Olen nyt tämän kevään ylioppilas, ja tunnen ajoittain todella suurta ahdistusta siitä etten tiedä yhtään mitä lähteä opiskelemaan! Tämän kevään haut jätin välistä kokonaan, koska en kertakaikkiaan vaan pysty keksimään mitään alaa itselleni :/ Olen tosin lähdössä syksyllä ulkomaillekin luultavasti vuodeksi, mutta silti en voi olla murehtimatta tätä tietämättömyyttä. Toinen ongelma on se, että kärsin erittäin suuresta itseluottamuksen puutteesta, ja suren myös sitä etten usko omiin kykyihini päästä edes koskaan sisään mihinkään kouluun. Päättötodistuksen keskisarvo on noin 8.5., kirjoituksista odotettavissa ehkä noin M:n paperit eli periaatteessa ei ole koulumenestyksestä kyse, mutta jostain syystä pelkään vaan nyt kaikkea.
Tuntuu pahalta katsoa kun ympärillä on ihmisiä jotka ovat löytäneet oman juttunsa, mutta minä taas olen koko lukion ajan murehtinut sitä etten tunnu omaa paikkaani löytävän, enkä pääse tästä stressistä eroon vaikka kuinka yritän ottaa rennosti. Välillä vaan tuntu että tulevaisuudessa on kaikki inhottavan epävarmaa ja pelottavaa, ja monesti tunnen itseni epäonnistujaksi :/
Tuntuu pahalta katsoa kun ympärillä on ihmisiä jotka ovat löytäneet oman juttunsa, mutta minä taas olen koko lukion ajan murehtinut sitä etten tunnu omaa paikkaani löytävän, enkä pääse tästä stressistä eroon vaikka kuinka yritän ottaa rennosti. Välillä vaan tuntu että tulevaisuudessa on kaikki inhottavan epävarmaa ja pelottavaa, ja monesti tunnen itseni epäonnistujaksi :/
Vastaukset 15
Vanhimmat
Olet vielä nuori ja ehdit hyvin muutaman vuodenkin miettiä, mitä haluat tehdä. Vietä välivuotta rauhassa, tutustu ulkomailla uusiin ihmisiin, ja ennen kaikkea itseesi! Sitten ensi keväänä hyvissä ajoin selailemaan hakuoppaita. Jos ei ole mitään hajua, niin kannattaa hakea melkeinpä mihin vaan paikkaan, joka tuntuu edes vähän mielenkiintoiselta. Sisään päästyäsi kyllä sitten selviää, onko paikka sinua varten vai ei. Jos on, niin hyvä, olet löytänyt oman alasi, ja jos ei, niin ainakin tiedät mitä et halua tehdä ja tämä taas vähentää osaltaan tietämättömyyttä sekä antaa suuntaa sille, mitä opiskelulta toivoisit.
Yhtä pihalla on suurin osa lukiosta päässeitä muutenkin, niin olin myös minä. Vietinpä siinä kolme välivuotta, ja nyt olen opiskelemassa todella mielenkiintoista alaa. Kyllä se oma juttu vielä sinullekin löytyy. :)
Minäkään en hakenut nyt keväällä mihinkään, koska en tiennyt mitä haluaisin opiskella. Tosin en olisi välttämättä jaksanut lukea pääsykokeisiin. Minullakin koulu sujui hyvin: todistuksen keskiarvo lähempänä ysiä, kirjoituksista M:ää sekä E:tä.
Välillä olen ollut ahdistunut kaikesta. Sukulaisetkin kyselee jatko-opinnoista ja tulevaisuuden suunnitelmista. (Ja niitähän ei ole!) En ole edes jaksanut etsiä kesätöitä ja sekös ahdistaa vielä enemmän. Tuntuu, etten voisi hyvällä omallatunnolla lomailla rauhassa vielä tätä kesää ja syksyllä joko hakea jonnekin kouluun tai etsiä töitä. Varsinaisesti perheeni ei painosta minua, mitä nyt kaukaisemmat sukulaiset ja jotkut tuttavat kyselevät, mutta "sisäinen ääneni" ei anna minun olla rauhassa.
loppuessa. Hiki hatussa luin hakuopuksia ja kuvauksia eri ammateista, mikä oikeastaan oli sillisalaattia. Silti hain jonnekin eli löysin sillisalaatista pippurin jos toisenkin. Eli mikä vähäkin sattui mietityttämään. Ammattikorkeaan pyrin laborantiksi, yliopistoon englantia, ja toiseen yliopistoon suomen kieltä, en enää edes muista mihin kaikkialle hain. Kuitenkin yksi tärppäsi, joten sinne tielle jatkoin, ja jatkoin ja jatkoin, kunnes sain opiskelut päätökseen ja valmistuin filosofian maisteriksi vuonna 2007. Lukioaikana ja aiemmin olin juuri tuo 8 ja 9 puolenvälin ja M:n oppilas. En ikinä edes saanut stipendiä ja luulin, ettei minusta ole yliopisto-opiskelijaksi. Opiskelun aikan ihastuin kuitenkin yhä enemmän opiskelemaani aineeseen ja tunsin että en ollut valinnut väärin. Silloin myös ymmärsin, että yläaste- ja lukioaikaiset ajatukseni olivat täysin vääriä. Ahdistua ei missään nimessä saa, pitää mennä sinne minne nenä näyttää. Väkisin ei pidä mitään yrittää, voihan opiskelupaikkaakin aina vaihtaa, jos se ei tunnu oikealta.
... mutta kyllä asiat siitä vähitellen selviävät. Itsellänikin on tulevaisuus ja ensi vuosi avoinna, vaikka vuoden olen jo yliopistossa ollut. Kannattaa kokeilla esim. ammatinvalintapsykologia. Se lisää ainakin itsetuntemusta ja antoi ainakin minulle mysös itseluottamusta. :)
Suosittelen liiketalouden amk-opintoja sellaiselle, joka ei tiedä, mitä haluaa. Minulla on ollut lukion jälkeen 5 vuotta aikaa miettiä, miksi haluan isona tai mikä kiinnostaa, mutta en vieläkään tiedä.Valmistuin viime keväänä yo-merkonomiksi ja viime syksynä jatkoin amk.ssa saman alan opintoja kun satuin sinne pääsemään. Tradenomi-opinnoissa on mielestäni nyt vuoden opiskellleena myös yleissivistäviä asioita, jotka hyödyttävät muuallakin kuin juuri liiketalouden parissa. Paljon olen oppinut, vaikka en tiedä vieläkään, onko ala minua varten. Aion suorittaa myös toisen korkeakoulututkinnon. Varmaan ensi keväänä haen, kunhan vain vihdoin tietäisin, mitä haluan opiskellla.
Sykyn amk- haussa taitaa olla liiketalouden koulutusohjelmia. Ainakin aikaisempina vuosina on ollut. Syksyllä viimeisen vuotensa lukiossa aloittava pikkusiskoni ei myöskään tiedä, miksi haluaa isona. Olen sanonut hänelle, että jos et muuta keksi niin hae liiketalouteen. Kannustan häntä sitten ensi keväänä johonkin hakemaan. Hänellä kun on hyvä mahdollisuudet päästä tuon alan parhaaseen kouluun... Itse en sinne päässyt.
Itselläni on sama tilanne kuin aloittajalla... Mietinkin hetken, että olenko muka tehnyt tänne aiheen tästä. :D Joka tapauksessa, kevään yhteishaussa en keksinyt mitään mielenkiintoista. Hain pariin yliopistoon lukemaan suomen kieltä/yhteiskuntapolitiikkaa, mutta parin viikon kuluttua tajusin, ettei kumpikaan oikein kiinnosta. Varsinkaan suomen kieli, yhteiskuntapolitiikka taas tuntui olevan sellainen aine, ettei sitä lukemalla työllisty. Eikä yhteiskunnalliset asiatkaan varsinaisesti kiinnosta.
Noh, sain aloitettua sivarin heti lakkiaisten jälkeen, ja ensi keväänä ajattelin yrittää jonnekin. Pystyn kuitenkin lukemaan palveluksen jälkeen ainakin jonkin aikaa kotona, ja olisi se nyt hyvä sitten vaikka edes tarkastaa millaisia pääsykokeet ovat... Lukio meni ihan OK, todistuksen keskiarvo on tasan 8 ja kirjoitin M:n tasoa.
Ongelmana vain tietysti on se, ettei minulla ole oikein käsitystä mitä haluan tehdä isona. Matematiikkaa osaan hyvin huonosti (lyhyestä matikasta C, meni jopa yli odotusten) eikä se oikein kiinnosta, joten se jo karsii aika paljon vaihtoehtoja. Esimerkiksi ammattikorkeat ovat varmaan aika pitkälti pois suljettuja (ainakin insinööriopinnot?), sillä ne ovat ilmeisesti aika matematiikka ja fysiikka painotteisia. Fysiikkaa/kemiaa nimittäin en myöskään lukenut.
Englanti sujuu ihan hyvin, todistukseen tuli 9 ja kirjoitin E:n, mutta en ainakaan haluaisi opettajaksi enkä tiedä onko kielitaitoni muutenkaan tarpeeksi hyvä mihinkään "kielelliseen" hommaan. Selailin eri vaihtoehtoja alkukevään aikana, ja oikeustieteellinen on nyt ainoa joka kiinnostaa edes hieman. Lakiasiat ovat suhtkoht mielenkiintoisia, mutta oikikseen pääseminen onkin sitten lukemani perusteella hyvin vaikeaa. :|
Kiinnostaisi jokin ala, jota lukemalla saisi hyvin töitä ja OK palkkaakin. Olisiko mitään ehdotuksia, joihin ei tarvitse hyvää matikkapäätä? Tuli vähän pitkä viesti, mutta tämä sama ongelma on rasittanut myös minua koko kevään ajan...
Itse en ole löytänyt merkitystä elämälleni, taikka edes mahdollista kiinostusta mihinkään.Olen yrittänyt itsemurhaakin.tuntuu kun kaikki olisi turhaa.
mullakin. tuntuu että mikään ei kiinnosta, lukion jälkeen ei ollut hajuakaan miksi hauan tulla ja pidin yhden välivuoden. mediajutut kiinnostaa ja hain amkkiinn medianomiksi, sinne on kuitenkin tosi vaikea päästä, ja olin toisella (!) varasijalla ja en päässyt. vitutti niin vietävästi. Pääsin kuitenkin yhdellä puhelinsoitolla toisen asteen koulutukseen media-assariksi. vihaan sitä koulua ja sitä paikkakuntaa, sillä se keskittyy mediapuolen juuri niihin juttuihin jotka mua ei kiinnosta.
lisäksi media-alalla pitää olla aika "itseäänmyyvä" ja tällaisena nössönä se ei vaan onnistu.
mietin koko ajan mikä olisi minun juttuni, mutta en vain sitä keksi. joskus saatan kiinnostua esim. poliisin ammatista ihan vaikka die hardin katsomalla ja kun kohta katson hetken dr. philiä harkitsen psykologiaa yliopistossa.
pahinta on, kun tuntuu että perhe ja sukulaiset painostaa, niiden mielestä media-ala on kaikenlisäksi turha eivätkä ne ymmärrä sitä ollenkaan. monet sukulaiset samaa mieltä. joskus tekisi mieli vaan muuttaa jonnekin kauas, vaikka keski-eurooppaan ja pistää välit poikki kun on niin kamalat paineet.
itsemurhakin kävi viimeisenä vaihtoehtona mielessä, koska kaikki on oikeastikin ihan turhaa. tuntuu että minusta ei ole mihinkään.
noh... pakko kai vaan jatkaa koulussa jota vihaan. ja jatkaa lottovoiton toivomista.
tulipa pitkä, mutta menkööt nyt tällaisena vertaistukena :)
Olen 29, enkä vieläkään tiedä mikä minusta "isona" tulee. Historia on tämä:
Lapsena ja nuorena taipumukset ja harrastukset viittasivat vahvasti jonnekin kuvataide- tai muulle luovalle alalle. Piirtäminen ja kirjoittaminen olivat koulussa ne omimmat juttuni, niistä sain eniten henkistä tyydytystä ja onnistumisen kokemuksia. Hain taidelukioon, mutta en päässyt. Jälkikäteen ajatellen taisin olla liian ylpeä ja itsevarma, kun tuppukylän paras piirtäjä -meriitti ei sitten isommilla vesillä riittänytkään.
Kävin tuppukylän tavislukion, ekat pari vuotta meni lusmutessa ja lähinnä niihin taideharrastuksiin keskittyessä. Lopputulos abivuoden ryhtiliikkeen jälkeen oli, että päättötodistuksen ka oli about 7,5 ja kirjoitin 2xm, 2xe ja 1xl.
Siinä kohtaa ei ollut hajuakaan ns. toiveammatista. Hain kauppakorkeaan - en ole kuitenkaan pänttääjätyyppiä, joten en päässyt. Menin hyvän kaverini perässä hoitsukouluun jälkihaussa, pääsin sisään ja totesin tokana koulupäivänä että täällä en kauaa vanhene. Kevätlukukaudelle en enää palannut, menin sen sijaan hanttihommiin siivousfirmaan. Kyllä oli itsetunto maassa siinä vaiheessa, kun jynssäsin marketissa lihamyllyä iltamyöhällä vaikka piti päästä ties mihin pariisiin muotisuunnittelijaksi, kuten naiivisti joskus ajattelin.
Syksyllä sitten menin Ruotsiin lukemaan kauppatieteitä (Suomessa kauppakorkeaan lukeminen tyssäsi taas motivaatiopulaan - Ruotsiin pääsi pelkällä yo-todistuksella.) Olin hakenut myös tiedotusoppiin, journalistiikkaan sekä yhteisöviestintään. Viivyin Ruotsissa vuoden, opintojen keskeyttämiseen vaikutti moni asia joita en tässä ala tilittää. Itsetunto ei ainakaan parantunut.
Sen jälkeen hanttihommiin hampurilaisravintolaan. siellä ollessa kuulin eräästä kauppatieteitä soveltavasta alasta yliopistossa, ja hain sinne. Pääsin. Tein opinnot loppuun, siinä ohessa työskentelin koko ajan ravintola-alalla, en tosin enää Hesessä.
tutkinto tuli puolitoista vuotta sitten, olen koulutustani vastaavalla alalla töissä ja taidan ensi keväänä taas hakea opiskelemaan. Olen pikkuhiljaa oppinut vasta tuntemaan pienen palan itseäni, todellisia taipumuksiani ja motivoivia tekijöitä elämässä. Joillain se vie pidempään, mutta kaikki kokemukset matkan varrella auttavat ja kasvattavat, kaikesta ihan oikeasti oppii. Minusta on käsittämätöntä, että lukion lopussa pitäisi tai edes voisi tietää mitä haluaa elämällään tehdä. Vasta erilaiset kokemukset tuovat sitä varmuutta ja ymmärrystä itseä kohtaan.
Tsemppiä kaikille saman asian kanssa kipuileville. Tehkää töitä, mitä tahansa, työ ja kaikki kohtaamanne ihmiset herättävät uusia ajatuksia. Menkää mihin tahansa kouluun joka tuntuu vähänkin kiinnostavalta ja johon pääsette - se ei mene hukkaan. Antakaa itsellenne aikaa.
Olisin itse kironnut 10 vuotta sitten, jos minulle olisi tullut joku latelemaan näitä latteita sanoja. Mutta ne tuntuvat silti olevan totta.
Mulla on kanssa vähän sama tilanne. Lähdin peruskoulusta suoraan hevosalan hommiin ja oppisopimuksella hevosenhoitajaksi. No syyskuussa tulee paperit ja selvää on että hevoshommia en jää tekemään kiinnostuksen puutteen vuoksi. Joka osaltaan tuli huonosta opparipaikasta, jossa paloin loppuun ihan totaalisesti.
Kuitenki jotain pitäisi opiskella, mutta kun hevoset on aina ollut se mun juttu ja mitään muuta en ole ees ajatellut, pistää vähän mietteliääksi. Ja Vähän tuntuu siltä kun miettii kiinnostavia ammatteja tulee mieleen, et enhän miä voi tossa pärjätä, kun oon vaan tämmönen paskanmättäjä( asenne iskostunut pomolta aika kivasti myös itseen)
Täytän 28 ja en vieläkään ole löytänyt sitä mikä kiinnostaisi. Kun mikään ei kiinnosta alkuinnostuksen jälkeen. Koittakaa ´selvitä ja keksiä jotain itse en keksinyt ja toista ammattia opiskelen jonka luulin olevan se kutsumukseni. Nyt vihaan tätä kutsumustanikin ja edessä oleva tunnelli meni pimeeksi. Seuraavaksi alan syrjäytyneeksi ja vain ryyppään ihan sama kun ei mikään tarjoa mitään.
Ja muutaman kymmenen meidän eläkeiän kynnyksellä olevan pitää jatkaa työuraamme vuodella, että saat rauhassa syrjäytyä.
Kiitos v*tusti!
"Ja muutaman kymmenen meidän eläkeiän kynnyksellä olevan pitää jatkaa työuraamme vuodella, että saat rauhassa syrjäytyä.
Kiitos v*tusti!"
Kiitäkää vain itseänne, katkeroituneet vanhukset ja muut ikäloput, kun olette tällaisen massiiviseen verotukseen perustuvan ns. hyvinvointijärjestelmän menneet luomaan. Kannattaa miettiä kahdesti ennen miekkaan, so. pakkovaltaan, tarttumista, sillä väkivallalla on tapana tulla puremaan käyttäjäänsä takapuolesta.
Valitettavasti en pääse kysymään mielipidettäsi uudelleen siinä vaiheessa, kun itselläsi on takana yli 40 vuoden työura. Vastauksesi olisi tosi kiintoisa kuulla.