Lapsellmme on jo pienenä ollut kommunikaatiovaikeuksia. Hän ei pärjää varsinkaan sosiaalisissa taidoissa siinä missä ikäsensä tai nuoremmat sisaruksensa. Lapsi saattaa masentua herkästi ymmärtäessään puutteensa. Kuinka pitäisi lasta kannustaa, ettei hänen itsetuntonsa kärsisi?
Rohkaisemme häntä toteamalla, että hän on fiksu, vaikka ei pärjääkään ikäisilleen. Kun lapsi huomaa itse, ettei pysty siihen, mihin ikäisensä hän näkee itsessään kehuista huolimatta fiksun vastakohtana “tyhmän”.
Myöhemmin kun lapselle kerrottiin, että hänellä on asperger, eikä hänen tarvitsekaan pärjätä siinä missä muut annetaan hänelle “pätevä” syy olla yrittämättäkään samaa mitä muut. Mutta auttaako tämä asenne lasta jolla on puutteita osaamisessaan?
Rohkaisemme häntä toteamalla, että hän on fiksu, vaikka ei pärjääkään ikäisilleen. Kun lapsi huomaa itse, ettei pysty siihen, mihin ikäisensä hän näkee itsessään kehuista huolimatta fiksun vastakohtana “tyhmän”.
Myöhemmin kun lapselle kerrottiin, että hänellä on asperger, eikä hänen tarvitsekaan pärjätä siinä missä muut annetaan hänelle “pätevä” syy olla yrittämättäkään samaa mitä muut. Mutta auttaako tämä asenne lasta jolla on puutteita osaamisessaan?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tukea lapsen kasvatukseen on vaikea saada.
Lisäksi koko perhe tarvitsisi tukea - sillä harvoin ympäristö ja viranomaiset ymmärtää näitä vanhempia. Lapsen vanhemmat leimataan helposti huonoiksi kasvattajiksi!
http://seattlepi.nwsource.com/local/361730_autism05.html
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=4500000000000381&posting=22000000033982047
...kannattaa aina harjoitella, sen verran kuin on tarpeen. On monille Asperger-ihmisille paremman elämänlaadun edellytys, että he edes joidenkin ihmisten kanssa pääsevät juttuun, sillä viimeistään murrosiän myötä JOKAINEN kaipaa ihmissuhteita.
Nyt olen jo keski-iässä ja naimisissa, mutta en oikein kykene kommunikointiin puolisoni kanssa. Vasta aivan hiljattain oivalsin olevani assi.
Murrosiässä ja varhaisaikuisuudessa sukupuoliviettini ja seurankaipuuni muutenkin oli voimakas. En kuitenkaan osannut lähestyä vastakkaista sukupuolta. Kulutin runsaasti pornografiaa. Aikuisempana käytin prostituoitujen palveluita ja olin tyytyväinen, kun he kanssani ystävällisesti keskustelivat.
Humalajuominen oli vahvasti kuvioissa, sillä nousuhumalassa kuvittelin olevani kuin muut ja nousuhumala antoi minulle vapauden tunteen. Vuosien myötä sitten aloin juoda yksinäni, vaikka olisin ollut vahvasti kansoitetuissa baareissa.
Voidakseni lopettaa juomisen liityin AA:han eli Anonyymeihin Alkoholsiteihin. Siellä näin, miten muut vastaraitistuneet tästä yhteisöstä saivat uusia, raittiita ystäviä. AA:ssakaan kukaan ei ollut oikein kiinnostunut seurastani. Nyt olen raittiina omin päin.
Vaikeudet ja syrjityksi joutuminen ovat saaneet minut oirehtimaan psyykkisestikin. Hakeuduin psyykkisesti sairaiden yhdistykseen, mutta en sielläkään saanut yhtään kaveria. Lisäksi siellä jotenkin alitajuisesti oivalsin, että en ole samanlainen psyykkisesti sairas kuin muut mukana olijat.
Minulla on muutama kaveri, jiotka vastaavat, kun heille soitan tai lähetän sähköpostin. Kukaan heistäkään ei oma-aloitteisesti soita eikä kirjoita minulle.
Olen nyt käynyt vuoden terapiassa luullen itseäni psyykkisesti sairaaksi. Nyt, kun ymmärrän olevani aspi, harkitsen terapian lopettamista turhana. Tieto siitä, että olen aspi, antaa minulle identiteetin. Tähän asti olen elänyt koko elämäni ilman identiteettiä.
...elämänkertojen vähentämiseksi olisikin hyvä perustaa vertaistukiryhmiä jo nuorille, minun ikäisille asseille, unohtamatta tietenkään aikuisia. Nytkin ajan AS-nuorten vertaistukiryhmän perustamishanketta omalle paikkakunnalleni, mikä varmasti lisää koko alueen AS-nuorison kaverimahdollisuuksia, mikäli muut AS-nuoret osallistuvat aktiivisesti.
Kuten tekstistäsi ilmenee, voi eläminen vailla toimivia kommunikointikeinoja olla asianomaiselle isokin menetys, miten nyt kukin AS-henkilö oman ¨kyvyttömyytensä¨ sitten ottaa.