Vähän aikaa sitten sain jonkinlaisen "kohtauksen", jota en itse osaa luokitella tai nimetä mitenkään. Tämä kohtaus alkoi sydämen sykkeen yhtäkkisellä kohoamisella, jonka jälkeen myös tärisin, sain hetkellisen pienen rytmihäiriön (luulen), tunsin henkistä ahdistusta sekä kehoni viileni äkisti (kuin kylmä aalto olisi pyyhkäissyt läpi). Osaako kukaan viisaampi ja kokeneempi kertoa oliko tällä mitään yhteistä esim. paniikkikohtauksen kanssa? Vai oliko tämä jotain ihan muuta? Paniikkihäiriötä ja masennusta löytyy suvusta, ja kärsin itsekin jälkimmäisestä.
Paniikkikohtaus?
...
1339
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
kyllä minä sanoisin että se nimenomaan on paniikki kohtaus, oireet ovat saman laiset kuin minulla. Lääkityksellä olen saanut kohtauksen onneksi kuriin.