tulemalla luokseni hetkeksi. Oli kiva jutella. En vain tiedä mitä ajatella. On ristiriitainen olo. Nautin läsnäolostasi kuten ennenkin, vaikka vähän välttelenkin. En katsos halua niiden tunteiden heräävän horroksesta ilman vastakaikua, siksi välillä vaikeaa/ihanaa olla lähelläsi nykyään. Missä me oikein mennään?
Eihän se kemia ole mihinkään kadonnut, päinvastoin tuntuu siltä että välimme on vain syventynyt. Kuin olisimme aina toisemme tunteneet. Kerroit silloin joskus että väärä elämäntilanne meillä ja kaveri haluat olla. Ehkä niin, ja elämäntilanteen suhteen olen samaa mieltä, siksi olinkin tosissani sen kahden vuoden kanssa.
Olin jossain vaiheessa sen episodin jälkeen varma, ettet koskaan ollut noille palstoille kirjoittanut mitään, ja kaikki ne viestit "sinulta" olivatkin muille tarkoitettuja. Nyt taas tuntuu siltä että vieläkin tänne olet kirjoittanut.
Ehkä saamme alustettua tälle jutulle uuden mahdollisuuden. Sitten ajan kanssa kiireettä, ilman nykyisen rajatun piirin tuomia rajoituksia.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Iltasellako? Klo 17 kieppeilläkö?
juttelimme vasta myöhemmin. Ja menee naiselle Helsinkiin tarkennuksena.
Harmi.