Torin alle

Todellinen syy toriparkin rakentamiseen on se, että kaupungin talolla työksentelevät (ei ole kirjoitusvirhe kaupungintalolla todella työksennellään) saisivat lämpimät parkki paikat. Olen käynyt Kuopion vastaavalla kahdesti, kummallakin kerralla vilkkaimpaan liikeaikaan (mm. lauantaina toriaikaan)lisäkseni oli 2-3 autoa. Selitys lienee, että virastot olivat tuolloin kiinni. Sairaanhoidossa säästetään ja leikataan kuluja, mutta parkkitaloen kanssa on kiva leikkiä.
7417
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Tosi mielenkiintoista, milloinkahan tämä keskustelu loppuu. Yleisönosastoillakaan ei mistään muusta kukaan voi enää kirjoittaa kun siitä halvatun parkkihallista tai haminen moottoritiestä. Tosin eipä tarvi koirankakka juttuja nykyisin lueskella...

Mulle on yks hemmetin hailee vaikkei koko parkkitemppeliä tulekaan, jos ja kun siitä tulee maksullinen niin minun autota ei siellä nähdä. En maksa pysäköinnistä muualla kuin hesassa käydessä. Kotkasta löytyy ilmaista parkkia aivan keskustan tuntumasta, jos jaksaa kävellä parisataa metriä. Ainakin tähän mennessä on löytynyt, ellei sitten kotkan automäärä jostain syystä radikaalisti kasva äkillisesti. Edes karhulaan en viitsi mennä muuta kun kolmen jälkeen jolloin torille saa parkkeerata ilmaiseksi. Eipä ihme ettei karhulassa liikkeenpito juuri kannata kun asiakkaat ohjataan parkkimaksuilla muualle. Joku sentti sinne tai tänne, mutta minulla ja monella muullakin se vaan taitaa olla periaate.

Kyllä noille rahoille todellakin muutakin käyttöä tässä kylässä pitäisi löytyä.

Äänestä

Minä tiedän kuka lopullisesti lystin maksaa, se on Kotkalainen veronmaksaja. Mistähän rakennuttamista puoltavat kuvittelevat löytävänsä asiakkaat luolaansa? Taitaa asiakasvirta vain kiihtyä sinne markettiin jossa on myös Alko ja apteekki. Ehkäpä toriparkki rahoilla kannattaisi kehittää myös Jumalniemen aluetta rakennuttamalla sinne paremmat tieyhteydet vaikka Kotkansaarelta asti.

Äänestä

tota mä asun kuopiossa ja silleen ja kuules tää parkkipaikka on aina tupasen täynnä

Äänestä
  • Milloin sitä toriparkkia aletaan rakentaa?

    Äänestä

  • miten on kirjoitti:

    Milloin sitä toriparkkia aletaan rakentaa?

    Ensi vuonna pitäisi rakennustöiden alkaa.

    Äänestä

  • rak insinööri kirjoitti:

    Ensi vuonna pitäisi rakennustöiden alkaa.

    Kiitos tiedosta, toivottavasti tulee hieno parkkipaikka.

    Äänestä

  • rak insinööri kirjoitti:

    Ensi vuonna pitäisi rakennustöiden alkaa.

    Milloin se sitten valmistuu?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Järki Ohoy kirjoitti:

Todellinen syy toriparkin rakentamiseen on se, että kaupungin talolla työksentelevät (ei ole kirjoitusvirhe kaupungintalolla todella työksennellään) saisivat lämpimät parkki paikat. Olen käynyt Kuopion vastaavalla kahdesti, kummallakin kerralla vilkkaimpaan liikeaikaan (mm. lauantaina toriaikaan)lisäkseni oli 2-3 autoa. Selitys lienee, että virastot olivat tuolloin kiinni. Sairaanhoidossa säästetään ja leikataan kuluja, mutta parkkitaloen kanssa on kiva leikkiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu