ECT-hoito (sähköhoito)

Hei!
Haluaisin kuulla kokemuksia, mielellään positiivisia, sähköhoidon vaikutuksesta vaikeaan masennukseesi. Olen menossa ECT-hoitoon pian vaikean ja lääkeresistentin masennuksen vuoksi. En tunne ketään, joka olisi ko. hoitoa saanut ja siksi haluaisinkin kuulla kokemuksiasi hoidosta. Pelottelua en kaipaa vaan pikemminkin rohkaisua ja hyviä kokekmuksia. Kiitos! :)
2512
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

ko. hoitomuodosta. Aika hyviä tuloksia saatu. Aika yksillöllistähän se on miten siihen kukin reagoi. Olo saattaa helpottua pariksi viikoksi kerrallaan tai pitemmäksikin aikaa. Lähimuistin katoamista monet kuvaa.

Äänestä

Moi!

Mieheni on käynyt pariin otteeseen sähköhoidossa. Hänelläkin oli / on tilanne, että lääkkeistä ei juurikaan ole ollut hyötyä, ei mainittavaa vaikutusta. Puolisen vuotta sitten hän kävi kolme krt viikossa noin 12 krt ja nyt vähän aikaa sitten uudestaan 16 krt satsin. Ensimmäisellä kerralla ei tullut juuri lainkaan muistiongelmia, mutta nyt toisella kerralla vähän. Mutta ei mielestäni mitään niin vakavaa, että haittaisi jokapäiväistä elämää. Ainoa huono puoli oli, että vaikutus ei ollut ainakaan tuolla ensimmäisellä kerralla kovin pitkäkestoinen.
Mielialaan oli selvää vaikutusta, mieheni tuli iloisemmaksi, ilmeikkäämmäksi, koko olemus muuttui. Olin mukana itse toimenpiteessäkin (heräämössä) muutaman kerran. Kaikki kävi todella nopeasti, mies oli toimenpidehuoneessa n. vartin. Pian nukutuksesta herättyään sai nousta kahville ja heräämössä piti olla vain 45 min. Tunnin sisään pääsimme lähtemään takaisin kotiin. Vähän saattoi olla pientä päänsärkyä tms, mutta siihen sai Buranaa. Etukäteen luulin, että se toimenpide olis jotenkin "kauhea", mutta ei siinä mitään niin ihmeellistä sitten ollutkaan. Miestä jännitti varmaan ekalla kerralla, mutta sitten se meni jo ihan rutiinilla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kokemuksiasi hoidosta kirjoitti:

Hei!
Haluaisin kuulla kokemuksia, mielellään positiivisia, sähköhoidon vaikutuksesta vaikeaan masennukseesi. Olen menossa ECT-hoitoon pian vaikean ja lääkeresistentin masennuksen vuoksi. En tunne ketään, joka olisi ko. hoitoa saanut ja siksi haluaisinkin kuulla kokemuksiasi hoidosta. Pelottelua en kaipaa vaan pikemminkin rohkaisua ja hyviä kokekmuksia. Kiitos! :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu