mistäköhän sitä alottais...,no vaikka siitä et oon 31v 7kk tytön äiti,ollu naimisissa 8v jne.
oma suhde vanhempiini ollu aina vähän 2piippunen johtuen lähinnä siitä et he ovat aina vähätelleet omia lapsiaan tai koittaneet pikemminkin elää meidän kautta.
Jo teini-ikäsenä mulle suunniteltiin koulupaikat,urat ja kun nää ei toteutunu niin mä tietenki olin "epäonnistunut"ja täysin vailla motivaatiota ja vielä laiska kun en täyttänyt heidän odotuksiaan,juu juu.
No,tää sama rata jatku lähes tähän päivään asti paitsi että vävy sattui olemaan mieluinen.hääpäivänä mun isä ylisti tulevaa ehdokkia oikein kaunein sanoin mut ei tietty musta maininnu muun kuin et toivottavasti tyttö tajuaa pitää susta kiinni,vähän hönö kuin on..
Oikeestaan tosta lauseesta lähtien mun perhe puolustanu aina miestä vaik ei ois ollu mitään syytä,mä olin aina se joka mäkätti turhasta,vaati liikoja,ei antanu toiselle tilaa tms.Sitten meille synty tää tyttö jonka kasvatuksesta oon saanu toki oikein oppaat et miten pitää toimia kun enhän mä varmaan itse oikein tajua näitä juttuja,ainainen vähättely siis jatkuu.
Oltiin yks viikonloppu mökillä niin mun isä sano taas kauniisti mulle et olehan tyytyväinen et sul on tollanen mies,ethän sä ois lastakaan saanu ilman häntä ja taasen tietty väheksy ja mitätöi mun osuutta tähänkin asiaan...
Riittäishän tätä juttua loputtomiin mut lähinnä mua ottaa täs päähän se ettei he tajua sitä kuinka pahalta tollanen tuntuu,koskaan eivät ole puoltaneet mua missään eikä musta ole hyvää sanottavaa,näköjään.jos oisin yhtään heikompi ihminen niin mun itsetunto ois täysin 0 mut en ole koskaan antanu sen murtua näiden ihmisten takia mut silti riipasee sydämestä et omat vanhemmat käyttäytyy näin.
Nyt itse vanhempana tuun aina pitämään siitä huolen et kehun tyttöä kun tekee asioita oikein,kannustan ja tuen joka tuulessa,haluun hänelle just päinvastasen elämän kuin mitä ihana mummi ja ukki mulle antoi ja sama vaan jatkuu.
Oon vaan niin vihanen enkä tiedä miten mä saan nää tunteet kuriin,haluun kuitenki et tytöllä ois aina läheiset välit vanhempiini.ois vaan ollu kiva et he ois rakastanu muakin joskus niin osaisin nauttia tästä elämän vaiheesta enemmän,onks mulla yhtään kohtalotoveria?
oma suhde vanhempiini ollu aina vähän 2piippunen johtuen lähinnä siitä et he ovat aina vähätelleet omia lapsiaan tai koittaneet pikemminkin elää meidän kautta.
Jo teini-ikäsenä mulle suunniteltiin koulupaikat,urat ja kun nää ei toteutunu niin mä tietenki olin "epäonnistunut"ja täysin vailla motivaatiota ja vielä laiska kun en täyttänyt heidän odotuksiaan,juu juu.
No,tää sama rata jatku lähes tähän päivään asti paitsi että vävy sattui olemaan mieluinen.hääpäivänä mun isä ylisti tulevaa ehdokkia oikein kaunein sanoin mut ei tietty musta maininnu muun kuin et toivottavasti tyttö tajuaa pitää susta kiinni,vähän hönö kuin on..
Oikeestaan tosta lauseesta lähtien mun perhe puolustanu aina miestä vaik ei ois ollu mitään syytä,mä olin aina se joka mäkätti turhasta,vaati liikoja,ei antanu toiselle tilaa tms.Sitten meille synty tää tyttö jonka kasvatuksesta oon saanu toki oikein oppaat et miten pitää toimia kun enhän mä varmaan itse oikein tajua näitä juttuja,ainainen vähättely siis jatkuu.
Oltiin yks viikonloppu mökillä niin mun isä sano taas kauniisti mulle et olehan tyytyväinen et sul on tollanen mies,ethän sä ois lastakaan saanu ilman häntä ja taasen tietty väheksy ja mitätöi mun osuutta tähänkin asiaan...
Riittäishän tätä juttua loputtomiin mut lähinnä mua ottaa täs päähän se ettei he tajua sitä kuinka pahalta tollanen tuntuu,koskaan eivät ole puoltaneet mua missään eikä musta ole hyvää sanottavaa,näköjään.jos oisin yhtään heikompi ihminen niin mun itsetunto ois täysin 0 mut en ole koskaan antanu sen murtua näiden ihmisten takia mut silti riipasee sydämestä et omat vanhemmat käyttäytyy näin.
Nyt itse vanhempana tuun aina pitämään siitä huolen et kehun tyttöä kun tekee asioita oikein,kannustan ja tuen joka tuulessa,haluun hänelle just päinvastasen elämän kuin mitä ihana mummi ja ukki mulle antoi ja sama vaan jatkuu.
Oon vaan niin vihanen enkä tiedä miten mä saan nää tunteet kuriin,haluun kuitenki et tytöllä ois aina läheiset välit vanhempiini.ois vaan ollu kiva et he ois rakastanu muakin joskus niin osaisin nauttia tästä elämän vaiheesta enemmän,onks mulla yhtään kohtalotoveria?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ollaankohan me siskokset?!? ;o) Mun vanhemmat samanlaisia.Mulla ja miehelläni 5 lasta joista esikoinen poika ja loput tyttöjä.Ja huvittavinta on ollut huomata että poika ja mieheni saavat osakseen kehuja ja me "tytöt" moitteita.Veljeänikin aina vaan kehutaan,koskaan ei moitita.Miniää kylläkin.Oikeastaan meillä on äitini tämä moittija.Moittinut isän jo niin lyttyyn ettei hän viitsi enää sanoa mihinkään mitään.Meillekin suunniteltiin tietty tulevaisuus ja jos ei mennyt niinkuin olis pitäny niin sai "kuulla kunniansa".
Tästä kaikesta on ollut masennusta ja terapiassa kävin monta vuotta.Terapia oli hyvä juttu.Nykyään annan piutpaut etenkin äitini "mielipiteille".Siksi mm.muutimme satojen kilometrien päähän vanhemmistani.
isovanhemmat sulla itselläsi on?
pystyisikö käytöksen selittämään opituilla tavoilla kohdella tyttäriä/naisia?
Kurjaa tommonen mitätöiminen kun nimen omaan ihminen perustaa paljon omaa kuvaansa vanhempien kautta.
Miten sinun miehesi näkee asian? Kehuuko hän sinua vanhemmillesi? Auttaisiko se?
Voimia sinulle vanhempiesi kanssa ja aurinkoa kesään.
Kummallinen otsikko sun kirjoituksella. Eikö tekopyhyys ole sitä, että sanotaan yhtä ja tehdään toista, varsinkin jos annetaan ymmärtää, että ollaan parempia kuin muut. Ei mun mielestä vanhempiesi käytös ole tekopyhää, vaan silkkaa vittuilua. Mikset sano niille yhtä "kauniisti" miltä susta tuntuu?! Tai esitä asia mieluummin kysymyksenä: huomaatteko, isä ja äiti, millä tavalla te minusta puhutte. Ehkä ne ei vaan ole huomanneet, vanhemmat ihmiset on usein niin omiin tapoihinsa kangistuneita. Sun se pitää niille osoittaa. Ja sano vaikka, että et viitsi tuoda lastenlasta enää heidän ulottuvilleen, koska he kaiken aikaa mollaavat sua, eikä se ole kiva, kun lapsi kasvaa ja alkaa ymmärtää asioita. Luulisi tän vaihtoehdon vähän herättelevän vanhempias.
Seuraavalla kerralla kun isäsi alkaa vähätellä sinua, ala sinä surkuttelemaan isäsi kurjaa kohtaloa kun on niin huonon ja mitättömän tyttären tehnyt. Heitä vielä sekaan, että "vaan eipä noista tarpeista olisi parempaa voinut saadakaan". Tai jos sinua ei kiinnosta pitkään asiasta puhua, sano vaan että isänsä tyttö.
Oletko keskustellut miehesi kanssa ongelmastasi? Voisiko hän puolustaa sinua tai heittää jotain nasevaa vastakommenttia.
kirjoitit että tuet kun tyttö tekee oikein, mutta tärkeämpää on olla tukena kun se lapsi tekee väärin tai ei onnistu jne...
Vanhempiesi ajatusmaailma on aika ajalleen tyypillinen monilla. Vielä kun ihmisen arvon mittaa saavutukset ja opinnot sun muut niin tavallaanhan se on aika helppoa elämää.
Joko nielet asiat jatkossakin tai otat sen puheeksi ja kerrot miltä tuntuu. Mielipahaahan siitä tulee lisää ja varmaan ihan riitaakin, mutta voihan asiat sitten muuttu atai sitten ei..
Kannattaa miettiä onko se sen väärti vai pitääkö mieluummin niellä ja ohittaa moiset huomautukset.
Yksi konsti voi olla että käännät samalla taktiikalla asioita. Eli peilaat äidin arvoa miehensä mukaan j aappivanhempia sen mukaan mitä vävy on. Kuulosta avarmaan kivalta; kyllä teidän kelpaa kun tuollaisen vävynkin sain teille hankittua vaikka olettekin vain tuollaisia...
Vanhempien suunnitelmat ja unelmat voi olal myös kantava voima, mutta liian usein taakka...