Mikä neuvoksi, kun mieheni ja hänen exänsä menevät jatkuvasti sopimaan asioita ikään kuin minua ei olisi olemassa. Olemme taistelleet nyt tästä asiasta nelisen vuotta, välillä hyvällä ja välillä ei niin hyvällä.
Esimerkiksi kesälomissa on itse kullakin järjestelynsä. Minulla: syöpää sairastava tuttu, kummilapsen rippijuhlat, vuorottelu jaksot mökillä, jotka tulee sopia erikseen (lapsi ei siellä viihdy, kun ei ole kavereita). On siis monia asioita joita tulee ottaa huomioon. Ei vain lapsen vanhemmilla, vaan meillä muillakin. Kuitenkin toivomuksistani huolimatta asiat sovitaan yleensä päinvastoin, tai juuri niin, että minun kesäni/tai muu elämä hankaloituu. Puhumme nyt kuitenkin 11-vuotiaasta lapsesta, jonka tulisi pärjää hetkosen yksinkin, vaan ei.
Olenkin nyt jo pidempään ihmetellyt tätä vanhempien itsekästä etuoikeutta "lapsen nimissä", jossa ikinä ei kysytä esim. "sopiiko tämä myös kumppanillesi":varsinkin kun kyseessä on pitkät hoitojaksot. Meidän yli jyrätään ikään kuin meitä ei olisi olemassa. Mihin on kadonnut perus sivistys= Ota myös muut huomioon. Minähän otan huomioon lapsen joka toinen viikonloppu elämässäni. Ollaan nyt rehellisiä. Ei sitä pysty elämään juuri sellaista elämää kun haluaa näillä jaksoilla, mutta tämä on hinta jonka uhraamme rakkauden takia, ja näin olkoon. Mutta otetaanko meitä nyksiä yhtään samalla tavalla huomioon. Edes juuri näillä alkeellisilla toivomuksillamme. En voisi kuvitellakkaan, jos minuilla olisi esim. yhteishuoltajuus koirasta exäni kanssa, ja aina työntäisin milloin huvittaa hauvelin, kysymättä ikinä, että onhan tämä myös ok kumppanille? Nykymaailma antaa anteeksi jostain syystä tällaisen töykeän tavan (enkä puhu nyt jokatoisesta viikonlopusta) vaan muista lomista ja järjestelyistä. Kaikki ei voi pyöriä aina sen oman lapsen ja tahtojen ympärillä. Esim. vakavan sairaskohtauksen jäljiltä on aika miettiä ja haluta myös omia asioita, eikä aina mikä on lapsen tarve.
Miehet eivät valitettavasti kerro exilleen syitä ja seurauksia nykyisestä elämästään, mutta toisaalta eipä eksiä kiinosta ikinä kysyäkkään.
Jos jokin jakso ei onnistukkaan lapsenhoidon kannalta suunitelulla tavalla on kyseessä vain hankala nyksä!
Yllä oleva asia ei koske vain lomia etc. vaan kaikkea kasvatuksellisista asioista unirytmiin asti.
Mutta antaa olla. Ehkä tässä kannattaa aloittaa hurjien bileitten pitäminen tai suorittaa alastonta performanssi taidetta aina silloin tällöin lapsen ollessa meillä, sillä miksi minunkaan tarvitsee enää ottaa yhtään huomioon ketään! En ole sitä velkaa kenellekkään, enää!
Esimerkiksi kesälomissa on itse kullakin järjestelynsä. Minulla: syöpää sairastava tuttu, kummilapsen rippijuhlat, vuorottelu jaksot mökillä, jotka tulee sopia erikseen (lapsi ei siellä viihdy, kun ei ole kavereita). On siis monia asioita joita tulee ottaa huomioon. Ei vain lapsen vanhemmilla, vaan meillä muillakin. Kuitenkin toivomuksistani huolimatta asiat sovitaan yleensä päinvastoin, tai juuri niin, että minun kesäni/tai muu elämä hankaloituu. Puhumme nyt kuitenkin 11-vuotiaasta lapsesta, jonka tulisi pärjää hetkosen yksinkin, vaan ei.
Olenkin nyt jo pidempään ihmetellyt tätä vanhempien itsekästä etuoikeutta "lapsen nimissä", jossa ikinä ei kysytä esim. "sopiiko tämä myös kumppanillesi":varsinkin kun kyseessä on pitkät hoitojaksot. Meidän yli jyrätään ikään kuin meitä ei olisi olemassa. Mihin on kadonnut perus sivistys= Ota myös muut huomioon. Minähän otan huomioon lapsen joka toinen viikonloppu elämässäni. Ollaan nyt rehellisiä. Ei sitä pysty elämään juuri sellaista elämää kun haluaa näillä jaksoilla, mutta tämä on hinta jonka uhraamme rakkauden takia, ja näin olkoon. Mutta otetaanko meitä nyksiä yhtään samalla tavalla huomioon. Edes juuri näillä alkeellisilla toivomuksillamme. En voisi kuvitellakkaan, jos minuilla olisi esim. yhteishuoltajuus koirasta exäni kanssa, ja aina työntäisin milloin huvittaa hauvelin, kysymättä ikinä, että onhan tämä myös ok kumppanille? Nykymaailma antaa anteeksi jostain syystä tällaisen töykeän tavan (enkä puhu nyt jokatoisesta viikonlopusta) vaan muista lomista ja järjestelyistä. Kaikki ei voi pyöriä aina sen oman lapsen ja tahtojen ympärillä. Esim. vakavan sairaskohtauksen jäljiltä on aika miettiä ja haluta myös omia asioita, eikä aina mikä on lapsen tarve.
Miehet eivät valitettavasti kerro exilleen syitä ja seurauksia nykyisestä elämästään, mutta toisaalta eipä eksiä kiinosta ikinä kysyäkkään.
Jos jokin jakso ei onnistukkaan lapsenhoidon kannalta suunitelulla tavalla on kyseessä vain hankala nyksä!
Yllä oleva asia ei koske vain lomia etc. vaan kaikkea kasvatuksellisista asioista unirytmiin asti.
Mutta antaa olla. Ehkä tässä kannattaa aloittaa hurjien bileitten pitäminen tai suorittaa alastonta performanssi taidetta aina silloin tällöin lapsen ollessa meillä, sillä miksi minunkaan tarvitsee enää ottaa yhtään huomioon ketään! En ole sitä velkaa kenellekkään, enää!
Vastaukset 43
Vanhimmat
Sinun asiasi ottaa selville mikä asemasi kodissanne on ja toimia sen mukaisesti. Ensin pitäisi turvata että parisuhde toimii ja sitten huolehtia puolison lapsesta, et kai halunnut puolisosi siipaksi huolehtiaksesi hänen lapsestaan ensin? Ylitsesi kävellään jos annat kävellä. Luovutat liian helposti.
Normaalistihan se menee niin, että esim. lapsen lähivanhempi ehdottaa, puoliso tarkistaa puolisoltaan tai ehkä ovat jo alustavasti keskustelleet sopivista viikoista jne, ja sitten lapsen vanhempi neuvottelee toisen lapsen vanhemman kanssa. Ja jos on tarvetta, uudestaan oman puolisonsa kanssa.
Kyllä liitossa päätösten tulisi olla kompromisseja, ei mitään sanelupolitiikkaa, edes lapsen edun nimissä. Sellainen PARISUHDE ei nimittäin pitkälle pötki, se sorsittu puoliso saa jossain vaiheessa tarpeekseen...
Sinun ja miehesi kannattaa keskustella näistä asioista ja sopia teidän perheen yhteiset pelisäännöt.
Meillä tapaamiset tapahtuvat täysin ex:n ehdoilla. En tiedä johtuuko tämä nyksästä vai mistä, mutta mies ei halua mitään sovittuja ja säännöllisiä tapaamisia. Muutaman kerran erehdyin kysymään, että voisiko lapset tulla yhdeksi yöksi tai päiväkylään mutta sain aina kieltävän vastauksen. Sen jälkeen päätinkin, että lapset tapaavat isäänsä silloin kun isä sitä ehdottaa. Omani menoni järjestelen lapsenvahtien avulla tai jätän menemättä.
Olet hurjan kiltti. Sillä minä olen aina suostunut tähän säänölliseen järjestelyyn. En ole sen suhteen hankala. Mutta kun neljä vuotta yrität hyvällä jotain toivomustasi läpi, ja kukaan ei kuuntele, alkaa....'
Mieheni kyllä kuuntelee minua, mutta asioita ei vain tapahdu, eikä toteudu.
Kiltteydestä ei tässä ole kyse vaan siitä, että en enää jaksa kysellä ex:ltä tapaamisista ja pettyä joka kerta. Aina on jotain tärkeämpää kuin lasten tapaaminen. Kateellinenkin olen siitä, että ex saa viettää vapaa-aikansa uuden onnen kanssa matkustellen ja elämästä nauttien ilman huolta lapsista. Minäkin olen vielä nainen joka haluaisi elää välillä muutakin kuin lapsiperheen arkea. Toki näitä tilaisuuksia tulee kun ostan itselleni apua. Lapsia yhdessä haluttiin ja tässä on sitten tulos. En tiedä johtuuko tapaamattomuus tosiaan ex:stä vai eikö nyksä halua lapsia sotkemaan omaa vapaa-aikaansa.
ei aina voi äidin tai isän nykyistäkään syyttää jos mies/nainen niiin toisen tohvelin alla että lapsensa hylkää..
kyllä yhteisistä pelisäännöistä pitäisi nyksien/exien sopia yhdessä ja isien äitienkin olla ajan tasalla lastensa tapaamisessa!!
kuten jo tuossa yhdelle eroavalle sanoin että isyys tai äiteys ei eroon lopu! (sinä kymminkin sentään tunnut olevan asiallisella linjalla "eli isä voi uudesta huolimatta tavata lapsia" MUTTA kuten sanoin jos isä on niin tampio että lapsiaan ei halua oli se syy nyksän tai "miehesi oman vapaan kapuun tms" tulos).. niin hänhän se siinä menettää..
..kun tällaistahan se arki on, että lapsen ehdoilla mennään aika pitkälle. Kuvitteleppas ydinperhettä. Ei siellä pahemmin isä ja äiti voi ihan kaikkia omia menoja tehdä niinkuin haluaa. Reissuun lähdöt peruuntuu usein, kun esim. lapsi sairastuu, lapsen komentelusta tulee sanakopua. Me vanhemmat joilla on lapsia, joudumme elämään hyvin pitkälle niiden lapsosten ehdoilla ja sitä säätelee koulut, harrastukset, terveys jne. Ei se sen kummempaa ole uusperheessä. Siinä sentään on jonkin verran sitä yhteistä aikaa, jos sattuu, että on vain toisella lapsi ja sekin käy vain harvakseltaan joka toinenviikonloppu. Ei paljoa ole vaadittu, jos lapsi saa viettää aikaa lomilla sitten tapaajavanhemman kanssa.Oletko sitä mieltä, että sinulta kysyttäisiin sopiiko sinulle milloin lapsi voi nähdä isäänsä, koska sinulla saattaa olla suunnitelmallisia menoja??
Meillä on lapsia ja elämme uusperhettä, isällä on uusi puoliso jolla lapsia ja isän uuden puolison ex-puolisolla on uuden kanssa lapsia, joten meidän tapauksessa on aikuisia 6 kappaletta ja jokaisella omat menot...eihän siitä tulisi mitään jos jokainen sanois sanansa...että silloin ja silloin ei käy..yhtään riitaa ei tapaamisista ole tullut, kun niistä sovitaan. Minä sovin lasten isän kanssa lasten tapaamiset ja me sovitamme menomme sen mukaan, samoten lasten isän perhe ja vastaavasti isän uusi vaimo sopii tapaamiset taas ex-puolison kanssa omien lasten tapaamiset ja aina on jokaisella meille löytynyt sitä yhteistäkin aikaa hoitaa parisuhdetta. Täytyy vain hiukan nöyrtyä itsekkin eikä vain vaatia. 11- vuotias on vielä pieni lapsi. Odota 3 vuotta niin hän ei halua lähteä mihinkään, vaan kaverit ovat jo todella tärkeitä ja pian hän onkin jo aikuinen. Aika nimittäin lentää siivillä...
No nyt ajattelet juuri niin kuin haluat. Etkö lukenut kunnolla. Minähän en puutu jokatoinenviikonlopputapaamisiin millään tavoin, joka kuitenkin sanelee 80% elämästäni. Kyllä tässä on neuvoteltu, mutta sanomisillani ei ole vaikutusta. Ja te olette ydin perhe: Sinä ja lapset. Mutta minä en ja me emme. Minä en voi ajatella samalla tavalla kuin äidit oman lapsensa suhteen, mutta jokin kirjoittamaton sääntö sanoo, että näin pitäisi. Välillä aikuisten jutut menevät ja saavatkin mennä ohi. Niin oli ennen. Nykyään ollaan vaan totuttu, että kaikki pyörii sen lapsen ympärillä.
Ennen oli lappu jääkaapin ovessa: Ota vispipuuroa, äiti tulee klo.18.00. Nykyään hössötetään lapset hengiltä. Sori täällä täytyy olla myös oma elämä. Ja se on teidän valintanne, ne lapset, joitenka kuumeen, harrastusten etc. mukaan mennään, mutta minun mieheni on valinnut minut ja meidän elämän. Asioista, jotka poikkeavat normaali sopimuksista tulee neuvotella!
Yrittäkääpä ajatella, että mitä tämä "vieras" lapsi antaa ulkopuoliselle. Ei juuri mitään. Silti olemme mukavia ja menemme lapsen ehdoilla, mutta missä kiitos.... MITÄÄN TOIVETTASI EI KUUNELLA!
Sitäpaitsi 11-vuotias ei ole mikään pieni lapsi.
Tuttuni, lasten käyttäytmishäriöihin erikoistunut, tekee töikseen tätä muuten, ihmettelee kuinka omatoimisuus on näin myöhässä.
Tuossa iässä viimeistään pitää pystyä olemaan yksinkin! Lapsen tulee tottua maailmaan, ei maailma lapseen!
.. vaan me katselemme asiaa eri kantilta. Ensiksi, me emme ole ydinperhe vaan uusioperhe, lapset ovat rakkaita ja niin ne ovat rakkaita myös miehelleni, joka elää täydellä sydämmellä perheessämme rakastaen niin omaansa kuin minunkin lapsia. Meillä lapset ovat puoliksi isällä, heillä on ihana isä sekä aivan upea äitipuoli, jolla myös lapsia ed. liitosta, kuten myös hänen entisellä miehellä uusia lapsia uuden vaimon kanssa, joten jos lähdettäis miettimään meidän kaikkien aikuisten halua, mitä kaikkea haluaisimme tehdä ei siitä tulisi mitään. Silloinhan minun täytyisi jo kysellä lasteni äitipuolen ex-miehen uudenkin vaimon menot ja se jos mikä ois tod. sekavaa. Mutta me olemme oppineet ottamaan toiset huomioon ja kun me suunnittelemme tapaamisia ex-mieheni kanssa (hän on vuorotyössä, joten vuorottelupäivät/viikot menevät hänen vuorojensa mukaan) me tutkimme kalenteria ja käymme sen aina pari kuukautta eteenpäin. Meillä on aina ollut tapana, että sovitaan sinne viikonloppuja, jolloin kaikki perheen aikuiset saavat omia viikonloppuja siis sitä laatuaikaa. Ne ovat harvinaista herkkua, mutta me tiesimme alunalkaenkin kun uusperhesysteemiin lähdettiin, mitä on tulossa.
Kyllä 11-vuotias pärjää jo tunteja yksin, olen samaa mieltä kanssasi, mutta ei öitä. Meillä on lapset joutuneet ekaluokalta lähtien tulemaan tyhjään kotiin, jos esim. minulla, koska itse käyn töissä ja syömään jääkaapista mitä löytyy. Toisin oli minulla, kun äiti oli aina kotona.
Miehesi on ehkä valinnut sinut, mutta lapsi yleensä menee ensin ja sitten vasta puoliso..puolisoa voi vaihtaa, lasta ei. Ei kaikki pyöri lapsen ympärillä, mutta aika pitkälle kyllä, ei ihminen jolla ei ole omia lapsia, voi eikä välttämättä tarvikkaan ymmärtää sitä rakkautta mitä normaali aikuinen tuntee omaansa kohtaa ja näinhän se pitää ollakin. Ymmärrät sen, jos joskus omia päätät hankkia/saada.
Sanoit miehesi valinneen sinut ja silti sanot, että sanomisillasi ei ole vaikutusta lasten tapaamisen suhteen...veri on aina vettä sakeampaa!
ensimmäinen kirjoitukseni. Ei kyse ole kalenterin järjestelystä, tai kuinka joku ei ymmärrä jonkun rakkautta. Kyse on, että kaikki ei voi aina mennä miten vanhemmat päättää, joskus muilla aikuisilla on myös syynsä ja sanottavansa.
Ongelmasi on nytten,että et kuuntele/lue, vaan haluat kritisoida ja kertoa kuinka teillä...
En tule näistä vuorovaikutuksista yhtään viisaammaksi. Eikä nuo puolisoa voi aina vaihtaa, mutta lasta ei, ole kovin fiksuja kommentteja. Puolisoni ei halua vaihtaa minua mistään hinnasta. Lapsesta taas ei ole varmuutta onko edes hänen!
jonka olen nähnyt tänne kirjoittavan. En voi kun ihmetellä....t. ex ja nyx
että puolisoa voi vaihtaa mutta lasta ei, ei ole kovin fiksu kommentti. Fiksu tai ei, mutta täyttä totta. Kysy vaikka mieheltäsi!
Tuskin hän lapsensa äitiäkään valitsi alunperin siksi, että aikoi hänet vaihtaa. Mutta näköjään hän on muuttanut mieltään. Ja saattaa muuttaa vielä toisenkin kerran, kun kerran sitä sorttia on.
Lapsestaan hän ei sen sijaan ole luopunut eikä luultavasti luovu jatkossakaan.
Sanot, että puoliso on valinnut sinut eikä halua vaihtaa sinua pois.
Muistuuko mieleen, että olet itse valinnut puolisosi? Tunnut kyllä välillä melko valmiilta ilmeisesti vaihtamaan hänet, koska moisen riippakiven kuten lapsensa on elämääsi tuonut.
"Lapsesta taas ei ole varmuutta onko edes hänen!"
Ei tainnut olla nerokkain kommenttisi, jos haluat saada sympatiaa ajatuksillesi?
Mutta sinä et vaan pääse mihinkään siitä, että olet aikuinen ja voit tehdä valintoja. Voit puhua miehellesi tai jopa hänen eksälleen. Hoitakaa homma aikuisten kesken aikuisten tyyliin. Jätä kuitenkin ns. lapsi rauhaan eli älä anna vastenmielisyytesi paistaa läpi hänelle asti (ei pilaantunutta maitoa ettei olisi kanssasi koko päivää...). Lapsi ei voi valita toistaiseksi. Joskus voi tulla aika, jolloin sinun vanhenevan naisen elämässäsi olisi kiva, että olisi nuorempi ihminen, joka välittäisi - vaikka rakkaan miehesi lapsi. Se pitää ansaita.
Tässä nyt aina kirjoittajat menevät omiin johtopäätöksiin, vaikka eivät mistään mitään tiedä, mikä on omituista. Asiahan ei sinulle kuulu, mutta kun nyt teet ihan vääriä johtopäätöksiä, niin tiedoksi, että mies ei ole vaihtavaa sorttia, vaan entinen vaimo petti 10-vuoden ajan useiden miesten kanssa. MINÄ EN OLE SAMAA SORTTIA, joten pitäkää mielellään johtopäätökset omassa mielessä, koska ne menevät aina täysin perseelleen. Meillä on hurjan hieno liito, mutta myös omaa elämää ja toivomuksia. Älä pliis katso kristallipalloon, kun se ei ole sinun alaasi
Lasta ei tarvitse vaihtaa, mutta kaikkia osapuolia tulee kunnioittaa. Eikö tämä ole ihan perus inhimillinen asia.
Veit sanat suustani!
Just näin se menee, aina vaan. Olisitpa kuullut sitä hälinää mikä syntyi kuin me mentiin minun sukulaisteni rippijuhliin ja miehen poika 13v jäi meille yksin kotiin koiran kanssa pariksi tunniksi (olisi saanut lähteä mukaan mutta ei halunnut). Exä soitti erikseen sekä miehelle että minulle ja haukkui että lasta ei saa hyljeksiä kuin kerran meille tulee (joka toinen v.loppu). Että sellaista täällä...
Kiva kuulla että on kanssa-sisaria. :) Kyllä meillä ainakin lapsena katsottiin sitä ohjelmaa mitä äiti halusi katsoa ja ohjelmaa meidän lapsien kanssa keksittiin kuin vanhemmat työstään ehti ja jaksoi. Kaverien kanssa leikittiin, ei vanhempien, eikä ole valittamista. Tämmöinen äärimmäinen lapsien "stimulointi" ja niitten ympärillä hössöttäminen on kyllä tänäpäivänä jo vähän liioteltua.
ettei lapsi halunnut lähteä kanssanne rippijuhliin. Vähemmästäkin hävettäisi lasta tuollainen käytös. Tasan tarkkaan olette tienneet etukäteen hänen tulevan VAIN joka toinen viikonloppu tapaamaan isäänsä, ja SITÄKÄÄN VÄHÄÄ AIKAA ETTE HÄNEEN PANOSTA.
Surkea suoritus isältä. Ei voi muuta sanoa.
"Hyvin kuvaa suhdettanne se, ettei lapsi halunnut lähteä kanssanne rippijuhliin."
-Näytät osaavan analysoida edellisen kirjoittajan parisuhdetta suhteellisen lyhyen tekstin perusteella... heh...
"Vähemmästäkin hävettäisi lasta tuollainen käytös."
-Siis mikä käytös? Sekö että edellinen kirjoittaja haluaa mennä sukulaislapsensa rippijuhliin?????
"blaablaablaa.. SITÄKÄÄN VÄHÄÄ AIKAA ETTE HÄNEEN PANOSTA."
-Voi herranen aika; eiköhän 13-vuotias nuori osaa muutaman tunnin viettää yksin, jos on itse päättänyt ettei halua mukaan rippijuhliin. Tuon ikäistä ei kai enää tarvi olla pitämässä kädestä kotona vaikka siellä onkin VAIN joka toinen viikonloppu. Maalaisjärjen käyttö on ehkä sallittua...
Surkea kirjoitus sinulta. Ei voi muuta sanoa.
Noh, noh, Turha yrittää ärsyttää. Lapsella on meillä hyvät oltavat ja viihtyy hyvin. Jopa minulla on häneen ihan hyvä suhde. :) Vaikka hän osaakin olla h****** ärsyttävä välillä. ;)
Tottakai tiedettiin rippijuhlista monta viikkoa etukäteen. Entäs sitten? Lapsi ei halunnut "vaihtaa" viikonloppua, vaan just silloin halusi tulla, ja yhtä tärkeät ovat minun suvun juhlat kuin miehenikin.
Ja jos 13v lapsi ei yksikseen pärjää kahta tuntia viidestäkymmenestä niin ongelma ei kyllä ole meissä... Ehkä äidin pitäisi päästä irti imetysvaiheesta...
Sä taidatkin olla niitä katkeroita exiä jotka kantavat lapsensa kultajalustalla, mielellään päästäkseen haukkumaan hänen isää kun ei tee niin kuin sinä. Surullista.
tunnu täysjärkiseltä!
omien lasten asiat keskenään? Sinun osa on olla sivussa, puuttumatta siihen. En käsitä, miksi lasten asioista pitää puhua kolmen aikuisen kanssa? Puuttuuko miehen ex vaimo sinun lasten, tai kavereiden ym asioihin? Oletko itse sivistynyt? Puhumalla toisten asioista?
todellisuuteen. Pitää olla puuttumatta.. ja kuunella sivusta... Huh huh. tuon oli pakko olla vitsi!
molemmilla ex-puolisoilla saattaa olla uusi kumppani, joten näitä aikuisia on siis neljä. Ja aivan kuten jokaisessa ydinperheessäkin niin aikuiset usein juttelevat omista henk.koht. menoista toisilleen, että joku on kotona lasten kanssa. Eikö?
Mikäli lapsen vanhemmat eivät sovi lapsen läsnäolosta lainkaan uuden kumppaninsa kanssa niin minä oletan heidän olevan itse koko ajan paikalla lapsensa kanssa!
Näinhän ei aina kuitenkaan välttämättä ole tai onnistu. Parempi tapa on kuunnella ja sopia asia siten, että se sopii myös uudelle kumppanille.
sillä eihän sille miehen ex-naiselle kuulu minun lapseni,koska lapseni(entisestä liitostani)eivät sen exän perheeseen kuulu millään tavoin..joten asioita ei voi ees verrata keskenään!
Mutta mieheni ja hänen exänsä muksu kun tässä kodissamme käy,se kyllä minun asioihini kuuluu koska tämä on myös minun ja muiden lasten koti.
Joka hetki lapsen oma biologinen vanhempi ei ole läsnä,joten silloin vastuunkantajana on se paikalla oleva aikuinen.Ja todellakin puutun lapsen asioihin jos tarvetta ilmenee..olipa tuo lapsi sitten omani,tai mieheni lapset.
Elämälle. Noin velatonta ihmistä ei ole olemassakaan.
Suoritappa tämä alaston tanssi performanssi lapsen siellä ollessa, niin näet mitä siitä seuraa.
Huomaat olevasi menneen talven lumia, jota ei kukaan todellakaan edes kaipaa. Onnea toki yrittämiseen.
Haluan erityisesti kiittää avauksen kirjoittajaa juuri tästä viimeisen kappaleen visiosta "Nyt muuten riitti": tiskiharja seinään, nupit kaakkoon, baarikaapista vahvinta kamaa, nuttu nurkkaan ja raivoisa nakuloikkiminen käyntiin!
Oijoi kun naurattaa ajatuskin. Kiitos! ;)
Toiveajattelua!
Tääällä maammat huutaa itsekkäistä ihmisistä, kun joku on käynyt sukulaisensa rippijuhlissa ja 13-vuotias "lapsi" on joutunut olemaan itekseen. Tai jos lomajärjestelyissä ei oteta ketään muita huomioon ja sairaat ystävät, rippijäiset, hautajaiset etc.. EI OLE MITÄÄN. Jos ne tulevat ennen lasta, olemme itsekkäitä. Nyt järkeä päähän. Teidän lapset eivät voi olla aina ja kokoajan maailman napa...Oikeasti. Näette juuri sen minkä haluatte nähdä. Itsekkään, narsistisen nyksän. Narsistinen nyksä tekee teidän lapsille joka toinen viikonloppu ruokaa, vie harrastuksiin, on luopunut ideasta ottaa kissan, joita rakastaa, koska lapsi on hieman allerginen... JA TE PUHUTTE ITSEKKYYDESTÄ!!!,PÄINVASTOIN,MISSÄ KIITOS, kun joskus, huomio, hyvin harvoin, haluaa että omat toivomukset otettaisiin huomioon...Ollaan itsekkäitä. Ketkä tässä on itsekkäitä??? Hävetkää. Me kuitenkin hoidamme teidän lapsia ja meillä ei ole mitään sidettä heihin.
Ja siitä performanssitaiteesta. Täällä kuule mies taputtaisi käsiä, mutta saisi ehkä lapsi kotona kerrottavaa. Ihan piruttani tekee jo mieli kokeilla, kun niin ahdasmielisiä näyttää mammojen maailma olevan. Jos nuo yllä olevat asiat on itsekkyytä. You ain't seen nothing yet. Lukekaapas alkupäästä kirjoitus (kolmas tai neljäs). Asiat voisivat olla niinkin, ja siinä vasta on itsekäs ex-mies! Perspektiiviä nyt heti!
Tai ehkäpä korkkaan puoli pulloa viskiä seuraavalla kerralla ja voisinhan viettää joka hoitojakson niin.. Oletteko ajatelleet!
en tajua miten ukkos kestää sua...
me kyllä tajutaan, miksei sun ukkosi kestänyt sua! ;)
Itseasiassa. Ei ole kuulema elämässä ollut ikinä näin ihanaa. Miten me päästiin ukkoon? Onko tuo ainoa keino yrittää solvata, kun ei muuta keksi.
Aika kehnoa.Heh
et voi olla kovin "ihannekumppani". Kyllä lapsi menee aina kaiken edelle, ikävä sulle todeta tämä, vaikka ethän sä sitä pysty käsittään....
jätin, ja hyvästä syystä :-)
Asiaa puhut, vaikka ehkä vähän turhan rajusti.
Pointti on totta. Uhrauksia joutuu tekemään, ja paljon! En voinnut ikinä kuvitella että se näin raskasta olisi eteenkään kun ei vaan ole minkäänlaista "syvempää" tunnesidettä lapseen, ja kuitenkin pitäisi laittaa ruokaa, keksiä tekemistä, hoivata ja huolehtia. Kyllähän sitä jonkinlaista kiitostakin voisi saada eikä vain valituksia ja lisää vaatimuksia. Toisten ihmisten lapsiin han me omaa aikaa, rahaa ja itseämme satsaamme. Eikä ole helppoa.
Ja ne exät jotka luulevat että se on se isä joka sen lapsen perustarpeista (ruokaa, puhtaita vaatteita, että olisi tekemistä yhm.) huolehtii lapsen olleessa isän luona, erehtyvät pahasti! Suurin osa meistä teidän lapsistaan huolehtii kun ne on isän luona.
exän kodissakaan lapsistaan huolehtineet joten siis miksi siis nykyisessäkään kodissa...ja tuollaisen miehen vielä jotkut haluaa.
voit tietää meidän suhteesta mitään. Varmaan olisit katudesta kalpea jos tietäisit! Mutta jos se sinua helpottaa niin ajattele vain noin! Tämä on taas osastoa: kun en mitään muuta keksi bla bla. Keksikää jotain parempaa, joka liittyy tekstiin. May love be with you!
No, kyllä nää samat miehet jossain vaiheessa teillekin kelpasi, muuten meidän ei tarvitsisi nytten teidän muksuja katella...
perhettä alkuun ei ollut ja oli aikaa nakuilla kotosalla mielinmäärin....Kun tuli lapset, niin jo rupes nakuilut toisten naisten kanssa kiinnostaan enemmän kuin se yhdessä hankittu jälkikasvu....siinä sitten nyt hämmennelkää sitä soppakattilaanne ja miettikää kun ne tenavat jää teille hoitoon kun isät luistaa vastuusta edelleen...
Ehkä ne miehet on lähteny, kun naiset ovat olleet niin kamalia. Ja kuinka paljon vastuuta otetaan teidän lapsista, on täysin itsestämme kiini. Etteköhän ihan itse aiheuta sen, että kohta ei huvita ottaa juuri yhtään. Niin metsä vastaa kun sinne huutaa.
vai kamalia? anteeksi vain, jos se tekee vaimosta kamalan kun lapset syntyy, niin miehessä se vika on. ja tosi on, sinä et todellakaan mieti yhtään mitään, otat lapset jos huvittaa ja jos haluat....mitähän sun miehes tuohon sanoisi? ja minun mieheni ei lähtenyt, minä potkaisin pihalle, kun se isyys ja perhe tuntui olevan niin vaikeaa, kovasti takaisin ruikutti kyllä, siellä nyt vaan hämmentele soppaa ihan rauhassa edelleen...
Niin, ja kiltisti olemmekin suostuneet kaikeen ja kuunelleet sivusta ikään kuin meitä ei olisi olemassa,mutta kun ei tästä saa palkkaa tai kiitosta edes, niin voimme valita toisenkin tien: Eiköhän siskot juoda punkkua ennen kuin "tarhatätipäivä" alkaa ja heitetään mämmiä pöytään kun porukalla on nälkä, tai parempi vielä lopetetaan tarjoilu ja pistetään lapset tekemään omat ruat. Tarjolla olisi myös Dobermanni, joka etsii uutta kotia... Eli sopankin voi hämentää oikein kunnolla!
Ei tulis kyllä mieleen sekoilla tolleen, toivottavasti olis ollu vaan vitsi -vaan kun teistä ei voi koskaan tietää...
Kukaan ei kommentoinut mitenkään, hautajaisia, rippiäisiä,sairrauskohtausta etc.. Eläimistä luopumista. Purettiin omia traumoja ja mörköjä. Heittäydyttiin haukkumaan ja solvaamaan. Monissa kohdissa käytettiin lauseita "toivottavasti sun ukko jättää sut" etc.. Raiskaukset, murhat ja pettämiset eivät ole mitään, vaan maailman ensimmäinen synti on sekaantua mitenkään mihinkää mikä liitty toisen lapseen. Ne seitsemän tulevat vasta peräässä.
Eli mitä tästä opimme: emme mitään, paitsi että maailma on täynnä omilla katkeruuksilla varusteetuja ihmisiä, jotka tuleva huutamaan keskustelupalsatalle sen sijaan että auttaisivat!
Ehkä aloitit keskustelun liian hyökkävästi, joka nosti meidät äidit "takajaloilleen" eikä tullut ajatelluksi mitä ajoit takaa, koska me äidit olemme kuin tiikerit aina omiamme puolustaen. Tottakai on tärkeää myös sairaan ystävän tukeminen ym. Ei meilläkään lapset lähde enään esim. rippijuhliin, joihin kutsutaan, mutta me jätämme heidät kotiin, eikä isä siitä välitä. Samoten tiedän omieni olevan välistä päineen, kun isä on vaimonsa kanssa esim. sukuloimassa. Näinhän se menee, myös ydinperheessä.. Mutta tiedän että loppupeleissä se lapsi menee aina edelle kun kyseessä oma lapsi..miehet ei sitä ääneen sano, mutta käytöksellänsä osoittavat (esim. jos eivät sano hanttiin sille ex-puolisolle, katsoo hän, että hän on oikeassa) ja riidan välttämiseksi ovat sitten ns. "saamattomia" asian suhteen, oli asia mikä hyvänsä. Jotenkin sain kuvan että olet vielä nuori verrattuna minuun. Itsekkin näin asiat kolmikymppisenä ja alle sen erillälailla kuin nyt neljäkymppisenä. Sitä tulee jotenkin "pehmeämmäksi" Kaksikymppisenä tiesin kaiken ja olin todella aikuinen, en enään.
Ja sitten niistä lemmikkieläimistä..mekin olemme joutuneet luopumaan haaveista..poikani haluaisi koiran, mutta isän vaimo on allerginen kuin myös nuorin lapsemme on astmaatikko ja voi kuinka kovasti me koiraa toivomme ja varsinkim sairas keskimäinen poikani, jonka eteen tekisin kaikkeni, jotta hän parantuisi, niin sitä koiraa en vain voi luvata, kuten ei myöskään hänen isänsä..joten ymmärrän tavallaan sen luopumisenkin toisen hyväksi. Mutta toivon sinulle onnen hetkiä ja ihania asioita uusperheesi ja miehesi kanssa. Ei mene kauaa, kun lapsi lentää pesästä ja uskon että nautit, kun hän tulee sinua tapaamaan, ottaa kaulasta kiinni ja sanoo KIITOS, kun kuitenkin rakastit minua, vaikken täysin omasi ollutkaa.
Lämpimiä kesäpäiviä toivottaapi eräs uusperheen äiti..