EI YMMÄRRÄ

kun nykyään lukee Länsi-Savoa.
Toisessa jutussa kerrotaan kuinka paljon pitää säästää.
Kaikki mahdollinen mikä vaan irti saadaan vanhuksilta, vammaisilta, omaishoitajilta jne.
Sitten samaisessa lehdessä esitellään että joo.. kaupunki lähtee mukaan siihen ja siihen hankkeeseen, eikä maksa kuin muutaman miljoonan.

Tuntuu että Mikkelissä on monta eri toheltajatahoa ja tekevät toisistaan tietämättä tai ennemminkin välittämättä päätökset ym....kokonaiskuvaa asioista ei ole.
5726
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

et ole ainut, joka ei ymmärrä näitä juttuja, joten valaisen hieman asiaa.

tässä on nyt kyseessä siis juuri siitä mainitsemastasi kokonaiskuvasta.

mikkelin johto ei tehnyt viimeiseen 50 vuoteen mikkelissä mitään, kaupunki näivettyi, mihinkään ei panostettu ja ihmiset muuttivat pois ja (muuttavat edelleen), mikkeli oli(on) ihmisille ja yrityksille pieni persereikä kartalla, mikkelistä tehtiin vähitellen kriisikunta, täällä elettiin kuin pellossa ja kaupunki velkaantui lisää ja lisää, mitään ei tehty ja velkaannuttiin lisää, edelleenkään ei tehty mitään ja silti velkaa tuli joka päivä.

mikkelissä luultiin, kun ei tehdä mitään, niin rahaa säästyy, todellisuudessa asia on juuri päinvastoin ja mikkelin kaupunki on oiva esimerkki tästä, kriisikunnan titteli hyvä osoitus siitä, kun ei tehdä mitään.
jos kaupunki ajetaan siihen tilaan, mitä täällä tapahtui, niin nyt kaikki tajuavat mihin se johtaa.

näin käy kaupungille, joka ei panosta kaupungin eteenpäin viemiseen ja kehittämiseen.
nyt mikkeliä ollaan vähitellen kampeamassa jaloilleen ja kaupungista on tarkoitus tehdä ihmisille ja yrityksille kiinnostava paikka. tätä kautta käännetään muuttotappiot ja kassavirta positiiviseksi.

tästä johtuvat kaikki toriparkit, matkakeskukset, kalevankankaan urheilukeskukset, ,ym...ym....ym....

tämä on ainoa oikea ratkaisu, muuta tietä ei ole.
mikkeliin ei saada vetovoimaa kirjoittamalla länsi-savoon, että tulkaa mikkeliin mikkkelissä kaikki hyvin. kiero savolainen voisi tätä toki yrittää, mutta totuus paljastuisi kuitenkin.

Äänestä
  • että valoitit asian minulle, minä olen nyt asunut 2.5 vuotta Mikkelissä.

    Silloin kun muutimme tänne luulin, kun en tiennyt, että Mikkeli on vakavarainen ja mukava paikka asua, mutta totuus se on valjennut pikkuhiljaa.

    Töitäkin täällä oli, tosin vain niitä työllistämisvaroin palkattua työtä, sitten kyllä sijaisuuksia, mutta niitäkin aina sai odotella, saattoi mennä pari viikkoa tyhjänpanttina ja pari-kolme päivää töitä.

    Olemme sitten muuttamassa pois täältä kesälomalla, kun pitempiaikainen sijaisuus tuli toisesta kaupungista.

    Äänestä

Viisaat päättäjät menettävät 150 000 € saaadakseen takaisin 100 000 €, jotta Toivakat olisivat tyytyväisiä.

Äänestä
  • kannattaa ihmisten keskittyä omaan hyvinvointiin, kehittymiseen, pärjäämiseen ja tekemiseen, se on paljon suurempi voimavara, kuin nysvääminen ja selkäänpuukotus.

    Äänestä

  • terve sielu terveessä ruumi... kirjoitti:

    kannattaa ihmisten keskittyä omaan hyvinvointiin, kehittymiseen, pärjäämiseen ja tekemiseen, se on paljon suurempi voimavara, kuin nysvääminen ja selkäänpuukotus.

    Mikkelin päättäjillä on paljon ideoita, mutta sitäkin vähemmän harkintakykyä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anneliie kirjoitti:

kun nykyään lukee Länsi-Savoa.
Toisessa jutussa kerrotaan kuinka paljon pitää säästää.
Kaikki mahdollinen mikä vaan irti saadaan vanhuksilta, vammaisilta, omaishoitajilta jne.
Sitten samaisessa lehdessä esitellään että joo.. kaupunki lähtee mukaan siihen ja siihen hankkeeseen, eikä maksa kuin muutaman miljoonan.

Tuntuu että Mikkelissä on monta eri toheltajatahoa ja tekevät toisistaan tietämättä tai ennemminkin välittämättä päätökset ym....kokonaiskuvaa asioista ei ole.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu