niin kuin tuola aiempana ketjussa oli puhetta, mäkään en osaa rakastaa. Tunnen itseni ihan kulahtaneeksi noita-akaksi sen sun uuden söpön tyttöystäväsi rinnalla. Olen tällainen sielullisesti kuollut, lohduton arka nainen. Joskus koko maailma näytti valoisalta rakkauden suhteen, jäljellä on loputon hiljaisuus ja itseinho.
Mulla on
niin paha olo..
101548
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
pelleile siellä toisten kustannuksella. Tuota aloitusta en minä sit kirjoittanut.
Ihan pienenä pointtina se et kuka kutsuis itseään noita-akaksi? Menee jo pikkusen yli nuo pelleilyhöpötykset..
Ihme porukkaa. Jos mulla on sellanen olo että olen noita-akka niin v*ttu on!
parempi kirjottaa tuo päiväkirjaan. Sinne se jää turvaan kansien väliin, eikä tänne ihmetyksen aiheeksi.
Ihan totta, lopeta jo tuo pelleily ja kasva aikuiseksi. Siinä taitaa olla sulle haastetta ja pitkäksi aikaa.
piristystä ankeuden keskelle jos se muitaki piristäis. http://www.youtube.com/watch?v=RUrs2xQnMG4&feature=related
Olisitko sielullisesti kuollut, jos yrität piristää muita silloin kuin sinulla on vaikeaa? Tiedän tunteen kun vertaa itseään muihin, mutta mitä se kannattaa? Kaverini veli on hyvännäköinen mies (tumma, pitkä, komea...) ja seurustelee itseään huomattavasti vanhemman, ihan tavallisen näköisen naisen kanssa.
Oletko miettinyt toisinpäin. Onko kohteesi tarpeeksi hyvä sinulle?
vaikka jotenkin tuo tyhjyyden tunne on tässä keväällä korostunut. Meinaan tuolla noita-akalla lähinnä mun henkistä olotilaa, en ulkonäköä, vaikka säteileehän se sisäinen olotila aina ulospäin. Voi olla, ettei hän olisi tarpeeksi hyvä/sopiva mulle. Sitä en tule koskaan tietämään, nähtäväksi jää pystyykö sitä tuntemaan enää sellaista romanttista rakkautta..
Yllättäen, kuten ystävälleni. Puoli vuotta sitten sanoi: "pystyykö sitä tuntemaan enää sellaista romanttista rakkautta" ja nyt on korviaan myöten rakastunut. Ei koskaan kuulemma ole tuntenut samoin ja on ihan uusi ihminen. Joten pidä varasi... ;)
...sitten, ja tavallaan vieläkin, mutta sain voimia parista asiasta, joten tällä hetkellä on jostain ilmestynyt jonkinlaista hullua voimaa ja rohkeutta ja halua uskoa, että tällä naamalla ja tällä keholla, tällainen minäkin jolla ei ole muuta tarjota kuin rakkautta, pystyisin yrittämään sitä henkilöä, johon menin ja rakastuin.
Tosiaan tänne ei kannata tulla itsestään mitään negatiivista sanomaan. Toisaalta ei voi kuin arvostaa porukan peräänantamatonta ja tiukkaa asennetta, mitä tulee itsensä moittimiseen. Hyvä sellanen asenne on, vaikka kyllä sitä pitää ainakin jonnekin/jollekin saada valitettua jos tuntuu paskalta.
Ei voi kuin sanoa, että jostain se voima sitten löytyy. Ehkä se on tätä kevättä. Tahtoo uskoa että edessä on pelkkiä mahdollisuuksia. No, vaikka toisaalta elän sydän kipeänä toivottomasta rakkaudesta, uskossa että mahdollisuuksia kenties olisi, on hyvä elää.
Ainakin rakastaminen nostaa korkealla pilviin ja tällä hetkellä se tuntuu vaan hyvältä.
kuitenkin vielä toivoa ja se kai se parasta on kun sen pystyy säilyttämään. Itse sain pakit, eikä tolla jutulla tavallaan pitäs olla mitään merkitystä enää. Välillä tulee vaan noita hirveitä itseinhon puuskia. Ehkä ongelma on se, että ihmisiä joihin tuntee vetoa tulee niin harvoin vastaan ja pilalle menevät jutut tuntuu silloin paskemmilta. Käskemällä ne tunteet ei oikeen tule. Mutta onneks elämässä on muitakin asioita ku vaan se miehen ja naisen välinen rakkaus. Niin kuin se vanha sananlaskukin sanoo että elämässä tärkeämpää kuin puutarhanhoito, on vain puutarhan suunnittelu ja ideointi. Eikä sekään lopulta ole niin tärkeää, että siitä kannattaisi edetä toteutukseen asti :) No joo...