Niin. Vähitellen alkaa olemaan niin, ettei itsellä ole tunteita. Otetaan esimerkiksi oma perhe. Vanhemmat, veljet ja siskot. En tunne heitäkään kohtaan mitään. Minulle he ovat perhe, mutta ei perhe siinä missä muille. Perhe, Satuin syntymään tähän perheeseen. Oisin voinut syntyä mihin tahansa muuhunkin. En tunne perhettänikään kohtaan mitään. Voisin myydä perheeni rahalla. (huono esimerkki?) En kaipaa ihmisiä tunteiden takia, vaan koska tarvitsen ihmis-seuraa, niinkuin muutkin. Jos perheeni kuolisi, en olisi surullinen siksi, vaan siksi että ei olisi yhtä paljon seuraa kuin nytten. Minulla on ystäviä, paljonkin. En ole pitänyt heihin kontaktia pitkään aikaan. Olen pitänyt kontaktia muutaman kanssa, mutta ei minua haittiaisi jos he vaikka kuolisivat. Olen huomannut, että tämä ei ole vain haittaa. Elämässä ei ole siis menetettävää, kun kaikki läheiset ja muut kuolevat. En seurustele tällä hetkellä, olen seurustellut aiemmin, mutta en koskaan ole pitänyt tunteita ketään kohtaan. Olen seurustellut vain seuran takia, en siksi että olen rakastanut häntä tai heitä. En ole mitenkään itsetuhoinen, elän ihan hyvin. Yksinäistä tämä on, mutta onko kenelläkään muulla samaa ongelmaa? Onko tämä sairaus? olen etsinyt tätä eri paikoista, mutta en ole löytänyt paljon puhetta tälläisesta. Viesti on luultavasti epäselvä, mutta tulipahan sanottua. En ole puhunut tästä kenellekkään vielä.
Tunteettomuus...?
txxxxxxxxi
5783
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tutustut tunteisiisi sitten vasta kun menetät jonkun heistä oikeasti, etkä ainoastaan kuvitelmissasi. Koska olet itkenyt viimeksi, mitä itkit? Joskus elämä on niin tasaista, ettei suuremmille tunnelatauksille ole kysyntää.
En muista koska olisin viimeksi itkenyt surusta. En itseasiassa muista että olisin koskaan surusta itkenyt. Viimeksi olen itkenyt luultavasti alle 10 vuotiaana kun olen kaatunut tai muuta vastaavaa. Itseasiassa elämältä haen vain että saan työpaikan, teen sillä rahaa, ja saan asiota joita haluan. Tunteettomuudesta, en näe sitä siis haittana. En näe asiotani huonossa valossa. Ja elämäni ei ole ollut niin tasaista kuin toivoisi.
Osittain tuttua. Minulla tunteet hyvin valikoituvaa.
Elät onnellista elämää koska et tunne ollenkaan.
Jos haluat tunteeni. Kaikki ne ja haluat kokeilla niin antaisin arpomatta sulle.
Varmaan tuolle löytyy syynsä. Voi olla että omasta lapsuudesta, kasvatuksesta, tapauksista tms. kukaties aivojesi alueista, mutta mielestäni en näe tuossa mitään ongelmaa.
Olet hyvin onnekas etkä menetä mitään.
Kadehdin sinua. Niin paljon omasta elämästä on mennyt hukkaan kaipuuseen, sydänsuruihin, turhaan välittämiseen.
Tunteet on nykyään minulla niin kuin pieni pallo keskellä rintaa. Se hypähtää tietyissä tilanteissa mutta en kykene tuntemaan, se ei kasva siitä mihinkään. Tukahdutan sitä jatkuvasti ja se alkaa tuottamaan tulosta.
Ja näin on oikeasti parempi.
minullakin. Ei oikeastaan tunteita muuta kuin lapsiani kohtaan. Itse ajattelen sen johtuvan, ei elämän tasaisuudesta, vaan suurista tunnekuohuista, päihdevammaisista läheisistä ja sen sellaisesta. Tässä elämäntilanteessa täytyy tehdä mitä täytyy ja jos olisi kamalan tunteellinen, olisi aivan rikki. Tiedän että jossain vaiheessa on ehkä aikaa tuntea, mutta ei nyt. Olen kuitenkin onnellinen. Ehkä. Luulen ainakin niin. Harrastan joogaa mikä toivottavasti ehkäisee tällaisen "tunteettomuuden" aiheuttamia tauteja. Esimerkiksi syöpää. Tunteet kun haluavat tulla jollain tavoin kuitenkin esille. Toivottavasti pysyt sinäkin terveenä. Vaikutat kyllä aika nuorelta...No kymmenen vuoden päästä voi ruumis tehdä tenän jos et siitä huolehdi.
Syöpä johtuu tunteettomuudesta ja parantuu joogalla. Pirteetä! :D