Nykyään puhutaan paljon narsisteista. Olen itse kokenut elämää sellaisen kanssa.
Mentiin nopeasti naimisiin, ei saanut olla ystäviä. Ystävät jäivät nopeasti pois... tyyliin, "sinulla on minut" et tarvitse muita.
Sitten se epärealistinen maailman kuva ja suuret luulot, valehtelu ja liioitelu. Rahojen tuhlaaminen, viina...
Vähitellen väsyin ja aloin nalkuttaa. En saanut suuttua, sain turpaan. Seksi väljähtyi nopeasti enkä enää halunnut olla toisen lähellä kun olin niin pahasti loukkaantunut.
Uhkauksia sateli, että "jos jätät mut, teen elämästäsi helvettiä".
Olin kokoajan huora toisen silmissä, vaikka olin uskollinen. Hän nimitteli minua huoraksi, jos en vain tehnyt jotain asiaa valmiiksi. Hän oikeutti kaikenlaista itselleen. Eikä tässä vielä kaikki todellakaan mutta en viitsi tehdä tästä nyt pidempää. Ottakaa kantaa, ja kertokaa kokemuksia.
Mentiin nopeasti naimisiin, ei saanut olla ystäviä. Ystävät jäivät nopeasti pois... tyyliin, "sinulla on minut" et tarvitse muita.
Sitten se epärealistinen maailman kuva ja suuret luulot, valehtelu ja liioitelu. Rahojen tuhlaaminen, viina...
Vähitellen väsyin ja aloin nalkuttaa. En saanut suuttua, sain turpaan. Seksi väljähtyi nopeasti enkä enää halunnut olla toisen lähellä kun olin niin pahasti loukkaantunut.
Uhkauksia sateli, että "jos jätät mut, teen elämästäsi helvettiä".
Olin kokoajan huora toisen silmissä, vaikka olin uskollinen. Hän nimitteli minua huoraksi, jos en vain tehnyt jotain asiaa valmiiksi. Hän oikeutti kaikenlaista itselleen. Eikä tässä vielä kaikki todellakaan mutta en viitsi tehdä tästä nyt pidempää. Ottakaa kantaa, ja kertokaa kokemuksia.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kaltaisiasi on varmaan tuhansia jo suomessa.
On nyt tärkeää että teet itsellesi selväksi kuka olet ja mitä elämältäsi haluat.
Unohda se mies mielessäsi ja ala rakentaa omaa itseäsi, niinkuin henkisesti ensin. Siitä sitten alkaa muodostumaan kuva miten toimit eteenpäin. Minulle sanoi yksi tyyppi aikoinaan että "pää tulee vetäjän käteen". Oli osuvasti sanottu ja otinsiitä kimmokkeen, jälkeenpäin tajusin sen sanonnan merkityksen. Sinun täytyy tehdä asialle jotain, eli vetää ja pitää narusta tiuksti kiinni, et anna vetämiselle periksi vaikka on raskasta. Loppupää kyllä on sen arvoista. Saat vapauden ihmisestä jonka arvoinen sinä et ole, olet arvokas ja muista pitää siitä kiinni.
Onnea ja voimia siitä selviää, vaikka voi joutua tekemään myös uhrauksia.
Jos paikkakunnaltasi löytyy sellaista. Itse koitin kolmesti seurustella... Hänelle ei tuntunut mahtuvan aivolohkoon, etten ole vastuussa toisessa asunnossa elävän arjen pyörittämisestä.
"Suhteesta" puhumista, jossa siinä koin jopa väkisin kiinnipitoa, etten kotiini pääsisi lähtemään... niin, puhua kyllä halusi, häiriköi vakinaisesti ajoittain viesteillä, joissa syyttelee milloin mistäkin, kertoilee rupeavansa juomaan, jne...
Päätin, etten kokeile, milloin henkikulta on lähtevän paikalla. Oma elämäni on toki köyhää, mutta antoisampaa kuin "milloinmitäkin".
kissani, arki, luonnossa liikkuminen, kotihommat. Eikä tartte mennä kenenkään toisen elämisen sotkujen keskelle-
Että, sen neuvon annan, että elä omaa elämääsi. Älä laske kotiisi. Älä suostu ruikutuksiin. Selvitä asiallisesti, ettet ole esine jota voi siirrellä nojatuolista hellan luo, vaan olet elämää elävä tunteva ihminen.
Olin juuri täyttänyt kahdeksantoista kun tutustuin mielestäni maailman ihanimpaan ja sosiaaliseen mieheen, hän ei ollut vaisu ja ujo kuten yleensä miehet voivat olla tutustumisvaiheessa, vaan avoin ja avulias, auttaen minua korjaamalla autoani ja siinähän minulla sitten oli pitkästä aikaa joku ihana ihminen joka huolehti minusta ja rakasti minua ehdoitta, niin kauan kuin olin yksin ollut.
Muutaman kuukauden kuluttua väitellessämme leikkisästi jostain asiasta huitaisi hän minua avokämmenellä naamaan, pieni huitaisu joka ei sinänsä sattunut mutta teko oli silti ilkeä ja mieleenpainuva. Kysyessäni miksi hän näin toimi, oli vastaus että ``no vittu älä ärsytä mua``.
Lähdin samantien kotiin ja kun monen päivän soittelun jälkeen tavoittamatta minua, näki hän minut ravintolassa.
Hän tarttui kaikkien ihmisten nähdessä minua hiuksista repien ne kirjaimellisesti irti päästä, kukaan ihminen ei tullut väliin, joten lähdin ulos juosten ravintolasta kylmään pakkaseen ilman takkia, juoksin niin kauan kun jaksoin, hengähdin hetken, kuin salamaniskusta tarttui hän minua takaapäin yllättävästi kiinni ja koitin suojata vain kasvojani ettei ne mustuisi iskujen voimasta, tunsin samalla potkuja kyljissäni, selässäni. Hän haukkui huoraksi, tyhmäksi ja myös muita alentavia nimityksiä hän lateli hakatessaan minua joka maassa makasin, hän huusi että ``mua ei jätetä huora````sä oot mun oma!!Kun lopuksi iskut oli isketty, tarttui hän minua kädestä ja vei minut puolitajuttomana autoon, en kyennyt aukaisemaan silmiäni ja joka puolelle koski. Pelkäsin silti samalla että mihin hän minua nyt vie..
Heräsin aamulla siihen kun makasin kyljelläni jota aristi, luulin ja toivoin sen olevan vain pahaa unta, mutta kun katsoin ketä nukkui vieressäni ja kun kylkieni mustelmat erottuivat verenpunaisina hämärässä huoneessa iholtani, tajusin että se oli totisinta totta.. Minun ``rakkaani``oli tehnyt tämän minulle. Monta kertaa yritin hänet jättää, aina hän hakkasi minut uudelleen joka kerta pahemmin, sylki päälleni, tutki puhelintani neuroottisena,ja oli kateellinen minulle hyvästä perhesuhteistani..Häntä ei päässyt pakoon, ``joko tapan itseni tai selviydyn tästä jotenkin.. Ihmisarvoni oli silloin tyhjä nolla, joka aamu meikkasin kasvoni paksulla meikkikerroksella peittääkseni mustelmat, meikki piilotti mustelmat mutta sisällä sydämeni huuti, itki, olin väsynyt niin henkisesti kuin fyysisesti, kenellekkään en kertonut, koska tunsin että minä olin huono ja alempiarvoinen kuin muut, ja vain luusereita ovat ne naiset jotka seurustelee tuommoisen miehen kanssa ja olen ansainnut tämän kaiken. Eräänä iltana sen päätin, tänään hänet jätän ja aloitan alusta.
Pakkasin tavarani niin itsevarmana ja ajattelin että nyt alkaa minun elämä, ilman väkivaltaa ja herjauksia, ja mikä tärkeintä ilman pelkoa..Kun olin lähdössä ovesta kysyi hän minne olen menossa, lähdin juoksemaan, juoksin niin kovaa kun pääsin jälleen, ihmiset katsoivat kun juoksin kuin hullu keskellä kirkasta päivää, mutta enempää siitä välittämättä otin juostessani autonavaimet käteen ja tärisevin käsin aukaisin autoni oven ja ajoin...ajoin, kyyneleet virtasivat silmistäni enkä meinannut eteeni nähdä ajaessani, mutta sillä ei ollut väliä, pääsen vapauteen ajattelin..Jalkani tärisivät polkimilla ja käteni etsivät savuketta laukusta..Itkin koko ajan, enkä tiennyt johtuiko se surusta vai helpotuksesta..Ajoin vanhempieni kesämökille juoksin autosta kun tiesin vanhempieni olevan siellä, juoksin suoraan äitini luokse halaamaan häntä, itkien, en seuraavaan puoleen tuntiin saanut sanoja suustani, itkin vain ja katsoin järveä joka niin kauniisti kimalsi ja ajattelin kuinka hyvin minulla kaikki onkaan elämässä, työpaikka, ystävät ja kaikki asiat muutenkin niin loistavasti että miten olinkaan pilata kaikki luullen että voisin hänet muuttaa, muuttaa väkivallattomaksi, rakastavaksi ihmiseksi, normaaliksi kansalaiseksi joka kävisi töissä ja huolehtisi minusta. Kovan koulun jälkeen ymmärrän nyt etten voi ketään muuttaa, se on jokaisen tehtävä itse, omasta tahdostaan…
Aloitin uuden elämäni asumalla hetken ensi-ja turvakodissa, (koska hän oli murtautunut kotiini). Suihkussa ollessanikin pistin aina oven lukkoon, varmistaakseni ettei hän tule yllättämään minua, pesin hiuksenikin shampoolla silmät auki, joten näen jos hän yllättäin tulisi. Pelkotiloja tuli usein, monissa paikoissa, myös uutta ihmissuhdetta oli vaikea aloittaa pitkään aikaa, kun en miehiin luottanut, kävin juttelemassa minulle ohjatussa väkivaltaa kokeneiden naisten ryhmässä, mutta koin että on vain parempi unohtaa kaikki..
Työpaikallani oli pakko kertoa asiasta koska jos mies ilmaantuisi vielä sinne, niin kuin oli monesti uhannut, sain huomattan paljon tukea ihmisiltä, ymmärrystä ja hyviä neuvoja. Ikinä en uskaltanut lähestymiskieltoa tehdä, hänen uhkailujensa takia, hän sanoi tappavansa minut jos joutuu takiani liriin.. Tässä tiivistelmä elämäni kauhunhetkistä, jota kesti yhteensä melkein vuoden..Kaiken tämän jälkeen osaan jälleen arvostaa elämää ja olen päättänyt myös auttaa muita ihmisiä joilla on samankaltaisia ongelmia ollut tai on, vasta nyt pystyin tämän kaiken kaivamaan esille vuosien takaa ja olen huomannut että asiankäsittely myös auttaa haavojeni parantumista.
Nimim.. H
just samoja kokemuksia...sanotaan että paraati saavutus oli se että tultiin ravintolasta ulos niin tämä veti multa alahuulen auki niin että veri lensi ja sen jälkeen se tietysti lähti pakoon...nooh minä rakastuneena naisena perään niin tämä kamppaa minut vielä siinä rinnalla että oikein tuli vaurioita naamaan ja polviin...en tiedä miten entinen yk sotilas pystyy tämmösiin suorituksiin,ei oo niillä kovin vahva seula siellä...mulla on vielä prosessi kesken:eli kysymys kuuluu miten jätän ettei se tapa minua???
ja lisää olis näitä tarinoita miten oon plaskolla meikkaillu naamaa että töihin voi mennä... nyt kun oon sanonu että on mitta täys niin tämä sanoo että menee joka hoitoon ja nje....mutta kun mulla ei ole enää halua yrittää,ei ikinä..liian paljon katkeruutta välissä.Nyt mulla on vastapuolella itkevä ja katuva mies (itkee ja konttaa)mutta en anna periksi!Minä olen kiltti ja upea nainen ja siitä se lähtöö...
Siinäpä vasta kysymys..Meni kauan aikaa ennenkuin pääsin eroon tästä miehestä, loppujen lopuksi hän joutui vankilaan erilaisista rötöksistä. Joten luonnollisesti sitten tilanne rauhoittui, paikkakuntaa olen vaihtanut ja asun uuden mieheni kanssa omakotitalossa siellä onnellista elämää.=)Yritin monesti jättää sen hullun vaihtamalla numeroa, tai sitten joku mies tai naispuolinen kaveri joka tiesi tilanteeni koitti puhua miehen kanssa ja saada hänet jättämään minut..Sanoin monesti itse myös jättäväni hänet, uhkailin lähestymiskiellolla..Keinoja koitin monia, kunnes lopulta se hänen vankilaan meno sai tilanteen rauhoittumaan..Yritti hän myös sieltä kirjeitä lähettää mutta revin ne, ennenkuin edes luin niitä, etten vaan vahingossa erehtyisi taas ottamaan häntä takaisin..Oletteko kauan olleet yhdessä?onko teillä lapsia?
lähettää sähköpostiosoitteesi niin voitaisiin mailata ja vaihtaa ajatuksia?
Luulin että minulla oli paha tilanne, mutta osalla teistä olikin paljon pahempi tilanne.
Pakko myöntää kun olin esim. töissä kunnassa jossa asuin, oli minulla pelko, että puolisoni imestyy työpaikalleni, jossa olin.. ja lisäksi aloin pelätä jotain tiettyjä tilanteita, ennekuin ne olivat tapahtuneet.. vaikka näitä tilanteita ei tapahtunutkaan...
Havahduin, miettimään näitä pelkoja, kun luin teidän toisten kommentteja asioista.. ja en pitänyt enää itseni näissä asioissan tyhmänä.
Kiitos teille kommenteistanne, nyt tiedän etten ole yksin.
Olen siirtämässä omat kirjani toiseen kuntaan, ja toivon, että voin löytää oman onneni joskus.