Olen 16 vuotias (pian 17) poika ja elämässäni kaikki olisi nyt hvyin mutta teen itselleni jotkut asiat vaikeaksi. Olen aina tiennyt olevani homo. Eikä se ole minua aikaisemmin haitannutkaan. Ehkä silloin kun minulla oli sellainen itseinho vaihe ja aina kun katsoin peiliin niin ajattelin: "Tuolla se inhottava lihava ja ruma hintti taas katselee. Sen kurkku pitäisi viiltää auki eikä se koskaan tule tuntemaan rakkautta." Joskus saatan ajatella vielä niin mutta jos poikaystäväni huomaa että olen allapäin niin hän alkaa pitämään minulle saarnaa siitä kuinka ihana ihminen olen eikä ole toista samanlaista ja sitä kiinnostaa ihmisen sisin eikä ulkokuori jne. Hän on ainoa joka saa minut palaamaan raitelleni. Ties missä olisin nyt ilman häntä.
Minä rakastan häntä ja hän minua sehän on ollut jo selvä pidemmän aikaa. Mutta nyt kun ajattelen tulevaisuutta pidemmälle ja millaista homon elämä tulee olemaan. Milloin tulen kaapista ulos kokonaan(läheisimmät ystävät tietää), miten äiti kestää sen, kuinka selviän tässä yhteiskunnassa homona ja mitä suuria haasteita vielä eteen tulee. Jotkut mun ystävistä ei aluksi uskonu että olen homo. Ne sano että mä yritän vaan sillä peittää mun jonkun ongelman tai että yritän etsiä nyt sitä 'isää' elämääni joka on minulta puuttunut. No tottahan se on tavallaan että pidän tärkeänä sitä nyt että minulla on mies jolta saan rakkautta. Seksi ei niinkään ole tärkeä, voisin elää ilmankin. Mutta nyt on pikkasen liian myöhäistä lähteä etsimään jotain isähahmoa tai miespuolista tukihenkilöä ym. ja en niiltä saisi sitä rakkautta joka on läheisempää kuin normaali ystävärakkaus. Äiti ei koskaan eron jälkeen etsinyt uutta miestä joten olen kokonaan kasvanut ilman minkäänlaista miehenmallia.
Siksi jotenkin tuntuu siltä että olen pahasti rikki ja rakastan väärää ihmistä ja koko rakkaus on täysin väärää. Sukuni on täynnä uskovaista porukkaa ja äitinikin haukkuu homoja aina kun näkee sellaisia Tv:ssä tai lehdissä. Äitikin pauhasi minulle yhdessä vaiheessa että "älä sinä vaan rupea homoksi tai palat helvetin liekeissä kuoleman jälkeen" Todella ihanaa kuulla se äidin suusta vaikka hän ei tiedä että olen homo.
Kerran eksyin sellaselle sivulle missä puhuttiin homoseksuaalisuudesta kristinuskon kannalta ja kuinka väärin se on ym. Ahdisti sen jälkeen todella paljon. Ihan kuin olisin jotenkin alempiarvoinen ihminen. Toki siellä puhuttiin kaikenmaailman eheytysterapioista 'rikkinäisille' ihmisille mutta kun en ole uskossa enkä ikinä tule olemaan (en mennyt edes rippikouluun) niin ei onnistu sellainen parantuminen homoseksuaalisuudesta.
Sehän tarkottaisi myös että minun pitäisi erota poikaystävästäni. Niihin säänöihinkin kuului jotain tyylin että pitää alkaa irrottautua pikkuhiljaa poikaystävästä jos sellainen on ja sitten aloittaa se saakelin jeesus eheytysterapia. Mä olen aivan sekaisin kun netissäkin on niin paljon eri kirjoituksia että miten homot ovat tulleet homoiksi ja mitä heidän oikeat ongelmansa ovat ym. että he yrittivät homoseksuaalisuudellaan korvata puutteita jne.
Kun haluaisin olla hetero. Mutta en voi rakastaa tyttöä sillä tavalla. Se on mahdotonta enkä voisi koskaan harrastaa seksiä tytön kanssa. Minulla on tyttöjä ystävinä suurimmaksi osaksi ja se riittää. Ystävyyttä lähemmäksi en voi tyttöä päästää vaikka jotkut ovat yrittäneet ja tuntuu pahalta aina torjua. Tunnen senkin vuoksi syyllisyyttää. Eräs kuvakaunis tyttökin pyysi minua kerran ulos ja kieltäydyin. Se tuntui niin kamalalta kun jouduin keksimään tekosyitä ja hyvä ettei se tyttö purskahtanut itkuun. Luuli varmaan että hänessä oli jotain vikaa vaikka asia ei ollut niin.
Tällä hetkellä päällimäiset kysymykset mun päässä on että saanko rakastaa poikaystävääni, onko se oikein, pitäskö mun tappaa itteni koska olen vioittunut ihminen ja että onko mulla edes oikeutta rakastaa. Tuntuu niin väärältä. Mutta poikaystäväni on niin ihana ihminen. Huolehtivainen, fiksu ja komea. Siksi joskus minulla on vaikeaa hänen seurassaan kun hän on mielestäni uskomattoman komea ja minä olen ruma. Jotkut ystävistäni ovat häntä vastaan. Yhden ystävän kanssa meni välit poikki. Hän ei vain koskaan halunnut uskoa että olen homo ja kun aloin seurustella se oli viimeinen tippa hänelle vaikka hän hyväksyi homouteni. Kenties tämä tyttö oli ihastunut minuun ja joutui pettymään pahasti.
Myös muutama muu ystäväni arvostelee poikaystävääni koska hän on emo(punkkari) ja kuullemma heidän mielestään sellaiset ihmiset ovat säälittäviä. En oikein jaksa kuunnella sellaista. Varsinkin kun kyse on rakastamastani henkilöstä. Kenties ovat kateellisia mutta heille en ole puhunut kohta pariin kuukauteen ja hyvä niin.
Joo mulla on avohoitokontakti ja käyn viikottain puhumassa psykologille. Mutta en voi puhua hänelle seksuaalisuudestani. Hän on nainen joten olisi vielä tukalampaa. Hän oli ainoa jonka sain kyseiseltä poliklinikalta jossa on vain naisia psykologeina ja siellä käy todella paljon porukkaa. Hän ei ole sellainen ihminen jolle voisin puhua. Olen puhunut ystävieni kanssa mutta he eivät osaa sanoa mitään koska eivät tiedä mitään siitä millaista on olla homoseksuaali.
Enkä uskalla puhua tästä poikaystävälleni koska hän saattaisi saada sellaisen kuvan etten rakastakaan häntä. Tuntuu kuin olisin aivan yksin vaikka se ei ole totta. En tiedä mitä tekisin.
Huhuh tulipas kirjoitettua liikaa. No jos joku on viitsinyt lukea koko tekstin niin pyydän asiallisia vastauksia. ns. homofoobikot, jeesuksesta ja jumalasta pauhaajat ym. homovastaiset ihmiset voisivat jättää vastaamatta. Yhdellä foorumilla sain jo jumalaseurankunta paasaajia pilamaan asiallisen keskustelun ja se koko ketju taidettiin poistaa niin olisi kiva jos tämä säilyisi asiallisena. Minulla ei ole minkäänlaista halua mennä seurakuntaan puhumaan asioistani tai mennä puhumaan papille jotta pääsisin eroon 'synneistäni'
Minä rakastan häntä ja hän minua sehän on ollut jo selvä pidemmän aikaa. Mutta nyt kun ajattelen tulevaisuutta pidemmälle ja millaista homon elämä tulee olemaan. Milloin tulen kaapista ulos kokonaan(läheisimmät ystävät tietää), miten äiti kestää sen, kuinka selviän tässä yhteiskunnassa homona ja mitä suuria haasteita vielä eteen tulee. Jotkut mun ystävistä ei aluksi uskonu että olen homo. Ne sano että mä yritän vaan sillä peittää mun jonkun ongelman tai että yritän etsiä nyt sitä 'isää' elämääni joka on minulta puuttunut. No tottahan se on tavallaan että pidän tärkeänä sitä nyt että minulla on mies jolta saan rakkautta. Seksi ei niinkään ole tärkeä, voisin elää ilmankin. Mutta nyt on pikkasen liian myöhäistä lähteä etsimään jotain isähahmoa tai miespuolista tukihenkilöä ym. ja en niiltä saisi sitä rakkautta joka on läheisempää kuin normaali ystävärakkaus. Äiti ei koskaan eron jälkeen etsinyt uutta miestä joten olen kokonaan kasvanut ilman minkäänlaista miehenmallia.
Siksi jotenkin tuntuu siltä että olen pahasti rikki ja rakastan väärää ihmistä ja koko rakkaus on täysin väärää. Sukuni on täynnä uskovaista porukkaa ja äitinikin haukkuu homoja aina kun näkee sellaisia Tv:ssä tai lehdissä. Äitikin pauhasi minulle yhdessä vaiheessa että "älä sinä vaan rupea homoksi tai palat helvetin liekeissä kuoleman jälkeen" Todella ihanaa kuulla se äidin suusta vaikka hän ei tiedä että olen homo.
Kerran eksyin sellaselle sivulle missä puhuttiin homoseksuaalisuudesta kristinuskon kannalta ja kuinka väärin se on ym. Ahdisti sen jälkeen todella paljon. Ihan kuin olisin jotenkin alempiarvoinen ihminen. Toki siellä puhuttiin kaikenmaailman eheytysterapioista 'rikkinäisille' ihmisille mutta kun en ole uskossa enkä ikinä tule olemaan (en mennyt edes rippikouluun) niin ei onnistu sellainen parantuminen homoseksuaalisuudesta.
Sehän tarkottaisi myös että minun pitäisi erota poikaystävästäni. Niihin säänöihinkin kuului jotain tyylin että pitää alkaa irrottautua pikkuhiljaa poikaystävästä jos sellainen on ja sitten aloittaa se saakelin jeesus eheytysterapia. Mä olen aivan sekaisin kun netissäkin on niin paljon eri kirjoituksia että miten homot ovat tulleet homoiksi ja mitä heidän oikeat ongelmansa ovat ym. että he yrittivät homoseksuaalisuudellaan korvata puutteita jne.
Kun haluaisin olla hetero. Mutta en voi rakastaa tyttöä sillä tavalla. Se on mahdotonta enkä voisi koskaan harrastaa seksiä tytön kanssa. Minulla on tyttöjä ystävinä suurimmaksi osaksi ja se riittää. Ystävyyttä lähemmäksi en voi tyttöä päästää vaikka jotkut ovat yrittäneet ja tuntuu pahalta aina torjua. Tunnen senkin vuoksi syyllisyyttää. Eräs kuvakaunis tyttökin pyysi minua kerran ulos ja kieltäydyin. Se tuntui niin kamalalta kun jouduin keksimään tekosyitä ja hyvä ettei se tyttö purskahtanut itkuun. Luuli varmaan että hänessä oli jotain vikaa vaikka asia ei ollut niin.
Tällä hetkellä päällimäiset kysymykset mun päässä on että saanko rakastaa poikaystävääni, onko se oikein, pitäskö mun tappaa itteni koska olen vioittunut ihminen ja että onko mulla edes oikeutta rakastaa. Tuntuu niin väärältä. Mutta poikaystäväni on niin ihana ihminen. Huolehtivainen, fiksu ja komea. Siksi joskus minulla on vaikeaa hänen seurassaan kun hän on mielestäni uskomattoman komea ja minä olen ruma. Jotkut ystävistäni ovat häntä vastaan. Yhden ystävän kanssa meni välit poikki. Hän ei vain koskaan halunnut uskoa että olen homo ja kun aloin seurustella se oli viimeinen tippa hänelle vaikka hän hyväksyi homouteni. Kenties tämä tyttö oli ihastunut minuun ja joutui pettymään pahasti.
Myös muutama muu ystäväni arvostelee poikaystävääni koska hän on emo(punkkari) ja kuullemma heidän mielestään sellaiset ihmiset ovat säälittäviä. En oikein jaksa kuunnella sellaista. Varsinkin kun kyse on rakastamastani henkilöstä. Kenties ovat kateellisia mutta heille en ole puhunut kohta pariin kuukauteen ja hyvä niin.
Joo mulla on avohoitokontakti ja käyn viikottain puhumassa psykologille. Mutta en voi puhua hänelle seksuaalisuudestani. Hän on nainen joten olisi vielä tukalampaa. Hän oli ainoa jonka sain kyseiseltä poliklinikalta jossa on vain naisia psykologeina ja siellä käy todella paljon porukkaa. Hän ei ole sellainen ihminen jolle voisin puhua. Olen puhunut ystävieni kanssa mutta he eivät osaa sanoa mitään koska eivät tiedä mitään siitä millaista on olla homoseksuaali.
Enkä uskalla puhua tästä poikaystävälleni koska hän saattaisi saada sellaisen kuvan etten rakastakaan häntä. Tuntuu kuin olisin aivan yksin vaikka se ei ole totta. En tiedä mitä tekisin.
Huhuh tulipas kirjoitettua liikaa. No jos joku on viitsinyt lukea koko tekstin niin pyydän asiallisia vastauksia. ns. homofoobikot, jeesuksesta ja jumalasta pauhaajat ym. homovastaiset ihmiset voisivat jättää vastaamatta. Yhdellä foorumilla sain jo jumalaseurankunta paasaajia pilamaan asiallisen keskustelun ja se koko ketju taidettiin poistaa niin olisi kiva jos tämä säilyisi asiallisena. Minulla ei ole minkäänlaista halua mennä seurakuntaan puhumaan asioistani tai mennä puhumaan papille jotta pääsisin eroon 'synneistäni'
Vastaukset 10
Vanhimmat
Hoh. Mielestä uskonnolliselta puoleltakaan "homous" ei ole synti. Ei todellakaan. Ja maailman pitäisi tajuta myös hyväksyä ihmiset sellaisinaan, kun he ovat. Älä ajattele itseäsi rumana, jos kerran sinulla on rakas, joka rakastaa sinua, hyväksy se.
Aluksi haluaisin sanoa, ettei homoudessa ole mitään väärää jos asianomaiset ovat kumpikin omasta tahdostaan suhteessa eikä ketään käytetä hyväksi, joten unohda ne, joiden mielestä joudut helvettiin seksualisen suuntautumisesi vuoksi. He eivät ymmärrä tai vain tahdo edes yrittää ymmärtää homoutta tai muuta vastaavaa itselleen vierasta tai jopa pelottavaa asiaa.
Usko poikaystävääsi ja lopeta itsesi sääliminen, eivät asiat niin huonosti ole. Ota itseäsi niskasta kiinni ja kerro äidillesi homoudestasi tai ainakin valmistaudu siihen. Hän tuskin hyväksyy sitä heti, mutta jollet tee sitä hän ei koskaan tule tuntemaan omaa poikaansa kunnolla. Sitäpaitsi jos kaikki menee hyvin, hän voisi joku päivä tukea sinua tilanteessasi, sillä kuullostaa siltä, että tuki olisi sinulle tarpeen.
En itse ole lesbo taikka bi, joten voit moittia minua siitä, etten voi tietää kuinka vaikeata on kertoa ihmisille varsinkaan homovastaiselle äidille, enkä tiedäkkään, mutta yritän vain auttaa . Tiedän kuitenkin, ettei homous ole maailman pahin asia ja että elämässä kohtaa muitakin vaikeuksia kuin muiden asenteet isteään kohtaan.
Jos sinä olet homo, et ollaksesi homo vaan vain siksi koska sellainen sinä olet, älä yritä muuttaa sitä ja pakottautua siitä irti, vaan yritä elää asian kanssa. Tiesitkö, että se miten itse koet itsesi peilaituu myös muiden asenteisiin? Eli jos olet sinut itsesi kanssa niin muidenkin on paljon helpompi hyväksyä sinut sellaisena kuin olet.
Hyvää kevättä ja voimia elämään!
PS. Ole oma ihana itsesi :)
Tuota minä kaipasinkin. Pitäisi vain opetella olemaan tyytyväinen itseensä ja huomoioida välillä muitakin. Olen ehkä omalla käytökselläni hankaloittanut hieman välejäni ystävieni kanssa. Ehkä välit korjaantuvat joskus tai sitten eivät.
Kiito sinulle ja hyvää kevättä myös!
Hmm. Ensinnäkin on pakko sanoa, että osaat kirjoittaa todella hyvin ja kauniisti. Viestisi kosketti minua paljon ja sai ajattelemaan. Itseänikään ei tuo vastakkainen sukupuoli juuri kiinnosta, olen jotain lesbon ja bissen välimaastoa. Kait. Mutta väliäkös tuolla.
Ihana kuulla että sulla on poikaystävä. Toivottavasti osaat pitää kiinni hänestä ja näyttää myös että välität hänestä. Hän on sulle melkoinen tuki, toivottavasti osaat arvostaa sitä :-) Yhdessä selviätte paremmin.
Itseänikin on mietityttänyt tulevaisuus. Mutta ajattelin vain, että kaikki sitten aikanaan..
Mulle on kerääntynyt melkoiseksi ongelmaksi miten kertoa lesboudestani vanhemmilleni. Etteivät
he saakaan sitä vävyä mitä ovat toivoneet kauan. Ja äidillä saattaa olla pelko, ettei hän saakaan lapsenlapsia.
Aluksi mua masensi että jos he pettyvätkin minuun, eivät enää rakasta minua tai pitävät minua alempiarvoisena. Mutta sitten ajattelin, että jos he eivät omaa lastaan hyväksy sellaisena kuin hän on, niin se on sitten moro. En jaksa sellaisia ihmisiä, ja kaiken lisäksi omia lähimmäisiä. Surullistahan se on, mutta niin totta.
Ymmärrän sua hyvin, ettet voi rakastaa tyttöä sillä tavalla. Harmi vain, että se tyttö luulee että hänessä on jotain vikana. Silloin kun minä olin vielä hetero (sisimmässäni kyllä lesbo, mutta esitin vain) ja mulla oli poikaystävä, en jaksanut enää sitä kamalaa syyllisyyden tunnetta, että teen väärin itseäni sekä sitä poikaa kohtaan, mun oli kerrottava kaikki. Poika luuli aluksi, että vitsailen. Sitten hän rupesi syyttelemään itseään ja uimaan itsesäälissä, mikä ei auttanut tilannetta yhtään. Hän luuli että hänessä oli jotain vikaa tai hän ei kelvannut mulle.
Suhde päättyi vähän riitaisesti, eikä me paljonkaan olla juteltu sen jälkeen. Harmi, hän oli ihan mukava kaveri. Mutta vain kaveri.
Mulla ei ole oikeastaan muita kuin heterokavereita, joten heidän kanssa on välillä aika yksitoikkoista jutella. He kyllä tietävät mikä olen, muttei se näytä heitä paljonkaan kiinnostavan.. Toisaalta en jaksa heitä ja heidän umpimielisyyttään, mutta toisaalta mulla ei ole muitakaan..
Mutta hei, tsemppiä sulle!
jos olet homo niin sitte olet mua se ei haittaa mutta kuulostaa raskaalta ja toivottomalta rakkaus on raakaa se saa pään sekaisin.ite en oo homoseksuaalinen vaan olen hetero mutta ei ole mullakaan ollu aina onnea rakkaudessa.olen eläessäni rakastunut vain kahdesti ensimmäisestä jutusta ei mitään tullu ja en enää edes rakasta häntä en vaikka hän olisi viimeinen mies maailmassa!okei ..eli toivuin siitä ja löysin parin vuoden kuluttua toisen aidon rakkauden joka on edelleen isoin osa mun elämää.kaikki ei toki pysty tollai tukahduttamaan tunteitaan en mäkään ellei hän ois kohdellu mua niin törkeästi että oli pakko herätä unelmista karuun raakaan todellisuuteen hän käytti tunteitani hyödyksi ja ajoi mut umpikujaan .okei eksyin asiassa aitoa rakkautta ei ole hyvä tuhota yleensä mutta sun tapaukses ...en oikein tiedä mitä sanoisin...tee niinkuin parhaaksi näet.sun ei kannata sotkea sun äitiä tähän ei kuulu sille.hyvä että käyt pskologilla mutta sun kannattais jutella asiasta sen kans sillä on vaitiolovelvollisuus ja se on koulotettu tollaselle alalle se jos kuka osaa neuvoa sua mut yhen vinkin annan et kyllä mitään itsareita tee asiat selviää aikanaan.vuosi sitte mun elämä oli ihan hajalla ainoana hyvänä asiana ruoka mutta nyt kaikki menee hienosti näin se elämä menee huikeita ylämäkiä ja alasvajoamisia mutta toivon kaikkea hyvää sulle ja jos sun ystävä ei hyväksy sua sellaisena kun olet niin ei ne sitte mitään ystäviä ookkaan .kyllä maailmasta hyviä ystäviä löydät niitä ei vaan kasva joka oksalla.
Jokaisella on oikeus olla omanlaisensa. Jos olet homo, olet homo. Tiedän oman isäni suhtautuvan asioihin täysin samoin, mutta itse en kiellä ketään. Ja olisihan väärin olla suhteessa naisen kanssa jos ei rakasta häntä. Sinun pitää tehdä omat päätöksesi... tiedän että on vaikeaa kertoa tuollaista tuollaiselle äidille, mutta ehkä hänkin oppii vielä hyväksymään sen... ja olethan sinä kuitenkin hänen poikansa... tsemppiä.
OLET HOMO. Älä kiellä sitä itseltäsi. Jos todella olet onnellinen kyseisen ihmisen kanssa, niin nauti siitä. Et voi kenenkään mieliksi seurustella tytön kanssa, ilman mtn todellisia tunteita. Itse olen tullut jo kaapista ulos, taino perhe tietää mutta muu suku ei, kaikki kaverit kyllä...
On ikävää jos äitisi ei hyväksy homoja. Mutta nyt pitää olla itsekäs, et voi olla hetero vaan äitisi takia? Uskon että hän voisi hyväksyä asian joskus :)
SINÄ OLET ARVOKAS IHMINEN. äla välitä mitä muut sinusta sanovat sillä se on sinun oma elämäsi. nauti siitä että sinulla ihminen joka rakastaa sinua sillä se on Jumalan lahja. Minun mielestäni Jumala rakstaa kaikkia yhtä paljon ja jos hän ei rakastaisi homoja hän ei olisi niitä luonutkaan sillä minkä sille mahtaa jos ei pysty rakastamaan naisia. se on hyvä että maailmassa on erilaisia ihmisiä. kaikista tärkeintä on että antaa jokaiselle ihmiselle sen arvon mikä sille kuuluu.
Tuntui tosi pahalta kuin luin tämän. Sanompa sinulle, että älä välitä paskaakaan jostain vitun kristinuskosta! Kristinusko vain ihmisten luoma suuri kusetus, raamattu on vain satukirja eikä jumalaa ole olemassakaan, saatika sitten Jeesusta. Tässä taas näimme kuinka kristinuskosta on vain harmia! Sehän on rasistinen koko uskonto! Homous muka synti? Ja paskan marjat!!! Älä kuuntele/välitä noista typeristä, taikauskoisista ja kristinuskon aivopestyistä typeryksistä, vaan jatka elämääsi omalla haluamallasi tavalla. Ja jos äitisi ja sukusi ei pidä siitä että olet homo, niin se on heidän ongelmansa. Vaikka en itse varsinaisesti usko rakkauteen, niin toivotan silti onnea ja menestystä elämääsi poikaystäväsi kanssa.
PS. Mikäli kuulut vielä kirkkoon, suosittelisin pikaista eroa. Sanoi äitisi mitä tahansa!
Maailmassa on paljon homoja, jotka ovat uskoakseni tyytyväisiä elämäänsä. Maailma on muuttunut ja homot hyväksytään nykyään paljon paremmin kuin vaikka joskus 1980 -luvulla.
Säkin vaikutat jo tuon kirjoituksen perusteella olevan hieno ja fiksu ihminen. Komeakin sä ilmeisesti olet, kun ne tytöt vaikuttaa ihastuneen suhun. :)
Uskontoja on monia ja kristinuskossakin ollaan alkamassa hyväksyä homoliitot. Eli elämä helpottuu homoilla koko ajan. Olen varma, että sä tulet olemaan sitä onnellisempi, mitä vanhemmaksi tulet.
Sitäpaitsi kellään ei ole oikeutta tuomita homojen rakkautta ja seksielämääkään. Tietäisit, mitä kaikkea ns. normaalit heterot tekevät seksin merkeissä... vaikka mitä. Mutta ei se mitään, jos molemmat osapuolet nauttivat siitä... On jokaisen parin oma asia, miten ne hommat hoitavat, kun lapset ja eläimet jätetään rauhaan. Ja rakkaus ei ole koskaan tuomittavaa!!!