onko teilla sellasia ristiriitaisa tuntemuksia anoreksian suhteen tarkoitan että pelottaako teitä muitaki se sairaus et tulee sellasia kuoleman pelko juttuja ja sitte toisaalta siitä nauttiii hirveesti kun on se sairaus?
vastatkaa rehellisesti
minäääääää
141026
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
mitä pelättävää kuolemas ois?
Nykyään ihmiset on tuntunu unohtavan, et kaikki kuolee, eikä eläkään ikuisuuksiin.
Itteeni ei kuolema järkytä sil taval ku monii, oma tai läheisen. Tietysti jos läheinen, tuntuu pahalta. Tuntemattomien kuolema ei hetkauta pätkääkään - oon ihan rehellisesti sitä mieltä, et koko Afrikan mantereen vois pommittaa paskaks, näin alkajaisiks. Eipä olis nälkäsii ihmisii kärsimäs, loppuis niidenki ihmisten kärsimykset, eikä Unicefil ym. ois enää millä yrittää syyllistää muita ihmisii "ajattele Afrikan lapsii" no en ajattele, kun niitä ei ole enää, kukaan ei enää kärsi. No, se on utopiaa, joten nykyään sanon vain "en ajattele, ei kiinnosta."
Ajatus kuolemasta mulle... En osaa nähdä siin mitään negatiivista. Sehän tulee sit ku tulee - nyt, huomen, vuoden pääst, tai ehkä kymmenen (toivottavasti ei kovin paljon myöhemmin kuitenkaan). Positiivisthan siin on just toi, et se LOPETTAA KAIKEN KÄRSIMYKSEN, lopullisesti. Yksinkertaista. Eikö noin mahtavan asian, kuin kaikkien kärsimysten loppumisen eteen, kannata vähän kärsiäkin?
Taas saa ihmiset hermostuu mun mielipiteist, tai nauraa, vihastuu, tai turhautuu :D Mä kun en oikein oo samoil linjoil "yleisten mielipiteiden" kans, missään asias... Mut sehän must tekee oman persoonani. Rakasta tai vihaa :D
Sellast.
Ei ole mikään tarkoitus alkaa väittelemään tai mitään, mut haluisin vaan kysyä sun kantaa, että oletko ajatellu sitä, että kun kuolet ja ei ole enää kärsimyksiä, niin eihän sitä voi tiedostaa, että ei ole kärsimyksiä, kun ei ole enää olemassa? Sehän olisi mahtavaa, jos ei olisi kärsimyksiä, mutta vähän yhtä tyhjän kanssa, kun siitä ei pysty nauttimaan.
Muakaan ei kuolema ns. pelota, mutta haluisin kyllä elää niin pitkään kuin voin. Onhan elämässä loppujen lopuksi paljon hyvää, jos puolueettomasti ajttelee eikä omalta-elämä-on-paskaa-stn-kun-olen-läski-ja-ruma kannalta, vaikka kyllä itsekin aika ajoin ajattelen niin. esim. tuolla aikaisemmin kerroin mun suihkuitkutahdonvoimahetken ja todella ajattelen itsestäni, että ole niin epäonnistutnut, mutta tekee hyvää kun välillä yrittää ajatella asioita positiiviselta kannalta.
Mut hey angel, ei mitään tarkoitusta kiistellä, sul on oikeus omiin mielipiteisiin ja kunnioitan sitä. Love and happiness ;D
vaan nää täs mun elämäs mitään suuremmin positiivist... Oishan se kiva jos näkis, mut ku ei nää. Joten, näil mennään :D
kysyä, että miksi sie et näe mitään positiivista? Oon lukenu näitä sun juttuja ja useimmat kuulostaa aika synkiltä. Onko sulle tapahtunut joskus jotain tosi ikävää? Vai onko anoreksia aiheuttanut tän? Kuinka kauan oot muuten sairastanut ja jos vaan saa udella, niin minkä painoinen olet tai sun BMI? mut noihin ei tarvi vastata jos se tunkeutuu liikaa sun yksityiselämään.
Mut kiva, että sulta siltikin tulee pirteää ja hauskaa läppää aina! Ihanaa!
näen positiivista siinä että laihdun :D
ja saan tästä laihduttamisesta ja syömisvammailusta hirveesti positiivista irti. jopa itseinhon hetkistä - oikein kerään muiden ihmisten negatiivisia kommentteja minusta sisääni (vaikka sillä hetkellä reagoisin miten tahansa), kerään niitä ja ruokin niillä muutenkin alati kasvavaa itseinhoani synkkinä hetkinäni, ja saa nsiitäkin jotain sairasta nautintoa.
Tosiasiahan siis on, että minulla ei ole elämässäni muuta kuin tämä laihdutus. Ei koulua, ei työtä, ei elämää (muuta kun netissä) - tämä ON elämäni.
En oikein myönnä että sairastan. Aivoni eivät taivu siihen. Joojoo, anoreksia on muka sairaus. Joojoo, käyn anoreksia-palstalla ja pro-ana-sivuilla, niin? Täähän on elämäntapa. (Joo, jossain mieleni perukoil ehkä ymmärrän et tää on sairaus, mut mitä sit? Ei se tarkota et haluisin "parantua", tää on parasta mitä mul on - kaikki mitä mul on.)
Oon puoltoist vuotta nyt laihduttanu. Ku alotin, painoin 89kg ja bmi:ni oli yli 30!!!! Pikkuhiljaa laihduttamisest tuli yhä, no, epänormaalimpaa. Tuli kuvioihin syömättömyyttä, ahmimis- ja oksentelukausia - sit ahmiminen ja oksentelu väheni, ja siit tuli vaan vähän syömistä ja syömättömyyttä. Ja liikunta tuli mukaan kuvioihin, ensin juoksin, sitten taas en tehnyt mitään, nyt stepperöin, liikun edelleen erittäin vähän (olen aina inhonnut liikuntaa), mutta pakotan itseni aina edes vähän tekemään joka päivä. Normaalisti olen syönyt (siis, syönyt normaalimäärän ruokaa oksentamatta sitä ja näkemättä jokaisessa haarukallisessa neonvalokylttiä joka kertoo sen kalorit hyvinkin tarkasti, ilman ruokaan ja syömiseen liittyvää itseinhoa, kuvotusta, ym. ym.) viimeksi useita kuukausia sitten. Bmi:ni tällä hetkellä jotain päälle 19. Tavoite laihtua, lopullista tavoitetta ei ole.
Olisi kuitenkin kiva jos joskus painoni ehtisi alkamaan kakkosella, ennen kuin kuolen. Se on jotenkin ihana ajatus. Että joskus vaaan lukema todella alkaisi kakkosella. Lähes tavoittamaton, muttei kuitenkaan, ihana, ihana ajatus... :)
Tuo nyt oli aika tarkasti kerrottu :D Yleensä en kerro noin tarkasti näin julkisesti, toisaalta, eihän kukaan tiedä nimeäni tai muuta, muuta kuin nimimerkin, eikä kuvianikaan ole missään. Silti ahdistaa kertoa - ajatukset huutavat aina "mitä teet anoreksia palstalla? Mikä syömishäiriöinen? Mikä laihtuminen? Saatanan normaalipainoinen läski!" No, minäpä näytän niille, ja itselleni, näytän vielä... Olen jo melkein 40% korkeimmasta painostani tiputtanut... Kyllä se loppukin onnistuu. Luovuta en, ei kävisi mielessänikään. En edes osaisi luovuttaa :D Ärsyttää vaan kun kaikki on näin hidasta... No, kyllä se tästä taas. :)
Ymmärrän sua kyl täysin, ihan omasta päästä noita ajatuksia. Mullakin BMI 19 ja 1,5 vuotta olen laihduttanut just tuolleen välillä ahmien ja välillä ei-syöden. HIDASTA! Kaikki kommentit just kerääntyy- oli ihanaa kun bestis sovitti jotain ullakolta löytämäänsä XXL-paitaa ja se oli tietenkin iso, mutta ei kovin paljon (ystäväni on kuitenkin tosi laiha), sitten hän sanoi minulle, että haluatko sovittaa, jos tää ois sulle sopiva, kun sulla on erilainen ruumiinrakenne? Siis voi veljet, melkein aloin itkemään. Ja sitten kun oli itkukohtaus myöhemmin, kaikkia kuulemiaan kommentteja toisti ja toisti ja toisti itsesäälin vallassa.
Oon kuitenkin yrittänyt pitää kaikki kaveri-tuttavuus-ystävä-perhe-suhteet hyvinä, koska olen lukenut niin paljon niistä, jotka ovat eristäytyneet- tovoin ettei niin käy mulle!
Ja kylhän sie olet selvästi sairas, mut omaa tilaa on niin vaikea tajuta, helppohan se on toisia neuvoa.
Mie toivon sulle kaikkea parasta ja että susta tulisi onnellinen kuitenkin ja kun kerran itse toivot: laiha ;) aah mitä elämää olis, jos noin olis! Ja tosi kiva, että jaoit, koska se tekee tästä palstasta ja näistä keskusteluista mielekkään, koska ilman kokemuksia; mistä me puhuisimme? Kiitos!
jos haluut muuten jutella, voit mailaa [email protected] - voi siel vaihtaa meseossui, mailaileen oon huono x) Kiva et sua kiinnosti.
Tää oli kyllä esimerkki valkoisen, etuoikeutetun kermapersemukulan vuodatuksesta par excellence. Kyllä sulla täytyy olla aivan erityinen napa, kun jaksat sitä noin intohimoisesti tuijottaa. Luulet ilmeisesti, että nihilismissäsi on jotain poikkeuksellisen säväyttävää. I've got news for you: Ollaan me muutkin joskus Nietzscheä luettu. Muistan tuon uhon toki omiltakin yläastevuosiltani (koskaan siihen ei kyllä sentään liittynyt ihan tuollaista muiden ihmisten perusteetonta halveksuntaa). Vähän surullista tässä vaan on se, että aikaisemmassa keskustelussa sanoit olevasi täysi-ikäinen.
Kyllä se Siperia opettaa.
menet muita halveksumaan ja haukkumaan, kun kerrat tuomitset jo toisten, vaikkakin radikaalit, niin silti omat mielepiteetkin? Vaikka olisikin erilaiset ajatukset kuin muilla, niin mitä sitten? Kunnioita sitä, vaikket hyväksyisi.
Palstan tarkoituksena ei ole järjestää joukkosolvaamisia.
sulle. lähden huomenna vko-lopuksi pois, niin älä ihmettele, jos en ole hyväksymässä. Mut maanantaina sit. Pärjäile!
"Miksi sinä sitten menet muita halveksumaan ja haukkumaan, kun kerrat tuomitset jo toisten, vaikkakin radikaalit, niin silti omat mielepiteetkin?"
Vastaisin ilomielin tähän kysymykseen, jos edes ymmärtäisin, mitä helvettiä yrität tällä lausehirviöllä ilmaista. On tainnut parit äikäntunnit jäädä väliin.
Miksi oletat, että sellaista ihmistä pitää kunnioittaa, joka ei kunnioita muita? Pitääkö natseja kunnioittaa? Ja jos pitää, niin mihin pisteeseen asti? Voisit myös vähän täsmentää sanaa joukkosolvaaminen. Jos täällä yksi pikku nilkki nostaa itsensä kaikkien muiden yläpuolelle ja joku huomauttaa, että toi on aika syvältä, niin se on mielestäsi "joukkosolvaamista"?
hyi
Tulevaisuus, se mitä pahaa olen tehnyt elimistölleni ja jatkuva yksinäisyys pelottaa. Ei tällä tavalla saa ketään kavereita ja loppujen lopuksi sitä kuolee yksin - halveksittuna.
Tämä on ainoa juttu, joka on mun oma, mutta se eristää mut täysin.
Vaikka tä sairaus on ihan perseestä, olen jotenkin tyytyväinen siihen. Se tekee musta mut! Mutta noin ei saisi ajatella, oon varmaan päästä vinksahtanut, mitä anoreksia onkin.