mikä avuksi öisiin heräämisiin, virtsaamistarve on lisääntynyt näin raskaana ollessa, yöt menee vessassa juosten n. 4-5 kertaa. Vaikka yritän välttää illalla nesteen juomista. Auttaako tähän mitään? Olisiko joku lääke joka rauhoittaisi unta etten heräisi 2 tunnin välein. Töissä yritä käydä mutta väsymys on tolkuton katkonaisen unen takia.
neuvoa vailla
marrasmamma
10550
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
tässä vaiheessa turvotusta tulee juuri tuolle akueelle joka kuuluisi olla virtsa rakolla. Asiaan ei auta luultavammin kuin aika kun maha nousee korkeammalle. Itse olen niin sikeä uninen että herään aamulla lähes poikkeuksetta vatsakipuun sillä olen nukkunut virtsaamisen tarpeen ohi. Vaivansa kullakin.
juomisen jättäminen ei ole kumminkaan viisasta sillä itsellä ainakin turvotusta tuppaa tulemaan.
aikansa kutakin.
hei!
oletko tarkistanut ettei ole pissatulehdus? raskaana ollessa tulehdus voi tulla useammin. Itselläni todettiin just. oli kyllä selvät oireet ja illlala nukkumisesta ei meinannut tulla mitään..
Mutta siis kaikki tulehdukset pitää hoitaa nopeasti pois ollessasi raskaana. Voi olla piilevänäkin. Ja selkävaivat on yks oire mutta niitähän on muutenkin raskaana..
tsemppiä!
kävin just viimeviikolla neuvolassa, pissa oli puhdas. Tämä vaiva on ollut koko raskauden ajan.
sama homma. ärsyttävää kun heräilee eikä saa nukutuks eikä millään jaksais pissallekkaan ja jos ei mene niin aamulla kanssa kovat mahakivut, ihan ku synnytyssupistuksia.. pitäis mennä pian ohi :)
Koitappas syödä muutama tunti ennen nukkumaanmenoa purkillinen ananasta.. Poistaa nestettä kehosta, joten käyt ennen nukkumaanmenoa tyhjäämässä koko rakon niin voit saada hiukan pidempiä aikoja nukuttua.. :)
unilääkkeitä käyttää. Raskaus vain on sellainen että pitää käydä vessassa useammin. Kuvittele, lapsivesi uusiutuu joka 3. tunti!!
Ja väsymystäkin se teettää vaikka et hyppäisi kertaakaan yössä vessassa
sama ongelma=))))ja myös LA marraskuussa,eli et ole ainoa=)))
sama ongelma=))))ja myös LA marraskuussa,eli et ole ainoa=)))
Eli nyt on menossa rv 28 6 ja tuo vessassa ramppaaminen jatkuu edelleen...koko raskausajan olen juossut vessassa 3-6 kertaa yössä! Lohdutuksena voin sanoa, että siihenkin tottuu :)
eiköhän tämä tästä, tänään vähän pirteempi vaikka 3 kertaa viime yönä vessassa kävinkin:-))
Luultavasti kaikenlaisia vaivoja tulee lisää kun masu kasvaa ja aika kuluu.
Kaikista huolimatta nautin esikoisen odotuksesta!