Eipä taida

Toteutua Pieksämäelle jos ministeri Vapaavuorta on uskominen a-plussan haastattelussa kun kiistelivät vihdin parkin rakentamisesta Sukarin kanssa jonka ministeri tyrmäsi ja samalla sanoi että Pieksämäen parkkia ei ole vielä ehditty tutkia onko se edes mahdollista rakentaa!!!!!!
241155
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Kyllä ne helsinkiläiset kauppiaat taputtavat ministerin selkää huomenna kun heidän puoliaan piti.

Kallis konjakki virtaa ja sikarit palavat kerholla.

Äänestä

Ei kukaan ministeri halua ottaa vastuulleen 1500 työpaikan karkottamisesta muuttotappioalueelta!

Sukari työllistää kaupoillaan enemmän kuin valtion on saanut aikaan syytämällä miljoonia Itä-Suomen alueelle.

Äänestä
  • Olen täysin varma, että Vapaavuori estää Vihdin Ideaparkin. Mikäli hän ei hyväksy kaavaa niin Sukari saa lähteä vauhdilla. Sukari ei mahda mitään, vaikka kuinka olisi kavereita ministeriöissä.

    Sama homma Pieksämäen Ideaparkille. Kaikille tiedoksi, että kauppakeskus ei ole hyväksytysti maakuntakaavassa. Vielä selkeämmin, mikäli sitä ei ole kaavassa hyväksytty sitä EI voi rakentaa.

    Arvatkaa kuka hyväksyy sen kaavan...

    Pieksämäen Ideaparkista ollaan julkisuudessa puhuttu lähes 100% varmuudella. Todellisuudessa sen toteutuminen on vielä erittäin kaukana.

    Äänestä

  • on täysin oikeassa kirjoitti:

    Olen täysin varma, että Vapaavuori estää Vihdin Ideaparkin. Mikäli hän ei hyväksy kaavaa niin Sukari saa lähteä vauhdilla. Sukari ei mahda mitään, vaikka kuinka olisi kavereita ministeriöissä.

    Sama homma Pieksämäen Ideaparkille. Kaikille tiedoksi, että kauppakeskus ei ole hyväksytysti maakuntakaavassa. Vielä selkeämmin, mikäli sitä ei ole kaavassa hyväksytty sitä EI voi rakentaa.

    Arvatkaa kuka hyväksyy sen kaavan...

    Pieksämäen Ideaparkista ollaan julkisuudessa puhuttu lähes 100% varmuudella. Todellisuudessa sen toteutuminen on vielä erittäin kaukana.

    "mikäli sitä ei ole kaavassa hyväksytty sitä EI voi rakentaa."

    Jos maailmassa ei koskaan voitaisi muuttaa aikaisempia päätöksiä, niin mitään ei voitaisi koskaan rakentaa ja sinäkin asuisit korpikuusen alla etkä talossa tällä hetkellä.

    Kaavat ja säädökset ovat ihmisten luomia ja ihmiset niitä muuttavat tarvittaessa.

    Äänestä

Tämä on sitä tasapuolista demokratiaa, kuin köydenveto: Kaksi puolta vetää, kumpikin päinvastaisiin suuntiin!

Äänestä
  • Taitaa olla niin, että Vapaavuori, yksi näistä jonninjoutavista ministereistä (miksi esim. Ranska, pikkuisen suurempi maa kuin Suomi, tulee toimeen vähemmällä...) koetaa nyt terästää imagoaan, mutta kenties aivan väärällä tavalla. En väitäkään tietäväni kaikkea mikä asiaan liittyy, mutta varmaa on se, että torpedoimalla satoja ja tuhansia työpaikkoja tuovia hankkeita, ja suututtamalla mm. Sukarin, hän ei ystäviä hanki....

    Äänestä

  • Savolaisukkeli kirjoitti:

    Taitaa olla niin, että Vapaavuori, yksi näistä jonninjoutavista ministereistä (miksi esim. Ranska, pikkuisen suurempi maa kuin Suomi, tulee toimeen vähemmällä...) koetaa nyt terästää imagoaan, mutta kenties aivan väärällä tavalla. En väitäkään tietäväni kaikkea mikä asiaan liittyy, mutta varmaa on se, että torpedoimalla satoja ja tuhansia työpaikkoja tuovia hankkeita, ja suututtamalla mm. Sukarin, hän ei ystäviä hanki....

    on kyllä kauheaa katsottavaa. Mies puhuu mitä sattuu ja perustelut Vihdin Ideaparkista ovat omituisia. Eikös Pieksämäen Ideaparkin tontti ollut Suomen paras? Nyt se taitaa olla Vihdissä maailman paras tontti.

    Joku vois laskea Sukarin väitteet päästöjen alenemisesta mikäli tollanen Ideapark rakennetaan. Ei varmasti vähene kokonaispäästöt, ei yhtään vihreää ajattelua.

    Lempäälän Ideapark on ollut yksi huonoimpia kauppakeskuksia missä olen koskaan käynyt, niin Suomessa kuin ulkomailla. Haisee omituiselle, epäviihtyisä, liikkeet ei sen kummempia kuin pienissä kaupungeissa ja itse rakennus näyttää mahdollisimman halvalta.

    Sukarilla ei ole mitään muuta tavoitetta kuin rakentaa noita Idiotparkkeja ympäri Suomea mahdollisimman monta ja sitten myydä ne kansainvälisille kiinteistösijoittajille.

    Vapaavuori sanoi aika selvästi, ettei Vihdin Ideapark tule toteutumaan. Sukari ei mahda asialle yhtään mitään. Miksi ei mahda, joku kysyy...no ei Sukari voi rikkoa selviä lakeja, jotka eduskunta on hyväksynyt. Pieksämäen Ideaparkin Vapaavuori sanoi selvittävänsä.

    Sitä ei ole merkitty maakuntakaavaan, joten hyvästi Ideapark. Ei kannattaisi mölytä ennenkuin asiat ovat varmoja.

    kauppakeskukset tuo Suomeen yhtään lisätyöpaikkaa. Ne vain siirtävät työpaikkoja paikasta toiseen.

    Suomen kauppakeskukset eivät houkuttele tänne kovinkaan paljoa turisteja. Venäläisiä voitaisiin saada, jos rakennettaisiin kauppaparatiisi Imatralle, Lappeenrantaan, Haminaan tai Kotkaan.

    Suomalaisten käytettävissä olevat rahat eivät lisäännyt kauppakeskusten rakentamisella, vaan vientiä lisäämällä. Uusi kauppa aina lohkaisee osan meidän niistä rahoistamme, jotka olemme käyttäneet jossain muualla ja aiheuttaa siten työpaikkojen vähenemistä niissä vanhoissa kaupoissamme.

    Äänestä

  • tällaiset kirjoitti:

    venäläisiäkään.Venäjällä jo nyt parastaikaa rakennetaan vähän suurempia kauppakeskuksia.Hinnat ovat ainakin arvonlisäveroa halvempia.Miksi he lähtisivät merta edemmäs kalaan??

    Äänestä

  • tällaiset kirjoitti:

    kauppakeskukset tuo Suomeen yhtään lisätyöpaikkaa. Ne vain siirtävät työpaikkoja paikasta toiseen.

    Suomen kauppakeskukset eivät houkuttele tänne kovinkaan paljoa turisteja. Venäläisiä voitaisiin saada, jos rakennettaisiin kauppaparatiisi Imatralle, Lappeenrantaan, Haminaan tai Kotkaan.

    Suomalaisten käytettävissä olevat rahat eivät lisäännyt kauppakeskusten rakentamisella, vaan vientiä lisäämällä. Uusi kauppa aina lohkaisee osan meidän niistä rahoistamme, jotka olemme käyttäneet jossain muualla ja aiheuttaa siten työpaikkojen vähenemistä niissä vanhoissa kaupoissamme.

    Rakennetaan suomalaiset kauppakeskukset jo valmiiksi ulkomaille kun kerta siellä näyttää palstan "asiantuntijoiden" mielestä ostovoimaa olevan, toisin kuin suomessa!

    Parit keskukset venäjälle ja muutama ruotsiin ja matkustetaan sinne sitten ostoksille.

    Tätäkö nämä jatkuvat valittajat haluavat?

    Eli luovutetaan jo ennen kuin on edes aloitettu, koska "eihän siitä kuitenkaan mitään tule."

    Nyt ymmärrän Itä-Suomen kehittymättömyyden syyt. Annetaan kaikki muualle periaatteella ei todellakaan saada mitään!

    Äänestä

  • ulosanti kirjoitti:

    on kyllä kauheaa katsottavaa. Mies puhuu mitä sattuu ja perustelut Vihdin Ideaparkista ovat omituisia. Eikös Pieksämäen Ideaparkin tontti ollut Suomen paras? Nyt se taitaa olla Vihdissä maailman paras tontti.

    Joku vois laskea Sukarin väitteet päästöjen alenemisesta mikäli tollanen Ideapark rakennetaan. Ei varmasti vähene kokonaispäästöt, ei yhtään vihreää ajattelua.

    Lempäälän Ideapark on ollut yksi huonoimpia kauppakeskuksia missä olen koskaan käynyt, niin Suomessa kuin ulkomailla. Haisee omituiselle, epäviihtyisä, liikkeet ei sen kummempia kuin pienissä kaupungeissa ja itse rakennus näyttää mahdollisimman halvalta.

    Sukarilla ei ole mitään muuta tavoitetta kuin rakentaa noita Idiotparkkeja ympäri Suomea mahdollisimman monta ja sitten myydä ne kansainvälisille kiinteistösijoittajille.

    Vapaavuori sanoi aika selvästi, ettei Vihdin Ideapark tule toteutumaan. Sukari ei mahda asialle yhtään mitään. Miksi ei mahda, joku kysyy...no ei Sukari voi rikkoa selviä lakeja, jotka eduskunta on hyväksynyt. Pieksämäen Ideaparkin Vapaavuori sanoi selvittävänsä.

    Sitä ei ole merkitty maakuntakaavaan, joten hyvästi Ideapark. Ei kannattaisi mölytä ennenkuin asiat ovat varmoja.

    "Ei varmasti vähene kokonaispäästöt, ei yhtään vihreää ajattelua."

    Sadat ja tuhannet jakelurekat jotka tuovat vuosittain tavaraa kauppoihin ajavat nyt vähemmän kun kaikki kaupat ovat saman katon alla. Yhdelle lastauslaiturille pysäköinnillä voidaan huoltaa kaikki kaupat.

    Jos Ideaparkin 200 kauppaa olisivat ympäri kaupunkia tai maakuntaa, tulisi melkoisesti enemmän kilometrejä jakeluautojen mittareihin kun ne poukkoilisivat jokaisen kaupan takapihalla tuomassa tavaroita.

    Äänestä

Vapaavuori on selvästi Helsinki-keskeinen henkilö, joka ei oikein tajua miten ihmiset toimivat Helsingin ulkopuolella. Jos asuu Helsingin ulkopuolella ei ole mitään syytä lähteä ostoksille ruuhkaiseen ja kalliiseen Helsinkiin, vaikka joku poliitikko niin haluaisi. Sekä autolla että julkisilla se on täyttä tuskaa ja olisi kaikin tavoin kestämätöntä. Ideapark tulee todennäköisesti olemaan melko keskeisellä paikalla jos katsotaan kehyskuntien laajenemista 10 vuoden tähtäimellä. Poliitikkojen täytyisi siis jopa osata katsoa 10 vuoden päähän, eikä tuijotella mututuntumalla tätä päivää. Sinne vaan. Helsinki tukehtokoon omaan mahdottomuuteensa kahdeksaan kerrokseen rakennettujen Kamppi-hökötysten kanssa.

Äänestä
  • Miten hänen taustallaan yleensä on ministeriksi nimitetty ?

    Äänestä

  • Savolaisukkeli kirjoitti:

    Miten hänen taustallaan yleensä on ministeriksi nimitetty ?

    Muutenkin on minusta erittäin kummallista että tänäpäivänä ministerimies torpedoi 1.500 työpaikkaa? Aivan käsittämätöntä miksi kokoomukselle ei työpaikat kelpaa?

    Helsinki, Espoo, Vantaa.... Niissä on jo kauppakeskuksensa. Ei niitä siellä tarvita. Niitä tarvitaan muualla jonne siirtyy palvelujen mukana myös ihmiset.

    Muistakaapa tappelu Vantaan Jumbosta aikoinaan.... Keskelle peltoa... Ja mitä siellä on tänään? Asuntoja, työpaikkoja, julkinen liikenne? Todella huono ratkaisu, eikös ollutkin?

    Täydet pisteet ja 100% tuki Sukarille moisesta yritteliäisyydestään

    Äänestä

  • onnittelija kirjoitti:

    että Pieksämäen Ideapark jäisi toteutumatta, mutta nyt asiassa painavat erittäin raskaat asiat. Vapaavuori nimittäin päättää, mitä maakuntakaavan suhteen tehdää. Ideaparkilla ei ole lainmukaista kaavaa suhteessa maakuntakaavaan. Alueelle ei saa rakentaa kyseisen kokoista kauppakeskusta. Piste. Eikö tätä kukaan ole huomannut ottaa laskelmiin. Voi olla, että kaava muutetaan, mutta siinä tapauksessa rakentamaan ei päästä v.2009, vaan joskus 2011-2012, eli valmista olisi n. 2013.

    Äänestä

  • sitä kirjoitti:

    Ole ottaneet selvää asiasta että voiko tommosen liikekeskuksen edes rakentaa Pieksämäelle.Hölmöläisen hommaa jos ensin hehkutetaan joka tuutista ja sit aletaan selvittää että perskuta rallaa eipä taida onnistuakaan.Melkoinen pettymys monelle kun ensin annettiin ymmärtää ja taisivat jo parhaimmat ostella Pieksämäeltä sijoitusmielessä asuntojakin mikäli on lehtijuttuihin uskominen.

    Äänestä

  • kunnanpäättäjät kirjoitti:

    Ovat asiaa jo miettineet!

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=115&conference=2000000000000006&posting=22000000035002607

    Äänestä

  • Mielenkiintoista savolaista kommentointia tuo, että Vihdin Ideaparkin ympäristö kasvaisi rajusti seuraavan 10 vuoden aikana ja Ideapark olisi keskellä laajenevaa asutusta. Mistä ne uudet kymmenet tuhannet asukkaat/muuttajat, savolaisiako ?

    Tottakai pääkaupunkiseutulaiset (nuorempi sukupolvi )siirtyvät kokoajan ulommas ; Helsingistä, Espoosta, Vantaalta seuraaviin kuntiin Tuusulaan, Vihtiin, Kirkkonummelle ja vaikka Pornaisiin jne. Väestönkasvu on siellä muuttoliikettä, kun perheet ovat pienempiä ja luonnollinen väestönkasvu pientä.

    Ei helsinkiläinen Vapaavuori ole hankkimassa asiakkaita kotikaupunkinsa kauppakeskuksiin( En ole Vapaavuoren kannattaja). Sen verran Kampista, että se perustuu yli 100 tuhannen päivittäisen ihmisen läpikulkuun alakerrasta lähteville Espoon ja Länsi-Helsingin busseille sekä metroon. Se malli on tavallinen maailmalla ja Suomessa voisi toimia ehkä myös Tampereen kokonaisessa kaupungissa.

    Näitä tyrmättyjä autoiluun perustuvia kauppakeskuksia on ollut Helsingin itäpuolella ja Tampereen seudulla kaksi. Siis KHO on tyrmännyt. Eivät monetkaan vihtiläiset halua tuollaista liikennerysää(HS kysely). Vihti on kiva paikka ja eivät ihmiset kaipaa mahdottomasti lisää kauppoja eikä asukkaita.Eikä siellä haittaa, että pääkaupunkiseutu on mahdollisuuksineen lähellä.

    Sukari joutui eilen vetämään takaisin Hesarin pari viikkoa sitten esilletuoman kahden sotainvalidin talojen jäämisen parkkialueen alle.

    Yksityisautoiluun perustuvien kauppakeskusten rakentamisen rajoittaminen siellä missä se on mahdollista, on järkevää toimintaa. Täällä Itä-Suomessa se ei ole mahdollista, sehän on selvä.

    Äänestä

  • onnittelija kirjoitti:

    Muutenkin on minusta erittäin kummallista että tänäpäivänä ministerimies torpedoi 1.500 työpaikkaa? Aivan käsittämätöntä miksi kokoomukselle ei työpaikat kelpaa?

    Helsinki, Espoo, Vantaa.... Niissä on jo kauppakeskuksensa. Ei niitä siellä tarvita. Niitä tarvitaan muualla jonne siirtyy palvelujen mukana myös ihmiset.

    Muistakaapa tappelu Vantaan Jumbosta aikoinaan.... Keskelle peltoa... Ja mitä siellä on tänään? Asuntoja, työpaikkoja, julkinen liikenne? Todella huono ratkaisu, eikös ollutkin?

    Täydet pisteet ja 100% tuki Sukarille moisesta yritteliäisyydestään

    rakennettu. Olihan siinä vähän peltoaluetta asuinalueiden välissä maisemaa virkistämässä.
    Kunnolla se on ollut peltoa silloin, kun Seutulassa oli työsiirtola siinä kehä 3:n pohjoispuolella.

    Äänestä

jäädä rakentamatta ilman kaava-asioitakin. Onkohan Sukarilla rahoituskumppanit jo kasassa ?
Vuokralaiseksi kaupat voivat aina tulla ja esim vaatekaupoille ei ole suurikaan vaikeus lopettaa liike jos ei kannata.

Olisi tietysti hyvä jos Pieksämäelle saataisiin työpaikkoja, mutta ei pidemmän päälle tunnu järkevältä rakentaa kauppakeskusta noin vähäisen paikallisasutuksen keskelle siis 10-20 kilometrin säteellä. Ei Kuopiosta tai Jyväskylästä asti lähde kovin usein ajamaan Pieksämäelle asti. Onhan noita kauppoja täälläkin.

Äänestä
  • Harmittaako niitä kun eivät saaneetkaan Ideaparkkia eikä tullut Ikeakaan?

    "Huonot häviäjät tunnistaa siitä että he pitävät kaikkein eniten ääntä."

    Äänestä

  • Huonot häviäjät kirjoitti:

    Harmittaako niitä kun eivät saaneetkaan Ideaparkkia eikä tullut Ikeakaan?

    "Huonot häviäjät tunnistaa siitä että he pitävät kaikkein eniten ääntä."

    kuopiolainen, vaikka Ideapark tarvitsisi jopa kuopiolaisten rahavirtoja menestyäkseen ja toteutuakseen. Tänään ennustivat jossakin bensan maksavan muutaman vuoden 3 euroa litralta. Ajamiseen kulutettu aikakin kun lisäksi on rahaa.
    Lähde siinä koko lauantaiksi kauppaa- ja nimenomaan vain kauppaan. Valitettavasti asia on vain näin - ei siinä ole kateutta Pieksämäkeä kohtaan.

    Äänestä

  • savolainen taas kirjoitti:

    Eipä ne jatkuvasti laajenevat Kuopion Prismat ja Citymarketitkaan elä pelkästään Kuopiolaisten rahoilla. Kyllä sinne on tultu Pieksämäeltä, Varkaudesta, Siilinjärveltä ja Iisalmesta asti ostoksille ennenkin.

    Äänestä

  • para doksi kirjoitti:

    Eipä ne jatkuvasti laajenevat Kuopion Prismat ja Citymarketitkaan elä pelkästään Kuopiolaisten rahoilla. Kyllä sinne on tultu Pieksämäeltä, Varkaudesta, Siilinjärveltä ja Iisalmesta asti ostoksille ennenkin.

    Kuopioon rakennetaan kaksi kertaa enemmän kaupan neliöitä kuin Ideaparkissa on. Uusi Citymarket valmistuu kesäksi, kolman Citymarket tulee Haapaniemelle, Matkukseen tulee yksi helevetin iso kauppa, tiedä sit mikä, ja monia muita pienempiä useiden tuhansien neliöiden kauppoja. Vielä kun ei riittäisi niin Savocon rakentaa Junttanin tehtaaseen helkutin ison kauppakeskuksen, noin puolet Ideaparkista.

    Kilpailu on kovaa ja ilman investointeja ei pärjätä. Hienoa, että Pieksämäelle tulee Ideapark, se on älyttömäyydessään loistava juttu.

    Yhdessä Kuopioon, Siilinjärvelle ja Pieksämäelle tulevien kauppakeskusten kanssa voidaan kääntää rahoja takaisin kotimaakuntiin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ideapark kirjoitti:

Toteutua Pieksämäelle jos ministeri Vapaavuorta on uskominen a-plussan haastattelussa kun kiistelivät vihdin parkin rakentamisesta Sukarin kanssa jonka ministeri tyrmäsi ja samalla sanoi että Pieksämäen parkkia ei ole vielä ehditty tutkia onko se edes mahdollista rakentaa!!!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu