Joo elikkä olen tällainen yksinäinen kaveri. Kavereita ei ole periaatteessa kuin vain yksi ja sinkku olen. Olen ollut 2 kertaa suhteessa, joissa kummassakin minut on jätetty. Sitten lisäksi on yksi random säätö.
Olen suurimmaksi osaksi kotona tai töissä eli elämässäni ei ole muita kuin edellä mainitut. Päivät kuluu päivästä toiseen aivan samaa rataa. En edes tiedä mistä mahdollista kumppania voisi hakea, koska pääosin ulkonakin näyttää pyörivän VAIN pareja.
Naiset sentään kehuu ulkonäköäni ja minua muutenkin netissä, mutta livenä en kellekään kelpaa. Aina olen se "täydellinen mies" kuitenkaan treffeillä en kelpaa, vaikka olen mielestäni normaali tyyppi ja samanlainen kuin täälläkin.
Olen helvetin yksinäinen ja tuntuu, että oikeasti olen jotenkin sekoamassa. Nyt taas parisen päivää ollut hermot kireellä ja tekisi mieli vaan hypätä täältä 4krs:n asuntoni parvekkeelta alas.
Elämäni on toisinsanoen umpikujassa, viinakin tuo vaan päiväksi helpotuksen. Tuntuu, etten kelpaa koskaan vaikka treffeilläkin on tultu oltua monta kertaa. Kai olen sitten vain niin viallinen, mutta kun ei uskalla tapaa itseään vaikka haluisikin.
Mikähän tässä olisi ulospääsy. Vanhempia ei viitsi rasittaa saati itsemurhista puhua.
Muuten kaikki on elämässäni hyvin.
Olen suurimmaksi osaksi kotona tai töissä eli elämässäni ei ole muita kuin edellä mainitut. Päivät kuluu päivästä toiseen aivan samaa rataa. En edes tiedä mistä mahdollista kumppania voisi hakea, koska pääosin ulkonakin näyttää pyörivän VAIN pareja.
Naiset sentään kehuu ulkonäköäni ja minua muutenkin netissä, mutta livenä en kellekään kelpaa. Aina olen se "täydellinen mies" kuitenkaan treffeillä en kelpaa, vaikka olen mielestäni normaali tyyppi ja samanlainen kuin täälläkin.
Olen helvetin yksinäinen ja tuntuu, että oikeasti olen jotenkin sekoamassa. Nyt taas parisen päivää ollut hermot kireellä ja tekisi mieli vaan hypätä täältä 4krs:n asuntoni parvekkeelta alas.
Elämäni on toisinsanoen umpikujassa, viinakin tuo vaan päiväksi helpotuksen. Tuntuu, etten kelpaa koskaan vaikka treffeilläkin on tultu oltua monta kertaa. Kai olen sitten vain niin viallinen, mutta kun ei uskalla tapaa itseään vaikka haluisikin.
Mikähän tässä olisi ulospääsy. Vanhempia ei viitsi rasittaa saati itsemurhista puhua.
Muuten kaikki on elämässäni hyvin.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Aika yksinäinen kaveri minäkin. Kavereita yksi, naissuhteita nolla. Ei ole elämässäni paljoa kehumista, jos vertaa omaasi!
Missä päin mahdat muuten asua? Itse olen Helsingistä.
yksin.
Kantsis varmaan tutustua toisiin... Kuitenkin kaveruussuhteiden tekeminen voi aluksi olla helpompaa ja sitä kautta kun/jos tulee virikkeitä niin voi suunnitella muitakin asioita ja sitä kautta usein ystäväpiirikin voi laajentua...
Ei se kavereiden määrä, vaan laatu. Mikäs siinä on ollessa jos on yksi sellainen kaveri, josta saa voimaa ja hyvääoloa. Mulla on jonkunverran kavereita, mutta tuntuu että oon silti yksinäinen (en nyt niin kovin kuitenkaan). Lisäks en vielä oikein kunnolla tunne edes itteeni, enkä loppujenlopuks tiiä millainen ystävyyssuhde pitäis olla jotten tuntis itteeni yksinäiseks. Kai tahdon tuntee ihmistenläheisyyttä ja yhteenkuuluvuutta?
Itse olen muuttamassa pk-seudulle, että siellä sitten nähään;)
ja ongelmat pitää ratkaista, että siinä sulle haastetta vaikkapa kesäksi.
Van kyllä sä sieltä vielä ponnistat nuori mies. Ole hyvä eläkä mieti todellakaan sitä itsemurhaa, se on aina kärsimyksen siirtämistä toisille. Tulet varppina tapaamaan ihanan naisen jonka kanssa saatte suloisia lapsia. Mietippä sitä!! ...Silloin kun sitä vähiten odottaa.. Sillon kun down-fiilari iskee, niin lue jotain mielenkiintoista kirjaa, OIKEESTI!
On lohdullista ajatella että morsian löytyy, varmaan se itse kullakin löytyy jossain elämänvaiheessa, olisi sitten hetkellistä tai ei ja lapsiakin on aika helppo hankkia( varsinkin naisilla). Oikotie onneen on elämä.
En ainakaan millään yhden illan suhteella ja kännissä halua lasta, muu ei varmaan onnistuisi
Paskiatria tarjoaa meille luusereillekin tilaisuuden loistaa. Lääkkeet antavat spiidiä ja terapeuttisuhteessa voi tuntea rakkautta turvallisesti. :F
Love me lady, love the little lady gives me love every time we meet.
Kättely on mukavaa vastapainoa itsensä koskettelulle, ja käsi tuoksuu hajuvedeltä :)
Terve!
Tiedän noi sun tunteet ihan liian hyvin. Ilman ystäviä tuntee itsensä todella vialliseksi, sellaiseksi mustaksilampaaksi. Ja yksinäisyyttä seuraa aina turhautuminen, jolloin missään ei ole mitään järkeä. Välillä toivoo, että vois vaan haihtua olemattomiin.
Olen helsingissä töissä viidettä kesää, mutta en tunne täältä ketään. Vuosien aikana olen töissä tavannut ihmisiä, joista muutamaa voin vieläkin sanoa kaveriksi. En kuitenkaan tapaa heitä kovin usein, koska kaikilla on niin vahvasti omaelämä. Itselläni sellaista ei ole. Päivät olen töissä ja sen jälkeen kulutan aikani kotona netin, kirjojen tai elokuvien kanssa.
Kaikki joille olen puhunut asiasta käskevät etsiä jonkun kivan harrastuksen. Ei ole niin helppoa lähteä johonkin yksin, kun ei tunne ketään. Baareissa saisin varmasti seuraa, koska olen aika sosiaalinen. Kynnys lähteä yksin on kuitenkin liian korkea. Hävettää olla jossain yksin, kun joka puolella on suuria iloisia seurueita.
Nytkin olen vaan himassa näpyttelemässä tätä juttua. Kuuntelen musiikkia ja katson ikkunasta miten hieno kevät menee ohi. Tykkään käydä ulkona, vaikka vaan kävelemässä hienoissa paikoissa. Se vaan tuntuu niin tyhmältä yksin, kun ei ole ketään kenen kanssa jakaa kaikki.
Olisi mukavaa jutella enemmän samaa kokevan ihmisen kanssa. Ota yhteyttä, jos haluat tutustua paremmin. Mun sähköposti-osoite on [email protected].
elämäsi on vielä edessäpäin. Et todellakaan ole mikään toivoton tapaus, kun olet ollut suhteessakin jo nuo 2 kertaa. Varmaan tiedät syyt, miksi sinut on jätetty? Pohdi niitä, olisiko kenties jotain, mihin myöhemmin voisit vaikuttaa?
Kyllähän sinkkuja monissa paikoissa liikkuu, taidat huomata vain parit. Kannattaa ennemmin panostaa tuohon live-touhuun kuin netissä tapailla. Ei netissä edes kaikki ole tositarkoituksella liikkeellä!
Sinun kannattaa alkoholin käyttöä vähentää, viina tosiaan helpottaa vain hetkeksi. Vaikka sinusta tuntuu, ettet haluaisi vanhempiasi "rasittaa" asioillasi, jos vain olet hyvissä väleissä, kannattaa keskustella heidän kanssaan. Uskon, että he haluaisivat tietää, että olet onneton ja yksinäinen. Onhan sitten ammattiauttajat myös olemassa. Hae ihmeessä apua jostain, jos tilanteesi tuntuu mahdottomalta, älä anna tilanteen mennä pahemmaksi.
Itsemurha ei ole mikään ratkaisu, älä edes mieti sellaista. Kerrot, että sinulla muuten menee ihan hyvin. Yrittäisit keskittyä elämäsi positiivisiin asioihin. Sinulla tuntuu olevan nyt jokin pakko löytää joku. Jos sinua ei ole vielä onnistanut, ei se tarkoita, että sinussa olisi jotain vikaa. Et vaan ole törmännyt siihen oikeaan. Tsemppiä sinulle!
M23 ja fania20,
voin niin samaistua teihin. Aika kuluu paljolti töitä tehden ja arki on tylsää. Ihana olisi mennä ja tehdä ja kokea,mutta kaikki tuntuu niin vaikealta ja ahdistavalta yksin. Ja mikä eniten ahdistaa,on se häpeä ja huonommuuden tunne ,mikä on seurausta yksinäisyydestä. Ja kuka meistä haluaisikaan olla,ystävien kanssahan olisi ihanaa jakaa ilot ja surut.
Vaikeaksi asioista tekee jo koetut pettymykset,loputtomasti ei jaksa maasta nousta kun toista poskea on lyöty. Minullakin kontakteja on, mutta iso osa "hyvän päivän tuttuja" tai muita sellaisia. Ja mikä ehkä pahinta,mikä aiheuttaa noidankehää, kukaan (ainakaan moni) ei juurikaan arvaa että oikeasti kärsin. Asiasta on vaikea avautua,ja oikeastaan tuntuu että niille joille ehkä voisikin kertoa,eivät kuitenkaan ymmärtäisi.
Kaikenkaikkiaan asiani ovat hyvin.Olen terve nuori nainen jolla töitä tulee nyt ja tulevaisuudessa riittämään(ainakin toivon mukaan;)Lisäksi olen löytänyt oman alani,jossa haluan työskennellä,työ pelkästään ei vain elämässä riitä... Olen puhelias, viihdyn kaikenlaisten ihmisten kanssa ja tykkään tehdä vaikka mitä. Huolehdin itsestäni ja Ulkonäössä ei muutenkaan ole vikaa,eikä itsetunto-ongelmia sen vuoksi. Osaan ja haluan sanoa mielipiteeni,mutta olen silti kohtelias ja kaikki aina niin ihmettelevätkin kun ei ole sitä poikaystävää(tällä hetkellä).
Uskoni ihmisiin on vain niin koetuksella. Tulen perheestä,jossa toiseen vanhempaan koskaan ole voinut luottaa ja muutenkin olen kokenut olevani riittämätön. 16-vuotiaasta saakka on tuntunut,että toisen vanhemmat ongelmat ovat taakkanani. Olen todella väsynyt.
Minullekin voi mailia pistää,hienoa olisi löytää samankaltaisia ihmisiä :)
tsemppiä kaikille ja hyvää kesää! muistetaan ja arvostetaan niitä asioita, mitkä meillä on hyvin!
[email protected]