Satuja sinulle

n->m

Madella en aio, mutta minun on pyydettävä anteeksi. Ei ollut oikein minulta haukkua sinut. Tein väärin, pyydän anteeksi. Sanani olivat ilkeitä ja loukkaavia ja se oli väärin kirjoittaa sellaista. En väitä, että en yhtään olisi tarkoittanut niitä, mutta kuitenkin ne eivät olleet kaikki mitä ajattelen. Se oli tahallaan kärjistettyä, enkä tunne oikeasti niin ilkeästi. Jaska Jokunen ei koskaan ollut vain mitätön satuhahmo.
Vaikka et tätä enää lukisikaan, niin edes itseni takia tahdon laittaa tämän viestin tänne bittiavaruuteen ja toivoa, että luet sen.
Viimeiset sanat eivät saa jäädä niin täyteen katkeruutta.

Se viesti, jonka sinä joskus kirjoitit.. Se mursi sydämeni. En tiennyt, että muistit ne sanat.
302484
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

eivät saa jäädä nettiin...herätys!

Äänestä

Niin eipä sitä muista kuin viimeiset sanat.

Omalta kohdalta voin sanoa että eräältä naiselta eivät olleet kovin kauniita.

Tämä ei selvästi ole anteeksipyyntö häneltä, ei edes tuntomerkkejä tarpeeksi.

Minulla on todella todella hyvä muisti,
muistan kaiken mitä hän sanoi. Aikoinaan hän kirjoitti jotain todella kannustavaa ja rakentavaa,muistan nekin. Kaikki sen jälkeen oli ahdistavaa episodia, mitä en todellakaan tahdo muistella. Viimeiset sanat todella loukkaavat.

Vihaan häntä lopun elämää, tiedän sen. En pysty täysin unohtamaan paljon mitään.

Äänestä
  • sinulle huomenna pidemmin. Vaikka parempien tuntomerkkejen kera, jotta tiedät tämän olleen anteeksipyyntö sinulle.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    sinulle huomenna pidemmin. Vaikka parempien tuntomerkkejen kera, jotta tiedät tämän olleen anteeksipyyntö sinulle.

    Sitä odotellessa. Ja laitathan jotain "hänelle" selviä tuntomerkkejä, että ei tulisi väärinkäsityksiä, kun siltikin niitä voi täällä tulla.

    Tämä viesti, jonka kirjoitit, kirjoititko sen siis tänne? Ehkäpä muutaman viikon sisään? Ja joku vastasi siihen, jonka luulet olevan "hän"? Mitä, jos kummatkin ovat väärässä?

    Äänestä

  • et ollut sinä jonka kanssa olen täällä ollut
    yhteydessä.Tuntuisi pahalta ajatella että vihaat minua lopun elämääsi.
    En kuitenkaan ole sinua / häntä koskaan haukkunut
    enkä parjannut, pyytänyt vain vastausta, jota ei
    sitten koskaan enää tullut. Siitäkin jo aikaa.

    Joskus vain mietin, että hän alkoi jostain syystä vihata minua.

    Nämä on pahoja viestejä, pitäisi olla jotakin tunnistetta aina. Ahdistavia.

    Oletko varma että kyseinen viesti oli juuri sinulle ?

    Äänestä

  • että selviää kirjoitti:

    Sitä odotellessa. Ja laitathan jotain "hänelle" selviä tuntomerkkejä, että ei tulisi väärinkäsityksiä, kun siltikin niitä voi täällä tulla.

    Tämä viesti, jonka kirjoitit, kirjoititko sen siis tänne? Ehkäpä muutaman viikon sisään? Ja joku vastasi siihen, jonka luulet olevan "hän"? Mitä, jos kummatkin ovat väärässä?

    mitä kirjoitat !
    Ensin muistat vain viimeiset sanat,lopussa kerrot
    muistavasi kaiken mitä hän on sanonut.!!Et voi unohtaa oikein mitään.
    Mutta loppuelämäsi vihaat naista.

    Lopulta et kuitenkaan ole varma oliko viesti edes
    oikealta ihmiseltä - silti vihaat..!?

    Huh huh.

    Mahtaisikohan olla anteeksipyyntö paikallaan ?

    Heppoisin perustein sinun vihasi syttyy.

    Äänestä

  • joku toinen kirjoitti:

    et ollut sinä jonka kanssa olen täällä ollut
    yhteydessä.Tuntuisi pahalta ajatella että vihaat minua lopun elämääsi.
    En kuitenkaan ole sinua / häntä koskaan haukkunut
    enkä parjannut, pyytänyt vain vastausta, jota ei
    sitten koskaan enää tullut. Siitäkin jo aikaa.

    Joskus vain mietin, että hän alkoi jostain syystä vihata minua.

    Nämä on pahoja viestejä, pitäisi olla jotakin tunnistetta aina. Ahdistavia.

    Oletko varma että kyseinen viesti oli juuri sinulle ?

    ällös ahdistu.
    Ilmaisinhan että tuossa ei ollut tarpeeksi tunnistettavaa.
    Se jolle oman viestini suuntasin, nykyään ajateltuna tuskin minulle täällä on koskaan kirjoitellut tai tulee kirjottelemaan, tai no eihän naisista koskaan tiedä ja uskon että silloin olin aikoinaan varmaan lähemmäs oikeassa.
    Tunteissa kun välittää toisesta ja näkee asiat toisen kannalta, niin näin silloin.
    Että häntä alkoi ahdistamaan ja siitä purkaukset yms yms. välitti kuitenkin blaa blaa...
    Nykyään näen asiat omalta kannalta ja täysin itsekkäästi joten en tilannekatsausta rupea tähän kirjoittamaan, vaikka olen tänne kirjoittanutkin.
    Out of sight out of mind on toiminut ihan klassisen tehokkaasti. Ei ole rakkaudella enää kasvoja.

    En muista enää kuin vihan. Siihen se tunne kääntyi ja sille tielle jäi.

    Äänestä

  • sentään, kirjoitti:

    mitä kirjoitat !
    Ensin muistat vain viimeiset sanat,lopussa kerrot
    muistavasi kaiken mitä hän on sanonut.!!Et voi unohtaa oikein mitään.
    Mutta loppuelämäsi vihaat naista.

    Lopulta et kuitenkaan ole varma oliko viesti edes
    oikealta ihmiseltä - silti vihaat..!?

    Huh huh.

    Mahtaisikohan olla anteeksipyyntö paikallaan ?

    Heppoisin perustein sinun vihasi syttyy.

    njoo eihän tuossa viestissäni ollut tosiaan kovasti järkeä. Ihmismuisti muistaa paremmin negatiiviset tapahtumat kuin positiiviset, valitettavasti näin koska vain niistä ihminen oppii. Muistan kyllä ne positiiviset asiat mitä hän sanoi, mutta en pyydä keneltäkään täältä anteeksi. Ei kukaan täällä ole hän.

    hän vihaa minua, joka oikeuttaa vihani häntä kohtaan, ja niin se kaunistelematta on ihmisten välillä.

    Kaikki tuosta viestistä sopi omaan tilanteeseen, kaikki. Tunnistan itseni ja eri tilanteet about puolista viesteistä mitä täällä on. Ilman tuntomerkkejä nämä ei merkkaa mitään.

    Äänestä

  • sentään, kirjoitti:

    mitä kirjoitat !
    Ensin muistat vain viimeiset sanat,lopussa kerrot
    muistavasi kaiken mitä hän on sanonut.!!Et voi unohtaa oikein mitään.
    Mutta loppuelämäsi vihaat naista.

    Lopulta et kuitenkaan ole varma oliko viesti edes
    oikealta ihmiseltä - silti vihaat..!?

    Huh huh.

    Mahtaisikohan olla anteeksipyyntö paikallaan ?

    Heppoisin perustein sinun vihasi syttyy.

    Onko ihan pakko tulla kaikkien aina joka väliin sotkemaan?? Tuntuuko itsestäsi siltä, että tuon ärsyttävän sävyisen viestisi olisi voinut tulkita minun kirjoittamaksi? Ja näin omalla tavallaan tallannut koko anteeksipyyntöni päältä?
    Minusta se viesti ei ollut mitenkään ristiriitainen, eikä tunteetkaan, tai se vihantunne.

    Ja sille alinmaiselle vastaajalle sanon, että EI OLE. En ole puhunut hänen kanssaan eilen, enkä edes koko vuonna. Siinä puhumattomuudessa toisillemme olemme molemmat kunnostautuneet erittäin hyvin. Itseasiassa, ei ihan, mutta melkein tasan vuosi sitten ollaan puhuttu-puhuttu ainoat sanat toisillemme, joten eiköhän se kerro, että tämä ei todellakaan ollut jollekin puhuvalle ihmiselle toiselta puhuvalta ihmiseltä. Eli voit lopettaa lukemisen, ei ollut sinulle.

    Tänään on ollut paha olla muutenkin ja nyt vaan ärsyttää ja on paha olla. En jaksa kirjoittaa mitään. Näin helpostiko sen anteeksipyynnön ja kaikki lempeät sanat sai hukkumaan.
    Ja se ei ole sinun vika, jolle viestini on. Sinä saat vihata minua, sinulla on oikeus siihen. Minun ei koskaan olisi pitänyt kirjoittaa niin loukkaavaa. En sen jälkeen odottaisi enkä pyytäisi sinulta mitään muuta. Kunhan vain edes vihaat. Sitähän minä silloin aikoinaan tahdoinkin. Vaikka ehkä aloin tahtoa sitä toista vaihtoehtoa paljon enemmän. Mutta ymmärrän tämän.

    Kirjoitan kuitenkin sen tarkennuksen vielä, koska lupasin jo. Mutta juuri nyt on kaikki sanat hukuttautuneet. Ehkä huomenna on parempi päivä.

    onkin sulla paha olla.kyllä jokainen näki perssilmälläkin että se oli sivusta, täällä
    on ihan turha saada raivareita, hoida asiasi muualla, niin ei kukaan tule väliin sotkemaan.

    Äänestä

  • sivull. kirjoitti:

    onkin sulla paha olla.kyllä jokainen näki perssilmälläkin että se oli sivusta, täällä
    on ihan turha saada raivareita, hoida asiasi muualla, niin ei kukaan tule väliin sotkemaan.

    On se vaan hienoa, että joku näkee kolmannella silmällä, neulansilmällä, silmäpaolla, London eye:lla ja jopa takaraivolla!

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Onko ihan pakko tulla kaikkien aina joka väliin sotkemaan?? Tuntuuko itsestäsi siltä, että tuon ärsyttävän sävyisen viestisi olisi voinut tulkita minun kirjoittamaksi? Ja näin omalla tavallaan tallannut koko anteeksipyyntöni päältä?
    Minusta se viesti ei ollut mitenkään ristiriitainen, eikä tunteetkaan, tai se vihantunne.

    Ja sille alinmaiselle vastaajalle sanon, että EI OLE. En ole puhunut hänen kanssaan eilen, enkä edes koko vuonna. Siinä puhumattomuudessa toisillemme olemme molemmat kunnostautuneet erittäin hyvin. Itseasiassa, ei ihan, mutta melkein tasan vuosi sitten ollaan puhuttu-puhuttu ainoat sanat toisillemme, joten eiköhän se kerro, että tämä ei todellakaan ollut jollekin puhuvalle ihmiselle toiselta puhuvalta ihmiseltä. Eli voit lopettaa lukemisen, ei ollut sinulle.

    Tänään on ollut paha olla muutenkin ja nyt vaan ärsyttää ja on paha olla. En jaksa kirjoittaa mitään. Näin helpostiko sen anteeksipyynnön ja kaikki lempeät sanat sai hukkumaan.
    Ja se ei ole sinun vika, jolle viestini on. Sinä saat vihata minua, sinulla on oikeus siihen. Minun ei koskaan olisi pitänyt kirjoittaa niin loukkaavaa. En sen jälkeen odottaisi enkä pyytäisi sinulta mitään muuta. Kunhan vain edes vihaat. Sitähän minä silloin aikoinaan tahdoinkin. Vaikka ehkä aloin tahtoa sitä toista vaihtoehtoa paljon enemmän. Mutta ymmärrän tämän.

    Kirjoitan kuitenkin sen tarkennuksen vielä, koska lupasin jo. Mutta juuri nyt on kaikki sanat hukuttautuneet. Ehkä huomenna on parempi päivä.

    Ilman tuntomerkkejä nämä ei merkkaa mitään,
    ei tietenkään,joten mitä hemmettiä riehut ?
    Ohari se oli kuitenkin.
    Ehkä löytyisi parempikin paikka kuin netti joillekin jutuille ?

    Äänestä

  • sanoi : kirjoitti:

    Ilman tuntomerkkejä nämä ei merkkaa mitään,
    ei tietenkään,joten mitä hemmettiä riehut ?
    Ohari se oli kuitenkin.
    Ehkä löytyisi parempikin paikka kuin netti joillekin jutuille ?

    ihan sama. Niin juuri, mitä vittua minä sitten täällä teen, voin varmaan mennä vaikka vetämään itseni hirteen samantien.

    Siinä oli jo jonkinlaista tuntomerkkiä ja se oikea ihminen kyllä tunnistaa sen.
    Ei sitä paljon eikä tarpeeksi ollut, mutta jokatapauksessa oli. Joten mieti itse vähän. Sinä tuskin sitä näet, koska et ole kukaan tähän liittyvä.

    keittänyt, mitä siitä muille vittuilet..:))

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Onko ihan pakko tulla kaikkien aina joka väliin sotkemaan?? Tuntuuko itsestäsi siltä, että tuon ärsyttävän sävyisen viestisi olisi voinut tulkita minun kirjoittamaksi? Ja näin omalla tavallaan tallannut koko anteeksipyyntöni päältä?
    Minusta se viesti ei ollut mitenkään ristiriitainen, eikä tunteetkaan, tai se vihantunne.

    Ja sille alinmaiselle vastaajalle sanon, että EI OLE. En ole puhunut hänen kanssaan eilen, enkä edes koko vuonna. Siinä puhumattomuudessa toisillemme olemme molemmat kunnostautuneet erittäin hyvin. Itseasiassa, ei ihan, mutta melkein tasan vuosi sitten ollaan puhuttu-puhuttu ainoat sanat toisillemme, joten eiköhän se kerro, että tämä ei todellakaan ollut jollekin puhuvalle ihmiselle toiselta puhuvalta ihmiseltä. Eli voit lopettaa lukemisen, ei ollut sinulle.

    Tänään on ollut paha olla muutenkin ja nyt vaan ärsyttää ja on paha olla. En jaksa kirjoittaa mitään. Näin helpostiko sen anteeksipyynnön ja kaikki lempeät sanat sai hukkumaan.
    Ja se ei ole sinun vika, jolle viestini on. Sinä saat vihata minua, sinulla on oikeus siihen. Minun ei koskaan olisi pitänyt kirjoittaa niin loukkaavaa. En sen jälkeen odottaisi enkä pyytäisi sinulta mitään muuta. Kunhan vain edes vihaat. Sitähän minä silloin aikoinaan tahdoinkin. Vaikka ehkä aloin tahtoa sitä toista vaihtoehtoa paljon enemmän. Mutta ymmärrän tämän.

    Kirjoitan kuitenkin sen tarkennuksen vielä, koska lupasin jo. Mutta juuri nyt on kaikki sanat hukuttautuneet. Ehkä huomenna on parempi päivä.

    miten voisi sekoittaa ?

    Äänestä

  • olet se minun käsivammaiseni. Siis se, jolle tulee aina yhtäkkiä jokin kuolio sormiin ja kohtelias vastaaminen muuttuu aivan mahdottomaksi. Ja minä olen se käsivammainen, jolle tulee sormiin kramppi ja ne kirjoittaa liikaa.
    Ei hyvä jumala kuinka ärsytät minua, rakastettava paska.

    Ei sen puoleen.
    Oli sinussa kyllä yksi asia, joka häiritsi minua aina suunnattomasti.

    Äänestä

Muistan aiemman viestin jossa puhuit jaska jokusesta ja sekin viesti kuulosti kuin minulle kirjoitetulle silloin, kuten tämäkin.

taidan olla henkilö jolle viestisi on tarkoitettu. eilen puhuimme pitkästä aikaa.

annahan lisää tuntomerkkejä

Äänestä

Kaksi asiaa osui niin tarkkaan. Halusin vastata tähän, että tiedät minun lukeneen tämän. Nyt ei löydy enempää sanottavaa. Kirjoitan myöhemmin lisää.

Äänestä
  • todistit sitten tuolle jollekin, että siinä oli jotain mistä joku tietty ihminen voi itsensä tunnistaa, kiitos.
    Minullakin ne sanat ovat nyt vähän hukassa. Yritän myös etsiä niitä, ehkä ne löytyy. Huomenna sitten viimeistään puristan ne ulos, jos eivät muuten tule.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    todistit sitten tuolle jollekin, että siinä oli jotain mistä joku tietty ihminen voi itsensä tunnistaa, kiitos.
    Minullakin ne sanat ovat nyt vähän hukassa. Yritän myös etsiä niitä, ehkä ne löytyy. Huomenna sitten viimeistään puristan ne ulos, jos eivät muuten tule.

    kertoa minulle viestistä, josta mainitsit edes jotakin. Se selventäisi, että olenko tarkoittamasi. Haluaisin vaan päästä ulos näiltä palstoilta mahdollisimman nopeasti.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    todistit sitten tuolle jollekin, että siinä oli jotain mistä joku tietty ihminen voi itsensä tunnistaa, kiitos.
    Minullakin ne sanat ovat nyt vähän hukassa. Yritän myös etsiä niitä, ehkä ne löytyy. Huomenna sitten viimeistään puristan ne ulos, jos eivät muuten tule.

    tärkeintä todistella muille jotakin...
    vähän on hommat silloin pielessä..(

    Äänestä

Sanat eivät oikein tule taaskaan.
Jotain kirjoitan silti nyt.

Tuosta vihasta. Minä en vihaa sinua. Olen vihannut sinua kyllä varmasti joskus ja useinkin. Jonain aikoina ehkä joka toinen päivä. Tai joka päivä joinain tunteina. Ei kai se aivan ymmärtämätöntä ole?
Mutta en vihaa sinua nyt enkä enää. Olen jotenkin päässyt irti siitä vihasta.
Muutenkin se vihan tunne syttyikin vasta viime vuosina. Ehkä luulit silloin aiemmin, kun aloit laskea irti, että minä olin sinulle vihainen. En tiedä miksi tiesin, mutta tiesin kuitenkin. Enkä ollut niistä teoista ja asioista vihainen, hölmö. Olin ainoastaan huolissani sinusta. Ajattelin, että satutat oikeasti vain itseäsi siinä. Vaikka ei kai sillä enää ole väliä.
En vihannut sinua edes silloin, kun kirjoitin ne ilkeydet. Ehkä enemmänkin kaipasin sinua ja vihasin itseäni. No, se on niin monimutkaista.
Ja yksi päälimmäinen tunne silloin oli myös se kasvamistaan kasvanut katkeruus. Tahdoin, että sinuun sattuu niin kuin minuun sattui. Se katkeruuskin loppui heti sen viestin lähettämisen jälkeen.
Kuten sanoit, ihminen muistaa paremmin negatiiviset kuin positiiviset tapahtumat. Yritän yleensä kyllä ajatella tietoisesti enemmän niitä positiivisia. Mutta yksi negatiivinen tapahtuma on, joka kai peitti kaikki positiiviset alleen. Tuskin edes tiedät, mikä se oli. Ei varmasti ollenkaan se, mitä uskoisit. Huomasitko edes ollenkaan miten minuun sattui?
Jos edes ajattelen sitä, niin sellainen musta pala nousee kurkkuun ja alan itkeä vieläkin.
Et taida itse tajuta ollenkaan, että se pieni hetki kasvatti katkeruuden. Tai kylvi sen siemenen, ehkä sen vihankin. Niin vain kävi. En ole pahoillani siitä, että aloin vihata, mutta pyydän koko sydämestäni anteeksi sitä ilkeyttäni.

En ajattele sinusta niin. Se sama pätee siihen, että kun välittää toisesta, niin näkee asiat myös toisen kannalta. Niin minä näenkin. Ne purkaukset oli sitä, jos asiat näkisi vain itsekkäästi, omasta navastaan käsin. Voihan se siihenkin kääntyä, mutta ei minun ajatukseni silloin totuutta kertoisi.

Minä itse olen vain ollut hyvin surullinen. Joskus roikuin vahingossa kallion halkeamaan kiinni jääneestä hiuskiehkurasta jyrkänteeltä, vain vahingossa enää roikuin. Niin paha oli joskus olla. Enkä syytä sinua siitä, tietenkään. Oli muitakin siihen johtaneita asioita. Mutta ymmärtänet varmaan, että sattui vähän liikaa.
Nyt alan olla ja tulla onnelliseksi ja olen löytänyt jonkinlaista mielenrauhaa. Se on elintärkeää. Surussa alan voida niin huonosti muutenkin. Sinun näkemisesi on tehnyt esimerkiksi sitä, että olen ollut viikkoja täysin syömättä. Nytkin on vähän surullisempi olo, niin heti on alkanut tulla pahaa kurkkukipua ja kaikenlaista voimattomuutta.
Minun on muututtava, jos tahdon vielä elää. Asioiden ei tarvitse.

En murehdi enää sillä tavalla kuin ennen. Mutta jotkin asiat, jotka tiedän murtavat aina sydämen. Yritän olla ajattelematta niitä enää, vaikka se on vaikeaa.
Ja tosiaan se viesti jonka kirjoitit, se että muistit ne sanat. Se murtaa minun sydämeni myös. En ymmärrä miten muistit ne. En halua itkeä, puhutaanpa jostain muusta.

Sanotakoon vielä, että tulin hyvin surulliseksi kaikesta siinä viestissä ja sitten vihastuin/katkeruus nosti pään yhdestä kohdasta siinä ja siksi sait sellaisen reaktion minusta. Kaikki positiivinen jäi sisälle.
Olen sellainen joskus, tahallani välinpitämätön.

En ymmärrä miten voit luulla, että en olisi voinut kuvitella suutelevani sinua tai koskevani sinua ilmankin keppiä?

Tunteeni sinuun ovat painuneet syvälle minuun, vierelle katseesi. Katseesi on ikuistunut verkkokalvoilleni, mutta niin hassua kuin se onkin, en koskaan oppinut tietämään millaiset sinun silmäsi tarkalleen ovat. Minkälaiset, minkä sävyiset.

Hyvin muistamisesta tuli mieleeni, että vaikka en enää niitä muista, niin joskus ennen näkemisesi jälkeen huomasin, että sinun liikkeesi tai liikeratasi painuivat myös mieleeni. Hätkähdin aina, jos joku heilautti kättään, kuten sinä olit heilauttanut. Ehkä vähän omituista. Ei minulla ole tapana muistaa tuollaisia asioita. Vaikea sanoa miksi sinä jäit kummittelemaan mieleeni aina jopa niin.
Ja sen voin sinulle kertoa, että tulet kummittelemaan aina mielessäni. Elän sinun haamusi kanssa lopunelämääni. Mutta elän kuitenkin, olen oppinut elämään. Joskus haluan vain kuihtua ja kuolla tähän. Kuolisin hymy kasvoillani ja sanoisin, että katso mitä saimme aikaan, nyt jäät yksin kummittelemaan.
Voisimmepa vaihtaa elämiä hetkeksi ja joutuisit kokemaan millaista on olla minä.

Mietin vielä sitä vihantunnetta.
Olen maalannut sinusta lukemattomia tauluja joskus, joihin purin sen. Sen kaiken pahan olon. Mietin joskus, että jos sinä näkisit niitä, niin mitä sanoisit. Tai ajattelisit. Yhdeltä näkemältä kun ei voisi tietää, että olen piiloittanut monta niistä maalauksistani sänkyni alle, jotta kukaan ei koskaan näkisi niitä, etenkään minä itse. Häpeän tai ehkä inhoan omia purkauksiani. En seiso koskaan niiden takana. Minulla vain saattaa olla tapa päästää paha olo yhdeksi purkaukseksi, kun sitä ei enää kestä. Enkä ole maalannut enää, joten se purkautui äärimmäisen ilkeinä sanoina.
Osaan olla hyvin ilkeä, jos sille päälle satun. Läheiseni tietävät olla haastamatta riitaa tai ärsyttämättä, sinä vaan et opi milloinkaan kohtelemaan minua kunnolla. :)
Kanna seuraukset.

Muuten, olen aina ollut vähän ärtynyt siitä, että kuvittelet minusta aina mitä sattuu. En ole mikään idiootti pikkuprinsessa, joka itkee kun kynsi katkeaa ja odottaa jonkun saapuvan korjaamaan kaiken. Luulen nimittäin, että ajattelet minusta tuollaista. Kun rehellisiä ollaan, niin myönnettäköön, että joskus saatan olla surullinen jos kynsi on katkennut, mutta se ei tässä tapauksessa ollut mitenkään verrannollista mihinkään. Omaa vikaasi omat virhepäätelmäsi.
Voitko tajuta sen, että ihminen voi olla aika herkkäkin ja osoittaa kiintymystään ja sellaista, mutta ei silti ole mikään ovimatto, jonka yli sinä voit tepastella kun sattuu huvittamaan.
Olen oikeastaan joskus miettinyt niin, että minun on hyvin helppo esimerkiksi antaa anteeksi, kun niin harva asia oikeasti pääsee minun ihoni alle.

Älä virhepäättele minua, hölmö :)

En saanut nyt sitä kunnon jatkoa sille anteeksipyynnölle. Nämä sanat tulivat nyt. Enkä jaksa juuri nyt kirjoittaa enempää. Eikä tässä vielä oikein kunnollista tarkennusta ollut, mutta jos jäi vielä jollekin epselväksi, niin kysy. Kirjoitan sitten tarkemmin, jotta oikea ihminen varmasti saisi tietää, että pyydän koko sydämestäni anteeksi. Anna anteeksi *****.

Minäkin mietin miten se tarina päättyi. Mitä siitä tytöstä kasvoi, saiko Jaska Jokusen?

Pelkään, että niin ei tainut käydä.

Äänestä
  • Luin tuon läpi ja tajusin, että en osannut kunnolla sanoa niitä positiivisia asioita. Miksi ne on aina puettava negatiivisten sisään, blaa blaa. Ärsytän itseäni. Kuinka vaikeaa voi olla kirjoittaa omat tunteet juuri niin kuin ne on.
    Paras varmaan mennä nukkumaan...

    Äänestä

  • Tämä ei vaan osunut enää minuun.

    Äänestä

....!!

Äänestä

komento takaisin, turhaan pahoittelin. Hetken mietittyäni tulin siihen tulokseen, että minä en OIKEASTI ole viime vuosina tehnyt ainuttakaan OIKEAA virhettä. Joten mikään ei ole minun syytäni ja minun ei tarvitse olla pahoillani.
Sinä olet tehnyt vain virheitä, minä en.

Äänestä
  • joo...ja huomenna taas toisin..

    Äänestä

  • just.. kirjoitti:

    joo...ja huomenna taas toisin..

    minä en ole mikään tuuliviiri.
    Tuosta olen ollut kuitenkin oikeasti kohtuullisen vakaasti tuota mieltä. Minä en ole tehnyt viime vuosina virheitä. Ja jos katsoo vielä laajemmin koko tilannetta, niin sekään ei ole ollut mitenkään minun vikaani, vaan ainoastaan hänen. Koko tilanne oikeastaan suorastaan kiljuu, että hänen vikansa. Niin sen näen.
    Ehkä hetken luulin sitä haukkumista virheeksi, mutta tajusin, että sekin johtuu vain hänestä.
    Siinä mielessä olin ehkä vähän tuuliviiri, että olin siitä pahoillani kun luulin sen olevan ihan omaa syytäni.
    Kun aluksi olin pahoillani sillä tavalla huokaisten ja päättäväisesti ja sitten olin jo itku-pahoillani, kun luin tuon viestin siitä, että ne viimeiset sanat olivat loukanneet ja loukanneet niin paljon että nyt vain vihaa. Tulen vähän liian empaattiseksi joskus, jos minulle kertoo sisäisiä tuntemuksiaan.

    Äänestä

ddddd

Äänestä
  • aaa :D

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ja vain sinulle. kirjoitti:

n->m

Madella en aio, mutta minun on pyydettävä anteeksi. Ei ollut oikein minulta haukkua sinut. Tein väärin, pyydän anteeksi. Sanani olivat ilkeitä ja loukkaavia ja se oli väärin kirjoittaa sellaista. En väitä, että en yhtään olisi tarkoittanut niitä, mutta kuitenkin ne eivät olleet kaikki mitä ajattelen. Se oli tahallaan kärjistettyä, enkä tunne oikeasti niin ilkeästi. Jaska Jokunen ei koskaan ollut vain mitätön satuhahmo.
Vaikka et tätä enää lukisikaan, niin edes itseni takia tahdon laittaa tämän viestin tänne bittiavaruuteen ja toivoa, että luet sen.
Viimeiset sanat eivät saa jäädä niin täyteen katkeruutta.

Se viesti, jonka sinä joskus kirjoitit.. Se mursi sydämeni. En tiennyt, että muistit ne sanat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu