Ihmettelen

Olen tässä työmatkalla koulutuksen tapaisessa. Eilen oli sauna-ilta. Makkara oli hyvää, mutta virvokkeilsi oli varattu vain olutta ja lonkkua.
En viitsinyt asiasta rähäkkää nostaa, mutta ihmettelen. Kuvitellaanko tosiaan että kaikki ihmiset käyttävät alkoholia, mitä tämä kertoo ajasta.! Se hyvä asiassa on, että pystyin tästäkin huolimatta olemaan ottamatta sitä ensimmäistä, ei käynyt edes mielessä
7415
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ihmisten on lähes mahdoton tajuta sitä asiaa että on olemassa sellaisiakin jotka eivät käytä alkoholia laisinkaan.

Olemme suuri vähemmistö, mutta takuulla onnellinen vähemmistö.

Äänestä

tokaisi samanlaisissa illanvietoissa kun kieltäydyin
drinksuista.... "että kaikki juo ja juo vaikka salaa."
eli kaikki juo!usko nyt ;-)

Äänestä

illan järjestäjiltä. Tai eivät sitten edes osanneet ajatella, että joku voisi juoda vissyä. Kertoo heistä aika paljon, ettei kaupassa tullut ihan edes pikkuisen mieleen tällainen seikka.

Äänestä

Sen takia olisi hyvä kertoa, että on alkoholisti.

Jotta ymmärtäisivät olla tytkyttämättä sitä viinaa. Kun suomalaisilla on ihme tapa: >Eihän nyt yksi kalja mitään tee, tai ota ihan pikkusen.<

Kun se *pikkusen*, voi olla jollekin ihan liikaa.

Äänestä
  • "Sen takia olisi hyvä kertoa, että on alkoholisti."

    Enpä tiedä varmaksi, miten itse sanoisin työn puitteissa järjestetyssä tilaisuudessa?
    Juomattomuus on luonnollinen asia, ja tunnen itsekin sellaisia ihmisiä, että nuoruudessaan muutaman kännin ottaneet, ja sitten kymmeniin vuosiin ei tippaakaan huom. olematta alkoholisti.

    Kyllä mielestäni pitää riittää, kun sanoo, että kiitos vaan, en ota.
    Tarvitseeko sitä alkoholismiaan joka paikassa julistaa ja hankkia leima otsaansa?

    Kun ei juo, niin ei juo, ja ei siihen toisten hyväksyntää tarvita.

    Äänestä

  • ---+ kirjoitti:

    "Sen takia olisi hyvä kertoa, että on alkoholisti."

    Enpä tiedä varmaksi, miten itse sanoisin työn puitteissa järjestetyssä tilaisuudessa?
    Juomattomuus on luonnollinen asia, ja tunnen itsekin sellaisia ihmisiä, että nuoruudessaan muutaman kännin ottaneet, ja sitten kymmeniin vuosiin ei tippaakaan huom. olematta alkoholisti.

    Kyllä mielestäni pitää riittää, kun sanoo, että kiitos vaan, en ota.
    Tarvitseeko sitä alkoholismiaan joka paikassa julistaa ja hankkia leima otsaansa?

    Kun ei juo, niin ei juo, ja ei siihen toisten hyväksyntää tarvita.

    No vierestä seuranneena, tämä kuvio ei oikein aina toimi. Vaikka sanoo, että EI KIITOS. Niin ollaan melkein väkisin lasiin kaatamassa ja sanotaan, että ota nyt edes vähän.

    Kehoitin läheistäni sanomaan, että olen alkoholisti. Niin lopettivat tyrkyttämisen siihen. Koska mikään aikaisempi konsti ei tuntunut tepsivän, eli ne vakio syyt. Olen autolla, tai olen lääkekuueilla.

    Ehkä sinulla on tilanne toinen, kun ei tarvitse taistella viinattomuutta vastaan. Vaan juomattomuutesi on vapaaehtoinen valinta.

    Äänestä

Tosi eppaa!
Minä nostan muuten aina mekkalan, jos ei oo alkoholitonta. Kyllä jokaisen juhlan ja koulutustilaisuuden järjestäjän täytyy sen verran älytä, että hommaa vissyä ja limunaatia.
Meidän työpaikalla on mulle aina juomista, vaikka en oo sanonutkaan, että oon alkoholisti. Kyllä kai ne fiksut ihmiset sen jo arvaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Timo.alkoholisti kirjoitti:

Olen tässä työmatkalla koulutuksen tapaisessa. Eilen oli sauna-ilta. Makkara oli hyvää, mutta virvokkeilsi oli varattu vain olutta ja lonkkua.
En viitsinyt asiasta rähäkkää nostaa, mutta ihmettelen. Kuvitellaanko tosiaan että kaikki ihmiset käyttävät alkoholia, mitä tämä kertoo ajasta.! Se hyvä asiassa on, että pystyin tästäkin huolimatta olemaan ottamatta sitä ensimmäistä, ei käynyt edes mielessä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu