Onko kukaan ollut Elegant Damlatas hotellissa? Ei ollut viime vuonna Takeoffin hotellina Alanyassa. Onkohan ollut jonkun muun suomalaisen matkanjärjestäjän hotellina aiemmin?
Kaikki tieto hotellista tervetullutta.
Kaikki tieto hotellista tervetullutta.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mekin menossa kyseiseen hotelliin kesäkuussa. Aiemmin ei olla oltu ko. kotellissa mutta ainakin lukemien juttujen perusteella ihan mukava ja ok hotelli. Taitaa olla ollut ennen Aurinkomatkojen listalla.
huomenta!
on kiva hotelli ja hyvällä paikalla. me myös ollaan menossa sinne kesäkuussa, olen käynyt ennenkin. oli aikaisemmin aurinkomatkoilla.
Vuosi sitten olin kyseisessä hotellissa Aurinkomatkojen matkalla. Mukava, melko pieni hotelli. Basaarialueelle n.2km eli hyvin jaksaa kävellä. Rannallekaan ei kovin pitkä matka.. Hyvä hotelli!
Sijaitsee rauhallisella alueella päätien yläpuolella. Ravintoloita ja kauppoja lähettyvillä pilvin pimein. Rantaan kävellessä täytyy ohittaa kaksisuuntainen vilkasliikenteinen tie ja vielä rantatie. Ei ole pitkä matka.
Huoneet ovat melko isoja ja muutenkin viihtyisän värein maalattuja/tapetoituja. Hieno vessa jossa suihkukaappi. Meidän ollessa siellä syksyllä lämpimänveden jakelu tyssäsi siinä ennen 22:00. Sai yöllä kylmän suihkun, mutta tuskin kesällä samaa ongelmaa ilmenee.
Allasalue aika pieni ja tukalan kuuma auringon porottaessa sinne. Ainiin ja musiikkia soittavat altaalla.
Hyvää matkaa kaikille Alanyaan suuntaaville :)
Ketäs siellä oli hotellilla tänä vuonna työntekijöitä?
Elegantissa oli tänä vuonna päivisin respassa Heidi, öisin Serkan, ravintolassa oli Margo ja jotain kaksi nuorta poikaa :) oliko samat viime vuonna?