Autoiluajankohta Keski-Euroopassa

Ruuhkan pelkoa?

Suunnittelemme parin viikon automatkaa vuokra-autolla Frankfurtista Etelä-Saksaan, Itävaltaan ja Tsekkiin. Olemme valmiit ajamaan sekä moottori- että pienempiä teitä.

Ajankohdaksi olemme ajatelleet heinä-elokuuta. Kuinka pahoja ruuhkia tähän aikaan on? Onnistuuko niitä kiertämään tekemällä eri reittivalintoja? Entä mikä ruuhkatilanne olisi syyskuussa?

8

2501

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei Ei Ei

      Syyskuu parempi!

    • vielä mahtuu

      aikaahan siinä vain kuluu.
      Viikonloput ja lomien alkamis- ja päättymisajat ovat pahimmat.
      Itse pyrin karttamaan matkustamista silloin kun "kaikki muut" ovat matkalla, sillä en mene muualle tungeksimaan turistien sekaan. Myös hintapolitiikka puhuu yksilöllisemmän matkailun ajoituksen puolesta. No, voihan olla että joskus täytyy lähteä silloin kun pääsee ja silloin sekaan vain!

    • Ruuhkiin läheltä tutustunut

      Pahimmat ruuhkat ovat viikonloppuisin. Heinäkuun alusta elokuun puoliväliin ovat perjantai- ja lauantairuuhkat todella pahat moottoritellä. Välimerelle menevien ja poistulevien moottoriteiden liikenne lähinnä seisoo ja matelee. Tavallisten maanteiden liikenne sujuu paremmin paitsi joidenkin ilmaisten ja suosittujen solateiden. Elokuun lopulla lähinnä paluuliikenne etelästä aiheuttaa vielä isompia ruuhkia. On kuitenkin muistettava, että saksalaiset ovat hyvin liikkuvaa ja autoilevaa kansaa, joten syyskuun viikonloput kauniilla ilmoilla ovat myös ruuhkaisia ihan kaikkiin suuntiin. Adacin sivuilta löytyy ruuhkaennusteet (www.adac.de).
      Toinen asia on majapaikkojen hinnat. Elokuun loppupuolella on monella saksalaisella matkatoimistolla parin kolmen yön yöpymistarjouksia alehinnoilla nimenomaan Alppiseudelle. Majapaikat itse eivät myy huoneitaa suoraan niin halvalla. Toisaalta heinä- ja elokuu ovat kaikkialla iloista loma-aikaa, millä on oma viehätyksensä.

      • Käynnyt.

        Suomen matkailunedistämiskeskuksen harjoittamaa propagandaa koko ruuhkat,yrittävät vaan saada kansan pysymään kotimaassa keinolla millä hyvänsä;)


      • Käynnyt. kirjoitti:

        Suomen matkailunedistämiskeskuksen harjoittamaa propagandaa koko ruuhkat,yrittävät vaan saada kansan pysymään kotimaassa keinolla millä hyvänsä;)

        Kyllä ruuhkat loma-aikana ovat reaalivaara Keski-Euroopassa, ajoreitti tietysti ratkaisee myös.

        Itse olen aina käyttänyt kevätaikaa Eurooppa kiertueeseen. Tilaa on eikä ole vielä niin hirvittävän kuumakaan edes Välimeren läheisyydessä. Suosittelen matkailua touko- tai syyskuussa ilmat mukavia ja tilaa löytyy, hinnatkin ovat monessa paikassa paremmin kohdallaan.


    • mf...

      Huhti-Toukokuuta , olisi kaikkein mukavin ajoaika - kesä etelässä jo pitkällä .

      Takaisin tullessa Suomen kesääkin olisi jäljellä .

      Ikävintä on tulla kotiin Elo-Syyskuussa , täällä on jo käytännössä talvi Keski-Eurooppaan nähden .

    • erehtynyt

      Nimittäin kesäkuun lopulla Eurooppaan.
      Olimme heinäkuun loppuun Sloveniassa, Italiassa ja Ranskan Rivieralla.

      Saksalaisilla pentujen lomat alkavat kieräen osavaltioittain kesäkuussa ja alkaa näkymään Saksan teillä.
      Ei vielä paha.

      Sakujen motarirenmontit kevätkesäisin aiheuttavat ruuhkia.
      Eläkeläiset ovat liikkeellä.

      Elokuussa singahtaa koko latinalainen Eurooppa lomille joten väkeä ja ajopeliä riittää joka paikkaan.
      Takuuruuhkaista on, majapaikat täyttyvät leirintäalueita myöten ja hinnat ovat sen mukaiset.

      Tietysti aina mahtuu joukkoon. Ihmisiähän ne muutkin ruuhkissa seisojat ovat.

      Sen yhden erehdyksen jälkeen olemme pysyneet sieltä poisheinä-elokuun.

      Tavllisesti lähdimme toukokuun viimeisen viikon alussa (penskat koulusta pois) japalasimme ennen juhannusta.
      Syksyisin lähdöt syyskuun puolella.

      Mainoskatko.
      Havaintoni perustuvat 22:een omlla autolla tehtyyn matkaan Keski- ja useimmiten Etelä-Eurooppaan.
      Matkaa on kertynyt karttakirjojen reunaan tehtyjen merkintöjen mukaan noin 155000km.
      Useat vuokra-automatkat siihen lisäksi.

      Litanian lopuksi: Suosittelen touko- tai syyskuuta!

      Ps. Saksassa kannattaa kuunnella tieuutiset.
      Sieltä tulee tiedot ruuhkista ja ehdotukset vaihtoehtoreiteiksi.
      On niitä sumia sesongin ulkopuolellakin.
      Viime keväinen ja syksyinen Espanja vuokra-autolla meni mukavasti mutta toukokuussa olimme 4,5-tuntia hapatissa moottoritien rampissa kaatuneen rekan vuoksi Munchenin kehätiellä.

      Latinalaisia kieliä en ymmärrä joten niiden uutisista en tiedä mitään.

      Tieuutisia ajatellen saa sen lontoon murteen tuolla tunkea ahteriinsa vaikka moni uskookin sen kaikkivoipaisuuteen.

    • Hesse2

      Olen asunut pari vuotta Frankfurtissa ja käynyt sen jälkeen usein lomalla autolla Saksassa. Itse menen joko kesäkuussa tai syyskuussa.

      Ruuhka varsinkin perjantai-iltapäivisin Frankfurtin moottoriteillä on järkyttävä. Kerran ajoin sunnuntai-iltana Fuldasta Frankfurtiin, kun lomakausi päättyi Baierissa, 140 km matkaan meni moottoritietä yli 3 tuntia.

      Ruuhkia voi välttää ajamalla pienempiä B:llä alkavia teitä, niitä kannattaa muutenkin ajella, jos aikataulu sallii.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      137
      1333
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1071
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      67
      845
    4. 60
      651
    5. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      51
      648
    6. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      541
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      30
      533
    8. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      39
      507
    9. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      503
    10. Kyllä mulla on kovasti tunteita sinuun

      Rakkautta, intohimoa, välittämistä, hellyyttä jne.
      Ikävä
      16
      497
    Aihe