Pöllölaakso

No miksi pöllölaakso vaikeni,kaikki sai kai purettua paatoksen eilen,no nyt on hyvä aloittaa uudet ajatukset.Jostain syystä palstoja ei poistettu vaikka aineksia oli.Toivottavasti tämä keskustelun vaikeneminen on myöntymisen merkki.Pihatkin alkaa olla kaikilla kondiksessa,no nuo loput romut peittyy heinkoon kesäksi.On niinkuin rauha olisi lasketunut pöllölaaksoon,hyvä niin, tietenkin jotain pientä jäi hampaankoloon,mutta kyllä se Jukka sen sieltä poistaa.Urpo.Y.
311711
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Etkö huomannut toisaalta, että täällä nostatetaan kaikkiin Pöllölaakson asukkaisiin siivous/talkoohenkeä? Itse olin avustamassa vesakonraivausprojektia. Ojanlaitoja puhdistui pajuista ja muista turhakkeista! Ilma oli niin komeakin, että mikäs siinä oli roipetta kerätessä!

Äänestä

Tarvii vetää happea välillä,et aivot pystyy toimimaan.Oli niin surkeeta luettavaa tuo johtopuolueen vaalitaistelun avaus.Sama uho ja kuntalaisten syyttely jatkui siitä, mihin se ko. henkilön valtuustossa pitämässä puheenvuorossa loppui.On se ihmeellistä,ettei johto ja valtuuston enemmistö voi tunnustaa olleensa väärässä.Tilanne on sama kuin sillä entisellä urheilijalla,joka kärähti dopingista,saa rämpiä itesäälissä unohdettuna,kun ei pysty tunnustamaan itselleen toimineensa väärin.Odotellaan rauhassa yritetäänkö tuota emämunausta korjata. Samalla tyylillä jatkaminen vain parantaa kuntalaisten "me henkeä"ja samoin Proon vaalimenestystä.Mitä keskustelussa oli sellaista ainesta,et palstan olisi voinut poistaa.Kerrotko sen meille niin valvojakin osaa olla tarkempana.Jos palsta poistetaan,ei kyllä huvita pätkääkään keskustella romujen keräyksestä.Mihinkä on myönnytty,jos keskustelu on vähentynyt,jäi mulle ainakin epäselväksi?.Täällä voi mielestäni kirjoittaa niin suoraan ettei tarvii arvailla,eikä heittää täydentäviä lisäkysymyksiä.Pelottelet kaikki pois palstalta,kun pelkäävät joutuvansa vastuuseen kirjoituksistaan

Äänestä
  • Jotenkin ei ole rakentavaa tuollainen syyttely,valta puolue on valtapuolue,on siinä jotain kun tuollaisen tittelin saa.No jokaisesta puolueesta löytyy varmasti itse säälissä rypeviä.Niin missä asiassa valtuusto oli väärässä.Ei Pro´lainen,en minäkään ole yksin.

    Äänestä

  • Saa keskustella kirjoitti:

    Jotenkin ei ole rakentavaa tuollainen syyttely,valta puolue on valtapuolue,on siinä jotain kun tuollaisen tittelin saa.No jokaisesta puolueesta löytyy varmasti itse säälissä rypeviä.Niin missä asiassa valtuusto oli väärässä.Ei Pro´lainen,en minäkään ole yksin.

    ryvettyneelle poliitikolle; kun kerran koet tehneesi väärin!
    Onko sana ANTEEKSI vieras sinulle?
    Etkö ymmärrä anteeksiantoa-tai pyyntöä?
    Mikäli taustasi pitää paikkansa,pitäsi elää niinkuin puheesi on, armosta.
    Kuitenkin kaikki todistaa päinvastaista.

    Äänestä

  • Saa keskustella kirjoitti:

    Jotenkin ei ole rakentavaa tuollainen syyttely,valta puolue on valtapuolue,on siinä jotain kun tuollaisen tittelin saa.No jokaisesta puolueesta löytyy varmasti itse säälissä rypeviä.Niin missä asiassa valtuusto oli väärässä.Ei Pro´lainen,en minäkään ole yksin.

    Kuinka kyselijä voi olla noin tietämätön Pyhäjärven kunnalliselämästä,tai sitten et ole paikkakuntalainen.Vastauksia kysymykseen missä valtuusto teki väärin.
    -alkoi teettämään kuntaliitos-selvitystä,kuntalaisia kuulematta, onnelisen tietämättömänä että se johtaa kuntaliitokseen.
    -syyllistyi ns.asiant.selvityksestä raskaisiin virhearviointeihin kuntatalouden tulevaisuuden näkymistä.
    -kunnanhallituksen esityksestä syyllistyi lukuisiin lautakuntapäätösten ylikävelyihin.
    -ja raskain virhe, jätti huomioonottamatta kuntalais mielipeen niin kuntaliitosasiassa kuin sitä koskevassa kuntaäänestysvaatimuksessa.
    -erityisesti luottamushenkilöjohto syyllistyi jatkuvaan valehteluun kuntalaisille.
    -viimeisin virhe ,toimivan Ollintien tarpeeton korjaus.Olisi riittänyt torialuuen rakentaminen,sekä oikotien rakentaminen viinakauppaan.
    -ryhtyi kaikkeen uuteen ja suuren,kuntalaisia kuulematta ,tämähän ei nykypäivänä onnistu.Pystyi ankaran riitelyn jälkeen jotenkuten hoitamaan juoksevat asiat.
    Tässä aluksi,yksilöidymmin asiat tulee esille tulevissa vaalikeskusteluissa.

    Äänestä

  • Vastauksia kirjoitti:

    niinpä pääsi käymään.
    miksiköhän myö kuntalaiset ollaan kallella kypärin?

    Äänestä

  • vain aamen kirjoitti:

    niinpä pääsi käymään.
    miksiköhän myö kuntalaiset ollaan kallella kypärin?

    Ei kaikki suinkaan,ei ainakaan ne äänestäjät jotka ovat mieleisensä saaneet.Jepulis

    Äänestä

  • Kaikki.... kirjoitti:

    Ei kaikki suinkaan,ei ainakaan ne äänestäjät jotka ovat mieleisensä saaneet.Jepulis

    kallella kypärin!

    Äänestä

  • Vastauksia kirjoitti:

    Kuinka kyselijä voi olla noin tietämätön Pyhäjärven kunnalliselämästä,tai sitten et ole paikkakuntalainen.Vastauksia kysymykseen missä valtuusto teki väärin.
    -alkoi teettämään kuntaliitos-selvitystä,kuntalaisia kuulematta, onnelisen tietämättömänä että se johtaa kuntaliitokseen.
    -syyllistyi ns.asiant.selvityksestä raskaisiin virhearviointeihin kuntatalouden tulevaisuuden näkymistä.
    -kunnanhallituksen esityksestä syyllistyi lukuisiin lautakuntapäätösten ylikävelyihin.
    -ja raskain virhe, jätti huomioonottamatta kuntalais mielipeen niin kuntaliitosasiassa kuin sitä koskevassa kuntaäänestysvaatimuksessa.
    -erityisesti luottamushenkilöjohto syyllistyi jatkuvaan valehteluun kuntalaisille.
    -viimeisin virhe ,toimivan Ollintien tarpeeton korjaus.Olisi riittänyt torialuuen rakentaminen,sekä oikotien rakentaminen viinakauppaan.
    -ryhtyi kaikkeen uuteen ja suuren,kuntalaisia kuulematta ,tämähän ei nykypäivänä onnistu.Pystyi ankaran riitelyn jälkeen jotenkuten hoitamaan juoksevat asiat.
    Tässä aluksi,yksilöidymmin asiat tulee esille tulevissa vaalikeskusteluissa.

    "jatkuva valehtelu kuntalaisille". Mitä ja missä on valehdeltu?

    Äänestä

  • inkvisiittorius kirjoitti:

    oli liioiteltua, toki kait kirjoittaja on asian noin nähnyt.

    Toki minäkin sen verran tuosta ns. "totuuden kiertämisestä" olin havaitsevinani, että ainakin talouden suhteen kuntalaisille kerrottiin, että vuoden 2007 jälkeen täyttää 4:s kriisikunnan mittari, kun 2006 vuoden jälkeen niistä täyttyi 3. Silloin jo sanoin, että eihän se noin mene, vaan ensivuonna niitä on 1 vähemmän. Myönnän, että minäkin olin väärässä, koska meille meni yllättäen vieläkin paremmin. Eli en millään jaksa uskoa, että meidän johdolle tuo talouden positiivinen tilanne olisi tullut yllätyksenä, vaan kyllä siitä ihan tarkoituksella peloiteltiin ehkä vähän liikaakin.

    Toki sitten tuosta uutisoinnista, jossa kaupungin omia säästötoimia pidetään ikäänkuin ykkösasiana talouden kohentumiseen, voi olla montaa mieltä. Minusta se talous kyllä koheni ihan muista syistä ja kaupungin omat toimet oli pienen pieni pisara meressä.

    No sellaista tuo politiikka täällä Pyhäjärvellä on, että omaa nokkaa koitetaan nostaa.

    Äänestä

  • Saa keskustella kirjoitti:

    Jotenkin ei ole rakentavaa tuollainen syyttely,valta puolue on valtapuolue,on siinä jotain kun tuollaisen tittelin saa.No jokaisesta puolueesta löytyy varmasti itse säälissä rypeviä.Niin missä asiassa valtuusto oli väärässä.Ei Pro´lainen,en minäkään ole yksin.

    Koulujen lakkautus(3/4 sadasta oppilaasta menetti oman opinahjno aivan turhaan, tässä rahatilanteessa olisivat voineet jatkaa, etenkin kun rikottiin tuo 25 oppilasraja -sopimus). Toinen on Kuntaliitoskysymys. Kolmas valtavan kallis ja turhaakin turhmepi taajamaremppa.

    Äänestä

  • inkvisiittorius kirjoitti:

    "jatkuva valehtelu kuntalaisille". Mitä ja missä on valehdeltu?

    Väitettiin väärin perustein olevan vähemmän oppilaita kuin oli. (Oppilasmäärä lasketaan sen mukaan mihin koulupiiriin oppilas kuuluu, ei sen mukaan mihin vanhemmat haluaa viedä lapsensa!)Osalla alueista laskettiin väärin oppilasmäärät, luettiin muuttoa suunnittelevatkin oppilasmääriin jne, jne. Näin taktikoitiin tietyt kyläkoulut (käyttökustannuksiltaan halvimmasta päästä) kiinni. Lisäksi kylälästen kokouksessa sanottiin, ettei lakkautus koske kuin yhtä koulua, toisin kuin sitten tapahtui!

    Äänestä

  • pienemmistä puhumattakaan kirjoitti:

    näyttävät olevan pöllölaaksossa arka aihe ja kitkuinen myös.

    Äänestä

  • invaasio kirjoitti:

    Pyhäjärvelläkin, vaikka toisin puhutaan, joten miksipä se ei olisi arka asia.

    Rahaahan nykyaikana on enemmänkuin koskaan, mutta silti ei edes kunnallisella tasolla ole varaa inhimillisyyteen!

    Äänestä

  • invaasio kirjoitti:

    näyttävät olevan pöllölaaksossa arka aihe ja kitkuinen myös.

    totta maar!

    Äänestä

pöllölaakso sinne minne aurinko,ei paista.

Äänestä
  • Hanuriin,kellariin,ootappa ootappa pitää miettiä,nyt tuon hokasin tietenkin.

    Pöllölaaksoon.

    Äänestä

taunot hiljaa lopullisesti.Työntäkää se saatanan pöllö sinne tuulipuvun alle köyhät!

Äänestä
  • Huomenta pöllölaaksosta.
    valitettavasti kirjoitustyylisi parhaiten kertoo mistä ollaan, suvaitsemattomien PÖLLÖLAAKSOSTA.
    Sudet saapi elintilaa itärajan suunnasta..heippa.

    Äänestä

  • iso Pöllö kirjoitti:

    Huomenta pöllölaaksosta.
    valitettavasti kirjoitustyylisi parhaiten kertoo mistä ollaan, suvaitsemattomien PÖLLÖLAAKSOSTA.
    Sudet saapi elintilaa itärajan suunnasta..heippa.

    Suvaitsemattomuus on ihan oikea sana kuvaamaan pöllölaakson ilmapiiriä. Jopa toinenkin nimi osuu osalle kuntaa; pölhölaaksolaiset on paikallaan.
    Valtuusto on pannut parastaan osoittaessaaan että valta turmelee.
    Enemmistö heistä liukui kuntalaisten ulottamattomiin omiin athmosfaareihinsä, ylijumaliksi.
    Kourallinen kuuntelevia ihmisiä löytyi näiden yli-ihmisten polkemista.

    Äänestä

  • sitä P-kunta on kirjoitti:

    Lynkkaus mentaliteettia,ei kekustaa saa noin moittia,kuiteski vallassa oleva puolue.Niin kerta.

    Äänestä

  • Vähän kirjoitti:

    Lynkkaus mentaliteettia,ei kekustaa saa noin moittia,kuiteski vallassa oleva puolue.Niin kerta.

    ihan on sanottu aiheesta valtapuolueelle.
    Kuka meistä äänestäjistä tiesi 2004 että alkavat vouhkamaan älyttömiä.
    pitää hommalle laittaa piste.

    Äänestä

  • Arvo Maailma kirjoitti:

    ihan on sanottu aiheesta valtapuolueelle.
    Kuka meistä äänestäjistä tiesi 2004 että alkavat vouhkamaan älyttömiä.
    pitää hommalle laittaa piste.

    Pitkälle edennyt viestiketju on pyyhkäisty pois.
    Miksi?
    Kirjoittiko joku sinne näitä piip-puolueen piip-valtuutettujen nimiä?
    Ei saa eikä pidä.
    Johan me tiedetään ja kansa tietää ketä kulloinkin "kalutaan".
    Älkää siis panko panetellen vaan puhukaa piilotellen.

    Äänestä

ja onko ruuhkaksi asti kävijöitä?

Äänestä
  • aika hiljaista kuulemma on,ohi menevät ja lujaa!

    Äänestä

  • jyllikki kirjoitti:

    aika hiljaista kuulemma on,ohi menevät ja lujaa!

    olevan hiljaista, ei tarpeeksi kävijöitä. nelostielle pitäisi rakentaa hidasteita sille kohdin.

    Äänestä

  • regulis kirjoitti:

    olevan hiljaista, ei tarpeeksi kävijöitä. nelostielle pitäisi rakentaa hidasteita sille kohdin.

    sen pirun möhkäleen (hidaste) sinne ABC:n risteykseen taajamaremontin yhteydessä.

    Äänestä

  • voisi siirtää kirjoitti:

    sen pirun möhkäleen (hidaste) sinne ABC:n risteykseen taajamaremontin yhteydessä.

    hiihtäjäpatsas pitäs siirtää myös risteyalueelle ihasteltavaksi. Se kun jää monelta näkemättä siellä pankin nurkalla. Nythän se on siellä vain Sherwoodilaisten ilona.

    Äänestä

  • vaikka mahdottoman kookas toteemi on alueelle pystytetty houkuttimeksi kulkijoille.

    Äänestä

  • auki vielä, kirjoitti:

    vaikka mahdottoman kookas toteemi on alueelle pystytetty houkuttimeksi kulkijoille.

    Olemaan paikkakunnan vilkkain paikka,kylä on tosi hiljainen verrattuna ABC. alueeseen.Harmin paikka kun olemme syrjässä.5km on liian pitkä matka ajaa sivuun pöllölaaksoon.Matkailija.

    Äänestä

  • tulee kesällä kirjoitti:

    Olemaan paikkakunnan vilkkain paikka,kylä on tosi hiljainen verrattuna ABC. alueeseen.Harmin paikka kun olemme syrjässä.5km on liian pitkä matka ajaa sivuun pöllölaaksoon.Matkailija.

    hinnat eivät laske, niin se kyllä näkyy nelostien liikennemäärissä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Vaikeni kirjoitti:

No miksi pöllölaakso vaikeni,kaikki sai kai purettua paatoksen eilen,no nyt on hyvä aloittaa uudet ajatukset.Jostain syystä palstoja ei poistettu vaikka aineksia oli.Toivottavasti tämä keskustelun vaikeneminen on myöntymisen merkki.Pihatkin alkaa olla kaikilla kondiksessa,no nuo loput romut peittyy heinkoon kesäksi.On niinkuin rauha olisi lasketunut pöllölaaksoon,hyvä niin, tietenkin jotain pientä jäi hampaankoloon,mutta kyllä se Jukka sen sieltä poistaa.Urpo.Y.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu