Määräysvalta jakamattomassa kuolinpesässä

jenna

Henkilö A omistaa pesästä puolet, B C ja D toisen puoliskon yhdessä. Kiinteistöjen käytöstä tulee riitaa D:n väärinkäytösten johdosta, kuka tässä asiassa sanoo painavimman sanan? Onko se A jolla on suurin osuus?

4

813

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tahra

      Kuolinpesässä tehdään päätökset yksimielisesti. Siis mikäli yksikin osakas, oli hänen osuutensa miten pieni tahansa, vastustaa jotain toimenpidettä kuolinpesässä, ei sitä häntä sitovasti voida tehdä.

      • mutta, "Tahra"

        Kun ollaan jo virallissevityksessä (pesänselvittäjä), niin selvittäjä on ottanut pesän vastaan 1999, eikä ole edes pesän osakkaita suostunut nimeämään. Pesässä on osakkaiden velkojat ilmoittaneet ulosmitauksen. Yksi on jo päässyt velkajärjestelyn läpi, mutta yhdellä on vielä velkajärjestely meneillään. Nämä velkajärjestelyssä olevat ovat luopuneet osuudestaan lapsilleen (tosin märäten keille) ja tiedän, että joutuvat maksamaan osuudestaan veron ja lapset maksavat lahjaveron, jos pesässä on selvityksen jälkeen jaettavaa.

        Nämä luopujat osallistuvat kaiken aika pesän selvitykseen itse ja lastensa valtakirjalla. Valtakirjoja ei ole kyllä näytetty ja niitä on selvityskokoksen jälkeen pyydetty jälkikäteen,
        onko tämä oikein? -Kaiken lisäksi he ajoivat ulkopuolista perillistä pesään, jonka kautta sitten kierrätetään, ettei ulosottajat saisi osuutta, eikä velkajärjestely menisi piapariksi.

        Ulkopuolisen keksityn "rintaperillisen" pesä sai, mutta muutama osakas vastustaa ja on joutunut tianteeseen, että heillä maksatetaan oikudenkäyntikuluja. Rintaperillinen ei ole jättänyt lakiosavaatimusta ajallaan, eikä ilmoittanut kaikille lakiosansa vaatimisesta sen kuuden kuukausen sisällä testamentin tiedoksisaannosta.

        Nyt selvittäjällä ei ole aineksia toimia, kun pitäisi täyttää näiden "kikkailevien" osakkaiden toivomukset ja samalla huomioida perintölain säännökset. Selvittäjääkin on yritety vaihtaa, mutta turhaan. Koko Suomen oikeuslaitos kaikissa portaissa on asettunut näiden "kikkailijoiden" taakse. Yksi osakas tuli sanoneeksi tietämättömyyttään tai hänelle oli tällainen neuvo annettu, "kun Manu saa perinnön, niin hän antaa meille eikä tarvitse maksaa kuin lahjavero"

        Rintaperillinen pääsi pesään oikeuden julistettua testaattorin isäksi. Oikeus on siis käyttänyt harkintaa - harkinnut, että Ukko on maannut Maijan ja käräjäoikeuden (isyys vahvistetaan)päätös jää voimaan (oli kulunut kaksi vuotta Ukon kuolemasta ja Maijan 20 vuotta).

        Tästä samaisesta tapauksesta on on todennäköisesti tällä palstalla nim. Bimbo kirjoittanut tai sitten näitä saman tyyppisiä tapauksia on jo useampia isyyden olemukseen liittyen. (27.07 Kenen tehtävä - asuu ulkomailla)

        Milloin voisi lähteä rikosoikeuden tielle ja kuka olisi kohde, johon syyllisyys kohdistettaisiin, vai voisiko pyytää koko asian keskusrikospoliisin tutkittavaksi?

      • Tahra
        mutta, "Tahra" kirjoitti:

        Mainitsit virallisselvityksestä, eli pesässä on oikeuden määräämä (ei osakkaiden valitsema) selvittäjä, jolloin hänen tehtävänsä on pesä selvittää ja saattaa jakokuntoon.

        Pesänselvittäjä voi pyytää oikeudelta vapautusta tai hänet voidaan "erottaa", mikäli joku sitä vaatii tai muuten saattaa oikeudelle tiedoksi seikkoja joiden perusteella selvittäjää on pidettävä toimeensa sopimattomana. Selvittäjä voidaan myös vapauttaa tehtävästä, jos kaikki osakkaat pyytävät.

        Selvittäjä on tilivelvollinen osakkaille ja mikäli hän on toiminnallaan tai laiminlyönnillään aiheuttanut vahinkoa, on hän korvausvelvollinen osakkaille. Selvittäjä voi saattaa epäselvät asiat, joita hän ei katso voivansa itse ratkaista, oikeuden ratkaistavaksi. Pesänselvittäjä edustaa silloinkin kuolinpesää.

        Mikäli osuus kuolinpesästä on ulosmitattu, ei siitä enää voi luopua ja mikäli ei olisi ulosmitattu, ei saa määrätä kenelle perintö menee. Mikäli omat lapset ovat alaikäisiä, ei voi olla valtakirjaa. Muuten valtakirja lainmukainen, mutta ei luopumistilanteessa asianmukaista.

        Tämäki asia on sen laatuinen, ettei sitä täällä palstalla ratkaista.

      • kiitoksia
        Tahra kirjoitti:

        Valtakirja-asia on askarruttanut luopujien osalla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      657
      8035
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      467
      2310
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      233
      2237
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      1809
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      1315
    6. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1245
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      113
      1195
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      856
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      60
      851
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      773
    Aihe