Olenkin tästä jo muualla jutellut, mutta haluaisin kysyä nyt teiltä neuvoa siihen onko oma käytökseni normaalia. joskus tulee itsellekin mieleen, että se ei ole
Eli ongelma on se, että minulla on 25 vuotias tytär, joka on muuttamamassa saksaan. Tietenkin minun pitäisi ajatella näin: "hyvä, ettei kauemmas mene, minä en vain pysty semmoiseen, tyttö on niin nuorikin, kyllä hän minusta voisi asua vielä kotonakin, minusta oli kauheaa jo se kun hän muutti omaan asuntoon, tosin onneksi minä pystyin pitämään hänet kotona siihen asti kunnes hän oli kahdeksantoista.....
Ja mitä hän sanoi siihen? Tyttö oli sitä mieltä, että minulla on ongelma, sanoi että: "hänen pitäisi olla koko ajan minun kanssani ja antaa minun hoitaa hänen elämänsä asiat hänen puolestaan, jotta olisin tyytyväinen ja toivoi että minä en enää ikinä soittaisi kello viideltä hänelle hysteerisenä baari-illan jälkeen, kun en aiemmin ollut saanut häntä kiinni (mistä minä saatoin tietää, missä hän menee, kenen kanssa tai mitä hänelle on tehty)
Kun hänelle sanoo asiasta tulee se tuttu virsi, joka alkaa aina sillä, että hän on 25 ja minun käytökseni ei muka ole normaalia"
Minähän olen vain huolissani hänestä, tyttöni ei myöskään ota vastaan tekemiäni ruokia, ei anna minun siivota asuntoaan ja kun hän yksi päivä sai haavan sormeensa hän ei antanut minun pestä sitä! Ja kun talonmies päästi minut yksi ilta sisään hänen asuntoonsa, jonne menin häntä odottamaan, hän tuli sisään kahden aikaan yöstä hieman humalassa ja miehen kanssa! Se sika yritti kuitenkin vain käyttää häntä hyväkseen! Käskin tyypin helvettiin ja yllättäen tyttö vain tyynesti auttoi miehen ulos ja ilmoitti, että hän olisi koko huomisen päivän vain minun kanssani ja saisin nukkua hänen vieressään, oli kuulemma jutellut jonkun ihmisen kanssa ja ymmärsi asioita nyt paremmin, no luonnollisesti minun olisi pitänyt tajuta ettei se ihan niin mene.
seuraavana päivänä hän yritti saada minut terapeutille, kun tarvitsen kuulemma vain vähän apua!
Ei semmoista tehdä, ei ihmisille anneta toivoa noin, minä luulin, että hän olisi taas minun!
Ja mitä muuta hän sanoi? Ei kuulemma anna minun tulla hänen kanssaan saksaan pitämään hänestä huolta (tätäkin vaihtoehtoa olen tarjonnut), eikä hän jää suomeen minun takiani, sen sijaan hän muka parastani ajatellen on oikeasti soitellut sairaalaan ja alkanut järjestellä "hoitoa" minulle.
Kuulemma todella epänormaalia on "päivystää" (hänen käyttämänsä sana) hänen työpaikallaan ja muutenkin hän on kuulemma väsynyt tähän saatanan paskaan, tahtoo pois kuulemma ja kun minä alan itkeä hän sanoo, ettei se tietenkään minun vikani ole, olenhan kuulemma sairas....
Minä en tiedä oikein mitä tehdä, en minä ainakaan omasta mielestäni "mene liian pitkälle" niin kuin lähipiirini antaa ymmärtää......
vai menenkö?
Eli ongelma on se, että minulla on 25 vuotias tytär, joka on muuttamamassa saksaan. Tietenkin minun pitäisi ajatella näin: "hyvä, ettei kauemmas mene, minä en vain pysty semmoiseen, tyttö on niin nuorikin, kyllä hän minusta voisi asua vielä kotonakin, minusta oli kauheaa jo se kun hän muutti omaan asuntoon, tosin onneksi minä pystyin pitämään hänet kotona siihen asti kunnes hän oli kahdeksantoista.....
Ja mitä hän sanoi siihen? Tyttö oli sitä mieltä, että minulla on ongelma, sanoi että: "hänen pitäisi olla koko ajan minun kanssani ja antaa minun hoitaa hänen elämänsä asiat hänen puolestaan, jotta olisin tyytyväinen ja toivoi että minä en enää ikinä soittaisi kello viideltä hänelle hysteerisenä baari-illan jälkeen, kun en aiemmin ollut saanut häntä kiinni (mistä minä saatoin tietää, missä hän menee, kenen kanssa tai mitä hänelle on tehty)
Kun hänelle sanoo asiasta tulee se tuttu virsi, joka alkaa aina sillä, että hän on 25 ja minun käytökseni ei muka ole normaalia"
Minähän olen vain huolissani hänestä, tyttöni ei myöskään ota vastaan tekemiäni ruokia, ei anna minun siivota asuntoaan ja kun hän yksi päivä sai haavan sormeensa hän ei antanut minun pestä sitä! Ja kun talonmies päästi minut yksi ilta sisään hänen asuntoonsa, jonne menin häntä odottamaan, hän tuli sisään kahden aikaan yöstä hieman humalassa ja miehen kanssa! Se sika yritti kuitenkin vain käyttää häntä hyväkseen! Käskin tyypin helvettiin ja yllättäen tyttö vain tyynesti auttoi miehen ulos ja ilmoitti, että hän olisi koko huomisen päivän vain minun kanssani ja saisin nukkua hänen vieressään, oli kuulemma jutellut jonkun ihmisen kanssa ja ymmärsi asioita nyt paremmin, no luonnollisesti minun olisi pitänyt tajuta ettei se ihan niin mene.
seuraavana päivänä hän yritti saada minut terapeutille, kun tarvitsen kuulemma vain vähän apua!
Ei semmoista tehdä, ei ihmisille anneta toivoa noin, minä luulin, että hän olisi taas minun!
Ja mitä muuta hän sanoi? Ei kuulemma anna minun tulla hänen kanssaan saksaan pitämään hänestä huolta (tätäkin vaihtoehtoa olen tarjonnut), eikä hän jää suomeen minun takiani, sen sijaan hän muka parastani ajatellen on oikeasti soitellut sairaalaan ja alkanut järjestellä "hoitoa" minulle.
Kuulemma todella epänormaalia on "päivystää" (hänen käyttämänsä sana) hänen työpaikallaan ja muutenkin hän on kuulemma väsynyt tähän saatanan paskaan, tahtoo pois kuulemma ja kun minä alan itkeä hän sanoo, ettei se tietenkään minun vikani ole, olenhan kuulemma sairas....
Minä en tiedä oikein mitä tehdä, en minä ainakaan omasta mielestäni "mene liian pitkälle" niin kuin lähipiirini antaa ymmärtää......
vai menenkö?
Vastaukset 15
Vanhimmat
on täydellisen vapauden antamista toiselle ja toisen omistaminen ja holhoaminen on ehkä vain oman yksinäisyyden pelkoa. lue Anthony de Mello Havahtuminen
Siis eikö sinua ollenkaan hävetä tuolla tavoin vahtia aikuista naista kuten pikkutyttöä? Hyvä vain että muuttaa saksaan, en minäkään jaksaisi suomessa kauaa olla jos vanhemmat olisivat tuollaisia, ei edes mitään kotirauhaa eikä yksityisyyttä.
Se voi tehdä hyvää jos hän edes häiriökäyttäytyisi esim. työttömänä.
Se voi olla kato vaarallista... Niinkuin tämäkin. Minä en saa mitään
Ottaisitko nyt jo selvää miten käytöksesi vaikuttaa ajatteluuun... Oletko jossin aineissa ja miksi?
tämä olisi oman yksinäisyyden pelkoa ja ei minua hävetä tämä, minusta se on normaalia.
Tosin silloin kun ystäväni päästi viisitoistavuotiaan lapsensa opiskelemaan toiseen kaupunkiin omaan asuntoon olin sitä mieltä, että kyllähän hänen lapsensa pärjää.
Ja kyllähän ihmiset sanovat minullekin, että minun lapseni pärjää, ettei hänessä mitään vikaa ole.
Mistä minä sen voin tietää, tyttö on niin kylmä minulle, vaikka minä olen vain hänen parastaan ajatellut.
Hänellä oli jopa pokkaa soittaa ystävälleen joka on mielisairaalassa töissä ja sanoa ettei jaksa minun kanssani, että minulla on kuulemma "mennyt taas lujaa".
Puhelusta sain kuitenkin tietää, että hän oikeasti järjestämässsä minua hoitoon, se ainoa psykologi jonka kanssa olen elämäni aikana jutellut tunnin ajan oli sitä mieltä, että:
pakkohoitoa tarvitaan, vaikka siinä tulee vielä asian kaikki selvittelyt, äijällä oli pokkaa sanoa, että juttu menee läpi, minä kuulemma varmasti joudun johonkin pakkohoitoon.
siinä ne saatana erehtyvät, jos luulevat minun menevän suljetulle osastolle, minä en mitään hoitoa tarvitse, jopa minun lapseni luulee minun seonneen, se tyttö puhuu minulle nykyään tähän tyyliin:
"Mennäänkö tänään tutustumaan sinne sairaalaan? Siellä on tosi kivoja lääkäreitä ja hoitsuja, ja muutkin potilaat on varmasti mukavia. Saat varmaan omahoitajan ja saat puhua kenelle tahansa henkilökunnasta jos siltä tuntuu, eikä mitään tarvitse pelätä. Ota takki päälle".
Minä en ikinä olisi uskonut, että hän alkaa puhua minulle noin!
Ainoa vaihtoehto on se, että hänen "ystävänsä" ovat aivopesseet hänet uskomaan, että olen seonnut, luoja tietää miksi he näin tekivät sen tytön olisi pitänyt olla niiden ihmisten kanssa, jotka minä hänen tuttavapiiriinsä valitsin, silloin tätäkään ongelmaa ei olisi.
Voi olla, että minä olen muutaman kerran elämässäni ollut "ylihuolehtiva" sitä tyttöä kohtaan, mutta seonnut minä en ole!
Minä tahdon vain, että lapseni on minun.
Siis ei kai kukaan oikeasti voi ajatella noin ja vielä kirjoittaa siitä häpeilemättä tänne???
Jos lapsesi on täysi-ikäinen, hän ei ole enää sinun. Hän on erillinen yksilö, jolla on omat oikeutensa elää niin kuin haluaa. Älä pidä rakkautta syynä sairaalloiseen omistushaluun.
Mene tyttäresi suosittelemalle lääkärille. Ethän menetä mitään: jollet ole sairas, pääset pois, jos olet sairas, saat hoitoa ja tervehdyt.
Minäkin mietin, että onkohan tämä tosiaan provokaatio, mutta juttu tuntuu aika hullulta edes provoksi...
haluan vain, että hän on minun, haluan vain pitää hänet lähelläni ja suojella häntä kaikelta. En minä kestä jos hän muuttaa, minulla on häntä mieletön ikävä kun hän menee vaikka töihin, ja minä en halua lääkäriin, minä tahdon vain lapseni minulle.
Lapsesi ei ole sinun, hän ei ole enää lapsi vaan aikuinen, joka tekee tahtonsa mukaan etkä sinä voi häntä estää. Lääkäristä/hoidosta et sinä päätä myöskään, pakkohoito on pakkohoitoa ja sinne varmasti joudut jos jatkat tuolla linjalla. Oma on valintasi....
käytökseni on normaalia, enkä siis tarvitse pakkohoitoa, ongelma on muilla ihmisillä.
Sinne mennään kun ympäristö niin päättää. Sinun mielipiteilläsi ole väliä siinä asiassa. Sinä voit vaikuttaa asiaan vain käyttäytymällä ihmisiksi, eli antamalla tyttäresi elää omaa elämäänsä. Jos sinusta todella on normaalia tunkeutua tyttäresi asuntoon ja mitä mainitsitkaan tehneesi, niin todellakin olet pakkohoidon tarpeessa, koska olet vaaraksi ympäristöllesi.
ketään koskaan yrittänyt satuttaa mitenkään, joten miten voin olla vaaraksi ympäristölleni?
tunkeudut tyttäresi asuntoon, soittelet hänen peräänsä, tuhoat hänen ihmissuhteensa ja pakotat hänet muuttamaan ulkomaille, "päivystät" työpaikalla...
Aloitit ketjut kysymällä muiden mielipiteitä käytöksesi normaaliudesta ja totesit sen epäilyttävän itseäsikin. Jos nyt kerran olet kuitenkin päättänyt sen olevan ihan normaalia etkä kuuntele muuta, niin mitä sinä enää täällä intät. mene tekemään jotain hyödyllistä ja rakentavaa, asenna vaikka valvontakamerat tyttäresi asunnolle että saat kunnon muistovideon kun hän lähtee...
näiden provoilujen sijaan mennä luovan kirjoittamisen kurssille, jos aika käy pitkäksi mielenterveyseläkkeellä...
Muut saivat minut vähän vain epäilemään omaa käytöstäni, siksi aloin tänne kirjoitella....
ja ei, tämä ei ole provo. Mikä kumma siinä on niin outoa, että tahdon pitää lapseni suomessa?
Outoa ei ole sinun halusi pitää lapsesi Suomessa, vaan se, että et tajua ettei sinulla ole mitään sanomista lapsesi muuttoaikeisiin. Jos lapsesi haluaa muuttaa, sinä tyydyt siihen, vaikka siitä tulisi sinulle kuinka paha mieli. Se on normaalia käytöstä aikuisten kesken. Et voi ohjailla toista toimimaan omien mielihalujesi mukaan.
Minäkin ymmärrän, miksi lapsesi muuttaa, en kestäisi tuollaista vahtimista. Lopeta ajoissa ennen kuin menetät kaiken yhteyden lapseesi. Ja mene sinne lääkärille, et menetä mitään yhdestä käynnistä.