utelias

Olis ihan mukava tietää minkä verran täällä on todellisia merimiehä.En tarkoita itämerenlauttureita.Vaan niitä jotka ovat seilanneet syvällämerlle.Esim. pallon kiertäneitä.Asiallisesti.Kiitos.
7789
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ei montaa, 99% luulee olevansa merimiehiä.

Äänestä

Aloitellessa aikanaan jo oli porukkaa jolla oli samanlaisia mielipiteitä.
Sanoin silloin ja nyt ettei ole paskankaan väliä missä se laiva seilaa ja työ on aivan samaa.
Nämä syvästä merestä ja palloista puhujat ovat ammattikunnan paskimmasta päästä.
Samaa paskaa tulee aina ajoittain.
Nämä ennen seilanneet ns.mukavuuslippumiehet torstaisine hernekeittoineen ovat naurettavia.
Finnlines ollut muka mukavuuslippulaivasto, paskat.
Näitä Boniksenkiertäjiä saa toisinaan vieläkin kuunnella.
Nämä luuserit eivät pärjäisi enää nykypäivän työolosuhteissa edes saaristolautoilla.
Murtajat kun ensikerran seilasivat ulos niin paikalle lennätettiin kuraattoria ja pappia parsimaan ressukoiden siviiliasioita ja päänuppeja kasaan.
Vielä kerran niin todellisia merimiehiä ja kunnollisia sellaisia voi olla vaikka suomenlinnan lautalla.
Mutta näitä menneisyydessä eläviä luusereita ei jaksa kuunnella kukaan.

Äänestä
  • No sattuihan kohdalleen.Koskiko?

    Äänestä

  • ???? kirjoitti:

    No sattuihan kohdalleen.Koskiko?

    pönttökeisari.
    Ei sattunut mutta sulle taisi kolista koska siinä ne faktat tuli.

    Äänestä

seilorin kyllä tunnistaa siitä, että parin kolmen paintin jälkeen hän alkaa selvittää syvänmerenkalan sukupuolielämää.

Äänestä

Tämä nyt vaan näkyy olleen viaton kysymys kevyeen rupatteluun.

Jostakin syystä näillä palstoilla on katkeroituneita tai muuten tuskaisia ihmisiä riippumatta siitä, ovatko he merimiehiä vai eivät.

Nelisen vuosikymmentä olen voinut kutsua itseäni merimieheksi. Neljännes vuosisata siitä on kulunut tramppilkenteessä suomalaisissa ja mukavuuslippulaivoissa. Nyt elän tässä nykyajan "kiireisessä" lähiliikenteessä. Ei minulla tunnu olevan vaikeuksia.

En ole missään vaiheessa katkeroitunut. En tunne tarvetta mollata toisia kirjoittajia tai merenkulkijoita olivatpa he sitten lähiliikenteen tai tramppiliikenteen parissa olevia tai olleita. Luulen toki, että nämä toisten vähättelijät olisivat olleet kovemmilla pitkillä linjoilla kuukausia / vuosia yhtä soittoa laivan päällä ollessaan kuin lähiliikenteen muutaman viikon vuorottelussa.

Näillä palstoilla olisi mukavampi käydä, kun ei tarvitsisi hävetä ammattikuntamme törkeitä kannanottoja.

Sopuisaan keskusteluun please

Äänestä
  • Että on niin paljon näitä ääripään miehiä, eli vaikkapa toiset on nähnyt maailmaa 40 vuotta sitten ja sitten on kavereita, jota näkevät sen maailman nyt, on hyvin itsevarmoja ja kokeneita ja sellaisia, jotka nyt eivät ole kokeneet niin paljon. Tottakai provoilua harrastetaan näemmä myös, siitä ei pääse mihinkään, mutta näkisin, että jos asiallisesti jotain kysyy, niin pääsääntöisesti saa asiallisen vastauksen varmasti, eikä elvistele täällä, että "onx tääl oikeita skönejä?"tai "Onks joku menny finn sillä ja finntällä kap hjornin ympäri?" Aika tylsiä esityksiä. Tulee provoa ihan varmasti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Labatt kirjoitti:

Olis ihan mukava tietää minkä verran täällä on todellisia merimiehä.En tarkoita itämerenlauttureita.Vaan niitä jotka ovat seilanneet syvällämerlle.Esim. pallon kiertäneitä.Asiallisesti.Kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu