Surkimus

Ohhoh sentään kun vituttaakin rankasti. Olen yksinäinen surkimus, ja pitkäaikaisena haaveenani on hieman itsekkäästi ollut löytää tyttö joka olisi yhtä yksinäinen kuin minä. Se olisi niin noloa olla tytön kanssa joka on kovin suosittu jne.

Vastoin kaikkia odotuksiani onnistuin moisen, silloin niin ihanalta vaikuttaneen tytön löytämään baarista. Ensin vietimme yön yhdessä, jonka jälkeen rupesimme viettämään paljon aikaa toistemme kanssa. Viikkoja olimme erittäin läheisiä ja elämä tuntui pitkästä, pitkästä aikaa mukavalta. Tyttö oli myös siis kovin yksinäinen, ja tuntui että olin hänelle yhtä tärkeä kuin hän oli minulle.

Noh, eräänä iltana tyttö sitten halusi lähteä kanssani baariin ja tietenkin suostuin, siitähän piti tulla mukava ilta. Olimme ennenkin käyneet yhdessä baarissa. Vaan eipä tälllä kertaa tullut kovin mukava keikka. Hän lähti baarista toisen miehen mukaan!

En ollut hänen kanssaan juuri sillä hetkellä, että en voinut edes yrittää tehdä mitään asian eteen, hän kuitenkin lähetti lähdettyään viestin jossa kertoi tämän.

Olin aivan puulla päähän lyöty ja päässäni pyöri vain ajatus että mitä helvettiä juuri tapahtui. Kävelymatkalla baarista kotiin olotilani oli jotain käsittämätöntä. Vitutti saakelisti, mutta ennenkaikkea olin pettynyt. Kävelin kuin zombie kotiin sängylle makaamaan, ajattelemaan kuinka he juuri silläkin hetkellä viettivät kuumia hetkiänsä nauraen ja kikatellen.

Ellen olisi ollut niin hämilläni ja surullinen, viha olisi vienyt täysin vallan ja olisin tuhonnut kaiken mikä vain käteen sattuisi.

Myöhemmin tyttö sanoi että emmehän me varsinaisesti ikinä seurustelleet. Siis voi vittu, olisikohan minun sitten pitänyt kysyä 15-vuotiaiden tyyliin että "aletaaks oleen?".

Tottakai ajattelin että olisimme olleet seurustelun alussa, koska suhteeseemme kuului myös seksiä ja kaikkea vastaavaa.

Ja kaikenlisäksi heillä oli ollut vain yhden yön juttu. Ei mitään enempää. Ja sen takia menetin tytön jonka eteen olisin voinut tehdä mitä vain.

Noh, eihän tässä tietenkään ketään muuta voi syyttää kuin itseään, koska jos tyttö olisi minuun ollut tyytyväinen niin eihän näin olisi ikinä tapahtunut.

Tapahtuneen jälkeen laitoin välit poikki käytännössä kokonaan, välillä nyt puhumme puhelimessa jotain, mutta ei kiinnosta enää tippaakaan hänen seuransa.

Omalla tavallaan tämä antoi ehkä kuitenkin toivoa, olihan tämä nyt vuosikausiin ensimmäinen edes vähän vakavampi suhde. Mutta taasen omalla tavallaan olisi parempi kun mitään ei olisi alun perinkään tapahtunut.

Tiedän myös sen, että joillekin tällainenkin tapahtuma olisi varsinainen onnenpotku, itsekin olisin ajatellut ennen tapahtunutta niin.

Noh, elämä jatkaa kulkuaan ja kesä tulossa. Harmi vain että taidanpa tietää minkälainen kesä se on taas kerran tulossa. Yksin pyörin asunnossani ja surffailen netissä, välillä kenties piirrellen tai jotain muuta yhtä villiä. Tulisipa talvi jo
141363
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Eipä oma kesäkään nyt vielä niin lupaavalta näytä, mutta sinun tarinaasi..
Sen verran voisin mielipidettäni pistää, että jos se nainenkin oli ollut aina todella yksinäinen ja epäsuosittu, niin totta kai se oli sitten mairittelevaa saada huomiota joltain muultakin, kun ensin oli kerännyt aikansa susta voimia, jonka turvin sitten mentiinkin.

Mutta uskomatonta, että baariin mennään yhdessä ja sit se vaan lähtee jonkun muun mukaan ja lähettää tekstarin.
Juu, vähän varmuutta naiselle, ni heti on valmis horo muodostumassa niinsanotusti.

Ponnahduslauta on kiva olla epäkypsille yksilöille. No parempi että nyt lähti nopeesti ku myöhemmin.

Tsemppiä ja opetellaan kusipäiksi myös. =P

Äänestä

Taisipa tyttö vain käyttää sinua yksinäisyyden poistamiseen, kun ei muitakaan kavereita ollut. Toisaalta pakkohan sillä oli jotain tunteita sua kohtaan ollut kun kerta seksiäkin harrastitte ym..ellei tyttö halunnut sitäkin vain kokemuksen saannin takia. En tiedä. Itse ainakaan en menisi seksiin asti mikäli en tuntisi vetoa toiseen. Baarikeikat kuulostaa siltä että hän on vain halunnut jotain seuraa kun ei kehtaa yksin mennä, ja etsinyt sivusilmällä jotain "parempaa". Tai en tiedä, riippuu käytöksestä: jos oli koko ajan sinussa kiinni niin sitten tuskin tarkoituksella on etsinyt toista miestä.

Mutta älä huoli, eipä ole kovin hyvä tyyppi. Tekee jotain vastaavaa nykyisellekin äijälleen, tai äijä sille. Älä sitten taivu jos ottaa vielä yhteyttä yksinäisenä, kun nykyinen jättää;)

Äänestä
  • Onnellinenon on off asento minulle vieras.Kuitenkin tässä huumaavassa pyörityksessä ,jotka onnettomat elämäksi nimittävät,säilynee jotenkuten ilman vaippoja .Peilataan tätä elämää vasten noutajaa,Sieltä se tulee ja vie mennessään unohduksen syövereihin.Eikö niin.L

    Äänestä

Aikansa saattaa haitata mut kyl se yleensä on sit loppujen lopuksi parempi että on ollut edes joku kuin ei ketään... Kuitenkin tuommoisista "kokemuksista" saa vahvistusta myös siihen että pystyy olemaan jatkossakin vastakkaisen sukupuolen kanssa... Sitä kun pidempään on yksin niin ei enää oikein osaakkaan... tai innostus voi vähetä koska kukaan ei juuri halua olla missään tekemisissä...

Voihan noista asioista yrittää keskustella etukäteen... Ihmiset vain tuppaavat olemaan varsin itsekkäitä ja jos ei ole ketään niin sitten ovat mieluummin jonkun kanssa kuin ei kenenkään.. ja voivat valehdellakin vaikka samalla etsivät uutta seuraa.. Ikävältähän se voi tuntua omalle kohdalle sattuessa, mutta samanlaisia tyyppejä maailma on täynnä... Tietysti on niitäkin jotka eivät tee tuommoista...

Äänestä

Joo no kylläpä olikin mukava tyttö! Ei ilmeisesti ollut kypsä seurustelusuhteeseen. Olisin vaatinut kyllä selitystä. Kaikkeen kummalliseen löytyy yleensä järkevä selitys. Toi tunne, että tuntee olevansa surkimus ja yksin on kovasti tuttu varmaankin monelle. Sitä kuvittelee helposti olevansa ainoa lajissaan kun yksin miettii, mutta meitä yksinäisiä on paljon.

Äänestä
  • Matkalla täälla kuninkaiden,kunigattereiden suudelmien yltiöpåsen vallattomuuden hillittömään levottomuteen

    Urossurkimus

    Äänestä

  • otus minäkin kirjoitti:

    Matkalla täälla kuninkaiden,kunigattereiden suudelmien yltiöpåsen vallattomuuden hillittömään levottomuteen

    Urossurkimus

    Ś€kávã v¡€ś†¡¿

    Äänestä

  • piisamiRotta
    Yritän ymmärtää..

    Vierivät vuodet,,haihtuvi aika..Takaisin luokses syliin unelmien pääsen vain torstaihin.

    Ehken silloinkaann:Matka on pitkistä pitkin,Minullle lyhyt,kuin vallattomuus...

    Äänestä

Perhana,Saisimpa takaisin toivottumuuden tämån.

Äänestä

Naisiin ei voi luottaa. Se toinen mies oli varmaan joku juoppo väkivaltainen mies joka vei naisesi melkein väkisin ja siitähän naiset tykkää

Äänestä
  • Etkö sinä edes tajua vastaavasi viisi vuotta vanhaan ketjuun? Ja aina sama virsi. Mene tutkituttamaan pääsi.

    Äänestä

  • klhrugfur kirjoitti:

    Etkö sinä edes tajua vastaavasi viisi vuotta vanhaan ketjuun? Ja aina sama virsi. Mene tutkituttamaan pääsi.

    Nainen meni.Mutta uutta,ennenkokematonta tuli tilalle.
    Esimerkiksi hurmaava tumma suklaa.
    Läheisyyden voimattomuus.

    Suloisen maailman ennakoitumat vuorovedet.

    Äänestä

lyhyen läntä elämämme leinee.Avaruuksien ikuisesa matkassa vain silmänräpäys.Epäilemättä suunnaton totuus lienee.että syntyämessämme kuolema jo korjaa meidät.

Äänestä

Heh, täällä on runollisia sieluja, kirjoittakaa siis ja elähdyttäkää toinen toisianne. Taidan perustaa sille ketjun...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Surkimus kirjoitti:

Ohhoh sentään kun vituttaakin rankasti. Olen yksinäinen surkimus, ja pitkäaikaisena haaveenani on hieman itsekkäästi ollut löytää tyttö joka olisi yhtä yksinäinen kuin minä. Se olisi niin noloa olla tytön kanssa joka on kovin suosittu jne.

Vastoin kaikkia odotuksiani onnistuin moisen, silloin niin ihanalta vaikuttaneen tytön löytämään baarista. Ensin vietimme yön yhdessä, jonka jälkeen rupesimme viettämään paljon aikaa toistemme kanssa. Viikkoja olimme erittäin läheisiä ja elämä tuntui pitkästä, pitkästä aikaa mukavalta. Tyttö oli myös siis kovin yksinäinen, ja tuntui että olin hänelle yhtä tärkeä kuin hän oli minulle.

Noh, eräänä iltana tyttö sitten halusi lähteä kanssani baariin ja tietenkin suostuin, siitähän piti tulla mukava ilta. Olimme ennenkin käyneet yhdessä baarissa. Vaan eipä tälllä kertaa tullut kovin mukava keikka. Hän lähti baarista toisen miehen mukaan!

En ollut hänen kanssaan juuri sillä hetkellä, että en voinut edes yrittää tehdä mitään asian eteen, hän kuitenkin lähetti lähdettyään viestin jossa kertoi tämän.

Olin aivan puulla päähän lyöty ja päässäni pyöri vain ajatus että mitä helvettiä juuri tapahtui. Kävelymatkalla baarista kotiin olotilani oli jotain käsittämätöntä. Vitutti saakelisti, mutta ennenkaikkea olin pettynyt. Kävelin kuin zombie kotiin sängylle makaamaan, ajattelemaan kuinka he juuri silläkin hetkellä viettivät kuumia hetkiänsä nauraen ja kikatellen.

Ellen olisi ollut niin hämilläni ja surullinen, viha olisi vienyt täysin vallan ja olisin tuhonnut kaiken mikä vain käteen sattuisi.

Myöhemmin tyttö sanoi että emmehän me varsinaisesti ikinä seurustelleet. Siis voi vittu, olisikohan minun sitten pitänyt kysyä 15-vuotiaiden tyyliin että "aletaaks oleen?".

Tottakai ajattelin että olisimme olleet seurustelun alussa, koska suhteeseemme kuului myös seksiä ja kaikkea vastaavaa.

Ja kaikenlisäksi heillä oli ollut vain yhden yön juttu. Ei mitään enempää. Ja sen takia menetin tytön jonka eteen olisin voinut tehdä mitä vain.

Noh, eihän tässä tietenkään ketään muuta voi syyttää kuin itseään, koska jos tyttö olisi minuun ollut tyytyväinen niin eihän näin olisi ikinä tapahtunut.

Tapahtuneen jälkeen laitoin välit poikki käytännössä kokonaan, välillä nyt puhumme puhelimessa jotain, mutta ei kiinnosta enää tippaakaan hänen seuransa.

Omalla tavallaan tämä antoi ehkä kuitenkin toivoa, olihan tämä nyt vuosikausiin ensimmäinen edes vähän vakavampi suhde. Mutta taasen omalla tavallaan olisi parempi kun mitään ei olisi alun perinkään tapahtunut.

Tiedän myös sen, että joillekin tällainenkin tapahtuma olisi varsinainen onnenpotku, itsekin olisin ajatellut ennen tapahtunutta niin.

Noh, elämä jatkaa kulkuaan ja kesä tulossa. Harmi vain että taidanpa tietää minkälainen kesä se on taas kerran tulossa. Yksin pyörin asunnossani ja surffailen netissä, välillä kenties piirrellen tai jotain muuta yhtä villiä. Tulisipa talvi jo

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu