tapauksessa.
Mitä minä voin tehdä?
En halua olla ilkeä anoppi!
En halua puuttua heidän perhe-elämään!
Haluan olla hyvissä väleissä poikani/miniäni kanssa!
Haluan olla hyvä mummi lapsille!
Haluan, että heillä menisi hyvin ja he olisivat onnellinen perhe ja ymmärtäisivät mitä heillä on, arvokasta LAPSET!
Olis ihana kun lapset pääsis mökille vapuksi! Ihania muistoja kaikille ja on siellä niin ihanaa!
No tervetuloa, pienet kullat, heihei iskä ja äippä!
Me halutaan kattoo videoita. Miksei teilloo telkkaria eikä tietsikkaa? Klaara-mummon mökillä Levillä on laajakaista ainaski ja me pelataan pleikkaa koko ajan! Mullon kakkahätä. En mä mee tuonne, yäk se haisee. ÄÄÄ, kakka tuli housuun. Mä en kyllä huoli noita housuja HAE HETI FARKUT! ÄÄÄ veikka kiusaa!!!
Miksei täällä oo hiekkalaatikkoo?? Mä HALUUN TON keltaisen lapion!!! X%&¤!! (tappelua) EI SAA OTTAA KÄDESTÄ!! Se en ollut minä ainakaan!
Mennääksme saunaan? Mä HALUUN SYTYTTÄÄÄÄ!! EIKUMÄÄÄ!! Lapset ei saa koskea tulitikkuihin. ÄÄÄÄÄÄÄ!!! Meneeks kauan mähaluun ämpärin ja ammeen ja.
TÄÄLLONLIIANKUUMA ÄÄÄÄ!!! Hei laita se ovi kii! Sä et mee mihinkään, Mara heti takas. Nonii pestään ja syödään iltapalaa ja sit nukkuun. MÄENMEE!! Enkä mää! (renkkumista 2h, narinaa3h, paketti keksejä ja litra mehua, aamulla 2 märkää sänkyä)
Aamulla muurahaisia, huono vessa, pahaa puuroa etc. Liian vähän leluja, huutoa, tappelua ym.
Tätä 3 päivää, 2 yötä.
Seuraavan kerran tulkoon oman lapsenvahdin kanssa. Laitan ruokaa, tiskaan, leikin, lämmitän saunan.
Niin, ei ole tarvinnu meidän 50 v mummin lastenlapsia katella. Koskaan ei ole yökylään pyytäny eikä olla tyrkytetty, ei edes pariksi tunniksi. Vaikka on joskus tuntunu että olis kiva joskus viettää aikaa miehen kans kahdestaan käydä vaikka elokuvissa. No ehkä sitten eläkkeellä...Tai otan mieluummin omat lastenlapseni hoitoon, ettei heidän tarvitse kysyä: "Miksi Mummi ei välitä meistä?"
siitä, ettet enää näkisi lapsia. Sen verran kovaa tuntuu meininki olevan, että aivan varmasti tarvitsevat lapsen vahtia edelleen.
Sano, että ensi viikonloppuna haluan levätä, silloin en voi ottaa lapsia.
Sano, että mielestäsi vanhemmatkin voisivat välillä olla kotona lastensa kanssa.
Katsotaan sitten seuraavana, oletko jo saanut levättyä tarpeeksi.
Minä myös rakastan omia lapsenlapsiani yli kaiken, mutta kun on tämä omakin elämä, niin en heitä voi/jaksa aina ottaa.
Onneksi vanhemmat ei käy juhlimassa, vaan nauttivat sitten kahden keskisestä olostaan tai tekevät rempaa tai muuta. Lapset lähinnä ovat haluamassa mumille jatkuvasti.
Meillä ei kukaan loukkaannu, kun ilmotan, etten nyt jaksa ja sanon, että ilmotan sitten, kun voi tulla.
Niin olen tehnytkin ja tänä viikonloppunakin lapset oli kaksi yötä peräkkäin. Yleensä vain yksi yö kerrallaan, kun asuvat tuossa muutaman sadan metrin päässä.
Ihanaa oli taas lasten kanssa, mutta silti huokasen tavallaan helpotuksesta, kun saan taas olla omineni. Pitkin tai poikin, eikä kukaan pyydä mitään. Varmaan jokainen ymmärtää mitä tarkoitan.
Isovanhemman elämä pitäisi ollakin juuri niin, että voi olla lasten kanssa niin kauan, kun se hyvältä tuntuu ja kun väsähtää, niin vanhemmat hakevat lapsensa kotiin.
Eri asia on sitten jos perheellä on jotain sellasta, että oikein tarvitsevat hoitoapua. Sairautta tai töitä tai vast. Sitten täytyy välillä isovanhempienkin venyä, mutta ei kapakkareissujen takia.
Tällaista menoa oli minun veljen perheelläkin aikoinaan.
Asuivat mummin ja ukin kanssa samassa talossa.
Lähes joka viikonloppu olivat riennoissa ja tyttö oli mummilla ja ukilla.
Oli päivälläkin ja kun miniä oli töissä, niin tyttö oli myös silloin mummilla.
Äitini kyllä sanoi suoraan mielipiteensä näille,
eihän he tykänneet hyvää arvostelusta, suukopua oli puolin ja toisin.
Minä olin usein kotona viikonloppuisin ja näin tämän touhun myös.
Tämä miniä oli tosi nuori kun sai lapsen (17)
ja ei vissiin vielä tarpeeksi saanut "mennä"
Kyllä mummi ja ukki olivat hyviä siihen asti, kun he apuja tarvitsivat, mutta kun tyttö kasvoi ja mummi ja ukki vanhenivat ei he apuja saaneet vuorostaan.
Tämä miniä oli suorasanainen ja tahallaan loukkasi meitä kaikkia miehensä sukua ja pisti suorastaan välit poikki koko sukuun sittemmin,kun ei enää ollut apua itse vailla.
Tosin kerran oli vielä avun tarpeessa, kun tarvitsivat lainaan takaajaa mökin ostoa varten.
Ukki ei enää elänyt silloin, mummi oli laittanut nimensä hyvää hyvyyttään.
Silloin minäkin puutuin asiaan ja pidin veljelleni puhuttelun, että hoidatte sitten asiannekin että äitille ei tule ongelmia.
Sen jälkeenpä eivät juuri pitäneet yhteyttä.
Nyttemmin ovat eronneet.
Minua on harmittanut, miten joku voi sotkea sisaruksien välejä, nyt ollaan saatu jotenkin välit kuntoon, mutta niin monta vuotta olimme "vieraita" toisillemme.
Minun mielestä se ainut "ongelma" on nämä isovanhemmat, jotka eivät ole osanneet kasvattaa lapsiaan siihen, että hoitavat itse ne lapsensa!
Vastuuta täytyy antaa jälkikasvulle jo pienestä pitäen, eli opetetaan siihen ettei isi ja äiti tee kaikkea nenän eteen ja hoida joka asiaa.
Jos pojalle kuoritaan perunat vielä armeijaikäisenä lautaselle valmiiksi, niin ei kai ole ihme jos ei se jälkikasvu osaa / jaksa / pysty itse "mitään" tekemään.
Meillä saa lapset jo pienestä tarttua töihin, osallistua omien kykyjen mukaan siivoamiseen, pöydän kattamiseen, petivaatteiden vaihtoon, ihan kaikkeen normaaliin kotielämään!
Meillä ainakin sanotaan jo hyvissä ajoin ennen kuin niitä lastenlapsia edes tulee, että niitä kyllä hoivataan ja rakastetaan, mutta ihan silloin kun se meille tuleville isovanhemmille sopii. Eihän ne lapset millään tavalla arvosta sitä isovanhempien hoivaa, jos se on heille ihan itsestään selvyys kaiken muun ohessa. Tiedän jopa sellaisia perheitä, joissa pyykitkin viedään isovanhemmille pesuun, kun ollaan niiiin väsyneitä rankan työviikon jälkeen!! Voi pyhä sylvi sentään. Vaan toisaalta eihän se ole sen pyykin viejän vika, vaan sen joka on opettanut että "voi lapsi pieni, tuo ne pyykit vaan tänne, kyllä mummi hoitaa"...
mutta molemmissa se vika on, niin miniässä kuin pojassakin, jos pyykitkin viedään anopille pestäväksi jatkuvasti.
Tiedän sellaisiakin isovanhempia, että käyvät siivoamassa, ikkunan pesussa ym. pesevät matotkin.
Tänä päivänä on tätä uusavuttomuutta.
Minä en ikinä laskisi omaa huushollia siivoamaan ketään anoppia tai äitiä. Muutenkin omani olen hoitanut, joskus kun lapset oli pieniä mummi ja ukki hoiti heitä, kun olimme marjassa tai sienessä muutamia tunteja, mutta koskaan eivät olleet yökylässä.
Aina kiitokseksi annettiin "saaliista" osa heille, eli kerättiin heidänkin marjat ja sienet.
Omilleni olen myös opettanut pienestä pitäen kuin luonnostaan kotitöitä.
Nyt ovatkin jo täysi-ikäisiä ja hyvin ovatkin kotinsa hoitaneet, ei ole tarvinnut "puuttua" siisteyteen ym.
Lapsia heillä ei vielä ole ja on tästäkin aiheesta juteltu jos tulee lapsia, niistä myös pidetään huolta.
Minäkin oman mielipiteeni sanonut, että haluan olla lastenlasteni kanssa silloin kun minulle sopii ja tarpeentullen autan hoidossa, mutta en
jatkuvasti ja aina. Haluan olla lapsille hyvä mummi, sitten kun se aika on.
"Ymmärrän, että on hirmu kiva kun mummin/papan luona käyvät ja joskus yökylässäkin, mutta kun joka päivä ja varsinkin joka viikonloppu lapset on mummilassa".
-----------------------------------------------
ja muistuttaisin, lasten paikka ei ole isovanhempien luona, vaan leikkiä omien ikätovereittensa kanssa.
kahdesta syystä, kuka yleensä haluaa keskustella muuta kuin ikäistensä kanssa,
toiseksi,
jos isovanhemmista tulee merkittäviä henkilöitä lapsen elämässä ja sairastuvat ja kuolevat kun lapset ovat alta 20v se on lapsille melkoinen järkytys,
on järkytys, vaikka silti heidän on pakko elää.
tuollaista ei pitäisi päästää kenenkään suustaan eikä ainakaan julkisuuteen ! Aivan uskomatonta soopaa !
montako lasta olet aikuiseksi kasvattanut,
jotta et vain luule, että sinun lapsistasi ei tule sellaisia kuin "naapurin kakarat ovat".
ja lapsista pitäisi saada paljon koulutetumpia, kuin itse on, työelämä jakaa yhä enemmän osaajiin ja epäonnistujiin joilla on täysi työ selvitä päivän vakituisista tehtävistään.
tollasen alle 3 vuotiat tarvitsevat enemmän ikäistään seuraa kuin isovanhemman huolenpitoa ja huomiota.
Mutta netäs jos tuo lapsi polo kiintyykin johonkin ikäiseensä kaveriin ja kaveri sitten kuolee ????? se on varmasti kamala järkystys lapselle.
Ei, kyllä nyt vaarilla on pahasti ajatukset seonneet.
Itse en ole koskaan ollut päivääkään tarhassa hoidossa ja ainoat seuralaiseni lapsuudessa olivat vanhempani, isovanhempani ja vanhemmat sisarukseni. En osannut kaivata ikäistäni seuraa, seura oli sellaisenaan mitä parhainta ja hoito turvallista ja rakastavaa.
Olin yli 40 v kun mummuni kuoli ja yli 50 v kun äitini kuoli ja pakko sanoa että molemmat oli suuri järkytys ja menetys.
En ollenkaan ymmärrä tuota vaarin ajatusmaailmaa.
Et ymmärrä, näinhän se on, helpompi olla eri mieltä kuin samaa,
toiseksi,
pikkuasioita selitän, jokaisella on omat tavat elää,
tämä on vain yksi meidän tapa ja ajatusmaailma,
jolla olemme onnellisia.
Omat isovanhempani kuolivat minun ollessani alle 10-vuotias. Vain isänäidin kuollessa olin sen ikäinen, että pääsin hautajaisiin.
Omien lapsieni isänisä oli kuollut ennen heidän syntymäänsä, ja toinen isoisä kuoli lasten ollessa 8 ja 10. Isänäiti kuoli, kun nuorempi oli 1 v. ikäinen. Vain äidinäiti eli yli 80 vuotiaaksi, ja ehti nähdä lapsenlapsenlapsensakin.
Kyllä on suurempi todennäköisyys, että isovanhemmat kuolevat kuin pihan leikkikaveri.
Sinä luettelit aika monta henkilöä, jotka olivat sinun ympärilläsi lapsuudesasi. Tässä saitissa kuitenkin on kysymys siitä, että lapset ovat jatkuvasti VAIN isovanhempien hoteissa. Pitkän päälle ei ole hyväksi lapselle, että hoitajaan ja ainoaan kumppaniin on 60 v. ikäeroa.
Isovanhemmat ovat tietysti rakas turva ja hyvä apu perheen lastenhoidossa, mutta ikäeroa lapsiin on liikaa. Lapsilla pitää olla nuoret ihmiset ympärillään. He jaksavat.
Isovanhemmat eivät edes tunne lasten idoleita, tv-ohjelmia, sarjakuvia, kirjojen henkilöitä, he elävät kymmeniä vuosia sitten opituissa kuvioissa. Tietysti.
Kasvatustyylikin on ihan vanhanaikaista.
Lapselle tulee ikää samassa tahdissa kuin muillekin. Eivät he kauan ole alle 3-vuotiaita.
Isovanhemmat eivät fyysisesti jaksa kanniskella, pukea ja juosta perässä sillä innokkuudella, jolla omat vanhemmat. Nuoret eivät vain käsitä, millaista on olla ikääntynyt, väsyvä ja kankea. He pitävät sitä laiskuutena ja saamattomuutena.
Kaikki isovanhemmat eivät suinkaan ole ikäloppuja köntyksiä. Monesti on myös niin, että isovanhemmat paremmin jaksavat touhuta leikki-ikäisten lasten kanssa kuin vanhemmat itse.
Ei myöskään ole kiveen kirjoitettu, että isovanhempien kasvatusmetodit ovat vanhentuneet. Monta kertaa näkee vanhempia, joilla on tiukat raamit kaikelle tekemiselle ja lasten toiminnalle, kun taas isovanhemmat osaavat antaa tilaa lapsen kasvulle ja kehitykselle persoonana, ei mennä tiukan kaavan mukaan vaan annetaan lapsen olla omana itsenään ja annetaan vapaus kehittyä persoonana.
Monet vanhemmat ovat ottaneet kasvatusopit kirjoista ja neuvoloista, kun taas isovanhemmilla se on kokemuksen kautta opittua ja hyväksi havaittua.
En leimaisi isovanhempia huonoiksi kasvattajiski siksi, että heillä on ikää, päinvastoin, ikä tuo myös kokemusta ja tietotaitoa.
Tärkeää ei ole se, että tuntee lasten idolit, tärkeä on se että tuntee lapsen ja antaa hänen olla sellsainen kuin hän on, vaikka ei niin suoraan mahtuisikaan tämän päivän asetettuun raamiin, sellaiseeen mihin kaikkien lasten oletetaan mahtuvan.
Kasvavalle lapselle pitää antaa tilaisuus oppia uutta, nauttia oppimastaan ja toteuttaa sitä.
On miljoonia pieniä asioita alle 3 vuotiaan elämässä, jotka tulevat eteen uutena ja ihmeellisenä, herättävät kysymyksiä ja kummastusta. Jollakin on oltava aikaa tutustua siihen kaikkeen heidän kanssaan, etsiä vastauskia kysymyksiin ja selittää asioita totuudenmukaisina.
Jos isovanhmpien annetaan olla mukana lapsen elämässä jo pienestä alkaen, he kyllä tuntevat lapsen ihanteet, musiikkimaun, kirjojen hahmot ja muutkin vähemmän tärkeät asiat, mutta ennenkaikkea he tuntevat lapsen itsensä ja se on kaikkein tärkeintä. Heillä on myös aikaa olla lapsen kanssa täysilä, ei vain noin olan takaa, kuten usein vanhemmilla kaikkien kiireittensä kanssa.
Tämä tiedän kertoa vain siksi, että olen ollut sekä lapsi, äiti että isovanhempi, eli kokenut kaikki nuo roolit.
Meillä on ihana mummo. Valitettavasti hän syyllistyy lapsen liialliseen aktivointiin kiinnittämällä lapsen huomion JATKUVASTI kaikenmaailman ötököihin ja itikoihin, autoihin ja kirjoihin, väreihin , muotoihin, ja ja.... Hänen seurassaan lapsi ei saa ollenkaan rauhaa, kun mummo on jatkuvasti "iholla". Ulkona on jatkuva kontrolli ja puheenpälpätys, sisällä kontataan ja nuohotaan lapsen mukana lattialla. Noiden päivien ja hetkien jälkeen lapsi on levoton ja nukkuu huonosti.
Tuli vaan tällainen kommentti mieleen. Aikuisen tulee olla lapsen saatavilla, lapsen ei tule olla aina aikuisen saatavilla -hän tarvitsee myös omaa rauhaa tutustella ja ihmetellä maailmaa.
Vain isänäidin kuollessa olin sen ikäinen, että pääsin hautajaisiin.
SIIS TÄH????onks nykyään hautajaisiinkin ikäraja??????
Olen yli 50 v mummu ja minulla on aivan toisenlainen ongelma. En saa lapsia hoitoon vaikka kuinka kerjäisin, itse haluavat hoitaa vaikka joskus hermotkin menisi ja väsymys vltaisi koko perheen. Ei, ei anneta mummulle vaikka olen virkeä ja terve ja halukas lapsia hoitamaan. Ylepyttäkö lienee vai mitä. Asun lähellä ja olen aina valmis kaikki vapaa-aikani antamaan lapsille. En raski lähteä mökille, en minnekkään kun ei koskaan tiedä, jos´ko tänään olisi se päivä, että saisin lapset hoitoon edes muutamaksi tunniksi. Tuntuu että jään kaikesta paitsi, en pääse seuraamaan lasten kehitystä ja kasvua. En saa tilaisuutta antaa kaikkea sitä, mitä pysytinsin lapsille antamaan, aikaa ja rakkautta ihan varauksetta.
Onnellinen se mummu, jota lapset odottavat kun tulee kotiin. Minä en ole koskaan niin väsynyt, ettei jaksaisi lasten kanssa olla.
Ikävä vain, että se kaikki energia menee vieraitten lapsille kun omia lapsenlapsia ei saa tavata.
Kyllä minäkin ymmärrän "normaalin" vierailun mummilassa, mutta jos lapset ovat suuremman ajan mummilassa kuin kotonaan ja vielä jos isovanhemmat ovat työelämässä mukana.
Varmaan jokainen isovanhempi rakastaa lastenlapsiaan ja haluaa olla mukana heidän kehityksessään.
Kysehän onkin siitä, että jos lapset viettää enempi aikaa isovanhemmilla kuin kotonaan.
Vaikka isät ja äidit ovatkin työssä mukana ja lapset päivähoidossa, kun äiti hakee lapset hoidosta ja vie mummolaan lapset oitis, että itse saa levätä ja hakee ilta myöhällä lapset syötettynä kotiin nukkumaan.
Samaa rataa jatkuu joka päivä ja viikonloppu onkin sitten jo lasten asumista mummolassa.
Käydään lapset sunnuntai-iltana kotiin.
Vielä ihmetellään, kun lapset ovat kiukkuisia kotona, sen ajan minkä ne ovatkaan kotona.
Kyllähän siinä väsyy isovanhemmatkin.
Kyllä äidillä ja isällä kuitenkin pitää olla päävastuu lapsista, nehän ne lapset ovat tehneetkin, kyllä niitten pitää jaksaa hoitaakkin.
Nimimerkille, toisenlainen ongelma sanoisin, että jos sinullekin tuotais jokaikinen ilta ja viikonloppu lapset hoitoon, vaikka kuinka sanot olevasi energinen, niin väittäisin, että kyllä sinäkin väsyisit siihen touhuun, kun sitä jatkuu vuosikaudet.
Kyllä energia loppuu, vaikka kuinka on kunnossa, kun muutama tenava juoksuttaa joka päivä. Vanhemmilla on vanhemmuus täysin hukassa, mutta en uskalla mennä sanomaan, tunnen poikani sen verran hyvin ja kipakka on miniäkin, että toiseksi jään.
Jos tenavat ovat kiukkuisia, kun tulevat kotiin, on sekin minun vika, olen passannut heidät piloille tai antanut väärää ruokaa.
Heidän taloonsa pyydetään sivoamaan ja kyllä se sitä kaipaakin, olen usein käskenyt hankkia siivousapua, rahasta sen ei pitäisi olla kiinni, mutta halvemmaksi minä tietysti tulen.
Ensimmäisen lapsenlapsen olen hoitanut lähes täysipäiväisesti. Miniä ei imettänyt, joten oli helppo heittää lapsi aamulla minulle ja rientää omiin menoihin. Joskus kävi niin, että klo 23 jälkeen lapsi haettiin kotiinsa.
Toisen lapsen synnyttyä, tilanne vain tuplaantu. Minä sovittelen omia asioitani, että heillä olisi aina apu saatavilla. Olisi kiva saada edes joskun kiitosta palkaksi, mutta aina tahto olla jotakin negatiivista palautetta tulossa.
Näistä vanhemmista ei voi sanoa, että olisivat nuoria ja sen takia älyttömiä, vaan lapsen hankintaa on lykätty yhdenteentoista hetkeen. Ehkä se johtuukin sitten siitä, että on kasvettu niin itsekkäiksi.