Ei ikinä vl-häihin, juhlienpilaajapappi

Sukuni on suuri, paljon on vl-porukkaa. Mutta suuri on tarve saada rahaakin keräyksin kaikenlaisiin "kissanristiäisiin".
Olimme Pohjanmaalla vl-sukulaiseni häissä.
Ja vl-pappi tietenkin vihki. Ihmisiä oli n. 100 henkilöä 95 % vl-porukkaa. Ja voi sitä "uskottoman" ihmisen panettelua. "Jos täällä on yksikin epäuskoinen jne". Päätä napsui meihin päin. Päätimme vaimoni kanssa. Ikinä ei rahaa näihin rahankeräyksiin kuin myöskin että emme istu ikinä siellä, missä pilkaajat istuu.
553247
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 55

Vanhimmat

hyvän päätöksen olet tehnyt. Minäkään en osalistu enää vl-häihin, koska en ole masokisti.

Muutaman kerran olen tehnyt sen virheen ja pukeutunut oikein kauniisti todetakseni vain että muilla on melkein tavalliset vaatteet päällä ja luulin että häihin pukeuduttaisiin parhainpiinsa.

Sitten vielä puhuja ilmoitti että missään muualla ei ole anteeksiantamusta kuin tässä joukossa. Mitta täyttyi totaalisesti. Kukaan ei tullut juttelemaan ja itseksseni istuin siellä nöyryytettynä hienoissa vaatteissani.

Että laitoin sitten pisteen sille touhulle, itseäänhän ei kenenkään tarvitse kiduttaa.

Äänestä

jos menisit minkä tahansa kristillisen suuntauksen kokoukseen, kuulisit evankeliumin, ehkä eri sanoilla, mutta joka tapauksessa.

Äänestä
  • pidä loukkaantua. Jos noin vähästä loukkaantuu, ei todellakaan kannata tulla vl-seuroihin.

    Äänestä

  • sanomisesta kirjoitti:

    pidä loukkaantua. Jos noin vähästä loukkaantuu, ei todellakaan kannata tulla vl-seuroihin.

    saatanan lapsiksi nimittelee, niin hänen sanansa voi jättää omaan arvoonsa, sillä koulutuksella pitäisi osata puhua sujuvammin. Ja mistä hän voi tietää, oletko saatanan lapsi, paitsi jos itse rienaat ja tunnustat uskoasi saatanaan, mitä epäilen kenekään häävieraan tekevän. Paras vastaus tollasiin on sanoa, että Jumalan siunausta vaan ja antaa olla. Jos taas oikeasti omaatuntoa kolkuttaa, ala etsiä Jumalaa kunhan menet kotiisi.

    Äänestä

  • käynyt pappi kirjoitti:

    puhuu pääsääntöiseti saatanasta?

    ””jos menisit minkä tahansa kristillisen suuntauksen kokoukseen, kuulisit evankeliumin, ehkä eri sanoilla, mutta joka tapauksessa.”” Todella eri sanoilla, muissa seurakunnissa saarnataan evankeliumia, joka on Jeesus on kuollut ja ylösnoussut puolistasi, mutta SRK;ssa sanojesi mukaan, - syntinen sidotan teidän toimesta saatanaan. On todella VL evankeliumia, saatanan voiman evankeliumia.

    ””Jos VL pappi saatanan lapsiksi nimittelee, niin hänen sanansa voi jättää omaan arvoonsa, sillä koulutuksella pitäisi osata puhua sujuvammin.”” Juuri sitä haluamme teille kertoa, että nämä jutut on omassa arvossaan, ne kuuluu vain teille.

    ””Ja mistä hän voi tietää, oletko saatanan lapsi, ”” Sitähän tässä on mietitty ja päädytty, kyllä saatana saatan tuntee, ei ole muuta mahdollisuutta.

    Häät vielä menee, mutta ne hautajaiset, joissa on VL pakki, siellä sitä vasta kuulee kuka kulkee kenenkin kanssa, aika rienaajia on VL papit.

    Äänestä

  • Kempelainen kirjoitti:

    saman jankutusta.

    Äänestä

Liekö oltu samoissa häissä, minäkin olen vasta sellaisissa ollut ja oikein järjestämässä. Näissäkin häissä oli osa porukasta ei-lestadiolaisia, mutta me ainakin tunsimme heidät ja he meidät. Ja sukulaisia kun ollaan niin on oltu sellaisissa häissä mekin, ettei vihkipari eikä pappi ole lestadiolaisia ja hyvin on meenyt sekin.

En ajattelisi että kenenkään tarvitseisi päitään napsutella häissä kenenkään suuntaan. Ei se niin erikoista ole, että sukujuhlassa on vaikkapa moneen eri uskonsuuntaan kuuluvia ihmisiä, kuten meillä. Vihkipari on kuitenkin pääosassa ja tietysti sitä heidän uskonnäkemystään kunnioitetaan ja pappi ja hänen puheensa sen mukaan.

Rahankeruuta en ymmärtänyt? Tarkoitiko häälahjaa? Sehän on yleinen tapa, että vieraat tuo uudelle parille jonkun lahjan. Tietysti varojensa mukaan eikä siihen mitään pakkoa ole jos on varaton.

Selittäistikö hieman tarkemmin. Häitä on tulossa vastakin, olisi hyvä tietää että miten käyttäytyä ettei ketään loukkaisi.Olisiko parempi jättää vaikka kutsumatta kaikki sellaiset, jotka eivät ole vihkiparin kanssa sqamassa uskonkäsityksessä? Silti vaikka olisi kummi, kuten seuraavissa häissä?

Äänestä
  • pitkin katsoville, kutsuu heidät tai ei; aina tulee sanomista. Heille elämässä on tärkeintä, että joka asiasta pitää löytyä arvostelemista. Jos et kutsu häihin, ei hyvä, jos kutsut, häät on ihan paskat.

    Äänestä

  • sama näille nenän varttaan kirjoitti:

    pitkin katsoville, kutsuu heidät tai ei; aina tulee sanomista. Heille elämässä on tärkeintä, että joka asiasta pitää löytyä arvostelemista. Jos et kutsu häihin, ei hyvä, jos kutsut, häät on ihan paskat.

    Kyllä se on mun mielestä ihan ok, että ei kutsu ei-vl ihmisiä häihin jos tietää että heitä loukataan siellä.

    Kyllä vieraitakin pitää johonkin pisteeseen osata kunnioittaa.

    Äänestä

  • ole aloittaja, mutta vastaan kuitenkin yhteen kysymykseesi...
    'Olisiko parempi jättää vaikka kutsumatta kaikki sellaiset, jotka eivät ole vihkiparin kanssa sqamassa uskonkäsityksessä?'
    Johtunee pääosin siitä etten itse ole mikään juhlijatyyppi, mutta minusta on aivan hyväksyttävää jättää pois juhlista muodolliset 'ystävät' siis ei ketään 'puolituttua' tai pakkosukulaista. Vain todelliset ystävät (HUOM. riippumatta 'uskonsuunnasta') tarvitaan juhlistamaan häitä. Ei mitään muodollisuuksia ja pakkoa kun nyt sattuu virallisesti olemaan sukulainen....vsin OIKEAT ystävät niin ei kenenkään tarvitse pahoittaa mieltään.

    Äänestä

  • tähdenlento kirjoitti:

    ole aloittaja, mutta vastaan kuitenkin yhteen kysymykseesi...
    'Olisiko parempi jättää vaikka kutsumatta kaikki sellaiset, jotka eivät ole vihkiparin kanssa sqamassa uskonkäsityksessä?'
    Johtunee pääosin siitä etten itse ole mikään juhlijatyyppi, mutta minusta on aivan hyväksyttävää jättää pois juhlista muodolliset 'ystävät' siis ei ketään 'puolituttua' tai pakkosukulaista. Vain todelliset ystävät (HUOM. riippumatta 'uskonsuunnasta') tarvitaan juhlistamaan häitä. Ei mitään muodollisuuksia ja pakkoa kun nyt sattuu virallisesti olemaan sukulainen....vsin OIKEAT ystävät niin ei kenenkään tarvitse pahoittaa mieltään.

    tänä päivänä eivät ihmiset kärsi kuulla Jumalan sanan totuutta. !!! Sehän nyt ei kenellekään pahaa tekis eikä Siionin laulut olletikkaan!!!!

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    tänä päivänä eivät ihmiset kärsi kuulla Jumalan sanan totuutta. !!! Sehän nyt ei kenellekään pahaa tekis eikä Siionin laulut olletikkaan!!!!

    kaikki muut helvetin matkalaisia. Kuinkas muutenkaan?

    Äänestä

  • oikeassa ja kirjoitti:

    kaikki muut helvetin matkalaisia. Kuinkas muutenkaan?

    on mieltä. Anna jokaisen olla sitä mieltä, mitä ovat. Onko sulle kauheen tärkeetä, mitä mieltä vl:t on ja miksi?

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    tänä päivänä eivät ihmiset kärsi kuulla Jumalan sanan totuutta. !!! Sehän nyt ei kenellekään pahaa tekis eikä Siionin laulut olletikkaan!!!!

    Kenelle pappi saarnaa hääjuhlassa?
    Eikö hääpari ole saarnan kohde?
    Eikö rakkaus ja kaikki siihen liittyvä ole saarnan aihe?
    Miksi pitää huutaa Jumalan tuomiosta ja kostosta hääjuhlassa?

    Mikä on Jumalan sanan totuus?

    Raamatussa on paljon kauniita kohtia, joita voi käyttää saarnatessaan hääjuhlassa.

    Miksi aina pitää olla synkkää ja kauheaa?

    Äänestä

  • siitä, mitä muut kirjoitti:

    on mieltä. Anna jokaisen olla sitä mieltä, mitä ovat. Onko sulle kauheen tärkeetä, mitä mieltä vl:t on ja miksi?

    millaisia kauhuskenaarioita luodaan vl-hääjuhlassa. Tuomion jumala siellä kuitenkin vedetään esiin ja rakkaus jää toiselle sijalle.

    Ja synnintuntoa, sitä pitää olla. Ettei vain ruveta ehkäisemään ja nainen on miehen alamainen jne.

    Miten joku haluaa olla vl-hääjuhlassa?

    Äänestä

  • Wariska kirjoitti:

    Eihän sitä haluaiskaan, mutta mitäs teet kun et oikeen kehtaa olla poiskaan sisarusten häistä.
    Haluaa olla vaatimaton ja olla herättämättä huomiota pois olemalla.

    Sitten kun nämä lakisaarnaajat tietää, että paljon ei-vl väkeä on paikalla niin siitä otetaan sitten ilo irti ja sanotaan että tämä joukko on ainoa paikka jossa on anteeksiantoa ja niinedelleen, videolla on todisteena tämäkin lause....

    Äänestä

  • siitä, mitä muut kirjoitti:

    on mieltä. Anna jokaisen olla sitä mieltä, mitä ovat. Onko sulle kauheen tärkeetä, mitä mieltä vl:t on ja miksi?

    Ei kiinnosta, ei todellakaan, mutta joskus on pakko kuunnella tuomiosaarnojanne.

    Äänestä

  • Wariska kirjoitti:

    Kenelle pappi saarnaa hääjuhlassa?
    Eikö hääpari ole saarnan kohde?
    Eikö rakkaus ja kaikki siihen liittyvä ole saarnan aihe?
    Miksi pitää huutaa Jumalan tuomiosta ja kostosta hääjuhlassa?

    Mikä on Jumalan sanan totuus?

    Raamatussa on paljon kauniita kohtia, joita voi käyttää saarnatessaan hääjuhlassa.

    Miksi aina pitää olla synkkää ja kauheaa?

    ovat olleet ihan valoisia hääparille tarkoitettuja. Hääpari haluaa puheen avulla ilmoittaa myös omista arvoistaan. Minusta hääväen tulisi se kunnioituksella ottaa vastaan. Puheessa on myös aina tarjolla armoevankeliumi, jos joku olisi etsivällä mielellä. Raamatussahan sanotaan kaikille vielä etsiville, että sinä päivänä, kun kuulet Jumalan äänen , älä paaduta sydäntäsi, vaan usko syntien anteeksiantamuksen evankeliumi.

    Äänestä

  • olla pois kirjoitti:

    Eihän sitä haluaiskaan, mutta mitäs teet kun et oikeen kehtaa olla poiskaan sisarusten häistä.
    Haluaa olla vaatimaton ja olla herättämättä huomiota pois olemalla.

    Sitten kun nämä lakisaarnaajat tietää, että paljon ei-vl väkeä on paikalla niin siitä otetaan sitten ilo irti ja sanotaan että tämä joukko on ainoa paikka jossa on anteeksiantoa ja niinedelleen, videolla on todisteena tämäkin lause....

    omien lasteni häissä, että tosi harva sukulainen uskaltautuu tulemaan. Pelkäävät ehkä, että siellä on tunnin tuomiosaarna. No, eihän ketään voi pakottaa. Mutta on joitakin uskaliaita. Mielellään heidät näkee siellä, kun muulloin ei paljon nähdä, kun asutaan niin hajallaan. Ilolla heidät ruokkii. Jumalan sanalla vain on kertakaikkiaan sellainen tehtävä, että se on niin väkevä ja voimallinen, että se ei ketään jätä koskettamatta, paitsi paatuneen.

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    ovat olleet ihan valoisia hääparille tarkoitettuja. Hääpari haluaa puheen avulla ilmoittaa myös omista arvoistaan. Minusta hääväen tulisi se kunnioituksella ottaa vastaan. Puheessa on myös aina tarjolla armoevankeliumi, jos joku olisi etsivällä mielellä. Raamatussahan sanotaan kaikille vielä etsiville, että sinä päivänä, kun kuulet Jumalan äänen , älä paaduta sydäntäsi, vaan usko syntien anteeksiantamuksen evankeliumi.

    Sinä ja kaltaisesi sellaisesta toki nautitte, mutta eivät kaikki.

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    omien lasteni häissä, että tosi harva sukulainen uskaltautuu tulemaan. Pelkäävät ehkä, että siellä on tunnin tuomiosaarna. No, eihän ketään voi pakottaa. Mutta on joitakin uskaliaita. Mielellään heidät näkee siellä, kun muulloin ei paljon nähdä, kun asutaan niin hajallaan. Ilolla heidät ruokkii. Jumalan sanalla vain on kertakaikkiaan sellainen tehtävä, että se on niin väkevä ja voimallinen, että se ei ketään jätä koskettamatta, paitsi paatuneen.

    paikalliselle huoltoasemalle kahville/ limpparille. Niitä tuomitsevia ja fraaseilla taytettyjä maallikkosaarnoja ei enää jaksa kuunnella.

    Äänestä

  • pääosassa. kirjoitti:

    Sinä ja kaltaisesi sellaisesta toki nautitte, mutta eivät kaikki.

    mutta on hienotunteista ja empaattista olla aidosti kiinnostunut ja avoin muiden ihmisten ajatusmaailmasta ja elämänarvoista. Haluta läsnäolollaan olla kannustamassa valitulla tiellä myös hääparia. Erilaisuus ja suvaitsevaisuus on rikkautta !

    ihan vaan ollakseen ystävällinen vl-ihmisille? Istutko sinäkin siellä, missä pilkkaajasi istuvat?

    häävalssia ja muuta tanssiohjelmaa, jos kutsuttujen listalla on uskovaisia ihmisiä. Silloin nimen omaan tanssitaan suuremmalla syyllä, ja katsellaan uskovaisia hyvin halveksivasti, että ei noitten "oikein uskovien" kelpaa tulla tanssilattialle tekemään syntiä.

    Äänestä

  • karsi hääohjelmastaan kirjoitti:

    muuttamaan ohjelman synnittömäksi. Jos eivät onnistu, jäävät mielenosoituksellisesti pois koko häistä.

    Nimimerkki: Tämänkin nähnyt

    Äänestä

  • ajaksi ihan kirjoitti:

    paikalliselle huoltoasemalle kahville/ limpparille. Niitä tuomitsevia ja fraaseilla taytettyjä maallikkosaarnoja ei enää jaksa kuunnella.

    ihan suvaitsemattomimmat ja empatiakykyä omistamattomat tekevän. Mutta suurin osa kuuntelee myös juhlapuhee, joka monasti on tosi liikuttava. Sen pitää usein esim.kummisetä tai muuten sukulainen, joka tuntee morsiamen tai suluhasen. Monilla liikutuksen kyyneleet valuvat poskille. Jokainen varmaan koko sydämestään yhtyy tähän puheeseen.

    Olen nähnyt tämän myös ihailemissasi hoitokokouksissa.

    Äänestä

  • ivata kirjoitti:

    ihan vaan ollakseen ystävällinen vl-ihmisille? Istutko sinäkin siellä, missä pilkkaajasi istuvat?

    hääparille ja antaa elämänohjeita ja kehottaa uskosta osattomia parannukseen jos joku sattuu olemaan etsivällä mielellä. Ei siitä tarvii ottaa hernettä nenään, jos kuulee evankeliumin äänen.

    Äänestä

  • rakkauden sanoja kirjoitti:

    hääparille ja antaa elämänohjeita ja kehottaa uskosta osattomia parannukseen jos joku sattuu olemaan etsivällä mielellä. Ei siitä tarvii ottaa hernettä nenään, jos kuulee evankeliumin äänen.

    Olettepa te melkoista sakkia!

    Äänestä

  • itkemällä. kirjoitti:

    Olen nähnyt tämän myös ihailemissasi hoitokokouksissa.

    Itkemisen määrästä tosiuskovainen tunnistetaan!

    Äänestä

  • karsi hääohjelmastaan kirjoitti:

    häävalssia ja muuta tanssiohjelmaa, jos kutsuttujen listalla on uskovaisia ihmisiä. Silloin nimen omaan tanssitaan suuremmalla syyllä, ja katsellaan uskovaisia hyvin halveksivasti, että ei noitten "oikein uskovien" kelpaa tulla tanssilattialle tekemään syntiä.

    on vasta lopuksi. Vertaatko tanssia Jumalan sanan saarnaan ?

    Äänestä

  • hääparia kirjoitti:

    muuttamaan ohjelman synnittömäksi. Jos eivät onnistu, jäävät mielenosoituksellisesti pois koko häistä.

    Nimimerkki: Tämänkin nähnyt

    oot tuommoista nähnyt?

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    on vasta lopuksi. Vertaatko tanssia Jumalan sanan saarnaan ?

    Heillä (kuten ämmälläkin) on siihen maailman ainoina oikeina uskovaisina hyvinkin varaa.

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    oot tuommoista nähnyt?

    näin se on aina tehnyt ja tullee aina tekemään... tuttu juttu.

    Äänestä

  • tanssivaa hääparia. kirjoitti:

    Heillä (kuten ämmälläkin) on siihen maailman ainoina oikeina uskovaisina hyvinkin varaa.

    ketään auttais ?

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    ketään auttais ?

    Pakottaako Herrasi SRK?

    Äänestä

  • vl-uskovainen. kirjoitti:

    Itkemisen määrästä tosiuskovainen tunnistetaan!

    olin vl, niin ehtoollisjumalanpalvelukset oli kauhun paikka. Olin rauhallinen persoona, mutta sosiaalisesta pakosta piti vain vetää jostakin itkua esiin, jotta uskalsi kaikkien nähden alttarille. Onneksi olen nyt srk:ssa, jossa ajatellaan, että pelastuksesta seuraa vapaus ja ilo. Ei tarvi väkisellä kaivaa syntejä esiin, kun ne on anteeksi annettu. Ryhmäkurin puristuksessa ihminen tekee mitä vain.

    Äänestä

  • ratkaisu............ kirjoitti:

    Kyllä se on mun mielestä ihan ok, että ei kutsu ei-vl ihmisiä häihin jos tietää että heitä loukataan siellä.

    Kyllä vieraitakin pitää johonkin pisteeseen osata kunnioittaa.

    Onhan se tietysti erikoista että kutsuttuna vieraana joutuu härskisiti loukatuksi, ihan julkisesti, ja syrjityksi, perhejuhlassa. Näin se vaan tapahtuu vl-ihmisten tilaisuuksissa.

    Äänestä

  • pilkkaat? kirjoitti:

    Pakottaako Herrasi SRK?

    johon kalikka kalahtaa.

    Äänestä

  • muista kun kirjoitti:

    olin vl, niin ehtoollisjumalanpalvelukset oli kauhun paikka. Olin rauhallinen persoona, mutta sosiaalisesta pakosta piti vain vetää jostakin itkua esiin, jotta uskalsi kaikkien nähden alttarille. Onneksi olen nyt srk:ssa, jossa ajatellaan, että pelastuksesta seuraa vapaus ja ilo. Ei tarvi väkisellä kaivaa syntejä esiin, kun ne on anteeksi annettu. Ryhmäkurin puristuksessa ihminen tekee mitä vain.

    Aina piti itkeä. Kaikki itkivät melkein jokaisessa tilaisuudessa. Todella ahdistavaa.

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    johon kalikka kalahtaa.

    Onko sinulla ollenkaan omaa elämää?

    Äänestä

Juhla oli ihan mukava, mutta kuten kaikilta kanssaihmisiltä, toivoisin käyttäytymisenkin suhteen hyviä tapoja.

Kukaan ei minunkaan hääjuhlassani parjaa vl-vieraita, soisin ettei myöskään minun ollessani vl-juhlassa minun selkäni takana kuiskutella pahaa sanaa minusta niin, että kuulen.

Kukaan ei myöskään minun häissäni parjaa muita uskovaisia. Ei kukaan tule toitottamaan, kuka joutuu helvettiin ja kuka ei. Sitä en soisi, vaan puhe kertoisi rakkaudesta ja ilosta, jotta kaikilla on mukava ja hyvä olla.

Kuinka moni vl-vieras kuuntelisi, jos hankkisin paikalle papin, joka tuomitsisi heidät helvettiin? On helppoa viitata kintaalla muille ihmisille ja heidän huomioonottamiselleen. Mutta minusta terveeseen empatiakykyyn ja huomioimiseen kuuluu, että jokainen vl menee häihin, joissa he saavat kuulla joutuvansa helvettiin. Vasta sitten he voivat mielestäni puolustaa tätä moukkamaista puheenpitotapaansa.

Minulla ei ole mitään vl:a vastaan. Jokainen uskokoon mitä uskoo. Mutta siinä vaiheessa, kun se usko tapahtuu toisten kustannuksella, joka rikkoo perheitä ja sukulaisuussuhteita, asettaa ihmiset me ja ne toiset asetelmaan, on vihan puutarha valmis.

Siinä puutarhassa on eripuraa, kyräilyä, ylemmyydentuntoa, alemmuudentuntoa, ennakkoluuloja ja vihaa. Eikö Raamattu käske meitä rakastamaan lähimmäistämme? Miltä osin tämä lähimmäisenrakkaus toteutuu, kun toinen sanelee ehdot, miten jokaisen tulee elää, ja tuomitsee erilaiset ihmiset?

Äänestä
  • heidän vakaumustaan ja tiukkoja sääntöjään, mutta he eivät kunnioita ketään muita, sillä he ovat kuitenkin maailman ainoat oikeat uskovaiset!

    Äänestä

  • kunnioittamaan kirjoitti:

    heidän vakaumustaan ja tiukkoja sääntöjään, mutta he eivät kunnioita ketään muita, sillä he ovat kuitenkin maailman ainoat oikeat uskovaiset!

    ja kaikkiko sinnua komentelee !!????

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    ja kaikkiko sinnua komentelee !!????

    taas.. On köyhä usko, kun ei asiallisesti osata keskustella.

    Äänestä

vl-kusipäät.

Äänestä
  • pilkkaamista vai mitä ?

    Äänestä

Minusta vl-häiden luonne muuttuu koko ajan.
Iloiset ohjelmanumerot vähenee ja tilalle tulee vain enemmän uskonnollista ohjelmaa.

Musiikki pitää olla uskonnollista, ei mitään iloisia ralleja. Piirileikkejä ei ole, eikä paljon muutakaan. Tarjoilutkin huononee koko ajan.
Ei kenenkään vatsa tykkää nauttia vaan kahvia ja makeaa mahan täydeltä.
Suolainen puoli lohi-ja poronlihavoileipineen on jäänyt vähiin.
Kunnon lihasoppaa ei missään enää saa.
Tupakointi sensijaan on entisenlaisensa.
Sikaareja tarjoillaan vaikka lapsille, elleivät osaa itse kieltäytyä.

Hääpari häipyy ennen aikojaan, kun ennen katseltiin hääparin lähtöä rämisevine peltipurkkeineen auton perässä.

Nyt lähtöä itketään. Nuoripari käy halailemassa ja kyynelehtimässä vanhempiensa kaulassa, että nytkait sitä ollaan lopullisesti erottu teistä isät ja äidit. Nuoripari uskoo syntinsä anteeksi molemmilta vanhemmilta.
Häätunnelma lopahtaa sitten siihen.
Pappi on aijemmin muistuttanut nuorta paria siitä, että muistakaa ottaa vastaan kaikki Herran lahjat.

Äänestä
  • poronkäridtykset ja hillasopat tarjoillaan.!

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    poronkäridtykset ja hillasopat tarjoillaan.!

    VL-uskovainen tekee aina työtänsä kyynelillä. Jopa häissä.

    Äänestä

Elikkä paljon on loukattuja ihmisiä ollut vl-hääjuhlien jälkeen.
Itse en ole ollut koskaan vl-häissä. Itse asiassa en ole ollut hääjuhlissa kuin kaksi kertaa koko elämäni aikana ja sen lisäksi yksissä vihkiäisissä.
Joten en tiedä asian oikeaa laitaa.

Mutta niissä häissä joissa olen ollut, ei kukaan kysynyt olinko uskovainen vai en ja kirkkohäät olivat molemmat. Molemmissa papit pitivät kauniit rakkaudesta kertovat saarnat eikä siellä tuomiota julistettu kenellekkään.

Se on totuus, että suku on pahin. Ihminen ei voi valita sukuaan ja perhettään, mutta ystävät hän voi valita ihan itse.

En ymmärrä miksi pitää änkeytyä sellaisiin vl-hääjuhliin, joissa saa vain pahan mielen. Jos ne juhlat ovat täynnä itseään hyvinä pitäviä ihmisiä niin silloinhan ne ovat hyvien ihmisten juhlat ja jos totta puhutaan, niin hyvien ihmisten juhlia pitää aina välttää samoin hyvien ihmisten kyliä.

Mutta, jos haluaa välttämättä mennä pahoittamaan mielensä (masokisti) niin voi ainakin sitten olla pystypäin oma itsensä ja antaa täyttä laitaa takasin kaikki lähetetyt nuolet. Eihän ne mitkään kunnon hääjuhlat ole joissa ei vähän tapeltaisi.

Äänestä
  • paikalle, että voidaan näyttää omaa paremmuutta ja omahyväisyyttä. Kuvitelkaa vaikka ämmä häiden järjestäjäksi -kuinka tulikivenkatkuisen saarnan hän papilta pyytäisikaan "epäuskoisia" nöyryyttääkseen! Huh huh..

    Äänestä

  • maailman rantuimmat ihmiset. Ei kuule näille mikään vl:ien laittama kelpaa, ei häät, ei hautajaiset, ei seurapuheet, ei lapset , ei äidit, ei isät... ei tavat , ei puheenparret.... Ja pitäis muka olla sivistynyttä ja suvaitsevaista ja ekumeenista ja empaattista väkkeä..!!! Ei mahu mun kallooni!!!!!!

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    maailman rantuimmat ihmiset. Ei kuule näille mikään vl:ien laittama kelpaa, ei häät, ei hautajaiset, ei seurapuheet, ei lapset , ei äidit, ei isät... ei tavat , ei puheenparret.... Ja pitäis muka olla sivistynyttä ja suvaitsevaista ja ekumeenista ja empaattista väkkeä..!!! Ei mahu mun kallooni!!!!!!

    Se on vähän niin, että jos muita kohtelee ylimielisesti, niitä alkaa ajan mittaan ketuttaa... JA antavat takaisin samalla mitalla.

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    maailman rantuimmat ihmiset. Ei kuule näille mikään vl:ien laittama kelpaa, ei häät, ei hautajaiset, ei seurapuheet, ei lapset , ei äidit, ei isät... ei tavat , ei puheenparret.... Ja pitäis muka olla sivistynyttä ja suvaitsevaista ja ekumeenista ja empaattista väkkeä..!!! Ei mahu mun kallooni!!!!!!

    aina jaksa sinua ylistää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

"jos täällä on yksikin... kirjoitti:

Sukuni on suuri, paljon on vl-porukkaa. Mutta suuri on tarve saada rahaakin keräyksin kaikenlaisiin "kissanristiäisiin".
Olimme Pohjanmaalla vl-sukulaiseni häissä.
Ja vl-pappi tietenkin vihki. Ihmisiä oli n. 100 henkilöä 95 % vl-porukkaa. Ja voi sitä "uskottoman" ihmisen panettelua. "Jos täällä on yksikin epäuskoinen jne". Päätä napsui meihin päin. Päätimme vaimoni kanssa. Ikinä ei rahaa näihin rahankeräyksiin kuin myöskin että emme istu ikinä siellä, missä pilkaajat istuu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu