Päästän itseni vaipumaan puolirentona sohvalle. Selkää kivistää, itkettää, olen niin väsynyt.
Äiti on taas sairaalassa, isä oli taas häntä satuttanut, mutta äiti ei sitä kenellekään myönnä.
Vauva ei lopeta itkemistään, olen valvonut yökausia.
Tuijotan pimeää television ruutua. Tiedän itsekin, minun pitäisi mennä ja ottaa vauva syliin, mutta en tee sitä. Olen yksinkertaisesti loppuun käytetty. Vaivun syvään uneen.
Olen taas pieni tyttö. Autan äitiä laittamaan ruokaa. Oikeasti minusta on vain harmia, mutta olen niin tohkeissani kuvitellessani, että saan tehdä jotain tärkeää. Äidin kanssa on hyvä olla, mutta kun isä tulee kotiin, saa aina juosta, pelätä ja käyttäytyä kuin orja.
Ovi kolahtaa ja silmäni räpsähtävät auki.
Pelko iskeytyy tajuntaani. Hän tuli kotiin… hän tuli kotiin… olisipa isällä ollut hyvä päivä. Kävelen keittiöön ja katsahdan häntä. Ymmärrän, että tästä pitää tulla loppu. Hän ei lyö enää minua, hän ei lyö enää äitiä.
Sanomalehti kädessänsä, suunnittelee siinä taas, kuinka alistaa ja nöyryyttää minua.
Pieni ääni sisällä sanoo: - Tee tästä loppu… loppu…
Hymyilen itsevarmasti. Virnuilen ja silmäni kiiltävät ilosta. Tiedän, että kohta hän saa ansionsa mukaan.
Veitsi. Isku. Huutoa.
Nauran isäni ruumiin vierellä. Hän on vihdoin kuollut. HÄN ON VIHDOIN KUOLLUT!
Soitan äidilleni ja kerron. Äitini on huolissaan voinnistani, en halua että hän pilaa hyvää oloani, joten isken luurin korvaan.
Nukahdan.
Missä olen? Mitä on tapahtunut?
Rakas mieheni, Mikko… verillä, kuolleena. Kuka on murhannut hänet?
Kuulen ovikellon soivan ja vauvani itkevän. Otan rakkaan lapseni syliin ja käyn avaamassa oven.
Poliisit.
Isäni on taas onnistunut huijaamaan minua.
Tapoin elämäni rakkauden, lapseni isän.
Äiti on taas sairaalassa, isä oli taas häntä satuttanut, mutta äiti ei sitä kenellekään myönnä.
Vauva ei lopeta itkemistään, olen valvonut yökausia.
Tuijotan pimeää television ruutua. Tiedän itsekin, minun pitäisi mennä ja ottaa vauva syliin, mutta en tee sitä. Olen yksinkertaisesti loppuun käytetty. Vaivun syvään uneen.
Olen taas pieni tyttö. Autan äitiä laittamaan ruokaa. Oikeasti minusta on vain harmia, mutta olen niin tohkeissani kuvitellessani, että saan tehdä jotain tärkeää. Äidin kanssa on hyvä olla, mutta kun isä tulee kotiin, saa aina juosta, pelätä ja käyttäytyä kuin orja.
Ovi kolahtaa ja silmäni räpsähtävät auki.
Pelko iskeytyy tajuntaani. Hän tuli kotiin… hän tuli kotiin… olisipa isällä ollut hyvä päivä. Kävelen keittiöön ja katsahdan häntä. Ymmärrän, että tästä pitää tulla loppu. Hän ei lyö enää minua, hän ei lyö enää äitiä.
Sanomalehti kädessänsä, suunnittelee siinä taas, kuinka alistaa ja nöyryyttää minua.
Pieni ääni sisällä sanoo: - Tee tästä loppu… loppu…
Hymyilen itsevarmasti. Virnuilen ja silmäni kiiltävät ilosta. Tiedän, että kohta hän saa ansionsa mukaan.
Veitsi. Isku. Huutoa.
Nauran isäni ruumiin vierellä. Hän on vihdoin kuollut. HÄN ON VIHDOIN KUOLLUT!
Soitan äidilleni ja kerron. Äitini on huolissaan voinnistani, en halua että hän pilaa hyvää oloani, joten isken luurin korvaan.
Nukahdan.
Missä olen? Mitä on tapahtunut?
Rakas mieheni, Mikko… verillä, kuolleena. Kuka on murhannut hänet?
Kuulen ovikellon soivan ja vauvani itkevän. Otan rakkaan lapseni syliin ja käyn avaamassa oven.
Poliisit.
Isäni on taas onnistunut huijaamaan minua.
Tapoin elämäni rakkauden, lapseni isän.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hyvä mutta jotenkin luurankomaiseksi kaluttu. Kehitä tarinaa edelleen, kokeile saada siitä kolmen sivun mittainen, hajuja, makuja, ääniä, värejä, sanoja, totuutta.
aihe oli naseva.
dekkarin juoni lyhyesti. Sulla on varmaan aineksia tehdä tästä ihan kirja.
(Jatko-osassa sitten jahdataan uusin kääntein paskafaijaa, jos minä on selvinnyt erehdyksestään.)