Mulla on elämässäni ehkä rehellisesti sanottuna kolme ihmistä, joihin pidän yhteyttä tai jotka ottavat joskus minuun yhteyttä. En toisaalta valita, minulle on tärkeämpää että on edes yksi "laadukas" ystävä kuin kassillinen "huonolaatuisempia". Tiiätte kyllä.. :)
Näistäkin kolmesta yksi on poikaystäväni ja hänkin on lopulta ainoa joka tietää musta lähes kaiken tällä hetkellä ja jolle ylipäänsä itse pystyn kertomaan jos jokin painaa mieltä. Hän ei vaan aina oikein ymmärrä minua mutta siitä ei ole nyt kyse....
Kouluikäisenä minulla oli pari hyvää ystävää, toinen jätti kun peruskoulu päättyi, kaikki yhtedenpito loppui, ei vastannut eikä ollut enää kiinnostunut seurastani vaikka koitin kaikkea ehdotella...
Toinen jätti muutamaa vuotta myöhemmin kun jatko-opinnot olivat takana ja työelämä minullakin alkoi. Tämä ystävä lopetti yhteydenpidon koska löysi miehen... Aina sovittiin kaikenlaista, yleensä jopa hänen aloitteestaan, leffailtaa, shoppailua, baarittelua, lenkille menoa sun muuta. Joka kerta kävi niin että hän joko itse peruikin kaiken tai ei ollut muistavinaan koko asiaa ja jäin taas kuin nalle kalliolle...
Kauan en enää jaksanut itsekään yrittää...
Muutin tälle nykyiselle paikkakunnalle pari vuotta sitten ja ajattelin että ehkä elämä nyt vähän muuttuu, tapaan ihmisiä ja saan uusia ystäviä. Löysinhän minä pari kaveria uuden työpaikan kautta ja toisen heistä välityksellä tapasin poikaystävänikin.
En ole mikään isossa seurassa viihtyvä tyyppi, illanvietto parin hyvän kaverin seurassa on mieluisampi vaihtoehto. Nyt kun mulla todettiin masennus, tuntuu kuitenkin että nämäkin nykyiset kaverit koittavat vältellä minua vaikka kuulemma ovat huolissaan sun muuta. Muutenkin välillä tuntuu että haluaisin tutustua vielä lisää ihmisiin, haluaisin vielä pari hyvää kaveria joiden kanssa mennä ja olla ja vaikka harrastaa jotain, mutta kaikki se kuitenkin pelottaa.
Yritin taannoin tutustua pariin tyyppiin jotka löysin "kirjeenvaihtopalstan" kautta, olin ylpeä koska uskaltauduin yhden kanssa kahville ja käytiin baarissakin, olin ensin ihan paniikissa koko asian suhteen...
Homma kuitenkin kaatui ihan samalla tavalla kuin ennekin. Minut jätettiin taas. Nämä ihmiset vaan lopettivat yhteydenpidon lyhyen ajan jälkeen, ja tämä johon tutustuin muita paremmin, hylkäsi minut kännissä keskelle aamuöistä kaupunkia enkä meinannut edes päästä kotiin....
Jotenkin on luottamus mennyt ihmisiin, vaikka haluaisinkin kovasti tutustua johonkin. Välillä tulee ihan epätoivoinen olo kun ei itsekään tiedä mitä tässä pitäisi oikein tehdä?
Näistäkin kolmesta yksi on poikaystäväni ja hänkin on lopulta ainoa joka tietää musta lähes kaiken tällä hetkellä ja jolle ylipäänsä itse pystyn kertomaan jos jokin painaa mieltä. Hän ei vaan aina oikein ymmärrä minua mutta siitä ei ole nyt kyse....
Kouluikäisenä minulla oli pari hyvää ystävää, toinen jätti kun peruskoulu päättyi, kaikki yhtedenpito loppui, ei vastannut eikä ollut enää kiinnostunut seurastani vaikka koitin kaikkea ehdotella...
Toinen jätti muutamaa vuotta myöhemmin kun jatko-opinnot olivat takana ja työelämä minullakin alkoi. Tämä ystävä lopetti yhteydenpidon koska löysi miehen... Aina sovittiin kaikenlaista, yleensä jopa hänen aloitteestaan, leffailtaa, shoppailua, baarittelua, lenkille menoa sun muuta. Joka kerta kävi niin että hän joko itse peruikin kaiken tai ei ollut muistavinaan koko asiaa ja jäin taas kuin nalle kalliolle...
Kauan en enää jaksanut itsekään yrittää...
Muutin tälle nykyiselle paikkakunnalle pari vuotta sitten ja ajattelin että ehkä elämä nyt vähän muuttuu, tapaan ihmisiä ja saan uusia ystäviä. Löysinhän minä pari kaveria uuden työpaikan kautta ja toisen heistä välityksellä tapasin poikaystävänikin.
En ole mikään isossa seurassa viihtyvä tyyppi, illanvietto parin hyvän kaverin seurassa on mieluisampi vaihtoehto. Nyt kun mulla todettiin masennus, tuntuu kuitenkin että nämäkin nykyiset kaverit koittavat vältellä minua vaikka kuulemma ovat huolissaan sun muuta. Muutenkin välillä tuntuu että haluaisin tutustua vielä lisää ihmisiin, haluaisin vielä pari hyvää kaveria joiden kanssa mennä ja olla ja vaikka harrastaa jotain, mutta kaikki se kuitenkin pelottaa.
Yritin taannoin tutustua pariin tyyppiin jotka löysin "kirjeenvaihtopalstan" kautta, olin ylpeä koska uskaltauduin yhden kanssa kahville ja käytiin baarissakin, olin ensin ihan paniikissa koko asian suhteen...
Homma kuitenkin kaatui ihan samalla tavalla kuin ennekin. Minut jätettiin taas. Nämä ihmiset vaan lopettivat yhteydenpidon lyhyen ajan jälkeen, ja tämä johon tutustuin muita paremmin, hylkäsi minut kännissä keskelle aamuöistä kaupunkia enkä meinannut edes päästä kotiin....
Jotenkin on luottamus mennyt ihmisiin, vaikka haluaisinkin kovasti tutustua johonkin. Välillä tulee ihan epätoivoinen olo kun ei itsekään tiedä mitä tässä pitäisi oikein tehdä?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kyllä se siitä lähtee, kun vaan olet oma itsesi ja avoin. Sinullahan on onnistumiskokemuksia, kun olet poikaystävänkin saanut. Ei hätää, ystäviä tulee jossakin vaiheessa. Sitäpaitsi, sullahan jo on bestis!
Kuntoudu sairaudestasi, se on kuitenkin se tekijä joka sinut laittaa lujille ja yksinäiseksi. Lue ja nauti elämästä, onhan sinulla takana mukavia muistoja.
Hei sinä!
Tekstissäsi oli paljon samoja asioita kuin omassani.
Minulla on myös vain 3 ihmistä elämässäni, joihin pidän yhteyttä, tosin aika harvoin. Eivätkä hekään kauhean innokkaita ole ottamaan minuun yhteyttä.
Tuntuu, etten ole tärkeä heille. =( On minulla 1 rakas tärkeä ihminen elämässä, jolle voin kertoa kaiken. Hän on miespuolinen. Tuntuu kuitenkin, että kaipaisin naispuolista ystävää, jonka kanssa harrastaa ja tehdä asioita.
Mulla on myös todettu masennus, voisin kuvitella, että ymmärrän sua tosi hyvin. Ollaan samanlaisessa tilanteessa. Jos haluat, niin olis kiva jutella sun kanssa lisää. Jos vaikka saisin susta sellasen ystävän, jonka seurassa vois olla oma itsensä.
Mä viihdyn myös paremmin pienessä porukassa, muutaman tärkeän ihmisen seurassa.
Mulla ei ole tapana vaan kadota, siitä sun ei tarvitsisi olla huolissasi. Jotkut ihmiset on niin kylmiä, ei ajatella ollenkaan miltä tollanen yksinjättäminen tuntuu. =( Mulle toi hylkääminen on tehty monta kertaa. Oon yrittänyt tutustua täällä netissä ihmisiin. Joka kerta oon toivonut ja uskonut, että tällä kertaa mulla käy onni. Aina kuitenkin yhteyden pito on loppunut, ja ei todellakaan mun toimesta. Ja se sattuu ja jättää arvet, jos uskaltautuu kertomaan asioistaan, ja lopulta tulee hylätyksi kuitenkin. =( Muhun voi kyllä luottaa, mä en tee niin.
Toivottavasti kirjottaisit mulle jotain sähköpostiin. Haluaisin auttaa sua ystävänä.
Ja kukaan ei oikeen ymmärrä tätä mun masennusta, ehkä olisi helpompi puhua sellaselle ihmiselle, jolla on myös se. Ymmärtää paremmin toisen tunteita.
Voimia sinulle ja lämpimät halit.
"Aina kuitenkin yhteyden pito on loppunut, ja ei todellakaan mun toimesta."
Anteeksi katherine, mutta nyt täytyy esittää eriävä mielipide. Oltiin silloin kerran treffeillä ja mulla tuli kyllä todella hyvä tunne sinusta mutta sinä et tuntunut olevan kiinnostunut minusta ollenkaan, ja vielä seuraavana päivänä mesessäkin kyselin tuntemuskiasi mutta et sanonut oikein mitään, etkä sen jälkeen ottanut kertaakaan yhteyttä enää tai mitään. Ja vieläpä Irc-galleriassa pistit minut mustalle listalle, todella omituista käytöstä. :(
Vaikka en olisikaan ollut mies makuusi niin olisit voinut sen suoraan sanoa, oltaisiin voitu olla edes ystäviä sitten kun kummatkin ollaan niin yksinäisiä ihmisiä.
Asiasi ovat kyllä todella onnellisesti ja hyvin, kun löytyy poikakaverikin ja kaikkea. Ihan turha sinun tulla tänne yksinäisyys-palstalle ruikuttamaan.