Vakuutusriita---!
Lähes kuusi vuotta kestänyt riita kosteusvahingon korvaamisesta maksaa asiakkaalle 35000 euroa.
Summan he joutuvat maksamaan asiakasomisteisen vakuutusyhdistyksen oikeudenkäyntikuluista.
Käräjäoikeus hylkäsi asiakkaan vakuutusyhtiötä vastaan nostaman vahingonkorvauskanteen.
Hovioikeus päätyi samaan lopputulokseen kuin Käräjäoikeus.
Omakotitalon omistajat havaitsivat kosteusvahingon 2002 keväällä.
Vakuutusyhdistys antoi asiassa kielteisen korvauspäätöksen, vedoten maakosteuteen.
Riidan aiheuttaneita vaurioita alettiin epäillä huoneilmassa olevan kosteuden takia. Syyksi siihen todettiin se, että tontin reunamuurista oli valunut kiviä ja soraa salaojaputken purkupään päälle ja tukkinut putken täysin, tästä aiheutui vesivahinko omakotitalon lattiarakenteisiin, salaojat kulkevat talon ympärillä.
Tutkimusraportin mukaan omakotitalon lattian eristetilassa oli kosteuksia (90%) jotka olivat vaatineet korjaustoimenpiteitä. Käräjäoikeus katsoi, että kosteusvauriot eivät ole syntyneet äkillisesti ja ennalta arvaamattomasti. Hovioikeus katsoi, että vahinko ei ole aiheutunut
salaojaputken purkupään äkillisestä tukkeutumisesta.
Putki on tukkeutunut puolenvuoden sisällä.
Asiakkaille on kertynyt oikeudenkäyntikuluja 35000euroa.
Valtakunnallisesti kaikki vakuutusyhtiöt korvaavat lähes poikkeuksetta jokaisen vesi/kosteusvahingon vaikka ne eivät täytä ehtoa, äkillinen ja ennaltaarvaamaton.
Vesivahingon syy on muutettu useaan kertaan eri valitusportaissa. Vastapuolen todistajina oikeudessa oli Kuluttajavalituslautakunnan ja Vakuutuslautakunnan käyttämät niinsanotut rakennusalan asiantuntijat. Näitä väliportaita ei olisi pitänyt käyttää.
Muuttuneet vesivahingon syyt:
1-syy salaojaputken purkupään tukkeutuminen.
2-syy maakosteus
3-syy kapillaarinen maakosteus
4-syy salaojaputken purkupään rakennusvirhe ja routimenen.
5-syy palattiin alkuperäiseen syyhyn, eli vesivahinko johtui salaojaputken purkupään tukkeutumisesta.
Tämän asiakasomisteisen vakuutusyhdistyksen jokainen varmaankin tunnistaa, Lähi on Lähellä.
Toivotaan, että muut vakuutusyhtiöt eivt ota oppia tästä, vaan säilyttävät tasokkuutensa.
Mitäpä tuumit näistä menettelyistä-???

Vastaukset 10
Vanhimmat
. Paneudu oikein tähän kirjoitukseen.
Juristin kertomaa
Tämän Lähivakuutusyhtiön (oma) palkkalistoilla oleva juristin ja henkilön joka kuuluu tämän vakuutusyhtiön henkilökuntaan ovat käyneet tämän seuraavan keskustelun.
Vesivahingossamme ei ehtojen mukaan äkillinen täyty.
Vastaavan tyyppisissä tilanteissa jossa myöskään ehdot eivät täyty, vahingot korvataan, korvataan tässä meidän Lähivakuutusyhdistyksessä ja kilpailevissa vakuutusyhtiöissä.
Vakuutusyhtiöissä korvataan suuri määrä vesi/kosteusvahinkoja jotka eivät millään täytä vakuutusehtoa äkillinen ja ennalta arvaamaton, vettä saattaa tihkua vuosia rakenteisiin, rakenteet ovat lahoja ja homeessa nämä korvataan kuitenkin.
Juristin vastaus tähän, "aivan alalla on hyvin liberaali käytäntö tässä kohtaa. Kukaan ei uskalla tämmöisiä (vesivahinkoja) jättää korvaamatta, koska siitähän nousee valtava häly, vesivahingot vaan yksinkertaisesti korvataan siksi, että alalla on liberaali käytäntö ja yrityskuva kärsii jos jätetään vesivahinko korvaamatta".
Sama juristi vielä, että "jos vesivahinko täyttää ehdon ÄKILLINEN, niin veden pitäisi suihkuta suoraan silmille ennenkuin se voitaisiin katsoa äkilliseksi" Onko tällaisia vesivahinkoja olemassa, onko sinun tiedossa?
Oikeuden päätös on julkinen ja päätöksessä kerrotaan, että salaojaputken purkupää tukkeutuminen on vesivahingon aiheuttaja,
tämä on vesivahinko muiden vesivahinkojen rinnalla ja tällaiset vesivahingot yleensä korvataan.
Lehdessä oli kirjoitus vahinkoasioistamme ja siitä miten oikeudessa kävi. Kirjoituksella saatiin hyvää nekatiivista mainosta kyseisestä vakuutusyhdistyksestä. Meidän kannalta kirjoitus oli eduksi, siinä kerrottiin korvaukset jotka lankeavat meille maksettavaksi ja ennen kaikkea se, että vesivahinko jätetään
korvaamatta sen takia, että se ei ole Äkillinen.
Vastaavassa tapauksessa ei voi poiketa kenenkään omistaja asiakkaan kohdalla tässä Lähivakuutusyhdistyksessä..
Asiakasomisteisen yrityksen tehtävänä on ehdottomasti oltava ensisijaisesti jäsentarpeiden tyydyttäminen. Tämä tarkoittaa normaalia (sijoittajaomisteisia yrityksiä) kattavampaa turvaa ja luottamusta. Toimitusjohtajan ja hallinnon on oltava tästä perillä. Hallintojärjestelmä ei toimi, jos kuvailemiasi asioita pääsee tapahtumaan vakuutusyhdistyksessä.
Lue kirjoitukseni ja anna palautetta.
Viestissäni kerron siitä miten on toimittu vahinkoasioidemme käsittelyssä Lähivakuutuksessa, sen hallituksessa ja eri valitusportaissa.
Kyseessä on vesivahinko, salaojaputken purkupään tukkeutuminen. Tontin korotetun reunan kivimuurista oli irronnut muutama kivi, kivet rikkoivat putken ja maa vieri tukkien putken täysin. Vahinko on kerrottu kuuluvan korvattavien vahinkojen piiriin.
Vahinkotarkastaja tuli tarkastamaan vahingon. Olin yksin (nainen) paikalla, joten toiminta oli sen mukaista, asiatonta ja törkeää.
Vahinkotarkastaja juoksi kosteusmittari kädessä huoneita läpi, tuskin mittari osui edes lattiaan joka kerta, minulle hän ei maininnut yhtään kosteuslukemaa.
Kun vahinkotarkastaja oli todennut vahingon, sekä ulkona että sisällä, kysyi hän, että mitä te nyt aiotte tehdä. Vahinkotarkastajan olisi tullut kertoa, miten toimitaan jatkossa.
Koska ei tiedetty vahingon määrää ja laajuutta, niin lupauduin, että otamme makuuhuoneen seinärakennetta auki, josta sitten näkee kosteuden ja alajuoksupuun kunnon.
Seinärakenteen avaamisen jälkeen vahinko tarkastettiin uudelleen. Nyt tulikin kaksi vahinkotarkastajaa. Tyhmyyttäni olin taas yksin paikalla, minä olen luullut että vahinkotarkastajat tarkastavat vahinkoa, eivätkä juoni ja valehtele niin kuin nämä sällit tekivät.
Tämä vanhempi tarkastaja tuli näyttämään oppipojalle, miten toimitaan kun ollaan tekemässä kielteistä korvauspäätöstä. Paikalla olisi tuullut olla valvojia, kuulijoita, todistajia.
Huoneessa josta oli avattu seinärakenne, vanhempi tarkastaja PAISKOI lastulevyn palasia ja totesi, että kuiviahan nämä ovat, häntä harmitti kun näki alajuoksupuun hyvän kunnon ja vaaleuden. Vahinkotarkastaja oletti alajuoksun olevan tumman jopa lahon ja näin ollen pääsevänsä vetoamaan maakosteuteen.
Kosteusvirmasta käytiin mittaamassa kosteudet, kosteudet olivat lähes vettä.
Ilmoitin vahinkotarkastajalle kosteuslukemat, jolloin tarkastaja totesi välinpitämättömästi, että kyllä ne kosteudet siitä tasaantuu, eli ei tarvitse kuivata.
Aikanaan tuli sitten korvauspäätös ja arvata saattaa että se oli kielteinen.
Lähivakuutusyhdistys vetosi vähitellen nousseeseen maakosteuteen. Maakosteus tempaistiin siitä huolimatta, vaikka oli nähtävänä alajuoksupuun hyvä kunto.
Noussut maakosteus lahottaa ulkoseinien alajuoksut ja noussut maakosteus jättää jäljet kivijalkaan, tämäkin oli nähtävänä, kivijalassa ei ollut jälkiä maakosteudesta. Talomme siaitsee törmällä, tänne ei maakosteus pääse kuin pomppaamalla ja Lähivakuutuksen mielikuvituksella.
Tämän kyseisen Lähivakuutusyhdistyksen oma korvauskäsittelijä kertoi kahden henkilön kuullen, että tämä meidän kosteusvahinko kuuluu korvattaviin vahinkoihin ja olisi tullut korvata meille, mutta toimitusjohtaja ei ole antanut tehdä asiassa myönteistä korvauspäätöstä.
Laitoimme vahinkoasiamme vakuutuslautakunnalle käsiteltäväksi. Vakuutuslautakunnalle antamassaan vastineessa vakuutusyhtiö muutti maakosteuden, kapillaariseksi maakosteudeksi, joka olisi noussut lattian eristetilaan kantavien seinien alajuoksujen kautta. Kapillaarinen kosteuden nousu lahottaa sisäseinien alajuoksut. Vakuutuslautakunta yhtyi vakuutusyhtiön päätökseen meidän riittämättömän näytön vuoksi.
Tämän jälkeen tutkittiin kaikki alajuoksupuut, ulkoseinien ja sisäseinien alajuoksupuut ja todettiin niiden olevan täysin kunnossa. Alajuoksupuiden hyvästä kunnosta, kerrotaan kosteusvirman mittapöytäkirjassa. Saimme rakennusalan asiantuntija lausunnon, lausunnon teossa oli mukana myös urakoitsijat.
Lausunnossaan he kertovat, että kosteusvahingon syy on salaojaputken tukkeentuminen, eikä kapillaarista kosteuden nousua ole ollut.
Omakotitalomme lattian eristetila on ollut 20 vuotta (talon ikä) kuiva, niin mikä muu se voisi olla kuin salaojaputkitukos, joka aiheutti kosteudet lattian eristetilaan, näin totesi myös kosteusvirman, meillä käynyt kosteuksien mittaaja.
Kotonamme kävi tämän Lähivakuutusyhtiön toimesta varoittelia. Hän varoitteli, että jos kerromme vahinkoasioistamme joillekkin tai kirjoitamme siitä peräti lehtiin, niin joudumme vastuuseen ja oikeuteen.
Hän varoitteli myös, ettemme toimitusjohtajaa vain yhdistä näissä vahinkoasioissa mihinkään ja ettemme ryhdy mihinkään toimenpiteisiin asian johdosta.
Uusilla näytöillä laitoimme vahinkoasiamme kuluttajavalituslautakuntaan käsiteltäväksi. Kuluttajavalituslautakunta katsoi, että ei ole maakosteutta eikä kapillaarista maakosteutta, koska alajuoksupuut eivät ole vahingoittuneet. Kuluttajavalituslautakunta totesi, että salaojaputken purkupäässä on rakennusvirhe, kun purkupäästä puuttui lujarakenteinen purkupää. Tämäkään ei pidä paikkaansa, lujarakenteinen putkenpää on vaadittu vasta noin neljä vuotta rakennusvaatimuksissa. Omakotitalomme salaojaputkisto on rakennettu talomme rakentamisen aikaisten sääntöjen ja ohjeiden mukaan.
Kosteusvahingon SYY on MUUTETTU viisi KERTAA. Mitä ovat nämä lautakunnat jotka laittavat lausuntoihin pelkkiä olettamuksia, käymättä paikanpäällä. Lausunnot on kumottu oikeudessa.
Toinen vahinko syntyi lattian eristetilan kuivauksen yhteydessä. Kuivaaja aiheutti kuivauksellaan vahinkoa kodin sisäpinnoille. Lämpö nousi liian suureksi ja huoneilmasta poistui luonnollinen kosteus. Sisäpinnat, halkeili, kieroili ja kutistui, lähes kaikki kodin sisäpinnat joudutaan uusimaan.
Kotivakuutukseemme kuului LAAJA turvataso joka kattaa kosteusvahingot ja vahingon teot, meidän molemmat vahinkomme. Tämä kyseinen Lähivakuutusyhdistys EI ole KORVANNUT meille EUROAKAAN.
Vakuutusyhtiöstä olemme saaneet todistuksen siitä, että olemme maksaneet vakuutusmaksut aina ajallaan 15 vuoden ajan. Meidän päässä ei ole tehty vääryyksiä. Vakuutuksemme sanottiin irti ilman syytä ja perusteluja, nyt kun emme ole enää asiakkaita niin emme pysty vaikuttamaan asioihin.
Laaja turvataso ei kattanut näitä vahinkoja. Kyllä meidän vakuutus maksut, kelpasi oikein hyvin.
Mistä me olemme maksaneet???
Valtakunnallisesti kaikki vakuutusyhtiöt korvaavat lähes aina jokaisen kosteus/vesivahingon vaikka ne eivät ole äkillisiä ja ennalta arvaamattomia, vaan rakenteet saattaa olla lahoja ja homeessa ja vahingot vaan korvataan.
Tämä on nyt ennakkotapaus jossa on jätetty vesivahinko korvaamatta, on todennäköistä, että tätä menettelyä alkavat muutkin vakuutusyhtiöt noudattamaan, eli EI korvata vesivahinkoja, Lähivakuutus on tiennäyttäjä tällä saralla.
Anna palautetta, lisäselvityksiäkin saa.
Korvauskäsittelijä!
Korvauskäsittelijä tässä vahinkotapauksessamme!
Ennen korvaupäätöstä, tiedustelin päätöksen viipymistä tältä kyseiseltä korvauskäsittelijältä,
eli missä päätös viipyy. Korvauskäsittelijä tähän, että " korvauspäätös on tehty ja se on kielteinen".
Korvauskäsittelijä kertoi, että " kuivausvirmasta on ollut ( meillä käynyt) kósteuksien mittaaja mukana, kun tätä kielteistä korvauspäätöstä on tehty vakuutusyhdistyksessä,
kuivausvirman henkilö oli mukamas kertonut omakotitalossamme olevasta maakosteudesta".
Tuohon tarinaan en tietenkään uskonut, vaan soitin kyseiseen kosteusvirmaan tälle kosteuksien mitaajalle, jonka kommentti asiaan oli, että"
heiltä ( kyseisestä kosteusvirmasta ) ei ole kukaan ollut päätöstä tekemässä tai vaikuttamassa päätöksen sisältöön,
kosteusvirma antaa tekemästään kosteustutkimuksesta raportin jonka mukaan itse vakuutusyhtiö tekee sitten korvauspäätöksen",
tämä samainen kosteuksien mitaaja vielä tähän, että "meitä (kosteusvirmaa) ei kyllä vakuutusyhdistys sekoita heidän juoniinsa ja tämä asia otetaan esille vakuutusyhdistyksen kanssa".
Vakuutusyhdistys yritti laittaa tekosensa kuivausvirman piikkiin, kaikki keinot käytetään tässä kyseisessä Lähivakuutusyhdistyksessä korvausten välttämiseksi
Käytännössä vahinkoja joihin neste liitty on kahdenlaisia. Vuotovahinkoja ja rikkoutumisvahinkoja. Sanaa vesivahinko ei käytetä kuin kansankielessä.
Tässä tapauksessa salaojan tukkeutuminen jos se on ollut äkillillistä, eli muutamien viikkojen tai korkeintaan kuukausien ajan havaitsematta, aiheuttaa vuotovahingon eli tässä tapauksessa vesi on siellä missä sen ei pitäisi olla, tulisi vakuutuksen korvata vahinko. Mun mielestä tää on päivänselvä juttu ja korvata olisi pitänyt.
Ketjun aloittaja on riehunut viimeiset viikot LPR ja KVL sivustoilla ja on siellä syöttänyt käsittämätöntä skeidaa vakuutuksestaan.
Valittaja vuotovahinko on syntynyt hitaasti, viikkojen tai kuukausien aikana. Vakuutusehtojen mukaan sellaista ei korvata. Aika selkeä juttu.
Kahdessa oikeusasteessa asia on jo vahvistettu mutta valittaja ei vain ole tarpeeksi fiksu, että tajuaisi olevansa väärässä. No nyt on sitten 100000€ lasku taskussa ja housut kurassa
*Vakuutuslautakunta
*Kuluttajavalituslautakunta
*Käräjäoikeus
*Hovioikeus...
Ja pimpo kulkee perässä kuin Hoo-Moilanen.
Onko pelko perseessä, totuuden paljastumisesta?
Kyllä ihmiset osaa tekstiä lukea ei sinun tarvitse olla laittamassa sanoja muitten suuhun PIMPO.
Onko nyt löytynyt Maakosteutta runsain mitoin?
Jos Vahinkoasiamme ovat huijausta niin ei sinun tarvitsisi kulkea perässä. TOTUUS on se joka KOSKETTAA. Huijareita ovat ihan muut, osaatko yhdistää ketkä?
Pöpit/ holhottavat kulkevat perässä kai sen tiedät moukka?
EI luulisi, "oletettujen", perättömien viestien haittaavan.
Nauratat moukka vain itseäsi ja todistat asiat entistäkin varmemmin?
Vaihda virttä välillä!
. Paneudu oikein tähän kirjoitukseen.
Juristin kertomaa
Tämän Lähivakuutusyhtiön (oma) palkkalistoilla oleva juristin ja henkilön joka kuuluu tämän vakuutusyhtiön henkilökuntaan ovat käyneet tämän seuraavan keskustelun.
Vesivahingossamme ei ehtojen mukaan äkillinen täyty.
Vastaavan tyyppisissä tilanteissa jossa myöskään ehdot eivät täyty, vahingot korvataan, korvataan tässä meidän Lähivakuutusyhdistyksessä ja kilpailevissa vakuutusyhtiöissä.
Vakuutusyhtiöissä korvataan suuri määrä vesi/kosteusvahinkoja jotka eivät millään täytä vakuutusehtoa äkillinen ja ennalta arvaamaton, vettä saattaa tihkua vuosia rakenteisiin, rakenteet ovat lahoja ja homeessa nämä korvataan kuitenkin.
Juristin vastaus tähän, "aivan alalla on hyvin liberaali käytäntö tässä kohtaa. Kukaan ei uskalla tämmöisiä (vesivahinkoja) jättää korvaamatta, koska siitähän nousee valtava häly, vesivahingot vaan yksinkertaisesti korvataan siksi, että alalla on liberaali käytäntö ja yrityskuva kärsii jos jätetään vesivahinko korvaamatta".
Sama juristi vielä, että "jos vesivahinko täyttää ehdon ÄKILLINEN, niin veden pitäisi suihkuta suoraan silmille ennenkuin se voitaisiin katsoa äkilliseksi" Onko tällaisia vesivahinkoja olemassa, onko sinun tiedossa?
Oikeuden päätös on julkinen ja päätöksessä kerrotaan, että salaojaputken purkupää tukkeutuminen on vesivahingon aiheuttaja,
tämä on vesivahinko muiden vesivahinkojen rinnalla ja tällaiset vesivahingot yleensä korvataan.
Lehdessä oli kirjoitus vahinkoasioistamme ja siitä miten oikeudessa kävi. Kirjoituksella saatiin hyvää nekatiivista mainosta kyseisestä vakuutusyhdistyksestä. Meidän kannalta kirjoitus oli eduksi, siinä kerrottiin korvaukset jotka lankeavat meille maksettavaksi ja ennen kaikkea se, että vesivahinko jätetään
korvaamatta sen takia, että se ei ole Äkillinen.
Vastaavassa tapauksessa ei voi poiketa kenenkään omistaja asiakkaan kohdalla tässä Lähivakuutusyhdistyksessä..
"Oikeuden päätös on julkinen ja päätöksessä kerrotaan, että salaojaputken purkupää tukkeutuminen on vesivahingon aiheuttaja,
tämä on vesivahinko muiden vesivahinkojen rinnalla ja tällaiset vesivahingot yleensä korvataan."
HARHAUTUSYRITYS: EI OIKEUDEN PÄÄTÖKSESSÄ SANOTA, ETTÄ TÄLLAISET VAHINGOT KORVATAAN- EI TODELLAKAAN!
Silkkaa harhaanjohtamista..Kerro koko totuus!