Entä kun kummius on lapsen äidin takia mahdotonta?

Kummiudestaan ylpeä, mutta..

Halusin vain kertoa, että aina kummiudessa ja siinä, ettei oman kummilapsensa kanssa ole tekemissä, ei kyse ole välinpitämättömyydestä..

Itse olen sylikummina lapselle, joka on vain reilun puoli vuotta. Lapsen äiti on ystävämme, tai tarkemmin ottaen oli. Vakavasti masentunut, maanisdepressiivinen nainen, joka vaihtaa miestä kuin sukkaa, ei kolmen pienen lapsen huoltajana saa otetta elämästään. Sossun rahat ovat ihannoituja, niiden avulla eletään leveää elämää. Leveämpää kuin suurin osa työssä käyvistä ihmisistä kykenee elämään! lapsen äidillä on sekä hyviä että huonoja kausia, mutta viimeisen vuoden aikana hänen elämänsä on mennyt vain heikompaan suuntaan. Avioliitot kaatuvat, sossun rahoihin ripustaudutaan.. Toivotonta.

Kummilapseen on mahdotonta pitää yhteyttä, ellei halua useita kertoja työpäivän aikana vastata puhelimeen kuunnellen loputonta vuodatusta siitä, mikä milloinkin on huonosti jne. Tai kuljettaa häntä, autotonta naista, kummilapsen edun nimissä paikasta toiseen. Hän on nainen, joka odottaa sitoutumista ystävyyteen tiiviimmin kuin puolisotkaan sitoutuvat toisiinsa. Hän vaatii kaiken, haluaa kotona vietettyihin päiviinsä kaiken huomion. Ja kuten voi arvata, työssä käyvälle ns. normaalia elämää elävälle se ei onnistu. En voi olla toisen tukiköytenä jatkuvasti, en hukuttautua hänen ongelmiinsa.

Kummiksi lupautuessani lapsen äiti, pitkäaikainen ystäväni, oli vielä naimisissa, tosin hatarassa sellaisessa, mutta silti huomattavasti vakaampi ja tasapainoisempi. Kummilapsesta piti tulla tärkeä osa elämää, suuren rakkauden kohde pariskunnalle, jolla ei omien lasten aika ole vielä vuosiin työuran luomisen vuoksi. Nyt kummilapsemme tilanteen mahdottomuudesta johtuen joutuu tahtomattaan elämään ilman kummejaan, ja itse poden jatkuvaa syyllisyyttä. Muistaminen ei kannata, tavarat äiti kantaa kirpputorille myyntiin ja rahat eivät pysy tilillä. Neuvot ovat aika vähissä.

Pahinta on se, että lapsi on tähän täysin syytön.

5

646

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mam

      Kuulostaapa siltä, että äiti tarvitsee tukea ja apua enemmän kuin sitä nyt mistään saa ja enemmän kuin tavallinen taavi sitä pystyy tarjoamaan. Miten lapsen hoito sujuu, koti? Arki?
      Kuulostaa siltä että lastenvalvojalla voisi olla aihetta käydä tarkistamassa tilanne. Ei siksi, että lapsi vietäisi pois, EI! vaan siksi että äiti saisi tarvitsemaansa ? tukea vanhemmuuteen.

      Miten käy lapsen kun depresiivinen vaihe on päällä? Kuka huolehtii?

      Lastenvalvojalle voit soittaa nimettömänä. Lapsihan tilanteeseen on syytön, mutta ei hänen noin epävakaan kuuloisessa ymopäristössä kuulu elää ja kasvaa.

    • mamma

      lapsen isä? Onko vielä mukana kuvioissa? Voisiko hän ottaa lapsen hoitaakseen?

      • ..joten se siitä - valitett...

        Eli välit rikkoutuneet, avioliitto heidän välillään purkautunut. Mies ei asu enää edes Suomessa, eidä pidä lapsiinsa yhteyttä, joten hän ei voi auttaa - vaikka varmasti haluaisi..


      • mamma
        ..joten se siitä - valitett... kirjoitti:

        Eli välit rikkoutuneet, avioliitto heidän välillään purkautunut. Mies ei asu enää edes Suomessa, eidä pidä lapsiinsa yhteyttä, joten hän ei voi auttaa - vaikka varmasti haluaisi..

        isä hakisi lasten huoltajuutta? Saisiko hän lapset luokseen? Tai haluaisiko? Voihan hän olla huoltaja, vaikkei Suomessa asuisikaan, jos siis haluaa ja tahtoa riittää.


    • Äiti

      Jospa kokeilisit niin, että hakisit lapsen luoksesi kyläilemään, tai veisit hänet jonnekin ja tekisitte yhdessä jotain kivaa. Se toisi lapselle turvallisuuden tunnetta, kun hakisit hänet luoksesi säännöllisesti, jos äiti siihen suostuu. Helpottaisi lapsen elämää, kun hän huomaisi, että sinä olet aikuinen, johon hän voi luottaa ja tukeutua tulevaisuudessakin.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      663
      8059
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      467
      2322
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      233
      2261
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      1827
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      1346
    6. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1247
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      114
      1222
    8. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      63
      885
    9. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      860
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      788
    Aihe