Uskominen yhteen ainoaan oikeaan ryhjmään perustuu joukkosuggestioon.
Vl-uskovaisen ihmisen mieli on kaksinkertaisen suggestion tulos. Ensiksi hänet on lapsesta asti aivopesty vl-kasvatuksella ja toiseksi,yhteisössä eläessään hän altistuu jatkuvalle viikoittaiselle suggeroinnille seurapuheiden aina samoina toistuvien fraasien avulla.
Tästä seuraa eläminen joukkosuggestiossa jossa omat aivot on pantu naulaan.
Vl-uskovaisen ihmisen mieli on kaksinkertaisen suggestion tulos. Ensiksi hänet on lapsesta asti aivopesty vl-kasvatuksella ja toiseksi,yhteisössä eläessään hän altistuu jatkuvalle viikoittaiselle suggeroinnille seurapuheiden aina samoina toistuvien fraasien avulla.
Tästä seuraa eläminen joukkosuggestiossa jossa omat aivot on pantu naulaan.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Totta. Varhaislapsuudesta asti perheessä omaksuttuja "totuuksia" ei muuta mikään, eivät edes tieteelliset tutkimustulokset. Tällä tavoin sadaan pidetyksi vl-liike suurena ja jatkuvasti kasvavana herätysliikkeenä. Uskollisten kannattajien verkostoilla on laaja ja jatkuvasti kasvava vaikutusvalta talouselämässä, kunnallispolitiikassa, julkishallinnossa, seurakunnissa ja ev.-lut. kirkkomme hallinnossa.
Vl-herätysliikkeen kannattajia on Suomessa arviolta noin 120 000 henkilöä. Herätysliikkeen suorassa vaikutuspiirissä elää kaikkiaan yli kaksi miljoonaa suomalaista.
ihan mistä vaan yhteisöstä, jota yhdistää tietty usko tai aate. Dramaattisin sanakääntein asia saadaan näyttämään hyvin negatiiviselta, kuten on tarkoituskin.
Sikäli kirjoittaja on oikeassa, että vl-herätysliikkeellä on Suomessa erityisen paljon valtaa, koska se on kirkkomme suurin herätysliike. Vl-liikkeellä on todellakin kirkon piirissä valta-asemia huomattavasti enemmän kuin sillä on suhteessa kannattajia seurakunnissa.
Esim. Espoon kirkolliskokousedustajista on yli 30 % vanhoillislestadiolaisia. Seurakunnan jäsenistä ei suinkaan 30 % ole vl:iä!! Ainakaan vielä...
Vl-liikkeessä nähdään tosiaankin hyvänä se että nuoriso toistelisi papukaijamaisesti seurapuheiden fraaseja. Juuri näin totesi Päivämiehessä eräs puhuja äskettäin:
"Tuntuu turvalliselta, kun nuorten ihmisten puheenvuoroissa on ajatuksia seurapuheista."
Kirjoittaja varoittaa nuoria itsenäisestä ja kriittisestä ajattelusta ja liikkumisesa pieneissä porukoissa: ”Joskus voidaan keskustella kahden kesken tai pienessä porukassa. Joissakin yksityisissä asioissa tuollainen luottamuksellinen ja rajattu keskusteluyhteys on tarpeellinen. - - Mutta: ” Uskomisen asioissa itsenäinen pohdiskelu ei aina osoita oikeaa tietä.”
On tunnettua, että diktatuurissa on aina pidetty pienissä porukoissa liikkumista epäilyttävänä. Pienissä ryhmissä tai kahden kesken ihminen saattaa uskaltautua ajattelemaan itse ja jopa kyseenalaistamaan eikä toistele papukaijamaisesti ulkoaopittuja fraaseja. Siinä ei myöskään ole aina ilmiantajaa paikalla...
Sama varoittelu itsenäisen ajattelun vaaroista vallitsee vl-liikkeessä. On hyvin epäilyttävää ja vaarallista, jos nuori liikkuu vain pienissä porukoissa.
Nuortenkin on pysyteltävä suurissa massakeskusteluissa, joissa ei kukaan uskalla julkisesti kyseenalaistaa mitään.
Panin saman merkille miten Lauri Kinnunen varoitteli nuoria. Juttu oli edellisessä Päivämiehessä.
Tosiaankin...Miksi nuoria pitää varoitella keskuetelemasta uskonasioista pienemmissä ryhmissä??
Sama juttu oli joskus viime syksynä muistaakseni Siionon lähetyslehdessä. Varoitettiin liian läheisestä ystävyydestä. (Oli pidetty jossain Lontoossa suomalaisille au-paireille seuroja)
Aivan järkyttävää. Uppoaako tämäkin vl-väkeen ihan kritiikittömästi?
Mitä siinä jutussa sanottiin? Mistä hän varoitteli?
Raamatussa kehoitetaan paljon koettelemaan. "Koetelkaa itseänne, oletteko uskossa; tutkikaa itseänne. Vai ettekö tunne itseänne, että Jeesus Kristus on teissä? Ellei, niin ette kestä koetusta." (2. Kor. 13:5)
"Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan." (1. Joh. 4:1)
Raamatussa kehoitetaan arvostelemaan saatua opetusta, onko se linjassa Sanan kanssa. (1. Kor. 10:15) Opetukset kyllä kestävät kaiken kritiikin, jos ne ovat Raamatun mukaisia. Jos jopa kielletään arvostelemasta, niin se herättää kysymyksen, miksi näin on? Kehoitankin jokaista tarkastelemaan Raamatun valossa hyvin tarkasti kaiken kuulemansa tai lukemansa saarnan!
sanooko toinen jotakin pois poikkeamiseen viittaavaa?! Järkttävää. Ja suuremmassa porukassa ei kukaan uskalla pohdiskella. Pienessä porukassahan niitä sydänsuruja jaetaan.