mun stoori

ihan vaa siltä varalta et jotain saattais kiinnostaa:

olen 15-vuotias tyttö, tähän sairauteen olen päätynyt monien muiden asioiden kautta. Syksyllä minulle tuli masennus, tiesin että kaikki ei ole kunnossa joten hain apua psykiatrilta. kävin siellä sitten kerran viikossa ja hän sitten ihmetteli mikä minulla oli. en tiennyt että minulla on masennus, en vielä silloin. Asiat eivät edenneet eikä minua autettu, käytin alkoholia yhä enemmän ja enemmän, mukaan kuvioihin tuli myös tupakka. viime vuoden lopulla kaikki muuttui: minut vietiin ambulanssilla keskussairaalaan, sieltä minut siirrettiin psykiatrian suljetulle osastolle.

Osastojakso oli noin 2kk, sain ahdistuskohtauksia enkä uskaltanut kertoa niistä kohtauksen aikana, minua ärsytti kaikki, siis aivan kaikki! ensimmäisenä kotilomana, fiksuna tyttönä vedin kunnon kännit, siinä sitten mentiin poliisiautolla ambulanssiasemalle ja selviämisasemalle, ja takas osastolle. Tapasin päihdeterapeutin, minulle todettiin alkoholiongelma.

Osastolla aloin tarkkailla painoani, sairaalassa se oli laskenut kilon verran. En syönyt viikkoon mitään, olin aivan kalpea ja minua huippasi, en silloin vielä tiennyt mikä on anoreksia. Syömishäiriö esiintyi taka-alalla masennuksen rinnalla. Masennukseen sain lääkityksen ja pääsin kotiin.

Etsin kaiken tiedon laihduttamisesta, paastoamisesta yms, mutta en syömishäiriöistä, en syönyt mitään ja koulusta alettiin valitella jaksamattomuutta, valkoista naamaani ja tummia silmänalusia. En huomannut itsessäni mitään vikaa. Laihduin kolme kiloa, koulusta tilattiin aika lääkäriin joka lähetti minut keskussairaalan tarkkailuosastolle.

Olin osastolla 3viikkoa, alussa minulla pidettiin nenämahaletkua ja sen jälkeen paino lähti taas laskuun, innostuin. Kun sain letkun pois aloin vähitellen jättää ruokaa enemmän ja enemmän aloin myös oksentelemaan, tästä tiedettiin mutta letkua ei laitettu takaisin vaikka sitä kovin uhkailtiin. Diagnoosina sain ruokahaluttomuuden.

Jouduin viikoksi takaisin psykiatrian osastolle, siitä ei ollut hyötyä. Osastolla minulle diagnosoitiin Syömishäiriö, lievä anoreksia.

Nyt olen kotona ollut jo muutaman viikon, olen laihtunut 41-kiloon ja tavoitteena 32kg ja sen toteutan, vaikka henki menisi. Hiukset lähtevät, huippaa ja naama on välillä valkoinen. Luut kipeytyvät ja vääntyvät, kaiken kivun olen kestänyt ja tulen kestämään.

Anoreksia= Elämäntapa
101003
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

..sut siirrettiin ensimmäistä kertaa psykiatrian suljetulle osastolle? teitkö itselles jotain?

ja miks juuri 32 kg? paljon oot pitkä? etkö tykkää enää hiuksista? mä ainakin lopettaisin laihduttamisen siinä vaiheessa kun mun rakkaat hiukset alkais tippuu päästä pois.

Äänestä
  • mulla oli tosi vakava masennus sitten loppuvuodesta, ja ne luuli et oon vaaraks ittelleni, ne tyhmät luuli et yritin tappaa itteni alkoholilla.

    Äänestä

vituttaa tollaset "pro" anat ja varsinkin jos viellä sattuvat olemaan teinejä nään pelkkää punasta.

Jaa,että miksikö?
No siksi,koska nämä "anereksia on ihana" kusipäät vievät hoitopaikat niiltä jotka oikeasti haluavat parantua.
Kuluttavat sairaaloiden resursseja TURHAAN,kun hoidot päätyttyä kehuskelevat sitten muille miten huijasivat punnituksissa,laihuttavat viellä enemmän jne...

Anteeks kielenkäyttöni,mutta palaa niin hermo kun en vieläkään päässyt hoitoon.
Kait tässä pitää ruveta kattelemaan ittelleen hautapaikkaa.

Äänestä
  • nyt vain mutta en usko että kauhean moni sinne sairaalaan haluaa, ymmärrätkö että se on PAKKOHOITOA se, minä en ainakaan ole itse halunnut sinne missään vaiheessa. Ei me kuule sille kauheesti mitään voida jos annetaan väkisin apua, vaikka siitä ei mitään hyötyä olekkaan, harmi että sinun hoitosi viivästyy anorektikkojen takia, mutta täällä ei tarvitse valittaa etsi itsellesi oma palsta "tahdon hoitoon mutta en pääse koska toiset ovat minua sairaampia"

    Äänestä

  • In My Life kirjoitti:

    nyt vain mutta en usko että kauhean moni sinne sairaalaan haluaa, ymmärrätkö että se on PAKKOHOITOA se, minä en ainakaan ole itse halunnut sinne missään vaiheessa. Ei me kuule sille kauheesti mitään voida jos annetaan väkisin apua, vaikka siitä ei mitään hyötyä olekkaan, harmi että sinun hoitosi viivästyy anorektikkojen takia, mutta täällä ei tarvitse valittaa etsi itsellesi oma palsta "tahdon hoitoon mutta en pääse koska toiset ovat minua sairaampia"

    ei mua ainakaan ikinä kiinnosta viedä hoitopaikkaa keltään, tai saada hoitoo, sit ku oon laihempi (enkä tällanen paska mitä oon nyt)

    Jos mun mielest "anorexia on ihana", niin sit se on! Mä en ALA ängstihuoraks siks et joku muu ängstihuoraa ja on sitä mieltä et kaikkien muidenki pitäis.

    Ikävää jos kärsit ja haluut eroon, mä en. Mul ei kato oo muuta. Ja ana ottaa, mut myös antaa. Se on ihan mitä haluu nähdä, mihin keskittyy.

    Äänestä

  • In My Life kirjoitti:

    nyt vain mutta en usko että kauhean moni sinne sairaalaan haluaa, ymmärrätkö että se on PAKKOHOITOA se, minä en ainakaan ole itse halunnut sinne missään vaiheessa. Ei me kuule sille kauheesti mitään voida jos annetaan väkisin apua, vaikka siitä ei mitään hyötyä olekkaan, harmi että sinun hoitosi viivästyy anorektikkojen takia, mutta täällä ei tarvitse valittaa etsi itsellesi oma palsta "tahdon hoitoon mutta en pääse koska toiset ovat minua sairaampia"

    olet nokkela.
    Vaikea uskoa,että ketään laitetaan letkuihin 3kg tiputuksen takia ja jos näin tehdään niin johan on saatana.
    Itellä paino pudonnu 25kg ja putoaa kokoajan,enkä siltikään saa tarvitsemaani hoitoa nyt kun sitä haluaisin.

    Odotta vaan kun hiukses rupee tippumaan ja luut haurastumaan ja tule sitten sanomaan,että anoreksia on ihanaa.
    Nyt kun et selvästikkään siitä mitään tiedä.

    Äänestä

  • kovin alipainoinen, enkä halua hoitoa, mutta silti mulla on nytkin jotain vitun terapia- ja kontrollikäyntejä. Antaisin mieluusti hoitopaikkani vaikka sulle, mutta kun ei. Oon selittänyt monta kertaa mua hoitaville että en aio nostaa painoani ja parantua eli hoito on aivan turhaa. Oon aivan suoraan sanonut kaiken tämän. Mulla on oikeus painaa mitä mä haluan. En halua luopua anoreksiastani, se on oikeasti parasta mitä mulle on koskaan tapahtunut.

    Kyllä ottaa päähän kun kukaan ei oikeasti ymmärrä että mä en halua hoitoa!!!!!!!!! Sitten ne selittää vielä mulle kuinka on kauheat niillä jonot jotka haluaisi hoitoon. Silti ne ei voi jättää mua rauhaan... Kusipäät. Ei ole kuule ainakaan mun vika jos et pääse hoitoon. Kaikkeni oon tehnyt pästäkseni pois hoidon piiristä.

    Äänestä

  • Alone85 kirjoitti:

    olet nokkela.
    Vaikea uskoa,että ketään laitetaan letkuihin 3kg tiputuksen takia ja jos näin tehdään niin johan on saatana.
    Itellä paino pudonnu 25kg ja putoaa kokoajan,enkä siltikään saa tarvitsemaani hoitoa nyt kun sitä haluaisin.

    Odotta vaan kun hiukses rupee tippumaan ja luut haurastumaan ja tule sitten sanomaan,että anoreksia on ihanaa.
    Nyt kun et selvästikkään siitä mitään tiedä.

    et se on ainoo asia joka viel pitää mut elämäs kii.

    Se on hienoo et sul on jotain muuta, mahtavii syitä olla kiinni Suuressa Ihmeellisessä Elämässä jota jotkut idiootit tuntuvat kunniottavan jostain kumman syystä. Mul ei oo.

    Hiusten lähtö on kyl kauheet, rakastan mun hiuksii... Mut no, sit ku siihen menee, ei oo enää pitkä matka... xP

    Äänestä

  • Alone85 kirjoitti:

    olet nokkela.
    Vaikea uskoa,että ketään laitetaan letkuihin 3kg tiputuksen takia ja jos näin tehdään niin johan on saatana.
    Itellä paino pudonnu 25kg ja putoaa kokoajan,enkä siltikään saa tarvitsemaani hoitoa nyt kun sitä haluaisin.

    Odotta vaan kun hiukses rupee tippumaan ja luut haurastumaan ja tule sitten sanomaan,että anoreksia on ihanaa.
    Nyt kun et selvästikkään siitä mitään tiedä.

    Mut laitettiin letkuihin koska olin ollu aliravittu puoli vuotta. Multa lähtee jo hiukset, luut on väntyny ja kipeet ja tää on ihanaa kaikesta huolimatta. Olen ollut koko ikäni alipainoinen btw. ja ei ole painosta kiinni kuinka vakava anoreksia on, tiedän kyllä tästä kaiken.!!!

    Äänestä

  • edes kirjoitti:

    kovin alipainoinen, enkä halua hoitoa, mutta silti mulla on nytkin jotain vitun terapia- ja kontrollikäyntejä. Antaisin mieluusti hoitopaikkani vaikka sulle, mutta kun ei. Oon selittänyt monta kertaa mua hoitaville että en aio nostaa painoani ja parantua eli hoito on aivan turhaa. Oon aivan suoraan sanonut kaiken tämän. Mulla on oikeus painaa mitä mä haluan. En halua luopua anoreksiastani, se on oikeasti parasta mitä mulle on koskaan tapahtunut.

    Kyllä ottaa päähän kun kukaan ei oikeasti ymmärrä että mä en halua hoitoa!!!!!!!!! Sitten ne selittää vielä mulle kuinka on kauheat niillä jonot jotka haluaisi hoitoon. Silti ne ei voi jättää mua rauhaan... Kusipäät. Ei ole kuule ainakaan mun vika jos et pääse hoitoon. Kaikkeni oon tehnyt pästäkseni pois hoidon piiristä.

    ...kuulostaa todella uskomattoman lapsellisilta ja huomionhakuisilta noi teidän jutut. Itse oon ex-anorektikko ja tiedän kyllä mistä ko. sairaudessa on kyse. Mun mielestä on kuitenkin ihan älyttömän typerää pilata omaa elämäänsä jatkuvasti vaan laihduttamalla ja pilaamalla omaa terveyttänsä. Itse oon nykyään sopusuhtainen nainen 22v ja koin juuri maailman ihanimman asiaa eli sain oman lapsen.

    oon todella kiitollinen ja onnellinen, että kaiken sen typerän laihduttamisen jälkeen voin vielä saada oman rakkaan pikkuisen vauvelin. Se on niin uskomattoman voimakas onnen ja täydellisen rakkauden tunne kun saa oman lapsen ensi kertaa syliin, että se voitaa kaiken laihduttamisen ihan mennen tullen.

    Eli ennen kuin laihdutatte miettikää kannattaako, sillä se voi pilata mahdollisuutenne saada lapsia. ps. hankkikaa elämä ja keskittykää johonkin tärkeämpään, kuin oma painonne.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


In My Life kirjoitti:

ihan vaa siltä varalta et jotain saattais kiinnostaa:

olen 15-vuotias tyttö, tähän sairauteen olen päätynyt monien muiden asioiden kautta. Syksyllä minulle tuli masennus, tiesin että kaikki ei ole kunnossa joten hain apua psykiatrilta. kävin siellä sitten kerran viikossa ja hän sitten ihmetteli mikä minulla oli. en tiennyt että minulla on masennus, en vielä silloin. Asiat eivät edenneet eikä minua autettu, käytin alkoholia yhä enemmän ja enemmän, mukaan kuvioihin tuli myös tupakka. viime vuoden lopulla kaikki muuttui: minut vietiin ambulanssilla keskussairaalaan, sieltä minut siirrettiin psykiatrian suljetulle osastolle.

Osastojakso oli noin 2kk, sain ahdistuskohtauksia enkä uskaltanut kertoa niistä kohtauksen aikana, minua ärsytti kaikki, siis aivan kaikki! ensimmäisenä kotilomana, fiksuna tyttönä vedin kunnon kännit, siinä sitten mentiin poliisiautolla ambulanssiasemalle ja selviämisasemalle, ja takas osastolle. Tapasin päihdeterapeutin, minulle todettiin alkoholiongelma.

Osastolla aloin tarkkailla painoani, sairaalassa se oli laskenut kilon verran. En syönyt viikkoon mitään, olin aivan kalpea ja minua huippasi, en silloin vielä tiennyt mikä on anoreksia. Syömishäiriö esiintyi taka-alalla masennuksen rinnalla. Masennukseen sain lääkityksen ja pääsin kotiin.

Etsin kaiken tiedon laihduttamisesta, paastoamisesta yms, mutta en syömishäiriöistä, en syönyt mitään ja koulusta alettiin valitella jaksamattomuutta, valkoista naamaani ja tummia silmänalusia. En huomannut itsessäni mitään vikaa. Laihduin kolme kiloa, koulusta tilattiin aika lääkäriin joka lähetti minut keskussairaalan tarkkailuosastolle.

Olin osastolla 3viikkoa, alussa minulla pidettiin nenämahaletkua ja sen jälkeen paino lähti taas laskuun, innostuin. Kun sain letkun pois aloin vähitellen jättää ruokaa enemmän ja enemmän aloin myös oksentelemaan, tästä tiedettiin mutta letkua ei laitettu takaisin vaikka sitä kovin uhkailtiin. Diagnoosina sain ruokahaluttomuuden.

Jouduin viikoksi takaisin psykiatrian osastolle, siitä ei ollut hyötyä. Osastolla minulle diagnosoitiin Syömishäiriö, lievä anoreksia.

Nyt olen kotona ollut jo muutaman viikon, olen laihtunut 41-kiloon ja tavoitteena 32kg ja sen toteutan, vaikka henki menisi. Hiukset lähtevät, huippaa ja naama on välillä valkoinen. Luut kipeytyvät ja vääntyvät, kaiken kivun olen kestänyt ja tulen kestämään.

Anoreksia= Elämäntapa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu