Muistan käyneeni Tinatuopissa joskus 90-luvun alkupuolella ja paikka jäi mieleeni huumehörhöjen ja linnassa lusineiden paratiisina,
siellä jokainen kanta-asiakaskuntaan kuulunut oli niin tatskattu että ainoat valkoset paikat löytyi silmämunista. Sain aikoinani paikkaan sen verran kovan kammon etten sievää naamaani oli siellä näyttänyt.
Nyt olen kuitenkin kuullut että paikka olisi homojen suosiossa.Eli miten on,uskaltaako Tinikseen nykyisin mennä vai kannattaako paikka edelleen kiertää kaukaa?
siellä jokainen kanta-asiakaskuntaan kuulunut oli niin tatskattu että ainoat valkoset paikat löytyi silmämunista. Sain aikoinani paikkaan sen verran kovan kammon etten sievää naamaani oli siellä näyttänyt.
Nyt olen kuitenkin kuullut että paikka olisi homojen suosiossa.Eli miten on,uskaltaako Tinikseen nykyisin mennä vai kannattaako paikka edelleen kiertää kaukaa?
Vastaukset 12
Vanhimmat
tina-tuoppia ei koskaan edes ole ollut, sen sijaan 80-luvun lopussa, samoissa tiloissa oli Mister-X niminen anniskelu paikka, johon kuvauksesi sopii erityisen hyvin!
Tinis on asiallinen paikka, jossa käy hyvin monenmoista väkeä, eli aivan tavallisia ihmisiä.
kuvauksesi paikasta ei ole millään tavalla nykyisen tiniksen kaltainen!
käy vielä ennen kuin talo lanataan matalaksi.
Muutaman kerran ja oli juuri kuvaamasi oloinen paikka. Aivan kauhea.
jauhaa valhetta? Menkää itse tarkistamaan tilanne ja tulkaa sitten uudestaan selittämään tänne!
Tinis on monipuolinen paikka ja sen asiakaskunta koostuu hyvin erinlaisista ja erin oloisista ihmisistä, siellä käy koko yhteiskunnan kirjo.
Se läävä on aina ollut ja tulee olemaan huumehörhöjen ja linnassa istuneiden luola minne tavallisella kaduntallaajalla ei ole mitään asiaa.
Turha tulla tänne vinkumaan paikan ihanuutta.Puhut täyttä potaskaa!
todellakin oikeassa, että paikassa käy koko yhteiskunnan kirjo. Asia on kuitenkin niin, että yleisesti ottaen paikka on täynnä hamppeja, joten jos tykkää kunnon deeku meiningistä, niin ehdottomasti kannattaa käydä tutustumassa paikkaan.
Pubiruusuja koko paikka täynnä.Turha tulla vinkumaan tai puolestapuhumaan,ainoat puolustajat tällä palstalla on Tinatuopin kanta-asiakkaat.
Taidan siis pysyä poissa koko paikasta.
käynyt! Itse käyn kerran viikossa(keskellä viikkoa nykyisin) eikä tosiaankaan ole mitään pahaa sanottavaa asiakaskunnasta.
Vuosia olen kyllä kuullut tällaisia merkilllisiä huhuja huumeista ym, mutta en vielä ole niihin törmännyt tiniksessä, keskustelin kerran asiasta omistajien kanssa ja kertoivat, että huumeista antavat säälittä ikuisen porttikiellon.
Sen sijaan keskustan pintaliitopaikoissa tuntuu huumeet olevan jokapäiväistä mannaa.
Ainoa hyvä menomesta jossa aina porukkaa,kunnon pubi meininki ja tanssiakin saa jos haluaa,poikkeaa edukseen noista teinidiskoista,
luulempa ettei siellä homot sun muut neidit viihdy perusjunttien seurassa,kannattaa käydä kattoo jos ei sitten vantaalle matkaa...
Tiniksen kome mies myyjä on erityisen homovastinen ja jakaa portikeltoja mielivaltaisesti! jos naama ei miellytä heti tulee porttari! Se haittaa myyntiä!
Asiakaskunta on sellaista, etteivät haastemies ja poliisin virka-apuryhmä tai partio tee koskaan tyhjää reissua.
Kerran sinne eksyin viimevuonna. Normaalia porukkaa näytti olevan, ei ördääjiä tai alamaailman korstoja.