Kirjoittelen tänne nyt mun miehen puolesta, kun hän ei oikein ole kunnossa.
Osaako joku teistä sanoa, että miten Vantaalla pääsee julkisen terveydenhuollon kautta terapiaan (psykoterapiaan)?
Joutuuko hoitoa odottamaan pitkään? Onko mahdollista saada lähetettä vaikkapa yksityiselle (siten että hoidosta saisi edes jonkunlaisen kelan tuen)? Entä voiko yksityiselle mennä suoraan ja saada yksityisen kautta kelalle lausunnon, jotta saisi kelalta tukea?
Taustalla todella väkivaltainen lapsuus ja muutama vuosi sitten todettu paniikkihäiriö, joka on kaiken kaikkiaan oireillut n. kuuden vuoden ajan. Paniikkihäiriötä hoidettiin aluksi erilaisilla lääkkeillä n. puolen vuoden ajan. Mieheni lopetti kuitenkin lääkityksen, sillä hän ei pitänyt lääkkeiden sivuvaikutuksista (suurin ongelma oli muuttunut persoonallisuus). Lääkityksen lopettamisesta huolimatta tauti oli pitkään suhteellisen oireeton. Nyt se on kuitenkin alkanut oireilemaan uudelleen ja pahasti (pahimmillaan kohtaukset muistuttavat epilepsiakohtausta). Kohtaukset alkavat jo haitata päivittäistä työssäkäyntiä.
Tilanne on tosiaan se, että jonkunlaista hoitoa olisi saatava, mutta toi mies on äärimmäisen skeptinen lääkkeiden suhteen joita hän tietää varmasti saavansa, jos lääkäriin menisi. Toisaalta hän myöskin epäilee, ettei terapiaan pääse, vaan lääkäreitten ensimmäinen reaktio on iskeä resepti kouraan ja tästä syystä häntä ei tahdo saada lääkärille...
Itse selvitin, että ainoa tapa päästä terapiaan on ilmeisestikin terveyskeskuksen lääkärin kautta. Haluaisin saada vain tietää, että miten se sitten oikeasti sujuu.

Vastaukset 5
Vanhimmat
peijakseen, josta ne sitten tekee lähetteen ensin varmaan yleislääkäri ---> neuro ---> psykiatri ---> erikoislääkäri
Mitä tuo neuro käytännössä tekee?
josta oireilu voisi johtua, googlaamalla löydät lisää infoa. Neurologi kirjoittaa lähetteet mm. MRI:n, EEG:n jne.
Neuropsykologi sitten voi testailla, poissulkea esim. ADD/ADHD:t ym. muut.
Voi toki yksityistäkin kautta hakea terapiaa, mutta jos siihen aikoo hakea, mahd. saada KELA:n tuen, siis psykologin antamaan terapiaan, pitää hoitosuhteen olla kestänyt psykiatrin kanssa väh. 3 kk, sitten hän voi kirjoittaa lausunnon terapiaa varten.
Itse käyn terapiassa psykiatrin (yksityisen) luona, hän on kouluttautunut myöskin psykoterapeutiksi, saat korvauksen, KELA-korvauksen erikoislääkärin palkkiosta. Omavastuuksi jää vähän alle 400 euroa kuukaudessa, kallista mutta on hintansa veroista.
soitatte lääkäriasemalla/lääk.asemille ja varaatte ajan psykiatrilta. (hmm...en oikein ym. tuota yleislekuri..neuro, psykiatri, erikoislääkärijuttua...)
Neurologi ja psykiatri siis ovat erikoislääkäreitä, ym. varmasti jtkn väärin tuon ed.viestin.
Julkisella edetään tosiaan siten että omalääkäri kirjoittaa JOS katsoo aiheelliseksi, lähetteen MTT:n tai psyk.polille, mikä nyt on teidän "piirinne" paikka, varautukaa sitten ruuhkaan. Ja ensin siellä MTT:ssa arvioidaan se hoidon tarve, ei ole laisinkaan taattua että pääsee psykologin juttusille, dep.hoitajan tms. juttusille voi päästä (ja se ei aja valitettavasti samaa asiaa).
Psykiatria tapaa kuuleman mukaan julkisella harvoin jne.
Eli suosittelen yksityissektoria!
Tsemppiä
Siis sen verta itsekin selitin, että julkisella hoitoon pääsee vain omalääkärin kautta. Siis jos pääsee. Lähinnä tässä just mietin, et mitkäköhän mahkut ois päästä sitä kautta hoitoon ja kuinka pitkään siinä saattais mennä ennen kuin hoitoa sais.
Se on kuitenkin jo selvitetty, että mitään neurologisia ongelmia ei ole, kyseessä on vain paha paniikkihäiriökohtaus.
Julkinen terveydenhuolto toki siinä määrin houkuttelis, että se tulis paljon halvemmaks. Täyspainoiseen psykoterapiaan yksityiseltä meillä ei oikein ole varaa, paitsi lainan ottamalla (ja kait näin pitää tehdä, jos julkinen puoli ei pelaa).
Toisaalta mulle on myös hitusen epäselvää sekin, että voiko yksityinen lääkäri/psykiatri mitenkään saada "määrättyä" hoidosta kelan tukia. Ja jos saa, ni kauanko kestää?