vihaan tätä piirrettä itsessäni, haluan siitä eroon! tiedän ettei lapseni tahallaan satuta, mutta jos vahingossa tekee jotain sellaista mikä sattuu itseäni sanon kovemmalla äänellä "ai" ja lapsi ihmettelee mitä teki. muutenkin raivoan liikaa. en tiedä miksi en pysty sillä hetkellä ajattelemaan ja hillitsemään itseäni. olen aina ollut suhteessakin tälläinen, raivonnut miehelle pienestäkin asiasta. tosin välillä on ollut aikoja, että olen pystynyt olemaan "parempi". haluaisin olla hyvä lapselleni, antaa hyvän esimerkin ja kasvattaa rauhallisella tavalla. omassa lapsuudessa äitini on usein karjunut minulle- ehkä siitä johtuu oma käytökseni. olen vain aina ajatellut, etten itse halua tehdä samoin, kuitenkin teen. ja huutamisen huomaa lapsesta, hän nimittäin huutaa myöskin usein (on pari vuotias). tai no, en tiedä jos se kuuluu ikäänkin. jos jotain haluaa niin usein korottaa ääntään.
harmittaa muutenkin kun tuntuu ettei ole paljoa aikaa antaa lapselle vaikka olen hänen kanssaan kotona. aina on jotain hommia. ja silti tuntuu ettei aikaa riitä myöskään mihinkään muuhunkaan. vanhemmuus on todella haastavaa! pitäisi olla aikaa lapselle, pitäisi olla omaa aikaa, pitäisi olla miehen kanssa yhteistä aikaa ja kaikenlisäksi pitää hoitaa kotia. mietin vain miten tämä kaikki tulee onnistumaan töihin palattua!
(hieman tuo aihe tässä lopussa pompsahti toiseen :D )
harmittaa muutenkin kun tuntuu ettei ole paljoa aikaa antaa lapselle vaikka olen hänen kanssaan kotona. aina on jotain hommia. ja silti tuntuu ettei aikaa riitä myöskään mihinkään muuhunkaan. vanhemmuus on todella haastavaa! pitäisi olla aikaa lapselle, pitäisi olla omaa aikaa, pitäisi olla miehen kanssa yhteistä aikaa ja kaikenlisäksi pitää hoitaa kotia. mietin vain miten tämä kaikki tulee onnistumaan töihin palattua!
(hieman tuo aihe tässä lopussa pompsahti toiseen :D )
Vastaukset 2
Vanhimmat
olin enne hermoheikko ja huusin paljon lapsilleni ja miehelle tosin miehelle oli syytä lapsille ei.
Meni siinä aikansa kunnes tajusin ettei tällänen voi jatkua koska kun itse olin kiukkuinen niin lapsetkin olivat rauhattomia ja tekivät "pahuuksia" , mutta kun menin ihteeni ja rupesin asioita miettimään niin tuli rauhallisempi olo sisälleni ja nyt meillä puhutaan,harvoin ees ääntäni korotan ja kaikki voivat paremmin.
Se ei oo helppo eikä nopea prosessi mutta suosittelen ja kantsii miettiä mistä johtuu se kun raivoat ja huudat.
TSEMPPIÄ;O)
väsyneenä ja kyllästyneenä hermostun ja huudan. Silloin tiedän että parempiolisi antaa pojan tehdä itse tai antaa mennä niin kuin menee eikä niin kuin jonkun itselleni luoman standardin mukaan kuuluisi mennä.
Itse odotan aikaa kun saa olla töissä ja sitten sen vähän ajan jonka lapsien kanssa saa olla voi omistautua lapsille joko yhdessä puuhaillen koti juttuja tai ihan vaan leikkien. Puuhaa kun saa hoitopaikassakin aikalailla niin ei ole semmoista pakko tarvetta koko ajan olla jotain ohjelmaa.
Niin töissä olo on kyllä aikamoista terapiaa kun saa olla oma itsensä aikuisena aikusten kanssa.
Joitakin ihmisiä vaan ei ole luotu olemaan kotona kunnes lapset löytävät omat siivet alleen.
Tottakai nyt tässä hetkessä haluan parasta pienille ja yritän olla parempi äiti ilman hermostumisia, mutta kyllä meillä hermostuakin saa niin äiti, isä kuin pienikin.